• Asikaine
  • Ihan parhaat vaatteet Suomen suveen (sis. ALEKOODI)

    Kaupallinen yhteistyö: Sidoste

    Nyssi! Kerroinkin viime vuonna pyöräilleeni Koivistonkylään tutustumaan kotimaiseen sukkabrändi Sidosteeseen sekä heidän sukkatehtaaseen. Mainio yritys, hauska reissu, säksättäviä koneita, tamperelaisia työntekijöitä ja kestäviä sukkia, suoraan Koikkarista! Hyvä Sidoste!

    Perheyritystä nykyisin pyörittävä perustajan pojantyttärenpoika on pistänyt tuulemaan ihan kunnolla ja nykyisin perus puuvilla-, pörrö- ja muiden luottosukkien lisäksi Sidosteen mallistoista löytyy myös trendikästä Signature-sukkaa, mahtavaa Tampere-sukkaa sekä tietysti nykyisin myös MM-mestareiden Mörkö-sukkaa (!!) ja vaikka mitä. Vanha sukkatehdas on porskuttanut hienosti ja palkannut tänä vuonna myös lisää työntekijöitä. Miten siistiä!

    Kotimaisten sukkien laatu on ihan omaa luokkaansa, Tampere-sukkani ovat ihan pränikät, vaikka olen tallannut niissä Pietarissa kymmeniä kilometrejä ja pessyt lempipariani ihan urakalla. Sidoste-sukka kestää!

    Uusien sukkien lisäksi tamperelainen Sidoste lanseerasi viime vuonna myös omat paita- ja pipomallistot. Legendaarisella terrierilogoilla varustetuista laatutuotteista tuli yllättäen ihan hittikamaa ja nyt Sidosteelta on jälleen pukannut uusia paitamallistoja, joita meikäläinen pääsi ensimmäisten joukossa sovittelemaan.

    Että nyssi töttöröö!

    Ja kyllä, sain myös houkuteltua toimistomme muut ammattimallit aka. Suomen kuumimmat työkaverit keikalle Sidosteen kuvauksiin. Tomppa ja Rami on parhaita! Where ever I go ja niin edelleen.

    *Pakko hetkeksi tähän väliin kyyristyä muistelemaan hetkeä, kun Sidosteelta pyydettiin joskus Hippiä kanssani kuvauksiin. Sitä Kum mie, ku miehän en, ku ehän mie, kum mie, ku ehän mien määrää!*

    Sidosteen kaikki ihanan pehmeät koirahupparit, -kolleget ja -teepparit tehdään yhteistyössä helsinkiläisen Pure Wasten kanssa, joka valmistaa kankaat 100-prosenttisesti kierrätysmateriaalista. Ajattomat paitamallit sopivat kaikenikäisille ja -puolisille.

    Uudet meleeratut koirateepparit ja rennot pitkähihaiset ovat ohuehkoa, pehmeää ja laskeutuvaa materiaalia, joka tuntuu päällä miellyttävältä. T-paidassa leikkaus on sopivan kapea ja paita istuu ryhdikkäästi. Swetari-mallinen pitkähihainen puolestaan sopii kivasti erilaisten asuyhdistelmien kanssa.

    Lisäksi tällä viikolla lanseeratussa kesämallistossa on kolme makeeta collegea, joiden printit Sidoste valitsi some-kanavilla järkätyn yleisöäänestyksen perusteella. Malli on sama klassinen unisex-collari, joka aikaisemmissakin terriericollegeissa, mutta printit ja värit ovat uusia.

    Itselläni on Sidosteen vanhasta mallistosta saman mallinen harmaa college, josta on tullut hyvä luottovaatteeni. Matsku on kevyttä ja klassinen swetari on helppo yhdistellä mihin vain. Ihana, hyvä käyttövaate!

    Myös mustaa Sidosteen merinovillapipaa olen pitänyt lähes päivittäin. Nyt olen jopa hilannut sitä sentti kerrallaan enemmän otsalle, pian pidän pipoa nuorisolaisesti täysin etukenossa otsalla, kuten 90-luvulla oli tapana. Sidosteen trendipipat tehdään muuten alusta loppuun Tampereella Kivatin tehtaalla, joka sekin on vanha perheyritys.

    Semmosia! Hienoja, laadukkaita ja monikäyttöisiä klassikkovaatteita Suomen festarikesään, jossa saattaa swetari, pipa ja päheät polvisukat tulla hyvinkin tarpeeseen. Mätsäävät swetarit ja sukkaparit saattaisivat olla myös hauska idea esimerkiksi häälahjaksi.

    ALEKOODI!!! Jes! Uusien mallistojen kunniaksi sain myös lukijoilleni alekoodin Sidosteen verkkokauppaan, jossa kaikki ihanat paidat, sukat ja pipot on nyt tilattavissa. Alekoodilla MAIJU15 saa -15% alennuksen Sidosteen verkkokaupasta. Koodi on voimassa 27.6.2019 asti.

    Sidosteen verkkokauppaan pääsee tästä.

    Kuvat: Noora Näppilä / Sidoste

    Ihanaa kesäiltaa kaikille!

    Lue myös:

    Paljaat nilkat on nyt niin out!

    Share
  • Asikaine
  • Kotimaisia kevään merkkejä (sis. ALEKOODI)

    Kaupallinen yhteistyö: Kivat

    Nyssi! Mindblown! Kävin viime viikolla ihan Sherlockina selvittämässä, miksi laatumerkkinä tunnetun Kivatin myssyistä ei tupsut tipahtele vielä kolmannenkaan käyttäjän kohdalla. Tupsumysteeri oli askarruttanut itseäni vähän pidemmän aikaa, sillä jo omasta lapsuudestani tuttu tamperelainen brändi on vakiinnuttanut paikkansa ahtaissa eteisissämme heti esikoisen synnyttyä ja siitä asti lastemme villahaalarit, kypärämyssyt, kaulurit ja trikoopipat on hankittu Kivatin valikoimista.

    Kotimaiset pipot ja haalarit ovat kestäneet Pojalta Pikkuveljelle ja Pikkuveljeltä naapurin nuorimmaiselle aidan taakse, jonka yli muutama kypärämyssy on tainnut meille aikoinaan alunperin tullakin, joten pipojen kestävyys on vähän hämmästyttänyt. Otettuani yhteyttä valmistajiin, sain Kivatin perustajan tyttäreltä ystävällisen kutsun saapua kahveelle sekä tutustumaan vanhan lastenvaatebrändin tuotantoon, joka itseasiassa on ihan pyörämatkan päässä Nekalasta, ylläri!

    Ja kyllä! Vuodesta 1975 pyörineen Kivatin vaatteet valmistetaan edelleen ihan alusta asti omalla tehtaalla Tampereella. Värikkäät neulokset, lämpöiset merinovillavaatteet ja pehmeät luomupuuvillaiset vuorikankaat, kaikki neulotaan vastuullisesti eurooppalaisista sertifioiduista langoista Kivatin omassa neulomossa Lahdesjärvellä, jossa tuotteet myös leikataan, ommellaan ja tarkistetaan.

    Oli mielenkiintoista päästä neulojen säksätyksen säestämälle tehdaskierrokselle hämmästelemään kauniita neuloksia työntäviä koneita, tapaamaan ammattilaisia työssään sekä näkemään langasta vaatteiksi valmistava monivaiheinen tuotantoprosessi, jossa on edelleen ihan hämmästyttävä käsityöläismeininki. Lisäksi Kivat käyttää tuotteissaan puhtaita luonnonmateriaaleja: hellää ja kestävää villaa, pehmeää luomupuuvillaa ja hengittävää silkkiä. Vau!

    Ja tietysti vielä mielenkiintoisempaa on tavata ihmiset brändin takaa. Ensimmäisenä minua oli vastaanottamassa perustajan tyttäret, jotka ovat sukupolvenvaihdoksen myötä siirtyneet isänsä jalan jäljissä pyörittämään perinteikästä perheyritystä.

    Ja onnekseni tapasin myös itse perustajan, joka ehti käytävän lampun vaihtamisen lomasta hetkeksi laskeutua tikkailta kertomaan eläväisiä tarinoita yrityksen perustamisesta. Tampereen vaatebisneksen muutoksesta ja kilpailijoiden tuotantojen siirtymisestä Suomesta Kiinaan, kypärämyssyjen keksimisestä(!!!), Venäjän ja Islannin viennin alkutaipaleista, tuulen pitävistä korvatoppauksista, alan kovasta kilpailusta sekä tietysti siitä, kuinka kaikki alkoi.

    Luonnonmateriaaleja suosiva Kivat on saanut alkunsa puuvillaisista lasten sormikkaista, joille oli tarve perustajan esikoisen käsien atooppisen ihon takia. Lasten sormikkaista tuotanto laajeni puuvillapipoihin ja kaulureihin, jonka jälkeen tuotteita alkoi tulla lisää, myös villaisena. Ankariinkin sääolosuhteisiin kehitellyt suomalaiset lastenvaatteet osoittautuivat nopeasti myös suosituiksi vientituotteiksi ja sitä laatutuotteet ovat edelleen, ihan mahtavaa!

    Niin, ja se tupsumysteeri. Kivatin tupsut tehdään nekin langasta alkaen yksi kerrallaan, jonka jälkeen tupsut ommellaan huolellisesti käsin kiinni myssyihin. Enää ei tarvitse kyseenalaistaa ala-asteen ensimmäisillä kässätunneilla opeteltavaa tupsun tekoa. It all makes sense now!

    Ja tietysti näkemästäni inspiroituneena päivitin samalla lastenvaatteitamme keväisempiin toppavaatteiden ja kypärämyssyjen vihdoin pikkuhiljaa väistyessä eteisestämme.

    Kivatilla on jälleen ihastuttavia luomupuuvillasta sekä silkkivillasta valmistettuja värikkäitä kevätmallistoja. Luonnonmateriaaleista valmistetut pehmeät pipot ja kaulurit ovat aivan täydellisiä keväällä (ja välillä myös juhannuksena) vallitseviin Suomen sekopääsäihin, jolloin meinaa vuorotellen olla kuuma ja kylmä.

    Materiaaleilla on hyvä lämmöneristys, mutta luonnonkuidut myös hengittävät, tuntuvat mukavilta päällä, eivätkä hiosta.

    Poika sai tulevasta mallistosta monikäyttöisen merinovillatakin, jollainen hänellä on aikaisemminkin ollut pallokuosisena. Lisäksi Pojan kevätsetteihin valikoitui kiva raidallinen luomupuuvillapipo sekä petroolinvärinen pehmeä tuubihuivi, jonka materiaali on merinovillan ja silkin sekoitetta. Joustavaa tuubihuivia voi kätevästi käyttää myös pipona. Kaikki uudet kevätvaatteet menivät viikonlopun pajunkissaretkellä heti käyttöön!

    Punapäälle valkkasin lämpöisen okran sävyisen luomupuuvillaisen tupsupipon, jossa on tuulensuojakangas suojaamassa kevätviimalta. Super herkkähipiäinen Pikkuveli voi myös huoletta käyttää Kivatin tuotteita, ei ole ainakaan koskaan valittanut pipojen tai kaulureiden kutittavan.

    Kivatin valikoimissa on nykyisin pipoja ja lapasia myös aikuisille, jes! Itselleni valikoin merinovillan ja silkin sekoituksesta valmistetun kevyen tupsupipon, joka oli täydellinen aurinkoiselle kevätretkelle, jolla vuoroin lämmitti aurinko ja vuoroin puhalsi jäältä kylmä tuuli.

    Ylijäämäneuloksesta valmistettuja Kivatin lapasia itselläni onkin ollut käytössä iät ja ajat, sillä käsieni atooppisen ihon takia en voi villalapasia käyttää. Tosin yhtä söpöjä kuin viime viikolla Kivatin tehtaanmyymälästä löytämäni mustavalkoiset koirakintaat, ei käsissäni vielä koskaan ole ollut -Kivatilta tai miltään muultakaan brändiltä!

    ALEKOODI! 

    Juhuu! Sain lukijoilleni nyt myös alekoodin Kivatin verkkokauppaan. Koodilla ASIKAINE  saa 20% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista KIVAT-verkkokaupassa. Koodi syötetään kassalla alennuskoodikohtaan ja koodi on voimassa 21.4.2019 asti.

    Niin siistiä, että meillä vielä on Suomessa vastuullisesti tuotteensa valmistavia kotimaisia laatubrändejä, joilla on pitkät perinteet, jotka ovat saattaneet saada alkunsa vähän vahingossa pienistä puuvillaisista sormikkaista. Joita valmistetaan edelleen.

    Ja pssst! Tehtaanmyymälään jäi vielä koirakuosisia aikuisten lapasia (hintaan 12 euroa!), eli ehkä kannattaa tehdä visiitti Lahdesjärvelle uudistuneeseen tehtaanmyymälään.. vaikka aurinkoisena päivänä pyörällä, piipahtaa samalla lounaalla Wanhassa Tapissa.

    www.kivatshop.fi

    Ihanaa kevättä kaikille!

    Share