• Asikaine
  • Loma Kanarialla – uhka vai mahdollisuus?

    Nyt kun Suomessakin voi jo hörppiä aamukahvit aurinkoisessa puutarhassa, voin vihdoin hyvillä mielin fiilistellä maaliskuista Kanarian reissuamme! Meillä oli niiiiin IHANA loma Puerto de Moganissa, että reissun jälkeen tunsin pitkään onnellista lämpöä ja haikeutta. Viime viikolla myös Pikkuveli kysyi aamulla heti herättyään Koska me mennään taas sinne Kanarialle, voidaanko me äiti jo mennä taas sinne Kanarialle?

    Todellakin menemme vielä joskus! Mielellään silloin, kun Suomessa tulee vaakasuoraan räpäskää ja pihassa on viisi heittokuormaa halkoja.

    Jep. Koko talven olin haaveillut rantalomasta! Lopulta aika spontaanisti keväällä buukkasimme viikon matkan Kanarialle. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Kanarialla enkä suuremmin muutenkaan ns. pakettilomakohteissa, joten olikin itseasiassa aika haastavaa valikoida kohdetta matkatoimistojen loputtomista valikoimista. Olin ajatellut pakettimatkojen varaamisen olevan jotenkin todella helppoa (verrattuna esimerkiksi viime vuotiseen Tee se itse / koe Italia junalla yksivuotiaan kanssa -reissusäätöön), mutta melko pitkään puljasimme Hipin kanssa vuorotellen eri Kanariansaarten ja matkanjärjestäjien sivuilla osaamalla päättää, mihin mennä. Kriteereinämme oli hyvä ja lämmin lastenallas, viihtyisä hotelli, hyviä ravintoloita, lapsille sopiva ranta, hotellihuoneessa hyvä terassi tai partsi, jolla voimme illalla istuskella lasten mentyä nukkumaan.

    Onneksi työkaverini osasi suositella Cran Canarian saaren pientä kylää, Puerto de Mogania. Tomppa vannoi Moganin olevan idyllinen, lämmin ja kaikin puolin hyvä kohde perhelomalle. Leppoinen ranta, kaunis satama, hyviä ravintoloita ja maailman ainoa mikroilmasto(!), jonka ansiosta kylässä on aina lämmintä. Kaunis Puerto de Mogan osoittautui kaikin puolin täydelliseksi lomakohteeksi perheellemme.

    Majoituimme uudessa Radisson Blu -hotellissa, joka oli tarpeisiimme ihan nappi valinta ja muutenkin viihtyisä rauhallinen hotelli. Toki kävellessämme Moganin pienvenesatamassa, kaihoisasti katselimme pienten apartment hotellien merelle aukeavia idyllisiä partseja ja puutarhoja, mutta valitsemamme Radisson osoittautui täydelliseksi valinnaksi pikkulapsiperheen rentoiluun. Huoneet olivat siistejä, kivoja ja tilavia, meillä oli myös kaksi isoa partsia, jotka toivat sopivasti lisätilaa kaikkeen puljaamiseen ja uimakamojen kuivattamiseen.

    Aamuisin käppäilimme hotlan aurinkoiselle sisäpihalle nautiskelemaan viiden tähden aamiaista vastapuristettuine appelisiinimehuineen ja kuohareineen, jonka jälkeen yleensä aamukahvilta suoraan valuimme isolle ja viihtyisälle allasalueelle. Ennen matkaa olin hieman skeptinen loman ”rentouttavuudesta” kahden uimataidottoman lapsen kanssa, mutta HAH! Hotellissa oli täydellinen lastenallas, jonka hyppykuplassa ja vesisuihkuissa 2-vuotiaskin pystyi ja jaksoi puljata nelisen tai jopa kahdeksaisen tuntia ilman sen suurempaa viihdytystä -viisivuotiaasta uimasankarista puhumattakaan.

    Itse makasin altaan reunalla aurinkotuolissa seurailemassa tilannetta, välillä vuorottelimme, kumpi lukee kirjaa ja kumpi vahtii lapsia. Hotellissa oli kaksi isoa allasaluetta,  joista toinen oli ”quiet pool”( josta pysyttelimme poissa). Myös lastenaltaan viereinen iso allas syveni loivasti, joten siinä pystyi myös uimaan lasten kanssa ja lisäksi allasalueella oli myös poreallas.

    Viihdyimme yleensä monta tuntia altaalla ja söimme myös lounasta allasalueella. Ostimme yleensä hedelmiä, grillattuja paprikoita, ranuja tai muuta aurinkotuoleissa naposteltavaa herkkua lounaaksi. Hotellin ravintolaan olisi voinut ostaa myös kunnollisen lounas- ja illallispaketin, mutta lounastimme joka päivä fiiliksen mukaan altaalla ja iltaisin söimme sataman ravintoloissa.

    Monen tunnin allaspuljaamisen jälkeen käppäilimme yleensä Moganin keskustaan ja kävimme vielä meressä uimassa ja rannalla leikkimässä. Ihan Moganin keskustassa on ihana ja rauhallinen uimaranta, kivoja puoteja, tosi paljon ihania ravintoloita, eläväinen pienvenesatama ja viikonloppuisin markkinat. Kylässä kuten myös hotellissamme oli tosi rauhallinen meininki. Lapset saivat rauhassa juoksennella ja kaikkialla oli positiivinen leppoinen tunnelma.

    Moganin satama on täynnä erilaisia ravintoloita, joista saa ihania tapaksia, mereneläviä, italialaista…

    Kävimme lähes joka ilta eri ravintoloissa todella hyvin syömässä. Project Maman blogin Katja oli suositellut muutamia hyviä ravintoloita .Lisäksi löysimme oman suosikkimme pienestä italialaisesta, joka oli hieman sataman ulkopuolella sekä myös ihan rannan lähellä olevasta Tapas Tapaksesta, jonka vieressä oli hyvä leikkipuisto, jossa lapset saivat leikkiä ja juosta ruokia odotellessamme.

    Allashengailun, rannalla istumisen ja kaupungissa käppäilyn lisäksi emme juurikaan tehneet muuta, otimme vain todella rennosti ja valuimme auringon ja nälän määräämien aikataulujen mukaan. Todellakin vain RENTOUDUIMME! Lapset nauttivat kiireettömästä ja fiiliksen mukaan vetelehtivistä lämpimistä lomapäivistä ja niin kyllä mekin. Luimme, uimme, juttelimme ja söimme. Ihastelimme merta, laivoja ja kaunista satamaa. Nautiskelimme.

      Yhtenä päivänä tosin teimme sukellusveneretken (kyllä -ihan oikea sukellusvene, joka laskeutui 25 metrin syvyyteen katsomaan kaloja), joka oli meille kaikille kiehtova elämys. Toisena päivänä kiipesimme porukalla vuorelle tähystämään maisemia. Sen enempää ohjelmaa emme yhteen viikkoon kaivannetkaan, vaikka muutamana päivänä oli vähän puhetta tulivuoriretkestä ja vesipuistostakin. Ehkä ensi kerralla!

           

    Suosittelen ihanaa Puerto de Mogania leppoisaan ja aurinkoiseen lomailuun!

    Lisää kuvia ja fiilistelyjä ihanasta Kanarian lomastamme löytyy tästä ja tästä. Tsekkaa myös Project Maman vinkit Moganiin!

    Lue myös:

    Miksi ihmiset tekevät pakettimatkoja

    Share