Sunnuntaina teimme naapuriperheen kanssa metsäretken Lempäälään Birgitan polulle, joka on ympyränmuotoinen patikkapolku kauniissa metsä- ja järvimaisemassa.
Naapurit tiesivät satumaisen metsän läpi nuotiopaikoille kulkevan reitin, jolla oli sopivasti jännittäviä ojanylityksiä ja kaunista rantaviivaa. Muksahteluista huolimatta retkiseurueemme pienimmät kävelivät reippaasti kivikkoista ja juurien verhoamaa polkua. Itsekin sain pitää katseeni tiukasti maassa kantaessani porukan pienintä rintarepussa.
Metsien kauneus yllättää joka kerta. Sateen jälkeen ilma oli raikas ja hassut vihreät kasvit olivat täynnä elämää. Rakastan koivikkoja sekä kirkkaan vihreitä sammaleita ja saniaisia. Niin kaunista!
Metsäretkeilyä rauhoittavaksi ja rentouttavaksi puuhaksi kuvaavat ihmiset tosin eivät todennäköisesti patikoi kuuden rasavillin kanssa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita meinasi riittää niin kivien, veden, tulen kuin ongenkoukkujen kera.
Kaikki halusivat onkia, hakea puita, kiipeillä, tehdä tulta sekä tietysti syödä heti(!!) makkaraa, jota yritimme paistaa samalla kun varjelimme kaikkia ympäriinsä pomppivia lippapäitä tippumasta tai hukkumasta mihinkään. Propellihattujen ropellit pyörivät ja onget heiluivat. Välillä joku mätkähti rähmälleen tai mustaksi palanut makkara tippui notskiin.
Oman tähtihetkeni koin päästessäni pätemään uskomattomalla vanhakansalaisen tulentekotaidoillani. Tietysti! (Olenhan odottanut tätä ja vihdoinkin näin tilaisuuteni tulleen!) Notskin sytytyksen jälkeen olisin halunnut polleena repostella slaavikyykyssä sytyttämäni nuotion vieressä, mutta härväävät lapseni häiritsivät lesotustani.
Nykyisin pommiksi kutsuttava Pikkuveli yritti hanakasti ryömiä järveen, nuotioon, kalliolle, järveen, nuotioon, kalliolle, järveen, nuotioon ja huusi raivoissaan rajoittaessani hänen elämäänsä. Vain hetkeksi punapää rauhoittui istumaan kalutessaan maassa kierinyttä grillattua maissia. Jokaisen haukkauksen jälkeen hän heilutti maissia kuin voitonmerkkiä ilmassa nauraen niin onnellisena, että kaatui välillä selälleen. Pommin sijaan häntä pitäisi kutsua hulluksi. Kehen lie tullut!
Huolimatta metsän hyperfulness-vaikutuksista, kaikki selvisivät eräilystä hyvillä mielin ja hengissä! Juhuu! Naapurin muija totesi härdellin olevan hänelle täysin perustila. Paitsi että ny ollaan vaan täällä mettässä! Jonka jälkeen yksi lapsistaan tuli paidan helmaa nostaen kertomaan Kato äiti mun maha on auki. Itselläni on vielä aika paljon opittavaa ystäväni zeniläisestä otteesta, jolla hän kaiken apina-boogien keskellä tyynenä fiilisteli koivun latvoja.
Erityisesti lapsilla oli hauskaa ja he myös kokivat metsän rentouttavan vaikutuksen, sillä kolmea retkeilijää piti kantaa palatessamme samaa reittiä takaisin päin. Paluupatikalla rintareppuun nukahtaneena pieni lyhjöttävä punapää näytti taas ihan silkkiseltä vauvalta, eikä sähläävästä pommista ollut tietoakaan. Voi pientä rakasta.
Menkää metsään!
Lue myös:
