Very strange word that mam-ma-la?

Moni voisi luulla minun istuskelevan appivanhempieni olkkarin laiskanlinnassa. Mutta tarkemmin katsottuna istun nääntymässä nälkään Keith Richards -kampauksessani New Yorkissa Chelsea-hotellin aulassa. Janisin sviitistä kantautuu akustisten kitaroiden soitto, siellä Southern Comfort -pullo on taas auki. Olen Gregory Corson, Allen Ginsbergin ja William Burroughsin opissa runoilijaksi ja tämä hotelli on yliopistoni. 

1.jpg

Muutama ilta sitten kannoin Janisin huoneeseensa hänen itkiessä saamiaan pakkeja ja soitin hänelle kirjoittamani laulun. Tänään törmäsin Jimi Hendrixiin, joka kertoi suunnitelmastaan koota ympäri maailmaa muusikoita, joiden kanssa istua piirissä pellolla Woodstockissa ja soittaa tauotta. Se olisi rauhan kieli. Tajuatko? Minä tajuan.

Kuuntelen beatrunoilijoita ja Oscar Brown Jr:n levytyksiä hotellihuoneessamme laulunraakileiden, keskeneräisten runojen sekä elämäni taiteilijan, Robert Mapplethorpen, kanssa. En jätä häntä koskaan. Savuinen hotelli on kotimme ja saimme juuri toisesta kerroksesta isomman huoneen, jossa on parisänky. Robert siivosi huoneen ja minä ripustin vessan oven eteen marokkolaisen huivin.

2.jpg

Juuri kun teen lähtöä The Velvet Undergroundin  keikalle, etäisesti tutun näköinen naishenkilö lähestyy: lapseni pitäisi mennä potalle. What the Fuck? Potta? I have no kids. Vaikka toisin kuvitellaan ja moni ympärilläni tajuntaansa laajentaa, itse en vedä kamaa, mutta tämä kuulostaa sekavalta. I am Patti Smith from New York! Trippaileva naishenkilö taapero kainalossa jatkaa: potalle ja huomenna on mämmälässä haravointitalkoot. – Very strange word that mam-ma-la, sounds like poetry.. Taapero ottaa suklaamunan tahrimalla kädellään naamastani otteen Äii TI!

Hitaasti huomaan, ettei nojatuolini käsinojassa ole yhtäkään Gregory Corson tupakan polttamaa reikää ja kusinen huone muuttuu hetkessä appivanhempieni kodikkaaksi olohuoneeksi. Pöydällä on kukkia ja posliinihevonen. Olen Savossa pääsiäisen vietossa, yöpuku päällä ja ainoa asia, joka minua ja Patti Smithia yhdistää, on tahaton rähjäisyys. Isoveljeltäni lahjaksi saamastani Patti Smithin Ihan kakaroina -kirjasta on vielä muutama luku jäljellä.

Muutama kesä sitten ajauduimme Hipin kanssa Firenzessä sattumalta Robert Mapplethorpen näyttelyyn. Voi, kunpa olisin silloin jo lukenut Patti Smithin runollisen kirjan. Muistan vaikuttavat mustavalkoiset teokset ja muutaman kuvan Patti Smithista, mutta olisin ollut aivan fiiliksissäni, jos olisin  kuvien takaa tiennyt tarinat 60-70-luvun New Yorkin Chelsea-hotellin huoneista ja Max’sista.

 Pääsiäislukemiseni vaikutuksen alaisena shoppasin torstaina kirpputori Retrosta tumman hippimekon ja uskomattomat 70-luvun klopottimet, joilla aijon kesällä bailata coolisti. 

10.jpg

Ensi viikolla kuuntelen kaikki Patti Smithin levyni.

http://www.youtube.com/watch?v=6OjW1TDANxk

Postauksen kuvat täältä. Outtakes from Patti Smith / Robert Mapplethorpe session by Norman Seeff

 

 

Share

4 kommenttia

  1. Yoko kirjoitti: Vastaa

    Jos et ole vielä kuullut, niin nyt kannattaa kuunnella http://www.youtube.com/watch?v=ni1jg7BLkiU. Jotenkin tuo Pattin ääni istuu tuonne jousien sekaan aivan äärettömän hyvin. Hieno nainen!

  2. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Täytyy mennä heti kuunteleen! 🙂 On tosi hieno nainen!

  3. Iksu kirjoitti: Vastaa

    Mä kävin pari vuotta sitten Robert Mapplethorpin näyttelyssä Tukholman Fotografiska-museossa. Vau.

  4. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    No tuon kirjan jälkeen haluan mennä uudestaan Robert Mapplethorpin näyttelyyn!

    ..ja lukea Patti Smithin tuotantoa! (Tähän mennessä oon keskittynyt vain levyihin!)

Vastaa käyttäjälle Asikaine Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.