Huomattuani facebookista yhden ystävistäni lentäneen jouluksi ulkomaille, hurrasin ääneen! Jes! Niille ei tartte ostaa lahjaa, eikä käydä viemässä! Jes! Naapurin muijan kanssa sovimme jälleen, ettemme osta toistemme yltäkylläisille lapsille lahjoja, vaan viemme paketit lahjakeräyksiin. Eilen illalla hädissäni selasin, onko enää meneillään mitään keräystä, jonne voisin lahjoja vielä kiikuttaa. Ehkä mää voisi tehä lahjoitukse rahana?
Kuinka huono meininki hei!!
Mitään en ole oppinut. Joka vuosi joulua edeltävällä viikolla järkytyn, ettei joulupukki oikeasti tuokaan lahjoja. Ehkä en ole koskaan lakannut uskomasta joulunihmeeseen, sillä viikonloppuna kökin kellarissa kasaamassa halkoja sen sijaan, että olisin hankkiutunut jouluostoksille tai vaikka kirjoitellut kortit valmiiksi. Yli kahteen kuukauteen pihamme pressuryökkiö ei ollut häirinnyt, mutta nyt -kaiken jouluhässäkän ytimessä- järjetön pakkomielle hoitaa puut kellariin! Nyssi! Kaikki!
Vaikka aina yritän hyvällä meiningillä askarrella ja tehdä lahjaostoksia ennen kuin verkkokauppaostokset eivät ennen joulua enää ehdi perille tai suosikkitoiveet ovat kaupoista loppuneet, olen aina myöhässä ja päädyn lopulta täysin epätoivoisiin ideoihin, kuten leipomaan lahjaksi lahoavia piparkakkutaloja tai muita täysin osaamisalueeni ulkopuolella olevia tekeleitä.
Joka joulu vannon, etten ota stressiä, jos kaikille ei ole pakettia. Eihän se mitään haittaa… kunnes ovelleni putkahtaa ihana ystävä jouluinen kassi kainalossaan ja alan hädissäni kääriä keittiön naulakossa roikkuvaa patalappua sellofaania muistuttavaan paistopussiin. Joo kuule mulla oli kanssa teille tässä tää lahja, ooootas vähä..ööh. Sitte tähän kuulu myös tää joulukukka, repäsen siitä vaan tän meille tarkoitetun kortin irti. Tosta! Noin. Hyvää joulua teille!
Joka vuosi päätän säästää luontoa ja rahaa, enkä osta lahjapapereita, koska kauniita paketteja voi ihan hyvin tehdä vaikka sanomalehdistä ja uusiokäytetyistä nauhoista, jonka seurauksena käärin romahtaneita piparkakkutaloja ja muita pakertelujani milloin mihinkin lastenhuoneen seinältä varastamaani julisteeseen.
Yleensä öisen paketoinnin yhteydessä ajaudun puolikahdelta yöllä myös juomaan osan yhden lahjaksi ostamistani punaviinipulloista, sillä improvisointikykyni sekä lahjojen että pakettinarujen keksimiseen meinaa loppua ja ehinhän mää tässä ennen joulua ostaan Heidille viä uuden pullon! (Paitsi etten ehdi ja Heidi saa paistopussissa lahjaksi vähän poltetun kynttilän, joka oli jo kaupassa tollane! Sen kuuluuki olla tollane vähä sulanu! sekä haljenneita pipareita ja purkin hernekeittoa.
Että hyvää joulua vaan kaikille.
Ystäväni varmaan odottavat jo aivan innoissaan, minkälaiseen servettiin olen avatun nuudelipaketin tai lounaskahvilasta varastamani joulupiparit tänä vuonna käärinyt. Tunnustan kerran myös sotkeneeni punaisia pahveja vihreällä maalilla ja väittäneeni sotkuja kaksivuotiaan lapseni maalaamiksi joulukorteiksi.
Joulumieli on paras mieli ja ajatus on tärkein.
