Tietoa mainostajalle ›

Syy, miksei lapsiperheitä huolita ravintolaan

..olen minä.

Perjantaina menin lasten kanssa puistosta suoraan Wanhaan Tappiin lounaalle. Parkkeerattuamme vaunumme oven viereen kierimme täyden ravintolan ulko-oven ja tiskin edessä meritähtitriona talvivaatteitamme riisuen. Yritin auttaa Pojalta pois takkia ja kauluria samalla, kun riisuin pontevasti sätkivää, mutta samalla jännästi lötköksi heittäytyvää Pikkuveljeä, jonka elämäntehtävä on vihata pukemista ja riisumista (mukava talvi tulossa!). Meritähtisekoilun seurauksena sätkin lopulta itsekin lattialla Pikkuveljen vieressä. Pystynaulakko täyttyi villahaalareista, toppahousuista, kaulurista, kypärämyssystä, hanskoista, hoitolaukusta, ihan kaikesta get-your-fucking-shit-togethernessistä!

Mennessäni tiskille tilaamaan, Pikkuveli huojui ruokatuntiaan viettävien duunareiden pöytään hymyilemään ja tuijottamaan ruokailevia herroja tiiviistä kymmenen sentin etäisyydestä sekä heiluttamaan jokaiselle vuorollaan pienellä kädellään merkitsevästi tuijottaen. Moroo! Moroo! 

Tilattuani ruoat koko porukalle istutin Pojat pöytään ja mennessäni hakemaan lounaspöydästä annoksiamme, pyysin muita ruokailijoita vahtimaan, ettei punapää nousisi syöttötuolistaan aikeissaan tehdä kauhistuttavia pellehyppyjä. Saatuani lautaset pöytään vedimme Pojan kanssa kohtuullisen syöppäs-nyt-jos-et-nyt-syö-niin-syöppäs-nyt-mää-sanon-sulle-tän-viimisen-kerran-syöppäs nyt-tai mää-jankutuksen, jonka aikana Pikkuveli mupelsi onnellisena isolla haarukalla lasagnea -taitavasti, mutta tiputellen silti vahingossa lattialle osuman, toisen ja kolmannenkin.

Innoissaan Pojan oli vaikea malttaa istua aloillaan, mutta lautanen tyhjeni pikkuhiljaa ja lopulta oli päästävä vähän tutkimaan ympäristöä. Ilo kuplii suusta ulos rallatuksena ja talvikengät tömisevät Pojan hypellessä laulaen vessaan pesemään käsiään. On vaikeaa muistaa katsoa eteensä, vaikka ravintolassa muut asiakkaat taiteilevat pöytiä kohti tarjottimien ja juomien kanssa.

Pikkuvelikin haluaa käppäilemään ja ojentelee tuolissaan epätoivoisena kiljuen. Hiljentääkseni pienen kimakat vaatimukset, nostan punapäänkin lattialle jaloittelemaan veljensä seuraksi.

Kumarruttuani pieneksi hetkeksi siivoamaan syöttötuolin alle tipahtaneita kurkkuja ja leipäpaloja, jottemme jättäisi jälkeemme kaaosta, katoaa yksivuotias mystisesti.

Missä Pikkuveli on?

Missä se on?!!? Missä se on?!

Se oli just tässä!

Poika mihin Pikkuveli meni?

Hysteria täyttää kroppani, enkä saa vedettyä henkeä sisään miettiessäni, kuinka pienellä on tapana yrittää aina juosta porteista ja ovista pihalle. Punapäätä ei näy missään. Katson ympärilleni epäuskoisena. Missä se on? Huudahdan tarjoilijoille ja pelkään pienen olevan jo keittiössä, MIKSEI SE LÖYDY? SE OLI TÄSSÄ SEKUNTI SITTEN? Avaan ulko-oven ja kysyn pihassa näkyviltä asiakkailta, ettei kai vaan heidän ohi ole huojunut yksivuotiasta. Ei ole ei. HUH.

Keittiö!? Kellarin portaat? Kanssaäiti kipittää ohitseni tiskin ohi kulman taakse vessaan, josta Pikkuveli löytyy pisuaarin äärestä. Täällä! Ei hätää! Pisuaariin heitetty tutti tuntuu lottovoitolta, kun on parikymmentä sekuntia pelännyt pienen vilahtaneen tielle. Minuutin episodi tuntui kuin olisin hukannut yksivuotiaan tunniksi kallionkielekkeille.Ei saatana. Tilaan tarjoilijalta asetta saamatta sitä, tarjoilija naureskelee leppoisasti ja viereisestä pöydästä todetaan Se on semmosta! Iha hyvinhä kaikki o! Alan pukea meritähtiä levitellen villahaalaria, toppakenkiä, kaulureita ja pipoja ja lapsiani taas pitkin lattioita.

Kiitos ja anteeksi, moikka!

Se on moro!

Vaunut sentään olimme jättäneet ulos ja tällä kertaa kaikesta hässäkästä huolimatta muistimme maksaa, toisin kuin monta kertaa aikaisemmin. Muuten oli aika perusmeno.

Ymmärrän, etteivät kaikki ravintoloitsijat halua lapsiperheitä ravintolaan.

MUTTA olen äärimmäisen iloinen Wanhan Tapin kaltaisista, viihtyisistä ja lapsiystävällisistä hyvistä ravintoloista, joihon tuntee olevansa koko porukalla tervetullut nauttimaan, viihtymään ja opettelemaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yleensä suunnilleen kerran viikossa käymme koko perhe ulkona syömässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Välillä käymme ravintolassa juhlimassa vaikka lomanalkua. Joskus innostumme tekemään ravintolareissun Pojan toivoessa ranskalaisia. Usein kävelemme Tappiin tai lähdemme kaupungille, kun kaapissa ei ole ruokaa ja kaikkia vähän väsyttää.

img_1616

Kaikki ravintolat, joissa tarjoilija ystävällisesti auttaa vaunujen kanssa, jäävät tarkasti mieleen ja niihin tulee mielellään palattua. Pienten laseihin kyselemättä sujautetut pillit merkitsevät enemmän kuin hinnasto. Tarkasti muistan ystävällisen tarjoilijan, joka tarjoitui pitämään vauvaa pukiessani takkiani kuten myös muistan mutkattomat henkilökunnat, jotka tekevät olon mukavaksi tekemättä minkäänlaista numeroa perheen pienimmän vahingossa kaadettua maidot pöytäliinalle.

Joistain ravintoloista muodostuu koko perheelle ”perinteisiä” paikkoja, joihin tulee yhä uudelleen palattua myös isovanhempien kera ja vietyä stadilaiset ystävät perheineen. Sellaisiin paikkoihin tulee yleensä mielellään kerran viikossa massit kannettua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suvaitsevaista sunnuntaita kaikille!

 

Share

8 kommenttia

  1. Anne kirjoitti: Vastaa

    On hyvä että on ravintoloita, joissa lasten touhut ei haittaa ja on hyvä että on ravintoloita, joihin ei lapsiperheitä ei haluta. Eli kumpikin vaihtoehto on oikein. Ruokailemaan lähtevä perhe ja pariskunta voi valita mihin menee omasta tilanteesta riippuen. Jokainen tekee omat valintansa ja vaihtoehtojen myötä se on mahdollista.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Juurikin näin!

  2. RdS kirjoitti: Vastaa

    ”Pienten laseihin kyselemättä sujautetut pillit merkitsevät enemmän kuin hinnasto.”

    Joo, kun joskus aikoinaan yhessä paikassa nelivuotiaalle tuotiin semmonen ison tuopin kokonen lasi ihan täynnä maitoa, niin mielessä kävi että ”Ootteko %#ttu ihan hulluja?” Sen sijaan sopivan kokoinen lasi pillin kanssa niin heti on vanhemmillakin hymy huulilla. Pikku asiat jää mieleen.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      JOo, mutta ehkä ”hullulla” ei ole lapsia! ;D Mistä sitä tietää, paljonko ne juo tai millaisesta lasista. Oon varmaan itsekin joskus tarjoilijana vienyt puoli litraa maitoa lapselle, kun lapset kuulemma pitävät maidosta 🙂

      Mutta jooh, pillit ja härpäkkeet ja joskus, kun saa juoda limpparia pullosta, niin jo on muikeena koko sakki! <3

  3. Anneli kirjoitti: Vastaa

    Sympatiahikikarpalot valuivat niskasta tällä äidillä jo pelkästä lukemisesta. Itse en lähtisi yksin kahden pienen kanssa lounastamaan ravintolaan kuin äärimmäisessä hädässä. Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä että paheksun teitä jotka niin tekevät, omalle psyykelleni tuo vain olisi kerta kaikkiaan liikaa. Minä lähden ravintolaan syömään joko a) viihtymään tai b) helpottamaan arkea. Ravintolakeikat kahden kanssa eivät oikein osu kumpaankaan hermoon. Aikuisia yhtä monta kuin lapsia, sitten rulettaa.

    No nyt nään varmaan pahoja unia jo tuosta kuvauksesta ens yönä 😀

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo, harvemmin lähden yksin kahden kanssa ja nyt taas hetken muistan, ettei ois kannattanut. Hirvee tilanne.
      Tosin Tappiin menen aina, vaikka mikä olis… 😀 Ja ku ei ollu ruokaa kaapissa, sekin vielä.

  4. EmiliaMaria kirjoitti: Vastaa

    Me käytiin kohta 3veen ja kohta 3kk kanssa kolmestaan viime viikolla syömässä lounasta. Pikkuveli päätti avata silmänsä juuri sillä sekunnilla kun mentiin kassalle maksamaan ja hakemaan lautasia, yleensä nukkuu päikkäreitä just tuohon aikaan sikeästi. Sitten vaan sellaista perusmenoa, pieni kiljuu tissiä sen aikaa kaukalossaan kun haen isommalle pizzaa, viereisestä pöydästä lounastavat naiset katsovat PAHEKSUEN ensin sitä kun lapsi huutaa ja sitten sitä kun tyrkkään sille tissin suuhun huivin alla ja huuto lakkaa ja maiskutus alkaa. Onneksi isompi söi reippaasti ja jaksoi odottaa sen aikaa että sain syötettyä pienemmän jolloin isosisko sai sitten lisää evästä pöytään ja minunkin lautaselle löytyi pizzapalat. Sitten tietenkin nestemäisellä ruokavaliolla oleva turautti kakat vaippaan, siinä sitten miettimään että jätänkö tolkun kohta kolme vuotiaan syömään ruokaansa tähän vai patistanko sen mukaan hoitohuoneeseen. Olin vastuuton vanhempi ja jätin pienemmän syömään ja kävin pikapikaa vaihtamassa kuivat pienemmälle. Onneksi mikään mahti maailmassa ei erota tytärtä pizzalautasesta, mutta onhan siinä aina potentiaalinen lapsi menee hukkaan tai joku KIDNAPPAA sen.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kuulostaa NIIN tutulta, että nyt mietin, kirjoitinko kommentoinko jo omaa tekstiäni.

      MUtta hei! Pääasia, että lähdit, menit, teit, koita ja ihan hyvinhän se meni ja sitten voi taas mennä uusiksi <3

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.