Sohvahaaveita

P8200146.JPG

Vaikka osa sohvastamme on kivasti verhoiltu irroitettavilla ja pestävillä Marimekon markiisikankailla, alkaa olkkarimme läjähtänyt jättisohva olla aika rähjääntynyt. Leveille käsinojille on kaatunut, jopa imeytynyt, kaikkea. Liikaa. Eikä kangasta saa niiltä osin irroitettua pesuun. Istuintyynyt ovat jo antaneet periksi sen verran, että keskisyvään punkkukoomaan vaipuessa on vaarana muina makarooneina valua lattialle.

P8080056.JPG

Sotkuisuutta ja valumista ehkä jopa ärsyttävämpää sohvassa on sen mataluus. Lattian ja sohvan väliin jää rako, josta imuri ei tietenkään mahdu, mutta kaikki muu kyllä. Mustan aukon lailla sohva imee alleen ikuisiksi ajoiksi K A I K E N likenevän olkkarin lattialta: kaukosäätimet, polttopuut, sukat, pipot, hanskat (ei pareittain tietenkään), avaimet, puhelimet, autot…en ihmettelisi, jos sohvamme alta joskus siivouspäivänä löytyisi joku Hipin bändikavereista. Aivan raivostuttavaa.

Kaikki alakerran huonekalumme (pikku-Artekit ja isompi Artekki, keittiön retropöytä, dyykatut tuolit, lelukaapit, Lundiat…)ovat muutamia tuoleja lukuunottamatta kierrätettyinä hankittuja, mutta sohvan haluaisin jostain syystä hankkia uutena. Suunnittelin hankkivani uuden sohvan sotkuisen pikkulapsiajan ollessa ohi, mutta lauantaina katsellessani infernaalista popkornimyrskyä tajusin sotkuista pikkulapsiaikaa seuraavan vielä sotkuisemman rasavilliajan, jota taas seuraa aika, josta naapurin muija juuri viikonloppuna lähetti kuvaviestin. Kuvan olohuoneessa oli kuusi jätkää, joiden mielestä Facebook on vuonna 2017 so last season. Aloin epäröidä, arvostaisivatko kuvaviestin Vans-jäbätkään unelmieni sohvaa enempää kuin melonikulho päässään hoipertava yksivuotias.

Nopean laskutoimituksen jälkeen tajusin sotkuttomuuslogiikallani voivani hankkia unelmieni sohvan seitsemäntoista vuoden kuluttua. Voi saatana! Seitsemäntoista vuotta pinttyvää paskaa ja mustan aukon huitomista sählymailalla!

Sohvapettymys läikkyi sisälläni kuin punaviini koppuraisella käsinojallani.

Varovasti olenkin nyt tuumannut, että jos vaan lakkaisin sitkuttelemasta ja eläisin hetkessä, hankkisin uuden sohvan vallitsevaan tilanteeseen arkemme fengshuita ilostuttamaan. Kauniin, ihanan, ajattoman sohvan, jonka alla ei olisi mustaa aukkoa tai kenenkään bändikavereita.

Ystävien uudessa kodissa ihastelin uudenkarheaa Hakolan sohvaa, josta kaikki päälliset saa irroitettua pesuun. Innostuin kätevästä kotimaisesta sohvasta jopa sen verran, että uteliaana tilasin Hakolalta näytepalat mahdollisista kangasvaihtoehdoista.

Hakolan kankaat ovat ihania, mutta heti jo kauhistutti kankaiden vaaleus. Näytepaloista lempparisävyni on vaalea ”hiekka”, ihana. Haaveissani onkin ruskea sohva, mutta joka ei kuitenkaan ole liian vaalea (eikä olkkarissamme tällä hetkellä oleva koppura ruskea musta (!) aukko, JOKU MUU!). Hakolan ”hiekka” ei vaan välttämättä pärjää arkemme sävylle, joka on ”the real fuckin hiekka”!

Harmaat saattaisivat kirjavuutensa puolesta pärjätä, mutta ne taas olivat sävynä liian kylmiä tai eroavaa sävymaailmaa olohuoneestamme, johon sopisi joku lämmin väri vastapainoksi petroolin sävyistä tapettia vasten..

Petroolin ja turkoosin väriset näytepalat taas ovat ehkä turhan samaa sävyä olohuoneemme tapetin ja vaalean turkoosiksi maalatun lattian kanssa..

Liian vaaleaa, liian kylmää, liian samaa. Hetken olin jopa helpottunut, kunnes..

…saakelin Hakolan Instassa pistin silmäni juuri täydellisen väriseen sohvaan – Hakolan uuteen konjakin väriseen nahkasohvaan. Ai jai jai jai… Täydellinen. Miksi kyseisen kaunokaisen piti tulla vastaan.

Saatuani nahkasohvan näytepalan (, jonka tilasin IHAN MUUTEN VAAN, halusin vain vilkasta..), näytti sävy vielä kuviakin kivemmalta. Koko sohvatouhua täysin haihatteluna pitävä Hippikin huokaisi retrosävyisen nahkasohvan näyttävän hienolta. (Vaikka uudesta sohvasta haaveilu onkin pitkätukan mielestä vain juonne yhä pahenevasta ostomaniastani!)

Ja nyt joka ilta valuessani koppuraisessa Ryhmä Hau -mustassa aukossa, kuvittelen itseni istumassa kyseisellä unelmasohvallani. Aaaargh!

My happy place, where I picture myself.

 

Where I really am.

 

Hyvää maanantaita!

Lue myös:

Trendien musta hevonen roskalavalta päivää

Olkkarin uusi vanha Artek

Uusi tulokas Artek Aalto 83

Uusi olohuone

 

Kuvat nahkasohvasta Hakolan Instagramista.

Kuva Hakolan harmaasta Lazy-sohvasta: Hakola

 

Share

42 kommenttia

  1. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

    Nahkasohva on lottovoitto lapsiperheeseen. Tarvittaessa räät pyyhitään siitä wettexillä. Meillä on ollut vuodesta 2001 vihreä nahkasohva ja särmänä se seisoo olkkarissa edelleen, vaikka 2 lasta harrastaa akrobatiaa sen päällä. Hankkikaa, ette kadu.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      NOT HELPING!!!!!!

  2. K kirjoitti: Vastaa

    Jos tuo olin näytepala on hiekka, niin se näyttää kyllä musta siltä, että siinä ei edes välttämättä lika niin helposti näy. Vaalea käy mun mielestä kyllä ihan hyvin lapsiperheeseenkin, jos ei anna lasten syödä sohvalla. Kunhan nyt ei ihan valkoista. Tasainen väri on vähän huono, mutta sellainen eläväpintainen on ihan ok.

    Mä pilasin meidän entisen sohvan tissimaidolla. Vauva halus aina syödä vaakatasossa ja se yhdessä suihkutisseihin, niin ei hyvä! Onneks se olikin jo aika vanha sohva.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo, se on tuo ylin. Musta se tuntuu jotenkin tosi herkältä. Esim tuossa vaaleassa harmaassa on vähän rosoa, niin tuntuu, ettei siinä näy ja tuo hiekka taas on neulokseltaan aika sileää ja jotenkin heti tuntui, että se meillä lähmääntyy.

      Ja feel u. MAITO ON PAHA! :/

      PS. tuo on hyvä, ettei saisi syödä sohvalla, mutta ite lipsun niin helposti, että sohvalle saa saapua porkkanoiden, kurkkujen ja meloneiden mukavasti napostelemaan. Itsekin saan siinä sitten säätää kahvin ja Hesarin kanssa…

      1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

        Voisinkohan sisällyttää tuohon kommenttiini vielä kerran sanan TUNTUU.

        Että miltä musta TUNTUU, kun mää tunnustelen noita näytepaloja.

  3. Sinkkone kirjoitti: Vastaa

    Tuo ruskea nahkasohva näyttää täydelliseltä! ??

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Äläpä! KElpais varmaan sullekki, vaikka ei oo nappia!!? 😀

      1. Sinkkone kirjoitti: Vastaa

        No kelpais – napilla tai ilman!?! ?

  4. Senni kirjoitti: Vastaa

    Ootellaan uutta sohvaa saapuvaksi parin viikon sisään! Kaikki muu otettiin mallia valitessa huomioon paitsi tuo sohvan ja lattian välinen rako! Onneks on sählymaila, niin onnistuu siivoaminen!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Oih, uusi sohva kuulostaa ihanalta <3 Onnea onnea. Ja kyllä se sählymaila asiansa ajaa, kunhan on muuten ihku! 🙂

  5. Metsärusakko kirjoitti: Vastaa

    Voi ei! Alkaako tästä nyt taas samanmoinen sekoilu ku aina tapettien kans…

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      AlkaaKO?

      öööh. On alkanut JO! 😀 Kahteen kertaan tilattu näytepaloja, instassa kasvatattu pakkomiellettä…

  6. hanna kirjoitti: Vastaa

    Asikaine prkl! Jaettu (huonekalun) tuska on tuplatuska! Mun kämppään ei edes mahdu enempää kalusteita (saati että tarvitsisin) mutta rakastuin juuri maanisesti H:n nojatuoleihin. Argh! 😀

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Ihanaa, että otat ainakin puolet tästä tuskasta 😀

      …ne nojatuolit on ihania! Ookko ihan varma, ettei mahtuis….

  7. kati kirjoitti: Vastaa

    Ommuuten rekkevä sohva. Meillä on ollut nahkasohva jotain 12 vuotta ja se sietää paljon. (Ei se ole noin hieno kyllä. Mua alkoi kovasti kiinnostaa uusi sohva vaikka yleensä mulle on melko se ja sama millaiset mööpelit on)

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Not helping!!! 😀

  8. TERHI kirjoitti: Vastaa

    Ihana on toi konjakinvärinen nahkasohva. Jos lupaat niille kirjoittaa vuoden ajan joka viikko kaksi nerokasta, sohvaa ylistävää postausta niin ehkä antavat sulle sellaisen lahjaksi? Varmaan?

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      No se on kyllä ihana! 😀 argh!

      jos lupaisin kaksi nerotekstiä viikkoon, olisi halvinta vaan ostaa se ;D

  9. nene kirjoitti: Vastaa

    Ohan tuo nyt nätti! Itseäni mietityttää untuvien ja höyhenien alkuperä. Tuolla hinnalla odottaisi jo, että elävät linnut eivät ole joutuneet kärsimään. Pitääpäs tiedustella heiltä asiaa, koska itsekkin haluaisin nimenomaa korkean nahkasohvan. Ilman elävältä kynimistä.

    Asikaine, oot superupee bloggaaja! Ihanan rehellistä ja häkellyttävän samaistuttavaa 🙂

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hei, jos saat vastauksen, niin ilmoittele tännekin tai saatanpa kysyä itsekin, mutta hyvä pointti! Tuo sohva kyllä houkuttelee tosissaan 🙂

      Ja kiitos ihanasta kommentistasi ja lukemisesta! Jee, tulipa hyvä mieli!!

  10. M-M kirjoitti: Vastaa

    Mä sain tänään uuden sohvan. Kyllästyin meidän puusohvaan, kun siinä ei saanut hyvää asentoa kutoessa.
    Tottakai halusin vaalean sohvan (aikalailla tuon hiekan sävyinen), lapset ei enää saa juoda kaakaota sohvalla 🙂 Vaikka mä tykkään tosi paljon tuosta meidän puusohvasta, niin on se ihana, kun on oikea sohva.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Voih, kuulostaa ihanalta! ONNEA UUDESTA SOHVASTA! Oon kateellinen!
      Ja joo, tiedän monia lapsiperheitä, joilla on ihan siistit vaaleat sohvat ja menee ihan jees, kun vähän katsoo ympärilleen 🙂 Oon nåhnyt, se on ihan mahdollista! (Mutta jotenkin tuntuu, että me vaan ei onnistuttaisi siinä, tulisi ressiä! 😉

      Mutta ihania istuskeluja sinne!!

  11. Mari kirjoitti: Vastaa

    Sun täytyy nyt liata noi näytepalat kunnolla ja sit pestä ja kattoo tuleeko puhasta! Sit vaan rankkaat nätit värit poies jos tomaattikastike on jäädäkseen. Ja nahkapalasta testaat lähteekö mustekynän jälki. Universal stone on miun vinkki sen irrotukseen.
    Meillä vaikkei sillei sohvalla syödäkään niin kaks vee ottaa aina ruokapöydästä suoraan spurtin sohvaa kohti ja länttää sen naamansa sit siihen…! Ihan kun se tietäis mitä tekee..

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hei, hyvä idea! 🙂

      Ja hei, MEILLÄ TUO SAMA SPURTTI. Yritän yleensä juosta toista kautta kilpaa vastaan paperi kädessä ja sekös tekee koko hommasta vielä hauskempaa. Ihme homma!! 😀

  12. Maininki kirjoitti: Vastaa

    Nahkasohva on ehdoton lapsiperheissä! Yhdellä pyyhkäisyllä maidot ja vellit vips vaan pois. Ei tuu ressiä!
    T: 2 lasta ja kissa ja koira

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      aaaaargH! Not helping!

  13. Vieni kirjoitti: Vastaa

    Siis kai jo laitoit tilauksen menemään! Ihana!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Huoh, en sentään.

      vatvoti vatvoti vatvoti!

  14. EmiliaMaria kirjoitti: Vastaa

    Meillä on valkoinen sohva, kaks lasta ja kaks kissaa.. ja syödään sohvalla! kokonaan irrotettavat päälliset ja ikean halpa malli on se taikasana. Vanishilla lähtee kaikki ja jos ei lähde niin sit haetaan uudet päälliset ikeasta 😀

    Mutta tuo konjakin värinen nahkasohva ois ihaninta mitä rahalla saa <3

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kuulostaa kätevältä! Itseasiassa naapurissa sama systeemi ja toimii. Joku aika sitten valkoiset päälliset oli korvattu uusilla harmailla, hienot oli 🙂

  15. Viiriäinen kirjoitti: Vastaa

    Mulle jäi nyt epäselväksi mikset jo tilannu 😀

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      no ehkä mullekin…hmm..yleinen päättämättämyys ehkä vielä tässä menossa! 😉

  16. Veeamilia kirjoitti: Vastaa

    Hieno! Värit <3 Meillä on konjakin värinen puulattia, beige-harmaa matto ja UUSI petroolin värinen 50-luvun sohva. Se on mahtava väriyhdistelmä ja ihan parasta kun korkeajalkaisen sohvan alle saa sulloa vanhaan matkalaukkuun ne duplotmuumitkirjat sun muut. Nipoäiti saa iltaisen fengshuinsa ja muuten no, tilaa sille elämälle 🙂

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      OIh, kuulostaa ihanalta! 🙂 Ja mitä enemmän itekin mietin, niin sopisi kyllä ihan pirun hyvin väriltään ja tyyliltään tuo…

      Ja onnea uudesta sohvasta! <3

  17. Heya kirjoitti: Vastaa

    Hillitön teksti jälleen kerran! Hersyviä juttujasi muuten niin vakavassa perheblogiskenessä on parasta lukea! Ja upee sohva, alko just sohvanhankinta kiinnostaa.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      haha, kiitos ihanasta kommentista, jee!! JEE! Hyvä mieli 🙂

      Ja tuo sohva saa näköjään kaikilla sohvantarpeen heräämään, argh! 😀

  18. Sanni kirjoitti: Vastaa

    Mä en aatellu, että tarvittais uutta sohvaa. Tai jos tarvittais, niin ei ainakaan nahkasta. Sitten näin kans ton hakolan ja olin täysin myyty… Ehkä me sit kuitenkin tarvittais uus sohva. Nykyisessä ei oo irrotettavia päällisiä, siinä on musta aukko, mies nukkui parissa kuukaudessa sohvan keskeltä kuopalle nuorimmaisen ollessa ihan vauva. Ni ja sit on vielä ne pojat 3v ja 8kk ja koira. Mut odotetaan sen aikaa, että (nämäkin) suihkutissit lopettaa ruokinnan.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo, samoin, en ollu ees aatellu nahkasta..mutta nyt mikään noista muista vaihtoehdoista ei oikein enää miellytä niin paljoa kuin tuo konjamiini-ihanuus…hmmm….

  19. Punaisen sohvan vaalea JOGURTTItahra saa vielä joskus kyytiä kirjoitti: Vastaa

    Et välttämättä halua tietää, mutta on olemassa sellaisia tekstiilipesureita, joilla saa myös sohvan käsinojan puhtaaksi. Käsittääkseni sellaisia saa vuokrattua. Jotkut haaveilee uusista konjakkisohvista, minun unelma on vuokrata tekstiilipesuri ja hoonata koko maail… siis kämppä puhtaaksi patjoista lähtien! Olen kokeillut, on koukuttavaa.

    -Johanna

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo, tätä en olisi halunnut tietää. Jotenkin uuden hankkiminen ennen kuin vanha sohva on täysin epäkelpo (= SIINÄ EI VOI ISTUA 😀 ), tuntuu typerältä 🙁

      Mutta pesuri kuulostaa aika hyvältä, tuli mieleen, että naapurin muija poisti vahingossa maalit jostain kaapista jollain höyrypesurilla..pitäisiköhän lainata..hmm. Kiitos hyvästä vinkistä!

  20. Rosanna kirjoitti: Vastaa

    Minä löysin pitkän etsinnän jälkeen sopivan sohvan -50-luvun koiratalouteen. Hyvän näköinen ja irrotettavilla pällisillä. Pistin sivun välimuistiin odottamaan aikaa sopivaa sen hankinnalle (kun remontti on edennyt sopivaan vaiheeseen) . Nyt sitten joku aika sitten menin firman sivuille vaan todetakseni, että he ovat päättäneet lopettaa kuluttajille myynnin. Nyt minulla ei sitten taaskaan ole mitään vaihtoehtoa sohvaksi…

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Voi ei!! 🙁

      Tsemppiä sohvaetsintöihin!!

Vastaa käyttäjälle Asikaine Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.