Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
  • Perhe
  • Pieni sormiruokailija

    P2140547.JPG

    Pikkuveljen täytettyä puoli vuotta siirtyi innokas punapää istumaan veljensä vanhaan syöttötuoliin, josta huvittava pieni napotti meitä tasavertaisena ja onnellisena. Tyynyllä tuimme pienen ruokailijan ryhdikkääseen asentoon ja nakkelimme pöydälle keittämiämme peruna- ja porkkanapaloja.

    Pikkuveli aloitti kiinteät isoveljellekin aikoinaan hyväksi havaitulla sormiruokailulla, jonka taustalla on ajatus lapsentahtisesta ruokailusta – lapsi saa itse tutustua ruokiin ja päättää, mitä hän syö ja alusta asti opetella itse syömään sormin. Lasta ei syötetä ollenkaan.

    P3100625.JPG

    Ruokia ei soseuteta, vaan pilkotaan tai siivutetaan isoiksi paloiksi, joista lapsi saa otteen ja saa itse natustettua ruokansa omaan tahtiin. Tai hieroa naamaansa ja tukkaansa sekä heitellä lattialle, miten lapsi omassa tahtisuudessaan päättääkään ruokailla! Kaikki hyvin, kunhan kukaan heitä mustikoita kukkatapettiin.

    Ehkä aika oli puunannut muistot, sillä muistelin veljensä hokanneen syömisen Pikkuveljä nopeammin, ketterämmin ja määrätietoisemmin. (*kuulen neuvolan tädin hempeän äänen päässäni kaikki lapset ovat keskenään erilaisia, kaikki kehittyvät omaan tahtiin, ei voi verrata.. ja tottahan se on, mutta välillä lipsun vertailuun. Tarkoitus oppia siitä äkkiä pois! *).

    Päästyään pöytään istumaan Pikkuveli tuijotti meitä omalta paikaltaan innoissaan Tässä ollaan! tarttuen eteensä aseteltuihin ruokiin lähinnä viskellen niitä olkansa yli ja korvansa taakse. Punapään tahtisuus muistutti huonoa kesäteatterinäyttelijää, joka esittää syövänsä tekoruokia laittamatta palaakaan suuhun. Kännissä. ’Syötyään’ Pikkuveli tuijotti meitä tyytyväisenä Noin! Kiitos! peruna hiuksissaan, muruakaan massussaan ja heilutti jalkojaan, ikään kuin hänellä ei olisi mitään käryä ruoan laittamisesta suuhun. Hymyili onnellisena, ihana.

    P3100624.JPG

    Pikkuveljen oppiminen oli hidasta, muttei pieni vaikuttanut nälästäkään kärsivän tai edes hermostuvan tipahtelevista melonisiivuista. Luotin rintamaidossa olevan vielä kaiken tarvittavan. Pikkuveli otettiin mukaan kaikkiin ruokahetkiin ja hänelle katettiin ruokia, joita toinen innoissaan puljasi päähänsä ja lattialle, muttei vahingossakaan suuhunsa. Hipin vihjaillessa jotain soselapsesta ja huomattuani neuvolan tädin melko hippiä! -silmienpyöräytyksen katsoin koneelta Pojan vanhoja voimavideoitani, joissa tyyppi muina mankeina käsin vetelee puurolautasen mustikoineen taitavasti tyhjäksi noin yhdeksänkuisena, tiputtamatta lusikallistakaan lattialle tai paidalleen.

    Kyllä tämä tästä! Sormiruokailun monet hyvät puolet mielessäni luotin pienen vielä tajuavan, mikä homma.

    P2140544.JPG

    Ehkä viikon, parin jälkeen Pikkuveli alkoi syömään reippaammin, asenne ruokailuihin muuttui selvästi ja vaipoista huomasimme ruokaa menneen mahaankin enemmän kuin edes olimme huomanneet. Hippi totesi ylpeänä postittavansa vaipan sisältöineen neuvolaan todistukseksi sormiruokailun toimivuudesta ja minä raivasin kalenterista tilaa seuraavalle neuvolakäynnille. Jos mää sitten kuitenkin kävisin jatkossaki siellä neuvolassa, vaikka sää ootki kotona lasten kanssa…

    Pikkuveli on alkanut nautiskella ruokailuista ja on nykyään selvästi innoissaan uusista mauista. Parsakaali, avocado, kurkku, kala, puurot, marjat ja peruna maistuvat. Välillä punapää popsii kaikki perunat bataattien jäädessä lautaselle ja välillä toisin päin. Parsakaali maistuu aina. Lohesta ja veljensä pyörittelemistä lihapullista pieni ruokailija oli aivan innoissaan sekä tietysti kaikesta, mitä huomaa muidenkin lautasilla olevan. Punapää on maailman suloisin hapuillen massuttaessaan uusia makuja.

    P3110636.JPG

    Samaa kuin muilla tuntuu olevan paras resepti ja yleensä pienimmänkin ateriat tehdään koko perheen ruokien yhteydessä, ennen mausteiden lisäämistä tai omassa vuoassa uunissa. Lihapulliin olen vähän ripotellut oreganoa tai kalaan tipan sitruunaa, mutta muuten ruoat ovat mausteettomia.

    Herkuiksi ja eväiksi olen välillä paistanut banaanipannareita tai kauraleipäsiä. Alustalle jääneet pudut (kasvikset, kalat, lihat) olen välillä heittänyt munakkaan joukkoon ja hedelmien ja marjojen palat olen paistanut kauraleipästen sekaan.

    P3090591.JPG

    Sormiruokailu on alkuun sotkuista puuhaa, mutta suloisuuden lisäksi oikeanlaiset välineet helpottavat tilannetta. Pikkuveljellä on syödessään hyvä ruokalappu tai essu, pöydässä on imukupein kiinnitettävä alusta ja myös syöttötuolin alla on muovisuoja. Muovinen syöttötuoli kiinteällä pöytälevyllä olisi ehkä kaikista kätevin ratkaisu, mutta naapurin äijän maalaama mintunvihreä tuoli on kovin rakas.

    Näppäryyden lisääntyessä lattialle tai syliin tipahtelevat palat vähenevät koko ajan ja muistelen veljensä (taas kiellettyä vertailua, argh) oppi verrattain nopeasti syömään lusikallakin. Toki sotkun määrä riippuu ruoan koostumuksestakin..

    P3110633.JPG

    Pikkuveljen mustikkapuuron syöminen on sen verran hasardia, että jopa naapurin muijalla meinasi mennä puurot väärään kurkkuun viime viikolla aamupalapöydässä. Kolmen lapsen äiti on tottunut kaikenlaisiin mössötyksiin, mutta pienet mustikkaiset sormet onnistuivat hipaisemaan jotain rajaa, jota en tiennyt ystävälläni olevan.

    Pikkuveli selvästi nauttii ruokailuhetkistä, joilla pöydän ääressä on paljon porukkaa ja hyvää ruokaa kaikille. Me nautimme hänen osallisuudestaan ja omatoimisista onnistumisista. Ruokavalion pikkuhiljaa laajentuessa Pojan annokset alkavat olla samoja muun perheen kanssa -toki ilman suolaa ja sokeria tai kovin tulisia mausteita. Enemmän tällä hetkellä härväämme pöydässämme erään kolmevuotiaan syömisistä. Nyt otat vielä kaksi haarukallista pysyppäs nyt tuolilla juo maito loppuun no tohon rajaan asti hei tuus ny takas tänne pitää pyyhkiä naama hei hei..

     

    Pojan sormiruokailusta kuvia ja lisää ajatuksia täällä.

     

    Herkullista maanantaita kaikille!

    Share
  • Asikaine
  • Muinaislöytö

    P3030598.JPG

    Hakatessani rikkinäistä pesukoneen kantta kiinni (jep, ei vieläkään uutta konetta. Hippi vain opetti voiman käytön pyykkituvassa), olin näkevinäni kannen välissä kimallusta. Hetken mielijohteesta lopetin voiman käytön vilkaistakseni tarkemmin. Joku metallitiivistekin sieltä jo rispaantuu..ei hei ikinä hankita uutta konetta, tämäkin vielä…ei kun kenenkäs helvetin ruostunut kierukka täälläkin välissä pitää olla…tää on niin tätä..

    Kunnes tajusin roikottavani kädessäni rakasta koruani, jota olen kaivannut ja etsinyt yli kolme vuotta.

    DSC_0045.jpg

    Viimeiset havainnot Hipiltä lahjaksi saamastani korusta olin Knakkertonina jäjittänyt vanhasta valokuvasta, joka on otettu vanhassa asunnossamme päivää ennen Pojan syntymää. Sen jälkeen korusta ei ollut muistikuvia, eikä riipus tullut vastaan edes muutossa käydessäni läpi kaikki taskut ja rasiat. Epäilin jo viskoneeni korun synnytyssalin lattialle.

    Tuntui kuin olisin löytänyt haaksirikkoutuneen laivan pesukoneesta muinaisaarteen, joka ohuella ketjulla veti minut reilun kolmen vuoden taakse. Vanhaan asuntoomme, jossa olin juuri skitsoillut Hipille pinnasängyn kasaamisesta ja turvakaukalon isofixeistä tietämättä Hipin selviytyvän kaikesta omalla tyylillään, jos tajuaisin antaa tilaa ja pitää pääni välillä kiinni. Sekopäissäni olin maalannut makuuhuoneen seinän mustaksi(!!), keittänyt kynsisakset ja virittänyt anopin ostaman kuumailmapallo-mobilen kattoon. Kaiken pitää olla valmista! Ei sitten oo aikaa alkaa järjesteleen, kun se vauva on täällä! Tää mobile on tääärkee, koska se vauva voi sitten…no kattella tätä!

    En tiennyt vastasyntyneen näkökentän olevan suhteellisen rajallinen tai käärön välittömästi muuttavan määrätietoisesti väliimme nukkumaan. Ei niinkään välittävän seinän muotiväristä.

    En vielä osannut pelätä synnytystä, joka käynnistyi seuraavana yönä. Senkin edestä pelkäsin, osaanko olla äiti, onko lapsemme terve ja miten pärjäämme, koska en kykenisi käyttämään ystävältäni saamaani letkua, jolla imetään vauvan tukkoinen nenä tyhjäksi. En vielä tiennyt tilanteen tullen pystyväni uskomattoman limaisiin hommiin, jotta toisen olisi parempi olla.

    En tiennyt, kuinka päänräjäyttävää on pidellä vastasyntynyttä olentoa sylissä, miten pieni käsi hamuaa helposti otteen koko sielusta tai kuinka hauskaa on jahdata rosvoja pienen neuvokkaan poliisin johdolla. Kuinka nerokkaita näkemyksiä tulen Pojaltani oppimaan, kuinka tarkasti hän näkee kävyt, ambulanssit, madon ja maailman. Kuinka tulen pelkäämään ja rakastamaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Itkemään liikutuksesta liukumäen juurella ja huutamaan raivosta marketin kenkäosastolla, vaikkei minusta ainakaan _sellaista äitiä_ pitänyt tulla. Tai ainakaan en tiennyt olevani _sellaisen_ sakin pahinta keulaa.

    En vielä osannut vaihtaa vaippaa, levyttää seinää tai valita sään mukaisia vaatteita. En aavistanut, kuinka paljon kolmeen vuoteen mahtuu suunnatonta iloa ja pohjatonta surua. Tai herääväni kaiken jälkeen onnellisena hassun puutalon lämpöisessä laipiossa pienen pitkätukan kaivautuessa hihittäen peittoni alle toisen massun tuhistessa unisena lyttynä tyynyni vieressä. En tiennyt vielä ollenkaan pikkuveljestä, vaikka naurava punapää on mystisesti aina kuulunut joukkoomme.

    Tai repaleisen yön jälkeen meneväni alakertaan juomaan valmiiksi keitettyä kahvia ja soittamaan Hipille töihin kiittääkseni, että huolimatta aamukuuden herätyksestään pitkätukka lempeästi nousi neljältä kantamaan itkevää vauvelia alakertaan antaen minun nukkua töidensä alkamiseen asti. Ei, no ei se mittää, ei minnuu väsytä! Hyvä, jos sie sait nukuttuu sen aamuyön.

    Vähänpä tiesin, vaikka Hippi oli kaiverruttanut kaiken lahjaksi antamaansa riipukseen.

     

    Because You´re mine

     

    Onnellista viikonloppua kaikille!

    Pitäisi ostaa uusi pesukone. Ihan jännittää, mitä tai kuka sen sisältä seuraavaksi löytyy!

     

    Share