Vielä minä selfhelpit ja tasot ja granolat ja myslit näytän!

Nyssi!

Olemmehan kaikki jo tottuneet, että blogissani joutuu aina lukkeen pelkkää paskaa, missä mikkää ei yhtään pie paikkaansa! Perus.

Jos blogini nousee tilastoissa suosituksi, johtuu se mulkkuihin tai perseisiin liittyvistä postauksista. Perus.

Hyvistä luvuistani ja kyselyistäni huolimatta kiinnostavat kaupalliset yhteistyötahot eivät ole blogistani innoissaan, sillä esimerkiksi kuvien taso laahaa rankasti jäljessä muiden saman genren blogeihin verrattuna.

Tapanani ei ole ollut saada kutsuja blogitapahtumiin, kekkereihin tai bloggaajien gaaloihin. Perus, perus, peeeeerus.

Paneelikeskustelijana ajauduin altavastaavana itkien selittelemään selfhelp-kirjoittelujani. Perus.

Sunnuntaina ei taaskaan jäänyt aikaa kirjoittaa ja mielessä kävi jopa koko blogin alasajo. Hippi kommentoi lähiaikoina skeittaamisen vieneen kaiken ajatustyön ja aikani, jonka ennen käytin kirjoitteluun. Perus.

MUTTA NYSSI! 

Paskuudesta ja laaduttomuudesta huolimatta -tai ehkä juuri siksi:

Asikaine-blogi on ehdolla Inspiration Blog Awardissa Vuoden viihdyttävimmäksi blogiksi. JES!

En usko tämänkään takaavan kutsua vielä naapurin muijan kuistia kauemmaksi tai edes sinne (viimeksi väärän lätkäjoukkueen pipa meinasi estää etenemisen naapurin äijän vedotessa pukukoodiin), mutta käykää kaikki ihanat lukijani klikkaamassa äänenne Nekalan lahjalle. Tosiaan olisin nyt vähän gaalamekon, kannustuksen ja olalle läpyttelyn tarpeessa!

Äänestyksessä ei tarvitse rekisteröityä tai jättää tietojaan, pelkkä klikkaus riittää!

Äänestys tapahtuu osoitteessa:

http://www.inspirationblogawards.com/ehdokkaat/

Äänestys jatkuu 12.4. saakka ja äänensä voi jättää yksinkertaisesti klikkaamalla haluamansa ehdokkaan kohdalla Äänestä-painiketta. Yhteystietoja ei  tarvitse jättää, mutta halutessaan voi osallistua gaalalippujen arvontaan, johon linkki löytyy äänestyssivulta. Ehkä yritän ostaa liput voittajalta tai pummata itseni aveciksi.

Ja mitä kaupallista haastetta blogini kuvissani voi olla, en ymmärrä!

Vielä minä selfhelpit ja tasot ja granolat ja myslit näytän!

 

Share

38 kommenttia

  1. Miltsu kirjoitti: Vastaa

    Mä luin joskus sun blogia, kun se oli Lilyssä ja eikö sulla ollut silloin vasta yksi lapsi? Löysin tämän uudelleen ja luen kerralla kaikkia näitä postauksia jotka jäänyt väliin. Pari vuotta vissiin kirittävänä. En oo päässyt vielä älyttömän pitkälle, mutta just sopivasti et pääsin nyt äänestää sua. Viihdyttävä, kyllä. Paljon muutakin. Teit mun päiväni tänään, oon tyrskinyt monesti, täällä Helsingissä, junassa, bussissa, vähänkö täällä katotaan. Oot todella upean gaalaillan ansainnut.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hahaa! Tervetuloa takaisin ja kiitos äänestämisestä! JEEEE!!!! 🙂

      Ja tosiaan, nuorempi lapseni on vasta vähän päälle puoltoistavuotias, joten ennen häntä oli vain yksi.

  2. K kirjoitti: Vastaa

    Oon edelleen sitä mieltä, että kaikki kutsut on luultavasti menny osoitteeseen asikaineN. Ja olinko näkevinäni, että pääset tänä vuonna Pong Tampereen sijään Ping Helsinkiin?

    Ja pakko kysyä: poltatko?

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kyllä, tänä vuonna tulin valituksi Ping Helsinkiin:)

      Ja en polta!

      PS. se on BONG TAMPERE! 😉

  3. Riina kirjoitti: Vastaa

    Kävin äänestämässä, toivotaan että muutkin käyvät kun pitäähän sitä nyt isolle kirkolle gaalaan päästä! Tsemppiä. Tämä on yksi suosikkiblogeistani.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      JEEE! Kiitos paljon!!!

      Ja niin toivotaanki, että kaikki äänestää meikää!

  4. Pamsu kirjoitti: Vastaa

    Kyl sää ny sen niin oot ansainnu, gaalaillan, ja kaikkee! Ääneni on sun!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kiitos paljon Pamsu, jeeeee!!!

  5. Kirsu kirjoitti: Vastaa

    Äänestin kaikilta mobiililaitteilta, firman koneelta, siipan laitteilta ja pakotin sen myös äänestämään sua työpaikallaan. Kyllä me nyt yhdessä toimin laitetaan kiiltokuvalifestyle-bloggajille LUU KURKKUUN niiden granoloiden seuraksi.

    Nimim. Asikaine ja Nekala 4evö!!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hei, ihan mahtavaa, teihin voi kyllä aina luottaa 😀 😀 JEEEEEEE!! Ja siipalle tietty myös superkiitos!

  6. Satu kirjoitti: Vastaa

    Kuule, isol kirkol oltiin one step ahead of u. On äänestetty jo eilen (vai oliko mahdollista toissapäivänä…? ). Oli siel listoil muitakin blogeja mitä luen, mut hei, viihdyttävin. Ehdottomasti Asikaine!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo, aina ne on kaikessa edellä ja sitten on tää aikaviive tässä Nekalan atk:ssa, mutta hienoa, että oot avannu pelin jo eilen!! JEE! KIITOS JEE KIITOS! <3

  7. Marikki kirjoitti: Vastaa

    Todellakin äänestän, viihdyttävyys ykkösluokkaa ja välillä myös liikuttavuus!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Jee, kiitos kiitos kiiiiitos! 🙂 <3

  8. Jonnu kirjoitti: Vastaa

    Tietty nyt sua äänestin!;) Toivis nähhään toukokuussa!
    Puss!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kiitos ja NÄHDÄÄN JOO!!!

  9. Kirsperi kirjoitti: Vastaa

    Hommaa mekko, se on menoa ny!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      APUAAAA!! <3

  10. Petra kirjoitti: Vastaa

    Elä ny mene blogia kuoppaamaan, onhan se sentään viihdyttävin!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Tai ainakin top 10 viihdyttävin ;D

  11. Henna kirjoitti: Vastaa

    Pakko tulla kommentoimaan, et olin menossa äänestää Kolmistaan-blogia, mut muutin mieleni ku näin et oot samassa ehdolla. Tätä blogia kuvailisin ennemmin sanalla ”viihdyttävä” 😀 mää tykkään. Jatka samaan viihdyttävään malliin! Toivottavasti kutsu gaalaan löytää tiensä Nekalaan!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Jee, kiitos äänestäsi, mahtavaa, että se napsahti JUURI MINULLE! JEEE!!!

      Kiitos paljon ja ihanaa, kun luet!

  12. nm kirjoitti: Vastaa

    Äänestetty! Ja mää en ikinä äänestä mitää, että en kyllä ala jos ei voitto tällä lohkee.

    Tää sun blogi on meinaa yhtä timanttia, mun mieski kyselee harva se päivä et ”Onks Asikaine tehny tänää mitää?” ja sit mää luen sille iltasatuna ääneen sun ja Hipin vuoropuheluita 😀 😀 Hyvää settii!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hei jee, kiitos äänestäsi paljon!! MEikä on jo nyt ihan voittaja, kun tiedän näin monen käyneen äänestämässä! 😀

      Ja terkkuja miehelle, että hänenkin pitää sitten äänestää! 😉

  13. Maininki kirjoitti: Vastaa

    Jee vihdoinkin oot ehdolla! Rakastan sun tekstejä! Noh, ehkä vähän harmittaa kun ei saatu nyt sitä perinteistä ”Emmää olsi päässykää koko awardseihin, on niin kiiru ja kaikkee” -videota ??

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      ..hahahahaha! Eikö ne ala yhtään kyllästyttään..? 😀

      ..ja voihan tässä vielä käydä vaikka mitä. Jo tarkistimme gaalapäivää ja Hipillähän on tietysti samana iltana keikka ja ja ja j…AAARGH! joten varo, mitä toivot!

  14. Kaarina kirjoitti: Vastaa

    Pakko oli äänestää, mutta voiko näin jälkikäteen asettaa ehdoksi äänestämiselle, että tähän blogiin ei ikinä tulekaan yhtään granolaohjetta ja kuvienkin taso säilyy just nykyisellään?

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kiitos äänestäsi JEEE! Ja anteeks ny vaan hirveesti, mutta granolaohjeehto tuli vuoden myöhässä!
      TÄÄLLÄ NIMITTÄIN ON OLLUT GRANOLAOHJE:

      http://www.asikaine.fi/aidin-herkkumysli/

  15. Någon Annan kirjoitti: Vastaa

    Äänestän ensi vuonnakin, jos et vuoden sisään ala postaamaan granolaohjeita ja niitä hemmetin esteettisiä esinekollaaseja, joita on jokaisessa blogissa ja instagramissa. Tai muka-huolimattomia kattauksia, voi perkele sentään. Tämä menee tunteisiin!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Ahahahhahahahaa! En lupaa mitään ja hei ARKISTOSSA ON GRANOLAOHJE.

      MÄÄ OON EHKÄ ALOTTANU KOKO GRANOLABUUMIN; VOI HELVETTI!
      http://www.asikaine.fi/aidin-herkkumysli/

  16. Yks täti Petsusta kirjoitti: Vastaa

    Sitä mää vaa, että ikinä en oo mitää blogeja lukenu, kirjottanu kommenttia mihkää tai äänestäny ketää (jos vaaleja ei lasketa – eikä niitä lasketa). Paitsi että kummää eksyin sun blogiis joskus viime vuanna, nii oli pakko lukee kaikki vanhatki kirjotukses ja sejjälkee aina uudet, tiätty. Nii ja ny kommentoin ja kävin äänestämässä.

    Kiitos kaikista itkuista ja nauruista. Jos lopetat blogis, nii lupaa eres kirjottaa kirja. Joka kuukausi. Miälellään. Sitte meillä lukijoilla ei olis mittää hättää, ku tiätäis aina, että taas olis Asikaise juttuja kohta luettavana. 🙂

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hih hihihihhiii kiitos tuhannesti blogini lukemisesta ja äänestäsi! IHan huippua, kiitos sulle paljon <3 <3

  17. Hann kirjoitti: Vastaa

    Ainakin parissa Lilyn blogissa on paraikaa keskustelua blogimaailman lavastuksellisuudesta ja feikkiydestä. Ei pelkoa moisista täällä! Ääni annettu Nekalaan, jes! 🙂

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Oikeesti meillä on ihan siistiä ja kliiniä.
      Olen vaan lavastanut ja feikannut sotkut ja muut sekoilut…

      Kiitos silti äänestämisestä, kiitos <3

  18. Äänetön lukija kirjoitti: Vastaa

    No niin äännestetty on ja syytä olisi sun voittaa. Rakastan toki Kasper Strömmiä silleen niin tyttömäisen ihastuneesti kuin viisikymppinen voi (huom: sulla on lukijoita vähän joka ikäluokasta ja en tod. lue samantyylisiä blogeja tämän lisäksi, että niitä yhteistöitä vaan yritykset hoi!), mutta sun blogi on viihdyttävin, ihan kaikkein viihdyttävin. Toivottavasti saat kutsunkin, mahkut on ainakin hyvät kun olet ehdolla.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      JEEE!! Kiitos lukemisesta ja äänestämisestä, ihan huippua!! JEE! Meikä on jo ihan voittaja vaan lukiessani näitä teidän lukijoiden kommentteja, tulee näistä niin ilonen ja hyvä mieli 😀 KIITOS!

  19. Emma kirjoitti: Vastaa

    Moro!
    Mää äänestin sua! Oon lukenut jo mooonta vuotta Asikaista, sun blogi on niin hyvä, että huomaan kaipaavani takas Nekalaan (asuin ihan melkein teidän naapurissa!!), jos en vaan asuis jo maailman parhaimmassa paikassa. Viihdyttävyys on viime aikoina vaan kasvanut, kun nyt mullakin on ihan oma punatukkainen poika kainalossa tuhisemassa. Kiitos, kiitos, kiitos!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hei, ihana kuulla! JEE! Kiitos kommentistasi ja lukemisesta! 🙂

      Mahtavaa, kuulla, että siellä on toinen maailman paras paikka ja punapää, onnea <3

Vastaa käyttäjälle Hann Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.