• Asikaine
  • Malja itsestäänselvyydelle

    Kaupallinen yhteistyö: Tampereen Vesi

     

    Vaikka reissussa aijon kaiken mahdollisen nekalalaisen kotiviinin haikailun sijaan keskittyä paikallisesta kulttuurista nauttimiseen, kävi heti saapumisiltana Rooman lentokentällä vakioitsestäänselvyys mielessä:

    Voiko tätä hanavettä muuten juoda täällä? Hei ai niin, meijän pitää ostaa pullovettä!

    Nekalassa ei suuremmin tule kippisteltyä maailman parhaalle hanavedelle, vaikka kyseinen ihmejuoma oli esimerkiksi alkuviikon sairastuvalla ratkaisevan merkittävässä osassa niin potilaiden nesteytyksessä kuin jälkien pesemisessä. Sattuneesta syystä olen kuluvalla viikolla tullut tietoiseksi aika itsestäänselvyytenä pitämistäni asioista, kuten terveys, puhtaat lakanat, toimiva pyykkikone, puhdas hanavesi ja ajallaan lähtevä lentokone.

    Vaikka erityisesti pienten lasten kanssa läträä koko ajan, pieniä käsiä ja poskia pestään jatkuvasti, pyykkikone pyörii päivittäin ja jokainen päivälliskattaus kruunataan isolla vesikannullisella, hanavettä ei arjessa tule paljon ajateltua. Paitsi toki huomatessa yksivuotiaan olleen liian pitkään hiljaa yksin vessassa (yleensä puhumassa käsisuihkuun, jonka jäljiltä koko vessa lainehtii)..

    Hanan avaamista ei suuremmin edes noteeraa, vaikka niin tekee monta kertaa päivässä! Puhdasta raikasta vettä vaan tulee loputtomasti, sitä voi juoda ja täyttää vesipullon nopsaan mukaan puistoon.

    Toki muistan tavallista paremmin juhannuksen, jolloin rempan aiheuttaman tauon jälkeen saimme keittiömme vesihanat jälleen auki ja tiskikoneen kytkettyä. Silloinkin kyse oli vain yhden huoneen vesikatkoksesta, niin kuin oli myös alakerran vessan ollessa rempassa, jonka myös muistan (yli-)dramaattisena ja suhteettoman hysteerisenä ajanjaksona elämässäni. Silloinkin keittiö sekä yläkerran vessa ja suihku toimivat normaalisti, mutta jouduin välillä kapuamaan portaat (!). First World Problems.

    Suomessa kaikki lähtee aina käsienpesusta, jo yksivuotias kurkottelee omalla vuorollaan pienellä jakkarallaan lavuaarille. Käsii! Pesee! Hyvä niin.

    Naapurissamme lapsen sairastaessa vakavasti, oli huolellinen käsienpesu erityisen tärkeää, käsihygienia oli superiso juttu terveyden kannalta toisen ollessa jatkuvassa puolikaranteenissa muutenkin. Kun aina muutenkin muistaisi mennessä ja tullessa pestä kunnolla kätensä, moni säästyisi varmemmin ikäviltä pöpöiltä.

    Monien terveysvaikutusten lisäksi maailman paras hanavesi on myös todella hyvää, huippu janojuoma, jota saa ämpärillisen kolmella sentillä! Kuumalla ilmalla, urheillessa, imettäessä, sairastaessa, hyvän ruoan kanssa, aamulla ensimmäisenä, illalla yöpöydälle odottamaan, retkelle mukaan, muuten vaan -aina kannattaa ottaa iso lasillinen vettä!

    Harva hajuton ja mauton asia on niin tärkeää ja arvokasta kuin Suomen hanavesi.

    Parhaillaan käynnissä oleva vesilaitosyhdistyksen ja suomalaisten vesihuoltolaitosten Hanavesi-kamppis viestii suomalaisille puhtaan hanaveden tärkeydestä ja muistuttaa veden olevan arvokasta kansallisomaisuuttamme. Hyvä Suomi! Hyvä Tampereen Vesi!

    Vesihuoltolaitokset tekevät laadukkaan hanaveden eteen paljon työtä ja valvovat järjestelmää ympäri vuorokauden varmistaakseen puhtaan hanaveden jatkuvan toimituksen. Lisäksi vesihuoltolaitokset keräävät ja puhdistavat käytetyn hanaveden ja palauttavat veden takaisin vesistöihin luonnon kiertokulkuun.

    Arvokas vesikamppis on osa Suomen satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa ja siihen voivat kaikki hanaveden fanittajat osallistua nostamalla maljan maailman parhaalle vedelle ja vaikka jakamalla tilanteita hanavedestä tunnuksella #hanavesi.

    Kippis Suomi! Muistetaan olla ylpeitä vedestämme!

    Kyllä kotimaan toimivaa ihmejuomajärjestelmää muistaa heti arvostaa ja kaivata, kun puhdasta hanavettä ei ole saatavilla, vaan kantaa lähikaupasta muovipullotolkulla janojuomaa koko porukalle.

    Share