• Asikaine
  • Loman viimeinen roadtrippi

    Kaupallinen yhteistyö: VisitHämeenlinna

    Kuten aikasempinakin vuosina, olemme tänä kesänä tehneet jälleen kivoja kotimaan roadtrippejä. Viimeisen yhteisen lomaviikon kunniaksi, lähdimme tiistaina vielä parin päivän retkelle – tittididii- Hämeenlinnaan! Jes!

    Olemme retkeilleet Hämeenlinnassa koko perhe muutaman kerran aikaisemminkin ja myös Rockfutista olen käynyt Hämptonissa pelaamassa, jopa ihan pariin otteeseen. Mutta Kärpän polvia lukuun ottamatta futisreissuilta ei jännästi ole jäänyt merkittäviä kulttuurihistoriallisia muistoja mieleen..

    Siihen oli tultava muutos. Siispä tällä kertaa aloitimme retkipäivämme todella omaperäisesti Hämeen linnasta!

    Vaikuttava keskiaikainen linna oli lasten mielestä jännittävä ja jopa vähän pelottavakin. Kiertelimme kaikki kauniit salit sekä synkät tyrmät, sovittelimme painavia haarniskoja ja kuuntelimme kertomuksia vanhan linnan historiasta. Hämeen linnassa järjestetään lapsille erillisiä ryhmäkierroksia, joita siivittävät erilaiset linnan hahmot sekä heidän kertomat tarinat.

    Hämeen linnan lisäksi puistoisella Linnanniemen alueella on myös Vankilamuseo ja Museo Militaria. Tällä kertaa viihdyimme linnassa sen verran pitkään, että linnareissun lisäksi poikkesimme vain pikaisesti vankilamuseossa. Sen jälkeen alkoi porukan pienimmällä ote vähän lipsua museohommista.

    Hämeenlinna on täynnä kauniita metsämaisemia, luonnonsuojelualueita, idyllisiä järvinäkymiä, isoja puistoja sekä harvinaista historian havinaa. Museokiertelyiden jälkeen nautiskelimme kermaiset lohikeitot ja jätskit linnan kyljessä museoravintola Linnan kivalla terassilla, josta aukesi näkymä järvelle. Ihan mielettömän kaunis paikka!

    Lounaan jälkeen ajelimme Ahveniston toimintapuistoon, jossa on viihtyisä iso uimaranta, SUP-lautavuokrausta, luontopolkuja, Flowpark-seikkailurata ja maauimala.

    Uimisen jälkeen lähdimme Pojan kanssa Flowpark-radoille kiipeilemään. Olimme molemmat ensimmäistä kertaa puihin rakennetuilla, heiluvista poluista ja vaijeriliu´uista tehdyillä radoilla, jotka olivat kyllä Pojalle aika haastavia. Myöhemmin toki huomasin, että 120cm -pituusrajan lisäksi Flowpark on tarkoitettu yli 7-vuotiaille, että ilmankos oli vähän jännää. Mutta tulipahan käytyä ja hienosti 5-vuotias kiipeilijä suoriutui haasteista ja oppi ihan itse kiinnittelemään ja siirtelemään valjaiden turvakoukkuja sekä etenemään köysien varassa! Wau!

    Itsekin sain reissulla pienen puraisun flowparkkeiluun ja nyt tekisi mieli lähteä uhmaamaan omaa rohkeutta ja puristusvoimaa astetta korkeammillekin radoille.

    Hämeenlinnassa on monia sydäntäni lämmittäviä vanhoja puutaloalueita, joista huokuu vanhanajan henkeä. Uimareissun jälkeen kävimme välipalalla ihastuttavassa Villa Marengissa, jonka värikäs kakkuvalikoima aiheutti valinnan vaikeuksia. Kaunissa kahvilassa on myös söpö leikkipaikka lapsille, päivän lehdet luettavana ja muutenkin kotoisa meininki.

    Majoituimme Scandic Aulangossa, jossa olemme yöpyneet lasten kanssa aikaisemminkin. Hotelli on lapsiystävällinen ja helppo, kattavat illallisbuffat ja aamupalat ovat monipuolisia ja sisältävät myös vähän spessumpia herkkuja. Hotellin alueella on leikkipuisto, minigolf-rata ja kiipeilypuisto Hugo-park, sisällä on kylpylä, keilarata, pomppulinna ja vaikka mitä puuhaa pikkuväelle. Parasta Aulangossa on kuitenkin ympäröivä luonto retkeilymaastoineen, kimmeltävine järvineen ja jännittävine linnanraunioineen.

    Jäätyäni hotellihuoneeseen nukuttamaan lapsia, Hippi teki vielä myöhäisen lenkin näkötornille, jonka uskomatonta kansallismaisemaa pitkätukka fiilisteli hengaillessamme hotellihuoneen partsilla illalla. Samalla luontoretkellä Hippi oli kuulemma tahtomattaan (!!!) myös varjostanut random nuorenparin pussailutreffejä, jotka olivat toisen kerran Hipin nähtyään todenneet Vittu toi äijä seuraa meitä!

    Stakkaamislenkin lisäksi partsi-istuskeluiden muita teemoja olivat, mitä on tapahtunut päivän aikana johonkin Hämeenlinnaan hukkaamillemme rattaille, onko Hämeen linnassa pyöreät vai neliskanttiset tornit (olin varma, että pyöreät!) sekä Knausgård, josta pakkomielteisesti halusin jankuttaa, vaikka pari vuotta sitten kyseiset kirjat lukenut Hippi ei oikein muistanut kaikkia yksityiskohtia, joihin halusin pureutua. Muistelimme myös Kanarian hotellimme parvekeiltoja sekä siellä soittamaani yöllistä puhelua hotellin respaan. Olin kuulevani huminaa myös Aulangolla…

    Aulangon kylpylässä pulikoimme sekä iltauinnit että koko aamupäivän. Pikkuveli oppi kellumaan sekä sukeltamaan ja meillä olikin sitten rentouttuva uimareissu 2-vuotiaan kelluessa velttona naama vedessä pitkin altaita. Joka ”sukelluksella” sydämeni jätti ainakin kaksi lyöntiä välistä ja joka kerta juuri ennen pelastusoperaatiota pienillä uimalaseilla kiristetty iloinen naama nousi hönkäisten altaasta. I´m alive!

    Hipin lähdettyä Pikkuveljen kanssa etsimään edellispäivänä hukkaamiamme lastenrattaita (Emmääkää muista, missä ne oli meillä viimeks! Jäiksne sinne linnaan vai oliks ne meillä vielä sen jälkeen jossain, ehkä siellä Ahveniston rannalla? PERUS! ), lähdimme Pojan kanssa vielä poikkeamaan Hämeenlinnan Mini D.I.Y -skeittiparkissa.

    Motarin viereen rakennetulla hauskalla parkilla oli kivasti porukkaa ja erikoishyvä meininki. Paikan päällä saa kokeilla lainalautoja ja neuvojakin on tarjolla tarvittaessa.

    Ja tottakai meitä lähestyi ystävällinen paidaton skeittijäbä, kuten aina kaatuillessani pitkin seiniä naama tulipunaisena -silloin jäbien saapumista ei voi estää (punaisena kaatuillessani tapasin aikoinaan Hipinkin Doriksessa). Iloinen paidaton kertoi parkin tulevista tapahtumista ja sanoi kohta laittavansa grillin tulille, jos haluaisimme grillata heidän kanssaan makkaraa.

    Että melko hyvä meininki Hämeenlinnassa hei! Ihan mahtavaa!

    Suosittelen tsekkaamaan Mini D.I.Y.n tulevat häppeningit (esim pihakirppistä luvassa elokuussa) ja käymään kokeilemassa skeittausta, jos yhtään kiinnostelee. Hieno, matalan kynnyksen mesta ja hienoja tyyppejä jeesailemassa.

    Ai niin, tuli tosiaan testattua hämeenlinnalaisten kunnollisuuskin samalla, löysimme unohtuneet rattaat lopulta Ahveniston uimarannalta ja kunnosta päätellen kukaan ei ollut yön aikana ajanut niillä edes hyppytornista altaaseen. Jopa alakoriin jääneet kalsarit olivat tallessa. Aivan hämmästyttävää.

    Sellainen on Hämeenlinna! Puuhakas, historiallinen, idyllinen, aktiivinen ja hauska kaupunki kauniiden kansallismaisemien ytimessä. Helppojen kulkuyhteyksien varrella sijaitseva mielenkiintoinen kohde vaikka useammankin päivän retkille.

    Visit Hämeenlinnan sivuilta voi poimia lisää hyviä retkeilyvinkkejä ja myös Visit Hämeenlinnan FB-sivuille ja Instagramiin päivitetään infoa Hämeenlinnan ajankohtaisista tapahtumista. Esimerkiksi tänä viikonloppuna Hämeenlinnassa järjestetään legendaarinen Lasten taidefestivaali Hippalot, jonka ohjelma sisältää laadukasta teatteria, konsertteja, kirjallisuutta, tanssia, elokuvia sekä kädentaitoja että kuvataidetta…

    Menkää sinne! Suosittelen!

    www.visithämeenlinna.fi

    Lue myös:

    Aulangolla

     

    Share