Valeäiti, minä, Jeesus ja Iso H

Pari viikkoa sitten poikkesin Helsingissä jännittävissä merkeissä. Ihastuttava blogikollegani Hanne kutsui minut vieraaksi vanhemmuutta käsittelevään podcast-sarjaansa Valeäidin Nauhoitukset. Valeäiti-blogista tutun Hannen sarjan joka jaksossa on eri teema sekä vaihtuva vieras. Käsiteltävät aiheet vaihtelevat yh-äidin sinkkumeiningistä synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja tiukan asian lisäksi ohjelmassa on luvassa myös syvällistä sivuraidetta sekä paljon iloista rönsyä.

Hanne otti minut ystävällisesti vastaan Rähinän studiolla, jossa podcast äänitetään. Pöydässä odotti herkullisten sushisettien lisäksi muaan lahtelaisesta räppiorkesterista tuttu Iso H, jolle kyselemättä kerroin tietäväni musa-alasta ihan kaiken, tuntevani Pate Mustajärven (tietysti!) ja olevani ihan kotonani hienoissa studiomeiningeissä.  Että hiljaa. Että älä opeta kalaa uimaan vedessä. Että vedän tässä ensin kilon wakame-levää ja sitten avaan sanaisen arkkuni.

Että fish in da house. Että rekki päälle!

Ennakkoon Hanne oli briiffannut keskustelumme pyörivän vanhemmuuteen liittyvissä ”ilmiöissä” tai valinnoissa: olemmeko lähteneet mukaan ajallemme tyypillisiin vouhotuksiin tai millaisia valintoja ylipäänsä olemme lapsiin liittyen tehneet.

Kahlatessamme Hannen laatimaa listaa ennen äänitystä, huomasimme olevamme aika samoilla linjoilla monessa asiassa, kuten esimerkiksi sormiruokailussa, imetyksessä tai vauvan jättämisessä yön yli hoitoon. Olinkin hieman huolissani, saisimmeko yhteneväisen linjamme takia mielenkiintoista keskustelua aikaan, mutta yllätykseksemme heti äänityksen ensi metreillä ajauduimme noin viisitoistaminuuttiseen battleen aiheesta nimiäiset vai ristiäiset.

Onneksi nimiäis-ristiäis-biiffin lisäksi ehdimme käsitellä muutaman muunkin valituista aiheista.  Eriävien mielipiteideni ja terävien huomioideni aiheuttamasta ärsytykseksestä johtuen aikarajoituksen ylittämisestä johtuen Hanne varmaan editoi matskua aika paljon, joten en vielä tiedä, mitä kaikkea meidän lopulliseen jaksoon valikoituu.

Joka tapauksessa  -podcast-äänityksissä oli tosi mukavaa ja jännittävää. Hanne oli ihan huippu housti ja ihana tyyppi muutenkin. Kotimatkalla junassa haaveilin tietysti omasta radio-ohjelmasta ja muistelin opiskeluaikojani, jolloin olin työharjoittelussa radioreportterina: tehtäväni oli toimittaa suoraan lähetykseen useampia raportteja Helsingin Kirkkopäiviltä (!!) ja toimituksen ottaessa kenttäreportteri Asikaiseen yhteyttä, onnistuin kerta toisensa jälkeen pistämään suoraan lähetykseen hittikommenttia, kuten

– Kyllä täällä ollaan, mutta haastateltavaa paavia vai mikä piispa se ny olikaan, niin sitä ei ny kyllä viälä näy missään! Mutta nyt joku tötteröpää tuolta lähestyykin, menenpä kysymään, onko hän kenties haastateltavani. Joo kyllä sillä näkyy joku ristikin olevan kaulassa, on sen pakko olla_ se!

– Joo, täällä pääsee tutustumaan seurakunnan palveluihin ja täällä on myös tarjolla karkkia. Menenkin ottamaan niitä, koska en ole syönyt koko päivänä mitään, ihan hirvee nälkä..

– Joo nyt olen saapunut seuraamaan tätä nuorten Tosi rakkaus odottaa -keskustelua, ihan siis vaan seuraamaan, en liittymään.. Tänne ei ihan hirveesti ole yleisöä saapunut paikalle, mutta täällä on..täällä on.. yllättäen..heeh heh, heh heh… Päivi Räsäne! *luontodokkarikuiskaus*

– No tota ristiähän tässä ny seurataan! (juontajan kysyessä, onko raportoimani ristisaattokulkue minulle ikään kuin pyhiinvaellusmatka)

Mietin, miksi opiskelukaverini pääsevät harjoitteluihin stadilaisiin tv-toimituksiin ja YleX:n tapaisiin trendikkäisiin medioihin minun päätyessä kiukuttelemaan suoraan lähetykseen samalla, kun naama palaneena laahustan hitaassa kulkueessa kainaloläikät vaaleansinisessä paidassani. Että miksei minulla mikään mene coolisti. Miksei minusta tule tunnettua radiopersoonaa?  Että why me saatana!

Riihimäen kohdalla tyrmistyin muisteloistani tajuttuani näemmä aina ajautuvani radioon antamaan lausuntoja juurikin hengellisissä meiningeissä!? Toijalan kohdalla vakavasti harkitsin uskoon kääntymistä ja päätin olla menemättä ravintolavaunuun kaljalle. Nekalassa koinkin sitten jo ilmestyksen nähdessäni Jeesuksen pyörivän postilaatikkomme lähettyvillä. Nonni nysse on menoa! Ensin Iso H ja nyv vielä Jeesuski. 

Lyhistyessäni syntien alle ja lähestyessäni ilmestystä, Jeesus alkoi lopulta näyttää kovin tutulta paljastuen lopulta Hipiksi, joka oli kylpytakki päällä viemässä roskapussia. Perus.

Tämän tyyppisen toiminnan valossa edelleen ihmettelin, miksi helvetissä _minulla_ ei ole omaa podcastia sekä jo valmiiksi pahoittelen lapsoksia, joita Valeäidin podcast- jaksossani mahdollisesti lipsauttelen. Ne jääköön kuultavaksi toukokuulle, jolloin tähdittämäni jakso julkaistaan.

Tänään Valeäidin Nauhoituksista on kuitenkin julkaistu ensimmäinen jakso, jossa vierailee Mamma rimpuilee  -blogin Laura Satamo, ihan kelpo turkulaine ja aika kova humoristimuija. Kannattaa käydä kuuntelemassa!

Kuuntele Valeäidin Nauhoituksia täällä.

Hienoa Hanne ja onnea omasta podcastista, ihan mahtavaa! TSin tsin!

PS. Odotan jo innolla ystäväni tämän iltaisia kirjajulkkareita, joilta palatessani voin Tampereen maitojunassa tehdä jälleen uuden mikä-meni-pieleen-analyysin: miksei minusta tullut myöskään menestyskirjailijaa? Että why me saatana! Toivottavasti rokokoodiskojulkkarit eivät aiheuta kovin rankkaa darraa, etten urakriisissäni heittäydy junan ikkunasta ennen Tamperetta.

Hyvää tiistaita kaikille!