Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
  • Asikaine
  • Vuosi sitten – elämäni onnellisin päivä

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

    Vuosi sitten tähän aikaan oli samanlainen auringonpaiste ja helle. Pääsimme koko sakki sairaalasta kotiin Pikkuveljen synnyttyä. Parkkipaikalla pelkäsin pikkuisen paahtuvan auringossa tai vilustuvan pienessä tuulenvireessä. Autossa ylpeä isoveli pyysi laittamaan vauvan ihan hänen viereensä. No ei sitä turvakaukaloa oikein saa siihen keskipenkille..

    Synnytyksen jälkeen olin onnessani kaiken mentyä niin hyvin, että illalla pääsimme salista suoraan siirtymään potilashotelliin. Hissiin tuli toinenkin voipuneesti ja epäuskoisesti hymyilevä pariskunta, jolla oli sama maanalainen määränpää kuin meillä. Menikö teilläki kaikki hyvin? Ihana vauva, onneksi olkoon. Kumman te saitte. Voi että. Menikö pitkään. Onnee nys sitte.

    Tuoreen äidin kaunis kylpytakki ja mukavat sisäkengät muistuttivat siitä, ettei itselläni ollut oikeastaan mitään asianmukaisia tarvikkeita taaskaan mukana ja läpsytin rantasläpäreissäni ja hädin tuskin napitetussa vaaleanpunaisessa sairaalamekossa, jonka läpi loistivat muhkuraiset verkkoalusvaatteet. Sääressäni oli verijälki. Läps läps läps läps täältä tullaan hotellielämä! Läps läps.

    Blogeista ja prosyyreistä olin lukenut luksusmaisesta potilashotellista, jossa tuoreet vanhemmat makailivat valkoisissa hotellilakanoissa vastasyntyneen kanssa. Nautiskelivat hunajamelonia ja maitokahvia. Täältä tullaan! Läps! Asetelkaa hedelmävati valmiiksi, vaahdottakaa latte!

    Olimme olleet huoneessamme puolisen tuntia, kun ovesta paukkasi Poika kaksi desiä hiekkaa kumisaappaissaan  ja muumireppu selässään. Missä se on se vauva äiti, missä se meijän vauva on? Muistan ikuisesti hämmentyneen ilmeen esikoiseni kasvoilla, käsi hipaisi varovasti mahaani epäröiden, onko se maha ihan tyhjä nyt tai saisiko siihen edes koskea. Katseessa sekoittuivat helpotus ja uteliaisuus, pää pyöri tutkien uuden huoneen jokaisen nurkan.

    Vauvan nähdessään Isoveli hymyili iloisesti painaen päänsä tyynylle veikan viereen. Naurahti ja koski varoen pieneen lyttyseen myttyyn, joka hukkui suuren hotellisängyn tyynyjen joukkoon, jonka jälkeen lähinnä kiinnosti uusi sininen autolelu.

    Harras huuruinen huone täyttyi ilosta ja arjesta, uskomattomasta häsellyksestä. Lattia oli täynnä hiekkaa, lakanoissa ketsuppia Hesen ranskiksista. Älä koske siihe! Varo sitä vauvaa! Hippi laittoi minibaariin pari kaljaa, jotka hysteerisenä kielsin juomasta. No noi kätilöt soittaa..no jolleki viranomasille! Hakee tän vauvan meiltä pois, ennenkö se on ees saanu silmiään auki! Tyypillistä! Äläkä sää siellä työnnä sitä vauvansänkyä sitä peiliä päin. Miks hei tää vaippa on tässä, käytkö hakeen jostain lisää harsoja. Onko sitä tatuointia pakko tehä just ny täällä vessassa, kuttää vauva ois ny tulossa…

    Kätilöiden kysyttyä, tulisivatko he huoneeseen tarkistamaan vauvaa vai tulemmeko näytille huusin ÄLKÄÄ VAAN TÄNNE TULKO! ja lähdin vauva kainalossani ovea kohti niin nopeasti, kuin tikeiltäni pääsin etenemään. Me tullaan sinne!

    ME kaikki. Poika vahti kätilöiden tarkastellessa vauvaa ja oli kovin huolestunut vauvan silmiä tutkittaessa. Onko kaikki hyvin, mutta onko kaikki hyvin, näkeekse meijän vauva? Mitä ne tekee, onko meijä vauva kipee? Mikä toi on?

    IMG_9206

    Huutaessani kahdeksankymmenennen kerran älä huuda! ja nyssi varovasti!, kävi mielessä, oliko vajaan kolmevuotiaan ottamisessa pieneen hotellihuoneeseen vastasyntyneen ja vastasynnyttäneen kanssa hirveästi järkeä. Mutta säädöstä huolimatta tuntui kaikille osapuolille tärkeältä, että isoveli kurakumppareineen ja kysymyksineen kaiken odotuksen jälkeen pääsee alusta alkaen viereen mukaan ja hotelliin nukkumaan.

    Hipin ollessa Pojan kanssa puistossa tein saman ÄLKÄÄ VAAN TÄNNE TULKO -virheen huonesiivoojan yrittäessä sisään ollessani suihkussa sekä vauvavalokuvaajan soittaessa, saako tulla ottamaan perhekuvia. ÄLÄ VAAN TUU. Voi että on harmittanut jälkikäteen, ei ihan leikannut vastattuani vaivalloisesti puhelimeen vauva rinnoillani.

    Estettyäni kaikkia ammattilaisia saapumasta sotkuiseen huoneeseemme, pakotimme Hipin siskon ottamaan kolme(!?) roskasäkkiä huoneestamme mukaansa, jonka seurauksena hän ajautui vielä hotellin aulassa jonkinlaisen selvityksen kohteeksi. Että mikäs oli se huoneen numero…?

    Yhtäkään hunajamelonia en ehtinyt syömään ja kivuista huolimatta häpeissäni siivosin itse hotellihuoneemme, joka näytti neljä kertaa pahemmalta kuin happoisempien hotlajatkojen jälkeinen aamu Provinssirockissa. Emme makoilleet kuohkeissa kylpytakeissa aamutossut jalassa, vaan läpsytimme roskapussit ja kantokopat heiluen muina white trasheinä pitkin käytäviä.

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

    Mutta kaikista ketsupeista huolimatta, parhaiten muistan isoveljen ylpeyden ja koko perheemme ilon, joka tulvi kyyneleinä silmissäni. Helisi nauruna kaiken saakelin säädön ja hampurilaispaperin rapinassa, jonka keskipisteessä Pikkuveli nukkui makoisasti ja määrätietoisesti.

    Saapuessamme koko perheen kanssa ensimmäistä kertaa vaaleanpunaisen talon pihaan vastakylvetty nurmikko vihersi. Naapureiden lapset juoksivat puistosta katsomaan. Nysse on täällä! Palikka on syntyny! Saako sitä kattoo? Näytä sitä vauvaa! Onpa se ihana!

    Niin on.

     

    Onnea rakas 1-vuotias!

    Lue myös:

    Romanttinen komedia-synnytys

    Vauvavuodesta luopumisen haikeus

    Terkkui

     

     

    Share