Sellainen kesä

Kesä 2018 on ollut hullu hellekesä, jonka lämmöstä valuva taivas on seisauttanut todellisuuden. Kuin hilluisi loputtomassa Susikoira Roissa tai lapsuuden sarastavissa muistoissa, joissa uitiin tuntikausia ja tarkeni yölläkin hipsiä paljain varpain.

Sellainen kesä, jona voi lähteä Pori Jazzeille ilman takkia tai yhtäkään pitkähihaista tai edes majoitusbuukkauksia. Kyllä kai Porissa voi jossain nukkua ilman varauksiakin. Pyytää viisi minuuttia ennen festareille lähtöä naapurista teltan lainaan ja rullata sängystä petivaatteet kassiin. Ei me mitään makuupusseja tai alustoja tartteta! Herätä seuraavana aamuna Nick Caven pauhaamisen mykistämänä Yyteristä männyn alta, kun olemme Hipin kanssa yöllä valvottaneet telttaseuruettamme Paperi T:n lyriikoita jäljittelevällä never ending räppibättlellämme. Huomenta, miten sää oot VOINU!? Kävellä utuisen pilvisessä ja lämpöisessä aamussa loputtomia hiekkadyynejä rantaan, haistaa suolaisen tuulen ja juosta uimaan kylmään mereen, jossa pitää juosta pitkälle ennen kuin pienille laineille painunut hiekkaranta alkaa vihdoin syventyä niin että voi sukeltaa.

Koko ranta oli kuin uni tai hidastempoinen pohjoismaalainen harmaa elokuva, joka junnaa vaimeasti suhisevien aaltojen lailla ja rytmi on alleviivatun hidas. Että vielä vähän näitä lokkeja, loputonta rantaviivaa ja tuulessa lentävää hiekkaa ennen kuin kukaan päähenkilöistä sanoo mitään. Ei miulla siis mittää uikkareita oo.

Kesä, jona teimme kaikkia mahdollisia poikien toivomia retkiä. Olemme käyneet Särkänniemessä, Linnanmäellä, Kesämaassa, Muumilaaksossa, MM-kisoissa, Heurekassa… Ja Viikinsaaressa, jossa riitelimme ja lähdimme eri laivoilla kotiin. Jäätyäni lopulta yksin lasten kanssa saareen, istuimme ravintolan paahteisella terassilla odottamassa ranskalaisia, joiden valmistuminen tuntui sadalta vuodelta. Aurinko ei antanut armoa ja koko päivän uimisesta uupuneet lapset venkoilivat ja itkivät (!!) nälissään. Yritin lohdutella kuumassa herpaantuvia pienokaisia ja vakuutella ruokien ihan kohta tulevan ja samalla huomasin vastapäisessä pöydässä istuvan vanhan ihastukseni uuden tyttöystävänsä kanssa. Olivat saapuneet veneellä ja näyttivät suomenruotsalaisilta, terveiltä, raikkailta ja onnellisilta. Tervehtiessäni heitä minulla oli hiekkainen nuttura, nälästä sekoavat likaiset lapset, laivalla helvettiin seilannut paska poikaystävä ja olkapäässäni kolmannen asteen palovamma, koska en oikeastaan kestä aurinkoa.

Kesä, jona voi olla mökillä koko päivän uikkareissa, jopa vielä puolen yön aikaan, kun lapset jo nukkuvat ja istumme Hipin kanssa kalliolla huokailemassa pakahduttavan kauniille auringonlaskulle, joka näyttää oikeastaan pysäytetylle revontulelle. Koko Saimaa ja sen hiljaisuus, koskemattomat kalliot ja linnunhuutojen kaiku. Illalla näimme norpan kuonon nousevan vedestä pinnalle pitkäksi aikaa ja pidätimme hengitystämme katsellessamme sen sukellusta. Kirkkaassa vedessä pystyimme Punapään kanssa poimimaan kaikki kauniit kivet saunan hiekkarannasta ja erotimme vauhdikkaat kalaparvet. Päivittelimme ääneen, kuinka ihanaa mökillä on. Uimme monta tuntia ja leikimme vedessä kokis-tehdasta ennen kuin saimme edes lämmitettyä saunaa, jonka lämmittämisen jälkeen oli pakko mennä taas hetkeksi uimaan, koska on koko ajan vähän hiki. Kapealla mökkipolulla veri pakeni päästäni ja sydämeni pysähtyi nähtyäni mustikan varpuihin luikertavan kyyn juuri Pikkuveljen jalan vieressä tämän huojuessa polulla paljain jaloin varpaitaan kipristellen. Salamana nappasin alastomana hiippailevan punapään syliini. Mitä nyt äiti, äiti mitä. Miks sie nappasit minut, äiti? Pitää muistaa tömistellä.

Kesä, jona Poika on halunnut pakkomielteisesti kalastaa joka päivä ja päästä kaikille rannoille heittelemään virvelillä. Välillä olemme koko perhe pyöräilleet Ratinan rannan kalastuspaikalle, jossa ensin juoksimme Hipin kanssa monta kertaa karkuun luullessamme milloin ketäkin sivullista lupatarkastajaksi jättäen 5-vuotiaan virvelöitsijän yksin rannalle selvittämään puuttuvaa kalastuslupaansa. Kunnes onneksi Mirkulta kuulimme 5-vuotiaiden saavan kalastaa ihan luvattakin. Mökillä pieni kalamestari nostikin jo hienoimman näkemäni ahvenen sekä lopulta kolomekiloisen hauen (KYLLÄ!), jonka jälkeen jäimme kalastajan toiveesta saareen vielä yhdeksi yöksi. Kun ei ruokaostosten takiakaan tarvinut lähteä. Kaikkien puhelimista oli akku loppunut ja se tuntui yhtä hyvältä kuin jääkaapista yllärinä löydetty kylmä valkkari juuri savustetun tuoreen hauen kanssa. Hän on kalassa tälläkin hetkellä, emmekä koskaan pääse kotiin.

Kesä, jona kaikkien työt ja kaikki ahdistavat päätökset ovat tuntuneet kaukaiselta tulevaisuudelta, jota voi siirtää ja siirtää hamaan syksyyn, joka ei onneksi ole vielä näyttänyt mitään merkkejä itsestään. Olemme koko perhe olleet ensimmäistä kertaa kesän lomalla, en oikeastaan muista koska olisin kahdeksan vuoden yrittäjäaikoinani lomaillut näin ja vielä tälläisen loputtoman, aivot mössäävän helleaallon kyydissä. Olen malttanut jättää läppärin kiinni ja soittanut työpuhelun ihan vain joissain valikoiduissa tapauksissa, joissa asia vaatii akuutin hoitamisen. Kirjanpitäjälle lähetin taas ihmeellisiä lisäaikapyyntöjä ja kaikkiin ihaniin blogikommentteihin (kiitos niistä!) lupaan vastata, mutta vähän myöhemmin. (Paitsi jos jollain on akuutti remonttitiedustelu, siihen saa vastauksen lähes heti!)

Kesä, jona luin Knausgårdia niin paljon, että aloin ihan tosissani haaveilla pitkästä norjalaisesta ja vähän diagnosoin itselläni myös kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Aloin odottaa, koska sekoan ihan kunnolla. Romahdinhan siellä keikallakin ensimmäisen biisin aikana melkein kappaleiksi ja ehkä kaikki raivarit ja ohuet olot ovat hulluuden ensiaskeleilta.

Kesä, jona pyöräilimme naapurin muijan kanssa huviksemme kaupunkiin juuri kesän ainoan rankkasateen aikana. Nekalantiellä katsoin takanani kultaisella jopolla sotkevaa ystävääni, paksu ponnari heilui ja näin hänen nauravissa silmissä piinaavan mitä-mää-sanoin-katseen. Olin pihassa vielä vängännyt, että lähtisimme pyörällä, koska kaikki muu olisi aivan naurettavaa ja sitten saimme heti sateen niskaamme. Kaupungilla kävimme ravintolalaivalla viinillä, valehtelimme puhelimiimme olevamme hoitamassa asioita ja kävellessämme pienen pätkän Ratinan rantaa, paperikassini hajosi pohjasta ja kaikki ostokseni levisivät kuralätäköihin. Nostelimme ihmisvilinässä juuri ostamiani alusvaatteita ja kenkiä, joita lopulta kannoimme sylissämme yrittäen samalla kannatella sateenvarjoa yllämme. Olimme litimärkiä ja huomasimme koko käteni värjäytyneen kastuneen paperikassin printeistä aivan siniseksi kyynärpäähän asti ja naapurin muijan piti kantaa ostoksia, etteivät nekin värjäytyisi siniseksi. Nauroimme, että tälläistä tämä meillä aina on, ollut jo kaksikymmentä vuotta, ja päätimme mennä vielä johonkin syömään, vaikka meillä olisi jo tunti sitten ollut oikeastaan vähän kiire palata kotiin.

Kesä, jona kaikilta on ollut ihan koko ajan tupakit loppu, vaikka kukaan ei oikeastaan polta.

Kesä, jona lähdimme Hipin kanssa extempore-meiningillä Tallinnaan kolmen päivän ihanalle omalle lomalle ja Öllesummer Festivaaleille. Ja kesä, jona lähdin parin tunnin varoitusajalla festareille ystävän kanssa, jota en ollut nähnyt muutamaan vuoteen. Hänestä on tänä aikana tullut palkittu täyspäiväinen kirjailija ja minä olen soutanut paikallani, tosin ihan kyllä nauttinut veneilystä. Oli ihana nähdä ja jutella ja juosta yöbussin perässä trooppisessa yössä.

Kesä, jona lähes joka päivä teemme sekaisessa kodissamme ryhdikästä lähtöä rannalle kuin olisimme töihin tai päikkyyn menossa. Edellispäivän pyyhkeet odottavat aina liehumassa porraskaiteella ja eteisessä on uimakassi valmiina. Ja autossa Hipin ostama jättimäinen dinosaurusuimalelu, jonka seuraksi auton takakonttiin ei mahdu mitään muuta. Joka päivä rannalla kaikki ihastelevat siivekästä jättiä ja joka päivä minä valitan, miten epäkäytännöllisen, joka suuntaan harottavan jättilelun Hippi on mennyt hankkimaan. Se pitkä krokotiili oli sentään ees littee! Toi on niinku all-over-the-place ja sitä ei saa kannettua ja…

– EI SIELÄ OLLU MUITA!

– No oisit jättäny ostamatta!

– No kummie olin lapsille luvannu ison uimalelun..

Kesä, jona olemme juhlineet aivan ihania häitä, koskettavia protujuhlia, herkullisia nimpparikahveja, hilpeitä synttäreitä ja vaikka mitä hauskoja ystävien illanistujaisia, jotka saavat huokaamaan ihan että #blessed.

Kesä, jona olemme usein aamuisin lähtemättä mihinkään ja pojatkin heräävät yleensä ysin jälkeen. Unirytmit ovat ihan sekaisin ja lojumme hitaat aamupäivät puutarhassamme, puistossa tai naapureiden pihoissa leikkimässä. Olemme retkeilleet, pyöräilleet ja viettäneet aikaa koko perheen kanssa. Välillä pitäneet pienen tauon helteeltä, hengähtäneet olkkarissa katsomalla pari jaksoa muumia. Erityisesti herkkähipiäinen punapää kaipaa taukoa sisällä ja minä istun hänen kanssaan mielelläni viileässä. Iltaisin olemme grillanneet naapureiden kanssa tai kokkailleet ja syöneet ulkona muuten vaan ja öisin olemme istuneet ihan liian myöhään terassin sohvalla. On vaan niin lämmin ja kauniita kesäöitä, jotka tuntuvat loputtomilta, mutta joiden pelkää loppuvan ja on ihan pakko vielä vähän nauttia ja sytyttää muutamat kynttilät. Ollaan vielä hetki.

Kesä, jota en koskaan tule unohtamaan ja jonka ei koskaan toivoisi loppuvan. Ja jota onneksi on vielä jäljellä.

Hullu hellekesä 2018.

Toivottavasti kaikilla on ollut ihana kesä!

Lue myös:

Askeleen edellä kesää

Sneak peek uudelle terassillemme

Share

8 kommenttia

  1. Nysse kirjoitti: Vastaa

    Aivan ihana kirjoitus! Täälläkin nautitaan kesästä pian yksivuotiaan kanssa. Todellakin, blessed. ❤

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      <3 Ihanat yksivuotikkaat!

  2. Suvi kirjoitti: Vastaa

    Tää on kyllä paras kesä aikoihin! Vaikka kuumuudesta vois niristä ja narista, niin en sitä tee, koska hyvät ilmat mahdollistaa monen monta juttua, mitä ei kylmemmällä tai sadekelillä voisi tehdä. Ihmiset on hyväntuulisia ja lämpö & aurinko piristää hulluna! Kunpa tää kesä ei loppuis koskaan! <3

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Niinpä!! <3

  3. Katri kirjoitti: Vastaa

    Ihana kesäteksti <3

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      <3

  4. -Karoliina kirjoitti: Vastaa

    Moikka! Oli kiva nähdä sut (ja hippi) livenä Porin Jazzeilla (siinä kaljateltan edes ennen nickiä! )Ja anteeks häiriö ? en ees muista mitä sönkkäsin, mut kiitos sun blogista mikä pelastaa aina välillä mun miehen, kun se toilailee ” ei ollu ees niin paha ku asikaisella ja sä sillon nauroit sitä juttua!” ? ja Mä oon se ketä ei saanu niitä helppoja uuniperunoja edes onnistumaan ?

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hei ihana, kun tulit moikkaamaan!!!! Oli ihan tosi hauska porilaisen kohtaaminen! Toivottavasti oli hyvät Jazzit ja kokeilehan uudestaan niitä perunoita, pidä pidempään uunissa!

      JA HUH HUH SITÄ CAVEN KEIKKAA!!! OLIKO VÄHÄN PARAS!!

Vastaa käyttäjälle Asikaine Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.