• Asikaine
  • Ihania herkkuja jouluruokien jatkeeksi tai vaihtoehdoksi

     

    Kaupallinen yhteistyö: Hellmann´s ja Suomen Blogimedia

    Söimme eilen pienellä porukalla jo ensimmäisen jouluaterian eskarin joulujuhlan kunniaksi. Huomenna jatkamme joulutusta vähän isommalla seurueella naapureiden ja muutaman ystävän saapuessa meille viettämään pre-joulua. Naapurin muija on luvannut tuoda blinipannaria ja shampanjaa ja veljeni on luvannut tuoda automme takakonttiin valmiiksi varmaan kaikki lastemme joululahjat. Joulupukki tosiaan on olemassa ja hänellä on hyvä tietämys Marvelin sankareista!

    Hyvän seuran ja loman lisäksi ihanaa joulussa on tunnelmalliset illalliset ja syöminen! Välillä olen antanut ystäville myös lahjaksi jouluisia herkuteltavia, kuten itse leivottua pataleipää, Hipin tekemää sinappia tai esimerkiksi Ahlmannin lähipuodista ostettuja lähitilojen tuotteita.

    Yleensä yritän lahjaostoksissani vähän tukea lähialueen yrittäjiä ja toki sillä silmällä on kiva valita tarjottavaa myös erilaisiin joulupöytiin. Viime vuonna haimme Ahlmannin puodista lahjoja sekä jouluviemisiksi Vegemin ”seitankunkun”.

    Eilisellä jouluateriallakin oli taas tamperelaisen Vegemin herkkuja pöydässä. Kokkasin vähän alkupalatyyppisen, jaettavan kattauksen, josta oli kiva porukalla napostella ja maistella.

    Reseptit sopivat hyvin perinteisten jouluruokien jatkeeksi tai vaihtoehdoksi, alkupalaksi tai vaikka joululoman illanistujaisiin. Meillä oli tarjolla oli kylmäsavulohiherkkua ja Uotilan tummaa kalastajanlimppua, Waldorfinsalaattia, seitanbratwursteja ja currymajoneesia, rapeita limpputikkuja ja puolukkadippiä.

    En itse alkanut limppuja leipomaan ja sekoittelin dipit ja kastikkeet Hellmann´sin perusmajoneesista, mutta se ei ainakaan makuja haitannut ja säätöä riitti silti. Huh huh. Vähän vielä matkaa ruokabloggaajaksi. Vähän vielä matkaa myös siihen, että saan muutaman eri ruokalajin kerralla kokattua ilman väli-itkuja tai tulipalojen sammuttelua.. (Onneksi naapurin muija tuntee minut ja hoitaa huomenna bliniosuuden!)

    Jeh, mutta nämä meikäläisen reseptit on nyt havaittu herkullisiksi ja jopa ihan nopeiksi valmistettaviksi! Suosittelen testailemaan vaikka jouluksi. Oma suosikkini on ihana kylmäsavulohiherkku, koska siinä on mätiä ja paljon rosepippuria, molemmat ikisuosikkejani!

    Rapeat limpputikut ja puolukkadippi

    – joululimppu tai muu mausteinen tumma maalaislimppu (meillä oli Uotilan kalastajalimppua)

    – 5 valkosipulin kynttä

    – öljyä paistamiseen

    – suolaa

    Leikkaa limppusiivut noin sentin levyisiksi tikuiksi. Kuumenna öljy pannulla ja heitä öljyyn hienonnettu valkosipuli ja mausteet. Paista leipätikut rapeiksi käännellen (palaa helposti..). Lisää päälle vielä suolaa.

    Dippi:

     1 dl Hellmannsin majoneesiä

    – noin 1 dl puolukoita tai puolukkasurvosta

    – suolaa

    – pippuria

    Sekoita puolukat tai puolukkamurska majoneesiin. Lisää joukkoon suolaa ja pippuria maun mukaan.

    Lohiherkku

    – 2 pientä punasipulia

    – 15o grammaa kylmäsavulohta

    – 100 grammaa mätiä

    – 1 dl Hellmannsin majoneesia

    – tilliä

    – rosepippuria

    – noin 1 rkl sitruunanmehua

    Pilko punasipulit ja lohi pieniksi kuutioksi ja sekoita. Kaada päälle majoneesi, sitruunanmehua ja silputtua tilliä ja sekoita hyvin. Sekoita joukkoon vielä mädit – jätä osa mädistä ja vähän tilliä koristeeksi annoksen päälle. Rouhi päälle reippaasti rosepippuria. Lohiherkku maistuu hyvältä limpun tai paahtoleivän päällä tai vaikka ihan sellaisenaan perunoiden kanssa.

    Waldorfinsalaatti

    – 2 omenaa

    – viinirypäleitä

    – 3 vartta varsiselleriä 

    – saksanpähkinöitä

    – juustoa (pitkään kypsytettyä, esim. emmental tai Alppi Kreivi)

    – 1 dl Hellmannsin majoneesia

    – pippuria ja suolaa

    Kuori omenat ja huuhdo selleri ja rypäleet. Pilko omenat, rypäleet, sellerit ja juusto sopiviksi kuutioksi ja laita kaikki kulhoon. Mittaa päälle majoneesi ja sekoita hyvin. Rouhi joukkoon suolaa ja pippuria. Asettele salaatti tarjoiluvadille ja murskaa päälle saksanpähkinöitä. Koristeeksi reunoille voi laittaa vaikka sellerin lehtiä.

    Currymajoneesi (ja Vegemin bratwurstit)

    – tl currya

    – noin rkl sinappia

    – noin 1 tl sitruunanmehu

    – 1,5 dl Hellmannsin majoneesia

    Mittaa majoneesi ja sekoita siihen curry ja sinappi. Purista päälle sitruunanmehua sen verran, että dippi on sopivan raikas ja mausteinen. Tarjoile Vegemin bratwurstien kanssa dippinä. Halutessasi voit ripotella curryä myös vähän paistettujen bratwurstien päälle.

    Ja oli kyllä superhyvää kaikki! Limpputikuista tuli lopulta ihanan rapsakoita ja sopivan suolaisia. Lohiherkku oli ihanaa, vaikka vähän söin mätiä kuormasta ja bratwusteja piti vielä paistaa uusi satsi. Kannattaa resepteissä tsekkailla määriä vähän oman maun mukaan, mutta näilläkin tulee tosi hyvä.

    Ja tärkeintä joulupöydässä on tietysti, että jokaiselle on jotakin mielekästä syötävää!

    Mukavia valmistelupuuhia kaikille! Meikällä alkoi tänään loma ja juhlistimme sitä pulkkamäessä.

    Lue myös:

    Ideoita joulupöydän jälkkäreiksi

    Share