Sitten tuli sade

Eilen kastuin läpimäräksi pyöräillessäni töistä kotiin. Yritin lähteä toimistolta ajoissa, mutta saapuessani keittiössä odotti kolme tyhjäksi syötyä lautasta. Uunivuoan kulmaan oli jätetty yksinäinen annos. Siivottuani keittiön ulkona oli jo pimeää ja saapuessani Pojan kanssa marketista hanskaostoksilta, oli Pikkuveli jo ehtinyt nukahtaa. Emmie voinu sille mittää, se vaan nukahti kummie luin sille kirjaa! img_2568

Synttärijuhlahumun jälkeinen viikko on ollut pilvinen. Pihavaahteran lehdet ovat laskeutuneet keltaiseksi kasaksi, jonka keskellä nököttää koulutuoli, jonka merkitystä ihmettelen päivittäin, mutta josta unohdan joka päivä kysyä. Ehkä Hippi on hakenut tuolin, jolta pojat voivat hyppiä lehtikasoihin.

Lapset heräävät puoliseitsemältä aamuina, joina kenelläkään ei ole kiire mihinkään. Mutta ysin palaveriaamuina tai kellon herättäessä Helsingin junaan, tuhisee pieni massukka sikeää unta pitäen pikkukäsillään olkapäästäni kiinni. Ruusukammarissa on pilkkopimeää.

img_2573

img_2577

Puistoon pitää pukea saappaat, haalari ja villasukat. Kävin kellarista kaivamassa Pikkuveljelle sopivan toppahaalarin, jonka meinasin olevan vielä liioittelua. Illalla haalari kuitenkin puettiin puistoon ja silti kävin kokeilemassa punapään käsiä ja jalkoja, onkohan sillä kylmä?

Pitäisi tilata kymmenen mottia halkoja, mutten jaksaisi kantaa puita kellariin. Talkoiden järjestäminenkin vaatisi orientoitumista. Eteisessä ja portaissa rapisee märkä hiekka. Sadetakkeja ja kurahanskoja ei saa missään kuivaksi. Pikkuveljelle pitäisi hankkia kunnollinen sadeasu. Päikystä kysellään syyslomaviikosta.

img_2581

Rautakaupassa sanottiin kukkaosaston pistävän tältä syksyltä pian kiinni, ehkä ehtisin vielä hakea pari kanervaa ja laittaa pihaan muutaman lyhdyn. Vaikka mysteeriselle lehtikasatuolille koristukseksi.

Keittiön pöydälle asetin lahjaksi saamani keltaisen kynttilän. Ostin sisustuslehden ja aloitin Knausgårdin taisteluiden toisen osan. Hippi luki sängyssä ääneen Minä, Zlatania, jolle nauroin pystymättä keskittymään omaan kirjaani. Määki haluun lukee ton, mää luen sen seuraavaksi!

 Iltaisin olemme katselleet Sopranosia HBO:lta, syöneet synttäreiltä jääneitä herkkuja ja vetäneet sohvalla lojuvia vilttejä varpaillemme. Yritin päästä kärryille Ensitreffit alttarilla -sarjan uusista jaksoista ja Maikkarin Ex-onnellisista, mutten ehtinyt katsomaan kumpaakaan sarjaa pariakymmentä minuuttia enempää.

img_2570

Eilen lasten mentyä nukkumaan poikkesimme naapurin muijan kanssa kaupungilla tapaksilla ja punkulla. Ilahduin Hipin vielä ollessa alakerrassa hereillä tultuani kotiin. Joimme portailla lasilliset ja jäädyimme pimeässä sateessa.

Viikonloppuna vietetään jälleen Tampere-päivää ja Poika haluaa taas mennä tutustumaan paloautoon. Pikkuvelikin on innoissaan lähdössä mukaan, vaikkei punapää ymmärrä yhtään, kuinka suuri oikea paloauto on tai mikä on sunnuntai. Perus.

Pitäisi tilata ne puut.

Hyvää syksyä kaikille!

Share

6 kommenttia

  1. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

    Tyks, tyks!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      <3

  2. Vuosi villasukissa kirjoitti: Vastaa

    Syksy on ristiriitaista aikaa! Mä en ole ikinä oikein perustanut valon vähenemisestä ja ilmojen muuttumisesta märäksi. Toisaalta jotain kivaa siinäkin on kun vettä tulee Esterin p:stä, saa ”luvan kanssa” keskittyä välillä johonkin sisällä tapahtuviin touhuihin.

    Sä kirjoitat Asikaine niin osuvasti mm. työssäkäyvän äidin fiiliksistä! Mä olen muutaman viikon päästä palaamassa töihin kolmannelta (ja viimeiseltä) vanhempainvapaalta ja nyt jo tuntuu, että sydänparkani ihan pakahtuu ikävästä kun ajattelinkin olevani erossa pienestä tahmatassuisesta silkkiapinastani. Juuri tuo tyyppi oli ihan uusi ja tuore pikkuihme!! Ääääääää, pitäiskö lotota aktiivisemmin jos sit sais jäädä nössöttämään vauvasymbioosiin? 😉

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Voih eih! Tsemppiä töihin paluuseen, mää niin FEEL YOU! Aaargh!

      kiitos ihanasta kommentistasi.

  3. Nitu kirjoitti: Vastaa

    Hehee, Knausgård jo selvästi vaikuttaa!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hahahahahaa! Siitä en tiedä, mutta sama metodi mulla on ja samat selitykset 😀 kirjotan paljon ja sillä tekniikalla tulee väkisinkin välillä vähän huonoa jälkeä 😀 😀

Vastaa käyttäjälle Asikaine Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.