Temppuja naapurin tyyliin

Poika on tykännyt joululahjaksi saamastaan Sorin Sirkuksen temppukoulusta. Viime perjantaina sirkuksessa riemu oli rajaton, etenkin kun olimme olleet pienen nuhanenän flunssan takia motissa kotona lähes viikon ja perjantaina vihdoin pääsimme ihmisten ilmoille. Tällä viikolla temppukoulussa on välipäivä, mutta onneksi naapurin muija keksii keinot.

Naapuri pyysi meidät mukaansa Muotialan päiväkodin temppukerhoon. Jota suosittelen lämpimästi kaikille lähellä asuville: tiistaisin Muotialan päiväkodilla järjestettävä temppukerho on maksuton ja avoin kaikille (argh, kun en muista tarkkaa aikahaarukkaa, mutta klo 11 oli ainakin täysi tohina päällä). Jumppasalissa oli temppurata, sählymailat, palloja ja muuta tarpeellista. Aulassa oli kahvia, mehua ja keksejä. Ohjelmassa yleensä ilmeisesti myös lorukerhoa ja muuta mielenkiintoista. Porukkaa oli paljon, lapsia söpöistä vauveleista noin viisivuotiaisiin villikoihin ja äitejä. Ja me. Mukavaa oli!

kuva.JPG

Salissa oli sen verran vaihdikas meno, että pikkupää meni alkuun vähän pyörälle. Alkuihmetyksen jälkeen temput kuitenkin sujuivat tyylikkäästi.

kuva.JPG

Naapurin pojat olivat näyttämässä mallia.

kuva.JPG

Jo menomatkalla ihmettelimme naapurin muijan auton jänniä ääniä. Takapenkki täynnä pikkupoikia köröttelimme ja mietimme, mikä ihme mahtaa naapurin pikkukaaraa vaivata. Kotimatkalla selvisi sekin. Perässämme ajanut mies ajoi vierelle ja ilmoitti eturenkaamme olevan _vähän_ tyhjä. Tarkemmin tarkasteltuamme huomasimme renkaan räjähtäneen. Siwasta pillimehua takapenkin temppusakille ja puhelu naapurin äijälle.

Ettekö nyt yhtään huomanneet, että koko auto on ihan vinossa ja laahautuu!?

Emme huomanneet. Temppu sekin!

 

Share

9 kommenttia

  1. Ladybugs mama kirjoitti: Vastaa

    Tuo sirkustemppuilu varmasti monen lapsen mieleen. 🙂

    Hauskan näköistä menoa. 

  2. Tampereen Kumpulan muija kirjoitti: Vastaa

    Mä ajelin kans viime viikolla tyhjällä renkaalla tyytyväisenä töistä kotiin, enkä huomannut mitään..! Tää sun blogi on ihana ja huippua kun pystyn seuraan kaikkien teijän Nekalan muijien kuulumisia. Et terkkuja vaan kaikille!

  3. Titiu kirjoitti: Vastaa

    No joo, kaveri oli ajellut ILMAN RENGASTA useamman kilometrin, ihmetellyt vaan kun ohjaus oli alkanut yhtäkkiä vähän vetämään. Että ei sitä siis välttämättä huomaa 😉

  4. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joo, Poika on tykännyt temppekerhosta (sekä tuosta avoimista ovista että Sorin sirkuksen temppukerhosta) paljon. Vapautuneesti kohkaa ja jaksaa koko tunnin ihan innoissaan mennä siellä. Viihtyy ehkä jopa paremmin kuin muskarissa, jossa kyllä myös tykkää ihan olla..

    Ja etenkin talvella, kun ei pääse puistossa niin juoksentelemaan, kun ei tyyppi meinaa oikein vielä pysyä haalareissaan lumihangessa pystyssä, niin on kyllä hauskaa päästä spurttaileemaan, kiipeilemään ja hyppimään.

  5. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Onneksi ei käynyt kuinkaan!

    Ja jee, jos tykkäät blogista!

    Terkkuja Kumpulaan 🙂 

  6. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Apua! Täytyy tähänkin todeta, että onneksi ei käynyt kuinkaan kenellekään : / Kuulostaa hasardilta…mutta ei aina voi kaikkea huomata..

  7. Ladybugs mama kirjoitti: Vastaa

    Kuulostaa kyllä todella kivalta. 

    Täytyykin vakavasti harkita kun tirrille (6kk) tulee enemmän ikää harrastukseksi jotain tämän tapaista. Hauskuuden lisäksi varmasti motorisesti erittäin kannattavaa. 🙂

  8. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joo, siellä on pienemmillekin kivoja temppukerhoja. En oo itse ollut, mutta näin mammakaverin dvd:n, jossa oli nuorempien ryhmää kuvattu. Näytti hauskalta sekin. Palloja, patjoja ja esim ”akrobaattisia” liikkeitä, joita on hauska tehdä pienen kanssa kotonakin.

  9. Ladybugs mama kirjoitti: Vastaa

    Nythän mie ihaan innostuin!

    Pitääkin ottaa selvää onko täällä meillä päin lähimainkaan mitään vastaavaa.

Vastaa käyttäjälle Ladybugs mama Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.