• Perhe
  • Nykkun

    Hahaa! Kerrankin elän se-on-vaan-nyt-tää-vaihe-tää-on-vain-vaihe-se-on-varmaan-vaihe -vaihetta, jossa sattumanvarainen, spontaani ja ennalta suunnittelematon elämäntyyli pokkaa pokaalin. Tällä kertaa ominaisuus ei vie tilaisuuden tullessa jatkoille aamuluennon sijaan, vaan se pitää arvaamattomalla olemuksellaan pollani kasassa.

    Arki pyörii kokolailla kolmevuotiaan ja (kohta jo aaargh!) nelikuisen vauvan ehdoilla ja aikatauluilla, joiden lomassa pitäisi luovia kotityöt sekä omat elämämme, niin yhteiset kuin erillisetkin. Miun bändit ja reenit! Ja mun muijat ja mun duunit. Jotta kukaan ei räjähtäisi pyykkikasaan tai kyllästyisi nauramaan pierumiehelle, täytyy osata omia hyväksi käyttikseksi pienetkin nykkun-hetket, jotka huomaamatta tulevat puskista.

    Hipin siskon leikkiessä vauva sylissään olkkarissa Pojan kanssa, tajuan tilaisuuteni nukkua univelkoja pois sohvan nurkassa. Vaikka kyse olisi paristakymmenestä minuutista, nukun aina tarvittaessa vähän, nykkun pystyn: automatkan kauppaan (kun en ole ratissa, ah hah haa!) tai imettäessäni vauvaa sohvalla Pojan katsellessa Palomies Samia.

    Anopin ollessa kylässä, häippäämme (hipin kanssa)kaksin ulos syömään, vaikka olisi sunnuntaiaamu, mikään kiva rafla ei olisi auki tai menossa olisi parisuhdekriisi ja viikon mökötyksen kriittinen puoliväli, jossa heikot romahtavat nauramaan. Mennään nykkun on tilaisuus, ei olla hetkeen käyty! Mennään vaikka keilaamaan tai leffaan, vaikkei ohjelmistossa pyörisi kuin paskoja jatko-osia. 

    Pojan mentyä teatteriin tätinsä kanssa ja vauvan nukkuessa kopassaan kaikessa rauhassa huomasimme tilaisuutemme istahtaa kaksin romanttisesti ravintolassa -ainakin siihen asti, kunnes pienokainen herää. Illalla poikien nukkuessa häippäsen tilaisuuden tullen lasilliselle naapurin muijan portaille, jossa viikon mökötykset ja pohjaanpalaneet sapuskat nauretaan tai itketään pois.

    Suklaalevy kädessä juoksen sohvalle katsomaan The Affairia poikien ollessa suihkussa. Jatkan seuraavat parikymmentä minuuttia illalla Hipin laittaessa ylhäällä lapsia nukkumaan. Eilen poikien lähdettyä puistoon, huomasin tilaisuuteni painua nopsaan lenkille nykkun pääsen! (’juoksu’lenkki tosin oli huonoin oman aikani törsäys hetkeen, sattuu vieläkin.)

    Nykkun hetkinä luetaan vähän lehteä, rämpytetään kitaraa, pussaillaan, nukutaan, mennään pitkään suihkuun, soitetaan kaverille, juodaan kahvia.  

    PB220357.JPG

    Nykkun-tilaisuuksia ei haaskata pyykkeihin tai vessan peilin pesemiseen, jonka voi tehdä vaikka jonkun istuessa potalla tai skipata ainakin kuukaudella parilla päivällä. Jos tyhmyyksissään erehtyy käyttämään yllättäen tarjoutuneen puolen tunnin pikavapaan Avotakan ja kahvin sijasta eteisen imurointiin, mörökölli vie todennäköisesti jo samana iltana.

    Eivät nykkun-hetket mitään jalkapallojoukkueen saunailtoja, Räjäyttäjien keikkoja tai sunnuntaiaamun nukkumisvuoroja ole, mutta taitavasti kerättynä varastetuista hetkistä kasvaa kelpo lisäpotti, josta voi ammentaa ylimääräisiä zen-panoksia biojätteiden kaatuessa matolle, yöllä kannellessa itkuista reppanaa tai lapsen maatessa nauraen kuralammikossa juuri, kun oli piti olla kiire bussiin.

    Hyvää viikonalkua! Ottakaa hetkenne!

     

     

     

    Share
  • Asikaine
  • Iholla (en ole siinä sarjassa!)

                                                                                                      Kaupallinen yhteistyö: Essex

    Syksyllä napsahti kolmekymmentäkolme vuosimittariin. Tosin luulen itseäni jatkuvasti 26-vuotiaaksi, vaikka peili viiruttuu miljardeista naururypyistä (joskus saanut nauraa viimeisenä) ja viime perjantaina käyttäydyin kuin kaksitoistavuotias Hipin yrittäessä tulla hakemaan minua vanhan työpaikkani bileistä levy-yhtiön parkkipaikalta. – No ette todellakaan aja autolla siihen eteen! Siis sää et tuu noitte lasten kanssa pyöriin sinne, kummää oon siellä edustamassa ja siellä on hei kaikki, ootatte siellä pikkukakkosessa mua..

    Hippi piti jalanpolkemistani yhtä naurettavana kuin isäni aikoinaan ala-asteen diskon pihassa ja lupasi tulla hakemaan juhlista sisältä kuravaatteisiin puettujen lasten kanssa huutaen koko ****n musaväen ja rokkipolliisien kuullen voisit sie Asikaine millään tulla ny kottiin imettään tätä vauvaa, kus sillä on hirvee nälkä ja myö ollaa jäädytty kohta kolme tuntii tuolla puistosa, kussie oot täällä pätemässä!

    Sivuraiteen kautta ajateltuna, ei helppoa ollut kaksitoistavuotiaalla(kaan) Asikaisella. Otan kolmekolmosta kiinni roikkuvasta nahasta, nostan koukkuleukani pystyyn ja ryhdistäydyn. Samalla ryhdistäydyn postaukseni aiheessa, joka tavalleni uskollisena pyörii metikössä, naama ruvella! Josta päästäänkin klip klop klip klop, aasinsilta on pop

    -> takaisin asiaan: IHOLLE. 

    P7040010.jpg

    Ikääntyminen näkyy erityisesti iholla, johon piirtyneen elämänkartan uomista voi tsekkailla, miten homma on mennyt noin niin kuin omasta mielestä.

    Naurujen ja häikäisevän elämäni rypyttäneiden silmieni alla häilyvät juhlien, töiden ja vauvojen valvotus. Naamassani näkyvät liiat kahvit, kuten myös porkkanapirtelöt ja vesi. Mahani on venynyt ja paukkunut lasteni kotina jättäen muistoksi kylkiini hassut vauhtiviivat. Surullisena kesänä otsaani viiltyi kolme syvää uurretta, joiden alle meinasin rutistua kutistuessani mytyksi.

    Arpi polvessani muistuttaa vaihtamaan rullaluistimien jarrupalan tasaisin väliajoin. Käsieni herkkä atooppinen iho ei ehkä koskaan palaa ennalleen vuosistani baarimikkona, halkeilleet sormeni huutavat limen tai tiskiaineen nähdessään edelleen ai ai ai shaatanaa! Onneksi Hippi hoitaa tiskit ja Poika osaa jo pilkkoa tomaatit salaattiin.

    En ikinä unohda mammani ihon uurteita, polttojälkiä hätääntyneen ystäväni käsivarsissa tai miltä lasteni iho tuntuu pidellessäni pieniä silkkiapinoita sylissäni. Sileä vauva ihoani vasten viestittää kropalleni maidontarpeesta ja Hipin karheiden kämmenten hellä silitys helpottaa pahemmissakin itkupotkuraivareissa. Paitsi Te-todellakaan-ette-tuu-hakee-mua-levy-yhtiön-pihasta -raivareissa, joita mikään määrä ihokontaktia ei laannuta.

    Talvella ihostani näkyy, että Moro Suomessa ollaan, niin kuin kerran näkyi myös Key Westissä tapahtunut ylilyöntini, jolloin aurinkotuoliin sammumisesta nukahtamisesta seurasi varmaan toisen asteen palovamma. Vanhenin samalla reissulla muutenkin suunnilleen seitsemän vuotta, eikä asialla ole mitään tekemistä henkisen kypsyyden kanssa. Vieläkin sattuu ihoon sekä aivosoluihin nähdessäni kyseisiä reissukuvia, rommikolan tai huomatessani Hemingwayn kirjan hyllyssämme. Only 90 Miles To Cuba indeed! 

    Eletty elämä näkyy iholla, iho on elimistömme suurin elin ja mitä näitä nyt on. Silti välillä unohtelen hoitaa ihoani ennen kuin paukkupakkanen puree poskesta tai bikinin ääriviivat palavat kroppaani kahdeksi vuodeksi (jopa se narun rusetti erottuen). Voi olla, että neljänkympin rajapyykin lähestyessä kiirehdin kirurgille kosmetologille ja ihonhoito alkaa jännästi kiinnostamaan samanlaisessa motivaatiopuuskassa kuin verotus aikuisena. 

    Tähän asti olen selvinnyt pisamaisen ja kuivuuteen taipuvaisen hipiäni kanssa käyttämällä kunnolla kosteusvoiteita. Perusvoiteina olen jo pidempään käyttänyt apteekista löytyviä Essexin voiteita, jotka sopivat myös atooppiselle iholle, joka tapauksessani etenkin talvella vaatii enemmän puljaamista. Essexin voiteet ovat hyviä arjen perusvoiteita koko perheelle, sillä tuotteet eivät sisällä parabeeneja, hajusteita tai väriaineita. 

    PA200395.JPG

    ARVONTA. Jee! Sain arvottavaksi lukijoilleni Essex-tuotesarjan palkinnon. Osallistu arvontaan kertomalla ihoon liittyvä muistosi. Arpi, tatuointi, naururyppy tai joku muu, mikä!?

    Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän blogipostaukseen 8.11. mennessä. Arvonnan voittaja julkaistaan blogissa 11.11. (Muistathan jättää vastauksesi yhteydessä myös sähköpostiosoitteesi (ei näy kommenttisi yhteydessä), ilmoitan voittajalle myös meilillä.)

     

    Että tällästä tällä kertaa. Sivuraiteen ja ikäkriisin kautta iholta arvontaan. Klip klop klip klop, osallistumaan!

     

    Silkkistä iltaa! Silittäkää toisianne.

    Share