Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Postikortti Nepalista

Kaupallinen yhteistyö: Kirkon Ulkomaanapu

Terveisiä Nepalista. Huh huh. Olen täällä tutustumassa Kirkon Ulkomaanavun kenttätyöhön. Pölyisen ja ruuhkaisen Kathmandun jälkeen jatkoimme matkaamme vielä tuntikausia, lensimme pienellä koneella yli vuorten ja ajoimme autolla halki hökkelisten kylien, joissa peltikasoja muistuttavien talojen edessä perheet tekivät aamutoimiaan. Lapsia istui vadeissa saippuaa tukassaan, lehmiä löntysteli kuivilla pelloilla ja keskellä tietä, tööttäilyistä lotkauttamatta

Vietimme yön 40-asteisessa Nepalgunjissa, josta jatkoimme matkaamme halki viidakon. Näimme krokotiileja ja apinoita ja ylitimme Nepalin suurimman joen. Lopulta tiet alkoivat muuttua kuoppaisiksi hiekkapoluiksi, lämpötila nousta yli neljänkymmenen asteen ja kylät kuivien peltojen saartamiksi savimajoiksi. Olimme saapuneet päämääräämme: tutustumaan pieniin kyläyhteisöihin, joihin entiset maaorjat ovat vailla työtä ja kotia asettuneet ryhminä asumaan, vapauduttuaan maaorjuudesta noin kymmenen vuotta sitten.

En tiennyt, mitä odottaa, mutta kaikki yllätti täysin. Käveltyäni vesipullo kädessäni räjähtäneessä aurinkohatussani kivistä hiekkatietä pitkin, pienen savimajan luona odotti värikkäissä perinneasuissaan iso porukka naisia, jotka johdattivat meidät toiseen maailmaan. He parhaat päällään, minä aurinkorasvan värjäämissä vaatteissani miettien, pitikö tännekin saapua alipukeutuneena!! Katsoimme toisiamme vuoroin hämmentyneinä, iloisina, virallisina, ihmeissämme ja jännittyneinä. Arvokkaasti he laittoivat kukkaseppeleitä kaulaani kumarrellessani tärkeänä kädet yhdessä Namaste, namaste!

Kunnes kylän koirat alkoivat rähisten tapella rikkoen seremonian jäykkyyden ja jään välillämme ja aloimme läikkyen nauraa ja nyökkäillä toisillemme. Että tälläistä tämä aina on, kun jotain yrittää järjestää ja vieraita on tulossa.

Seuraavien päivien aikana koimme monia unohtumattomia kohtaamisia, joilla sain kuulla tarinoita ja mielipiteitä naisilta, joilta ei koskaan oltu kysytty mitään.

Ennen minulla ei ollut edes ääntä. Ennen en ollut kukaan.

Nyt moni pienten kyläyhteisöjen naisista oli jo pääsemässä jaloilleen ja nousi kertomaan tarinansa ja puhumaan muidenkin puolesta. Esittäytyi vahvalla äänellä isolle porukalle, jonka edessä itseänikin jännitti esittäytyä. Kaikki eivät edelleenkään halunneet puhua, monissa katseissa oli kadonneen toivon jättämä tumma tyhjyys ja tulkki sanoi muutaman kerran he eivät ymmärrä kysymystä, koska heiltä ei ole koskaan kysytty mitään. He eivät osaa vastata.

Juuri sen takia on tärkeää, että näiden naisten tarinat kuullaan ja kerrotaan. Ja sen takia tarvitaan pitkäjänteistä ja suunnitelmallista kehitysyhteistyötä, jolla yhteisöt ja perheet ovat alkaneet nousta jaloilleen, työllistyä ja saada lapsiaan koulutielle.

Sen takia kerron pian kaiken, kun palaan kotiin ja jotenkin toimivan netin ääreen.

Namaste!

Share

2 kommenttia

  1. Satu kirjoitti: Vastaa

    Mahtavaa, Asikaine, mahtavaa!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      🙂 <3

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.