Tietoa mainostajalle ›

Tunnustus

Haha! Kannattaa ottaa screenshotti tästä tekstistä, koska todennäköisesti tulen poistamaan postauksen heikon hetkeni hälvettyä. Nyt kuitenkin -22 asteen saattelemana tuli päivä, jota en uskonut tulevan.

TUNNUSTAN! Meillä on kylmä. Aamulla saavuttuani alakertaan jouduin pukemaan päälleni _vaatteet_. Keittiö on viileä (en jaksanut kamppailla Harvian kanssa, tunnustan senkin) ja ikkunoiden edessä hohkaa kylmä(en jaksanut etsiä saumateippiä).

En ole tottunut olemaan kotona kunnon vaatteet (pitkät housut) päällä tai kietomaan käsiäni runollisesti kahvikupin ympärille. Nyt istun villapaita päällä ja vauvan käsiäkin jo tunnustelin. Kohta varmaan keitän ison kupillisen teetä ja otan siitä valokuvan, apua!

Pojan nappasin kylmässä rapussa syliini ja kannoin sohvalle pehmoisen lampaantaljan päälle istuskelemaan. Huokaisin helpotuksesta huomattuani Hipin pistäneen takan pöhisemään ja kantaneen puita valmiiksi ennen töihin häippäämistään. Huh!

P1200368.JPG

Tunnustan! Puutalossa on kylmä talvella! Saatana!

Johan tässä pari vuotta ihanasti fiilisteltiin, mutta sekoilu loppuu nyt. On aika riisua ruusunpunaiset rillit ja pistää villasukat jalkaan.

P9210344.JPG

Mutta pattereita en hanki.

Lämpöistä keskiviikkoa!

 

 

 

Share

30 kommenttia

  1. kirahhvi kirjoitti: Vastaa

    Mun mielestä on hassu (ja tosi suomalainen) ajatus, että talossa pitäisi olla ympäri vuoden +23 astetta lämmintä. Talvella on kylmä, se on fakta, mutta tämä luonnosta vieraantunut kansa haluaisi hillua nakuna pahimmilla pakkasillakin – ja puutalojen viileyttä ihmetellään jostain kerrostalojen syövereistä. 😀 Eihän siinä ole ees energiakustannuksellisesti mitään järkeä lämmittää taloja ja kämppiä niin paljon. En mäkään palella halua, mutta ihan mielelläni vedän villasukat jalkaan ja pitkähihaisen päälle ja lämmitän takkaa nauttien kunnon talvesta. Kesällä sitten saa nauttia siitä lämmöstä. 🙂

  2. Helmi K kirjoitti: Vastaa

    Siis eikö teillä oikeasti ole pattereita?????

    MUAHHHAAAAAAA, miten mahtavaa!

  3. Helmi K kirjoitti: Vastaa

    Oon niin samaa mieltä.

  4. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Paras hankintani ikinä on kuumavesipullo. Ostin sen apteekista. Se täytetään kraanasta niin kuumalla vedellä kuin sieltä tulee (meillä noin 60-70-asteista). Korkki kiinni ja valmista on. En voisi enää mennä nukkumaan kylmässä talossamme ilman tuota lämmintä kaveria. Myös mieheni elämänlaatu parani, kun en enää lykkää kylmiä varpaitani hänen lämpöiseen kylkeensä sängyssä. Suosittelen!

  5. jennajohannasi kirjoitti: Vastaa

    Juuri tässä runollisesti lämmittelen käsiäni teemukin ympärillä, ja odottelen tulista kaalikeittoa valmistuvaksi! Puutalo <3

    Yläkerta pysyy pattereilla lämpösenä, mut alakerrassa toi yksinäinen huutelee vähän turhaan tuolla nurkassa. KYLMÄ!

  6. Torey kirjoitti: Vastaa

    Mulla villasukat ja fleecetakki kuuluu talven varustukseen. On meillä lämpö päällä ja takkaakin lämmitetään, mut mä vaatisin niin paljon lämmitystä muihin perheenjäseniin nähden, että mielelläni puen enemmän vaatetta ja lämmitän takkaa, kuin nostaisin lämmitystä. Vaikka meillä maalämpö onkin. 

  7. Reetta L kirjoitti: Vastaa

    Haha 😀 Mutta älkääs puutaloasujat huoliko! On meillä kermapersekerrostaloasujillakin murheemme. Meillä on ainakin talvipakkasilla varsin kylmä. Se tosin johtuu susisurkeista ikkunoista, joista vähän vetää. Eli esim. lumisateilla sataa sisään. 

  8. Elinnna kirjoitti: Vastaa

    Jep, täysin sama tunnustus täältä Viinikasta. Kylmä!

  9. Ehdotan vedonlyöntä: kumpi tapahtuu; pattereiden asennus vai teekuppikuvia somessa Asikaiselta?

  10. Sanjana kirjoitti: Vastaa

    Oih, oispa mulla jo puutalo. Majailin vanhemmillani joulun aikaan ja parasta lämmittää takkaa ja saada sellaista kotoista lämpöä. Kerrostalossamme on aina vähän kylmä, ei puhettakaan olla t-paidassa, patterit on muka täysillä ja silti sisällä +17 ja ikkunoitten edessä paleltuu kukat ja verhot liehuu. 😀 ihana ois kun voisi lämmittää silloin kun haluaa. Eikä ainakaa vanhempien pienen puutalon +18 oo niin paha kun tämän kivilaatikon +18, täällä on kalseaa 🙁

    Sulla on mun unelmatalo, nauti <3

  11. Jepa kirjoitti: Vastaa

    No meidän ikivanhassa puutalossa on takkojen ja pattereiden lisäksi KYLMÄ, että ei ne patterit onnelliseksi tee, köyhäksi vaan. Piä pääs, periaatteesta!

  12. Tinkatinka kirjoitti: Vastaa

    Voi, kyllä kivitalossakin on kylmä nyt! Kivisessä 50-luvun kerrostalossa ei eristeitä tunneta, pieni ilmavirta käy koko ajan. Vaikka patterit huutaa kuumana on muutaman metrin päässä olevassa nurkassa 7 astetta lämmintä. Nämä vuodenajat on vanhassa talossa vaan enemmän läsnä. (Edellisessä asunnossa oli 25 c sisällä talvellakin, oli siinäkin toki puolensa…)

  13. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joo, oon tässä ihan samaa mieltä kanssasi ja kyllä myös iloitsen, kun talvella on omat kommervenkkinsä ja keli tuntuu sisälläkin. Se on ihan hauskaa. Mutta kun jääryyttämme emme ole _tarvineet_ ilmalämpöpumppua tai pattereita, niin nyt tuli kuitenkin piste, jossa myönnän, että kyllä joo alakerrassamme on tälläsillä pakkasilla viilee!!

    Ei tosin ihan niin viilee, että hakisin sen saumateipin tai hankkisin ne patterit.

  14. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ei oo! 😀

    Poika aina kyläillessämme ”normaalitaloissa” ihastelee eksoottisia pattereita. Mitä nää on..

  15. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hmm.. pitääkin hankkia, hyvä idea!

    Nyt oon käyttäny Hippiä kuumavesipullona. Ha! Eikä meillä itseasiassa makkarissa (tai yläkerrassa muutenkaan) oo kylmä, välillä jopa kuuma.

  16. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joo, kyllä määkin kohta kaivan ne isot kupit tuolta ja jotkut ranteenlämmittimet..aargh!

    Onnittelut pattereista:D

  17. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Haha! Mutta ilmeisesti teillä on sopivaa muille 🙂

  18. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    IHana kuulla! (Ihana iloita toisten kylmyydestä..hmm..kovin ikävää itseasiassa)

    Tsemppiä sinnekin siis! Onneksi ensi viikolla vissiin vähän lauhtuu. Esim -10 on ihan jees!

  19. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos! Tsemppiä sinne puiston toiselle puolelle myös!

  20. Torey kirjoitti: Vastaa

    Joo. Kovilla pakkasilla yläkerta viilenee kun ei takan lämmitys nosta alakerrasta riittävästi lämpöä, mut sit vaan yks kerros lisää vaatetta siihen asti et paukkupakkaset laantuu. 🙂

  21. Mia K. kirjoitti: Vastaa

    Ihana pöhinä!! 🙂

  22. Ja kivisen kerrostalon seinät hohkaa niin jäätävinä, että on pakko siirtää sänky keskelle huonetta! 😀

  23. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Arvostan kikkailua! 🙂

  24. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Mun piti ihan tätä varten keittää teet isoon kuppiin ja laittaa instaan kuva, mutta meidän iso valkoinen teekuppi oli jäätynyt kiinni ulkoportaille Hipin unohdettua sen siihen töihin lähtiessään.

    Poika hienosti sulatti sen irti, mutta nyt on ollu taas niin lämmin, että täällä hillun kotisortseissa, eikä tee maistuis ny ollenkaan 😀

    Mutta kun pakastuu yli miinus viideontoista, lupaan laittaa todella runollisen teemukikuvan instaan! Palataan tähän siis

  25. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joo, kyllä mää yleensä nautiskelenkin ja tykkään takoilla puljata. onhan tää meidänkin unelmatalo, mutta kylmä yllätti asukkaan kun puskista tuli hullut pakkaset.

    Ja ei nyt kuulosta hyvältä teidän sisälämmöt, voihan buu! Tsemppiä sinne!!

  26. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos tästä! Sain taas voimaa, etten luovuta ja sorru pattereihin 😀 Ne ei näytä hyvältä!

  27. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos näistä myötämielisistä tunnustuksista, vaikka en toki toivo, että kenelläkään olisi kotonaan liian kylmä. Sopivan kylmä saa olla. Ihanasti on meillä vuodenajat läsnä (oon nyt tarttunut tuohon pointtiin, se on hyvä!)

    🙂

  28. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Totta! Nyt taas lauhduttua on kaivannut tulenrapinaa..KOSKAAN EI OLE HYVÄ.

  29. koikkarista nääs kirjoitti: Vastaa

    Sympatiat sinne! Kuten jo aiemmin kirjuuttelinkin asian tiimoilta (jossain kaukaisessa postauksessasi), niin kyllä puutalossa on v- mäistä pakkasella. Itse olin tässä vähän aika sitten toppatakki päällä kotona. Muu perhe pyöritteli silmiään ja ukko sanoi et ”on kuule normaali huoneenlämpö 20 astetta nyt”. Mutta kun vetää! Nurkista ja lattianraoista vetää! Onko se nyt niin vaikeeta ymmärtää! Lapset ei kerkeä palelemaan, kun hyppivät koko ajan ja ukko ei ole koskaan kotona…

    Jaa-a mikä takka? No, patterit meillä kyllä on, ja lisänä yksi sähköpatteri. Voi vitsi, ei mitään idyllistä touhua.

    No, tulipas purkauduttua. Helpottaa! Ja -1 on mittarissa, jee-ee!

  30. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Pakkanen on vielä ihan jees siihen -12 asti suunnilleen ja tykkään lämmitellä takkoja ja homma on ihan ok mutta -20 tuntuu jo aika viileeltä! Ihan toppatakkia ei vielä tarvinu pukee, mutta villatakki kylläkin 😀 😀 😀 Ahah ahahah ahhaa pakko nauraa tuolle toppatakille!

    Takat auttaa kyllä paljon (etenkin kun ei oo pattereita, mitä lämmittää!!)

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.