Villi viikonloppu – Rockfutis

Säärissä mustelmia. Varpaan kynsi repsottaa. Ääni käheä. Darra. Sattuu lihaksiin(!?). Eteisessä likaisia säärisuojia, nappiksia ja sukkia, muttei sortseja, koska hukkasin ne lauantaina saunassa. 

Rockfutisviikonloppu.

kuva.JPG

Joukkueemme FC Mitsubitchit sai tänä vuonna pronssia. Lauantaina voitimme kaikki viisi peliä, mutta sunnuntaina tilanne oli tiukempi ja kahden rankkareille menneen pelin jälkeen kaulassamme kiilsi pronssimitali. Oma mitalini tosin vaihtoi kaulaa eilisissä voittojuhlissa. Vaihtokaupaksi sain kädenlämpöisen kossuveden, eli kyllä kannatti!

Vuodesta 2008 olen pelannut FC Mitsubitcheissä. Olemme kikkailleet kentillä useissa eri kaupungeissa ja voittaneet eri värisiä mitaleita, joista Kotkassa voitettu kulta on suosikkini. Viime vuonna Hyvinkäälle lähdettäessä nukuin aamulla pommiin, mutta onneksi joukkuetoverit huolehtivat omistaan ja ankaran puhelinpommituksen jälkeen kahdella joukkueella lastattu bussi tuli hakemaan unikekoa Nekalantien varresta. Muuttokaljoissani olin pakannut korkkareita ja säärisuojia myöten kaikki tarvittavat kamppeet pelikassiin, mutta silloin vielä tarpeellinen rintapumppu unohtui Nekalaan. Onneksi pelikavereihin voi aina luottaa ja yksi mimmeistämme ilmoitti lainaavansa omaansa.

 

kuva.JPG

kuva.JPG

kuva.JPG

Joukkueemme on kasattu musa- ja kulttuurialan työkavereista, työkavereiden työkavereista ja muutamista muusikon plantuista. Samalla sakilla ollemme harhautelleet jo aika monta vuotta, mitä nyt välillä joku on häissä tai synnyttämässä.

Rakastan joukkuepelaamisessa uskomatonta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Onnistumista, kannustamista, neuvomista, apuja, palaverin paikkoja ja kippistyksiä. Joukkuehenki vie euforiaan, jolla menee kentällä läpi vaikka Kampin piirin kapteenin, uskaltaa ruusupannasta huolimatta pukata koko kentän yli lentävää kuulaa. Kaikki yrittävät parhaansa ja tohinassa kaatuessa autetaan vastustajajoukkueenkin kaveri ylös. Asiaan kuuluu myös kaikkien muidenkin joukkueiden kannustaminen ja drinkkien tarjoilu pelikavereille. Sain viikonloppuna halata ainakin yhdeksääkymmentä asennemuikkista!

Turnausviikonloppuina unohtaa kaiken muun, arjen murheet, puurolautaset, puhelinlaskut ja maanantain duunit. On vain kovia pelitilanteita, onnistumisia, törttöilyjä, vetoja, tolppia, laitilan tölkkejä, parhaita muijia, saunoja, pinkkejä pelipaitoja, tissejä ja tyllihameita. Ilmassa roiskuu kisajuomat ja nerokkaat kannatuslaulut. Yhteisfiilis ja muijavoima.

kuva.JPG

10606441_10152340545761305_2037074283691871946_n.jpg

10628294_10152682405024508_5107809119154207781_n.jpg

kuva.JPG

1601178_10152689861209508_3036357476921166574_n-1.jpg

10458171_10152448666727655_3207286235037106130_n.jpg

Maanantaina on darra ja polvet mustina. Vatane siivoaa kentiltä tölkkejä. Haikean onnellinen olo. Alamme suunnitella saunailtaa, jossa muistella mahtavaa turnausta. Pommitamme viestein viikonloppua, joka sopisi joka ämmälle. Vaikeampi tehtävä kuin eilisen rankut, mutta kyllä siitäkin selvitään. Onnea meille!

Mitsut mitsut ne maalin teki taas, hey yo bitches kiss my ass!

 

 

Urheilullista viikkoa kaikille!

Share

7 kommenttia

  1. Emmi Nuorgam kirjoitti: Vastaa

    JEEEEE hyvä hyvä hyvä te! <3

  2. possu kirjoitti: Vastaa

    Teillä oli takuulla paremmat urheilujuomat kuin millään joukkueella MM-kisoissa. Ja varmasti hauskempaa…

  3. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Jeeee! kiiitoos! Hyvä me!! 🙂

  4. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kyllä! Laitila sponssasi 😉

     

  5. possu kirjoitti: Vastaa

    Ja se Neymarikin ois kaatunut paljon rennommin, eikä ois telonut itteensä jos olis ollu samat juomat 😀

  6. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kyllä! Juopon tuuria ei pidä aliarvioida!

  7. jermia kirjoitti: Vastaa

    Itellä kyllä ikävä peliaikoja. 10 vuotta tuli futista tahkottua 🙂

Vastaa käyttäjälle Asikaine Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.