Sitruunainen feta-perunasalaatti

P5220047.JPG

Vihdoin tein viikonlopun kunniaksi tapas-kurssilla oppimaani sitruunaista feta-perunasalaattia ja nam, hyvää oli! Ihanaa! Peruna tekee salaatista ruokaisan ja sitruuna niin raikkaan, että kirpeä salaatti sopii hyvin esimerkiksi tuhdimpien grillailujen kylkeen. Tai ihan vaan kesälounaaksi sellaisenaan tai kylmän valkkarin kaveriksi tai tapas-pöytään tai…

Sitruunainen feta-perunasalaatti

500g uusia perunoita

200g fetaa

1-2 kpl sitruunan fileet ja kuoret raasteena (sitruunan fileet tarkoittaa hedelmän lihaa ’kalvoista’ (!!?en tiedä, mitä ovat) irti leikattuina. Itsehän en tätä tiennyt, siksi avaan asiaa)

1 ruukku basilikaa

pieni purkki kapriksia

2 pientä punasipulia

 

Kastike

0,5 dl sitruunamehua

1 rkl valkoviinietikkaa

1,5 dl oliiviöljyä

suolaa, sokeria, mustapippuria

(HUOM! Ohje on taas aika isolle sakille, joten kannattaa vähän räätälöidä tarpeisiin sopivaksi.)

Pese ja keitä perunat. Perunoiden kiuhuessa valmista kastike. Sekoita ainekset ja maistele mausteiden määrä sopivaksi. Sitruuna saa maistua reilusti, sillä perunat imevät osan sitruunan mausta itseensä, joten sitruuna ei maistu valmiissa salaatissa niin voimakkaasti.

Jäähdytä kypsät perunat. Paloittele ne ja lisää muut aineet: pienemmänksi revitty basilika, valutetut kaprikset hienonnettuna, punasipuli puolirenkaiksi pilkottuna ja feta murusina. Sekoita kastike ja anna makujen tasaantua jääkaapissa vähintään puoli tuntia ennen tarjoilua.

Muistakaa, ettei tapas-kurssin oikeaoppisten sääntöjen mukaan määriä mitata ja basilikat leikataan juuresta saksilla ja koko oksa käytetään. Ettei tarvi taas pakata veitsiä ja lähteä kotiin!

Lisää tapas-kurssin ohjeita löytyy täältä.

P5200032.JPG

Ehkä kesä on nyt vihdoin alkanut. Eilen istuimme naapurin muijan puutarhakeinussa yömyssyillä katselemassa kirsikkapuun kukkia ja ilmassa tuoksui jo alkukesä. Siili tuhisi taas puskassa.

Aurinkoista perjantaita kaikille! 

Share

8 kommenttia

  1. kao kao kirjoitti: Vastaa

    Siili! ihanaa, mäkin haluan siilin tänne tuhisemaan. Meillä on vain pieni pupu, joka söi taloyhtiön narsissit 🙂 Oli vissiin nälkä..

  2. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Siilit on kyllä symppiksiä, vaikka vähän sitä pelkäänkin..!?

    Ja loikkii meillä tässä pupukin..se ei oo vielä syöny meidän narsisseja..ehkä sillä on ollu jotain parempaa tarjolla. Hmm.

  3. eibeigeä kirjoitti: Vastaa

    Mie teen tämän ohjeen mukaan ja syön kaiken! YKSIN! 

     

    ENKÄ KADU MITÄÄN!

  4. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Sekin on hyvä suunnitelma!! 🙂 Kannatetaan!

  5. Juhannusmorsmaikku kirjoitti: Vastaa

    Hei osaatko sanoa, miten tämä salaatti toimii, jos on valmistettu edellisenä päivänä? Onko ikinä jäänyt jämiä? 🙂 Mietin juhannusgrillijuhlien (samalla häät!) tarjoilua ja haluaisin päästä mahdollisimman pienellä stressillä. Mitä enemmän valmisteluja on tehty ennen juhlia, sen parempi – vaikkakin kyseessä on rennot pirskeet.

  6. Juhannusmorsmaikku kirjoitti: Vastaa

    Niin ja vielä se, että olisko tämä ohje esimerkiksi kymmenelle hengelle vai useammalle, lisäkkeenä ajateltuna, noin niin kuin suurin piirtein 🙂

  7. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Oon syönyt tätä sillain, että se oli ehkä noin 6 h ollut jääkaapissa rasiassa ja hyvää oli. Ehkä jopa parempaa..että uskoisin. (Amatöörikokkina vastaan mututuntumalla) Mutta uskoisin, että voi tehdä valmiiksi edellisenä iltana. 

    Ja tuosta määrästä..siellä kurssilla meitä taisi olla noin 20 tyyppiä syömässä tuosta määrästä, joka tässä on ohjeena. Tosin teimme niin monta ruokalajia, että muutama isompi ruokalusikallinen per nenä riitti. Ehkä sinuna koittaisin laskea, kuinka monta perunaa yksi juhlavieras lisukkeena söisi ja jotenkin suhteuttaa sen mukaan…oisko niin..?

    Ihania juhlia ja juhannusta!! 🙂

  8. Juhannusmorsmaikku kirjoitti: Vastaa

    Kiitos! Oli muuten törkeän hyvää! Tehtiin tätä yksi reilu satsi edellisiltana ja toinen isompi (”mitä jos salaatti loppuu kesken?!”) vielä seuraavana aamuna. Kapriksien tilalle kuutioitiin coctailkurkkuja, koska ”olisihan se kiva, jos sulhanenkin voisi maistaa”. Maistui vielä seuraavana aamunakin, päivälliseksikin taisi riittää, mikäs sen parempi. Ja kiitos, juhlat tosiaan olivat ihanat 🙂

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.