Tietoa mainostajalle ›

Perusperjantai

Kun herää p​uoli seitsemältä aamulla, ehtii hyvin ennen puolta päivää vetää monta ala- ja ylämäkeä niin rattikelkalla kuin henkisestikin. – HeRätys äiti! Äiti herätys! Sinä olet napannut minun tyynyn. Nyt äiti pää pois, minä nukun tässä. Sinä olet napannut minun tyynyn. 

En muuten ole. Sen sijaan tekisin ilmoituksen eräästä kaksivuotiaasta, joka on napannut peittoni, tyynyni, paikkani omassa sängyssäni sekä unirauhani. Ennen seitsemää nautimme jo täysin siemauksin vapaapäivästämme. Potalla käymisestä aiheutuneen kiljuvan siltakaaren selätimme kupillisella vahvaa kahvia sekä katsomalla mieltämme piristävän hittivideon Kopteri nostaa traktorin.

Jonka jälkeen kopteri jahtasi aika pitkään alastonta hihittävää hullua traktoria ympäri kämppää. – Ei saa napata minnuu, minä menen kirkkoon töihin! Minä menen kirkkoon töihin! Ei saa napata minnuu. Ei vaatteita, minä menen kirkkoon! 

Lopulta kirkontyöntekijä veti kunnon lipat ruokailuhuoneessa makaaviin lautakasoihin, mutta edes uunoturhapuromainen kaatuilu ei hiljentänyt viuhahtajan meininkiä. – Minä makkaan nyt täällä kirkon lattialla. Minä korjaan kirkon lattian!

 

Myös kelkkamäessä parasta oli kaatuilu. Matkalla puistoon parasta oli kaatuilu. Puistossa parasta oli kaatuilu. Leipomossa parasta oli kaatuilu. Pihan lumitöissä parasta oli kaatuilu.

Toiseksi parasta oli pullakahvit, vaikka puolittaessa jäin ilman hillosilmää.

Kolmanneksi parasta on kirkontyöntekijän päiväunet, jolloin voin hetken huilata. Makaroonilaatikko on uunissa. Hyvällä säkällä ehdin katsomaan noin kaksitoista kertaa, kun kopteri nostaa traktorin.

 

Ihanaa perjantaita!

Share

18 kommenttia

  1. San kirjoitti: Vastaa

    Mieletöntä! Kopteri nostaa traktorin! Niiiiiiin näytän ton meidän 2-vuotiaalle heti illalla. Se sekoaa onnesta!

  2. possu kirjoitti: Vastaa

    Kiitos Asikaine, pakko oli katsoa, nostan hattua kopteripilotille ja muille mukana olleille!

  3. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Tuo on kyllä huikein video pitkiin aikoihin! Innostuuhan tuosta nyt kolmivitonenkin!

  4. Katiaviron kirjoitti: Vastaa

    Mikä tää kirkkoinnostus on? Onko multa jääny joku postaus lukematta?
    Aikuiset kun kaatuilee tohon malliin kuin teidän kirkonisä niin ei sitä katsota ollenkaan hyvällä. Leipomoonkin kun menee kaatuileen niin ei ole ollenkaan hyvä.
    Nukkuuko noi kirkonmiehet pitkään, muuten? Muistelen omistani että eivät.
    Hirveen hieno elokuva tuo oli, kiitos vaan.

  5. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Tää on kestosuosikki 🙂

  6. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Minä myös! 🙂

  7. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joo, se on oikeesti ihan jännittävä. Parempi kuin esim.  Surprise eggs, joka on toinen suosikki…

    https://www.youtube.com/watch?v=0YKmbKRElHY

  8. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joulukuussa kävin tekemässä yhdessä kirkkokonsertissa _yhden_ työkeikan, josta meinasin myöhästyä. Poika oli kyydissä, kun Hippi heitti mut kirkon ovelle..ja se ilmeisesti jäi mieleen. aina kun POika on menossa ”töihin” on hän menossa KIRKKOON!

    😀 Ei toimistoon niin kuin joka päivä muuten meen.  toimisto on niin tylsä.

     

  9. Katiaviron kirjoitti: Vastaa

    Toimisto on aivan helkatin tylsä. Tekee mieli mennä kaatuilemaan tuonne käytäville. Vai katsoisiko taas ton filmin? tai ehkä Kinder filmin?

  10. Laur4 kirjoitti: Vastaa

    Asikaine, oot huippu! Fanitan sun blogii ihan kybällä!

  11. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

    Nyt oon kyllä pähkinöinä, tuossahan on Roihuvuoren vesitornikin! Ihan paras blogi!

  12. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kyllä kirkkoon verrattuna toimisto kaipaa vähän kaatuilua. 

    Varoitan vielä tuosta yllärimunavideosta. Sitä katsoessa vaipuu jonkinlaiseen pääsiäismunakoomaan..ja lopulta tekee pakkomielteisesti mieli pahaa suklaata!

  13. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hei jee! Huippukommentti! Makes me happy happy happy!! 🙂

  14. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Eikö ookki, todella pro meininki!

    Mahtavaa, tämä video on saanut ansaitsemaansa hehkutusta 😀

  15. ylläri kirjoitti: Vastaa

    Siis tämä yllätysmunavideo oli todella paljon kiinnostavampi kuin kopteri homma 🙂 Mulla on trauma helikoptereista, jouduin ekassa oman alan kesätyöpaikassa kopterilennolle, ja tasapainoaistini ei koskaan toipunut siitä tärinästä. Vois kuvitella että oli siistiä, mutta ei ollut… Meren yllä oli pakko pitää kelluntapukua kesähelteellä, ja mansetti kaulan ympärillä kuristi ja hiosti.
    Yllätysmunavideosta tuli vain lämmin fiilis. Tosin sitäkään en katsonut kuin viis min.
    Mukava perjantai postaus! Hyvää vkl!

  16. iidami kirjoitti: Vastaa

    Voi kopteri-traktori -videon lataaja Jontsa73 olla hieman ihmeissään, hillitön piikki katselutilastoissa 😀

  17. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Huih, kuulostaa joo vähän turhan jännittävältä. Nyt äkkiä munavideoo vastapainoksi!! Tulee vaan hirvee suklaahimo, kun sitä hetken tuijottaa…

    Hyvää viikonloppua sinne myös 😀

  18. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    😀 😀

    Toivottavasti Jontsa73 osaa olla ylpeä sydämentuotoksestaan. siitä on niin ollut meille iloa. (ja näköjään muille myös!:)

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.