Sunnuntain kunniaksi ajattelin pitää pienen atk-ensi-illan ohjaamalleni lyhytelokuvalle, jonka löysin tavaroistani etsiessani Pikkuveljen kela-korttia. Korttia ei tietenkään löytynyt, sen sijaan löysin vanhan passini (2000-luvun kulmakarvamuoti, priceless!), VHS-kasetin tekstillä Vintiöt – ELÄ NAUHOTA PÄÄLLE sekä esikoisohjaukseni Sälekaihtimet.
Kolmeminuuttisen filmille kuvatun pätkän ansioista valikoiduin myöhemmin Berliiniin elokuvakorkeakouluun, pääsin festivaaleille ja halusin palavasti jatkaa ohjaamista ja aloittaa käsikirjoitusopinnot. Myöhemmin ohjasin 45-minuuttisen dokumenttielokuvan, jota tehdessä täysin rauniona päätin lopettaa ohjaamisen sekä suunnilleen kaiken luovuutta vaativan työskentelyn.
Ei kestänyt sydän, ei riittänyt lahjat eikä varsinkaan päättäväisyys tai kärsivällisyys. Sen huomaaminen oli vähän rankkaa.
Klassikkona hautasin kaikki kirjoitukseni ja ohjaustyöni pahvilaatikkoon, enkä ole kertaakaan tosissani miettinyt palaavani alalle. Vuosienkin jälkeen näköjään maistan sydänvereni maun katsellessani maanisessa tilassa luomiani maailmoja, jotka romahtivat milloin puhkipalaneesta mainoskyltistä, vääränlaisesta ikkunasta tai lyttäävästä kritiikistä.
Ehkäpä nyt aurinkoisena sunnuntaina olen valmis palaamaan joihinkin vanhoihin töihini, vaikka ihan smoothisti en niihin pysty suhtautumaan vieläkään. Nyt ensimmäinen pätkä pöytälaatikosta ulos ja se on tosi hieno!
Hyvää sunnuntaita kaikille! Uskokaa unelmiinne!
Lue myös:
Lue myös
