Samoja olemme kaikki

Kaupallinen yhteistyö: Kirkon Ulkomaanapu

On kulunut kolme kuukautta matkastani Nepaliin, jossa reissasin toukokuussa tutustumassa Kirkon Ulkomaanavun kenttätyöhön. Edelleen lähes päivittäin palaan mielessäni halki viidakoiden taitettuun matkaan, pöliseviin peltomaisemiin, kohtaamieni naisten katseisiin sekä kehitysyhteistyöstä heränneisiin ajatuksiin.

Muistan kaulaani ripustettujen pistelevien villikukkien tuoksun, lehdistä tehdyiltä lautasilta tarjoillut tuliset maut sekä 43-asteisessa helteessä porottaneen auringon, jolta ystävälliset kyläläiset yrittivät meitä jatkuvasti huomaavaisesti suojella. You are so pale, miss, please don´t stand in the sun.

Mietin, mitä onko yhteistyön projekteissa vasta alussa olleen kyläyhteisön tyhjiin kanaloihin tuotu jo kanoja ja miltä halkeilleet pellot sadekauden jälkeen mahtavat näyttää ja mitä Basandin ravintolassa on tänään tarjolla.

Vierailimme Nepalissa useissa entisten maaorjien perustamissa pienissä kyläyhteisöissä, joissa  Kirkon Ulkomaanapu on jo pitkään tehnyt suunnitelmallista kehitysyhteistyötä auttaakseen syrjäiselle maaseudulle asumaan asettuneita, vapautuneita maaorjia pääsemään jaloilleen. Vasta kymmenen vuotta sitten lakkautettu maaorjuus on jättänyt jo ennestään köyhään ja maanjäristyksen runtelemaan Nepaliin tuhansia paperittomia, kodittomia, työttömiä ja kouluttamattomia ihmisiä, jotka ovat eläneet useamman sukupolven yli periytyneessä velkaorjuudessa. Kehitysyhteistyön avulla yhteisöjä autetaan pienin keinoin saamaan oma elinkeino, kuten esimerkiksi viljelmä, jonka avulla perhe pääsee jaloilleen ja saa lapsensa kouluun.

Mietin usein ekassa vierailemassamme kylässä tapaamiani teinityttöjä ja nuoria naisia, jotka kutsuivat minut kotiinsa esitelläkseen valkoisen lemmikkipupunsa ja huoneensa. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta nauroimme porukalla monta kertaa. Ehkä välillä jopa samalle asialle. Naiset nimesivät omalla maanviljelyllä työllistymisestään parhaaksi vaikutukseksi sen, että saavat olla yhdessä. No, siis saamme tehdä juttuja yhdessä. Jutella ja auttaa toisiamme.

Mietin katseita, jotka kääntyivät tyhjinä pois, koska eivät olleet koskaan tottuneet vastaamaan sekä naisia, jotka olivat saaneet itsetuntonsa ja ryhtinsä, päässeet avustuksen turvin työssä tai viljelemisessä alkuun, saaneet lapsensa kouluun ja ylpeänä rohkaisivat koko yhteisöä. Sekä naisten ryhmää, joka oli heti oman säästöryhmänsä pyörimään saatuaan alkanut järjestelmällisesti auttaa muita antamalla lainoja ja neuvoja yrityksen perustamiseen.

Enkä voi olla miettiämättä kohtaamaani 90-vuotiasta entistä velkaorjaa, joka oli kahden pienen lapsen kanssa karannut heitä huonosti kohdelleelta isännältä. Nyt yhteisön vanhimpana ja omien sanojensa mukaan onnellisia päiviä elelevä mummo halusi käydä vaihtamassa vaatteet ennen valokuvausta. Hän kertoi tatuoineensa sääriinsä riikinkukon, hevosen ja hellan(!!), koska saattaisi kuulemma tarvita niitä kuolemansa jälkeen. Juttu nauratti kovasti, ensin eniten häntä itseään ja kesti tulkillakin hetki ennen kuin saimme kuulla, mikä heillä oli niin hauskaa.

Elävistä muistoistani huolimatta välillä koko Nepali, kohtaamani ihmiset, heinäkattoiset talot, kuivat pellot ja varjellut viljelyksensä tuntuvat kuin toiselta todellisuudelta, mutta yksi matkallani havahduttavista asioista oli huomata, kuinka samanlaista elämä tavallaan sielläkin on.

Kulkiessani aamulla varhain halki hökkilisten kylien, lapset istuivat sankoissa aamupesulla, naiset kampasivat tukkaansa ja vuohia vietiin kepit kädessä pellolle. Miehiä ja naisia pyöräilemässä töihin kreisit viritelmät pyöriensä tarakoihin kiinnitettynä, kantamassa hedelmiä ja työntämässä torille kärryjä. Koulujen pihalla törötti vielä vähän unenpöppöröisiä lapsia värikkäissä vaatteissaan. Kojuilla oli ruuhkaa ja ihmisiä odottamassa kyytiä, ihme aamuhässäkkä. Iltaisin ihmiset hakivat pelloilta lehmiä ja vuohia talliin, istuskelivat kioskiensa tai kotiensa edessä. Äidit istuivat vierekkäin talojen katoksessa imettämässä vauvoja, nauroivat ja toruivat vieressä keppien kanssa huitovia lapsia.

Tavallaan kaikki oli ihan tuttua, ihan samaa. Että ihan samoja ihmisiä olemme kaikki, kaikille kuuluu ihmisarvoinen elämä ja apu.

Kuivista maaseuduista tuli myös yllättävän paljon mieleen kuvat sodan jälkeisestä Suomen maaseudusta yrittämästä nousta jaloilleen. Kirkon Ulkomaanapu onkin alunperin perustettu tuomaan ulkomailta tukea sodan runtelemaan Suomeen. Nykyisin KUA on Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö, joka jatkaa auttamistyötä useissa maissa humanitaarisien kriisien keskellä ja tekee pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä kaikkein köyhimpien ihmisten kanssa uskontoon, etniseen taustaan tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta.

PODCAST! Jotta voisin kuljettaa lukijani vähän lähemmäs Nepalia ja kaikkea kokemaani, äänitimme kesällä myös podcastin, jossa kerron matkastamme tarkemmin, kuten esimerkiksi kuinka vähillä taustatiedoilla lähdin reissuun!

Podcast-höpöttelyni voi kuunnella TÄSTÄ.

Kirkon Ulkomaanavun sivuilla on nyt myös matkallamme kohtaamien ihmisten tarinoita, ja kuvia, kannattaa käydä vilkaisemassa ja KUA:n projekteja ja työtä voi seurata myös KUA:n Facebook-sivulla ja Instagramissa.

Kirkon Ulkomaanavun tärkeää ja tuloksellista auttamistyötä niin Nepalin maaorjien parissa kuin myös akuuteissa kriiseissä voi tukea KUA:n sivuilla.

Olen myös kaivannut mahtavaa, hauskaa ja iloista matkaseuraani Lauraa, jonka blogissa on myös muistoja ja kokemuksia reissustamme. Kannattaa lukea ja tsekata Lauran ihana blogi muutenkin.

Kuvat vanhemmasta naisesta (11.) ja viljelevästä pariskunnasta pellolla (18.) on ottanut valokuvaaja Tatu Blomqvist

Hyvää tiistaita kaikille!

Lue myös aikaisempi kirjoitukseni Nepalin matkasta:

Naisia, joilta ei oltu koskaan kysytty mitään

Share

4 kommenttia

  1. Akka Keski-Suomesta kirjoitti: Vastaa

    Moi Asikaine. Kuten muutkin kertoo niin olen lukenut koko sun blogisi. Kaikkea hyvää sinne Nekalaan sulle ja Hipille + kakaroille. Luen myös toisenkin tamperelaisen blogia.
    http://punatukan.blogspot.com/

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hei, ihana palaute,
      kiitos paljon lukemisesta! Kerron terveiset, kiitos! 🙂

  2. Taina Mäkipaakkanen kirjoitti: Vastaa

    Kunnioitan haluasi auttaa kehittyvissä maissa asuvia, vaikeissa olosuhteissa asuvia naisia ( siskojamme)❤

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kiitos! Tämä on kyllä ollut mulle tosi tärkeä projekti! <3

Vastaa käyttäjälle Asikaine Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.