Tietoa mainostajalle ›

Perseelleen mennyt lauantai

Tänään olisi ollut kahdet hauskat kemut tiedossa, mutta Hippi oli varannut bailuillan itselleen eikä Poikaa aina raaski luovuttaa hoitoon. Siispä lauantain piti olla taidetta ja sushia, Pojan kanssa leikkimistä, kirja ja lasi punkkua. Leppoista. Perseelleen meni! Nyt istun täällä yksikseni häkämittari kädessä syömässä lattialta lässähtäneitä nigireitä sekä kylmää misoa (ja ravaan pakkomielteisesti kuuntelemassa, hengittääkö poika.) Voi helvetti!

Aamulla eilisten juhlien aiheuttama päänsärky jyskytti ohimolla. Herättyäni joka ikinen sukka alkoi pistää silmiin. Lopulta pidin pitkän ja ärsyttävän pyykinpesumonologin likaisen sukan matkasta puhtaaksi sukaksi parinsa viereen sukkalaatikkoon. Monologin koreografiaan kuului suurieleistä pyykkien keräämistä lattioilta, puhinaa ja mulkoilua. Paska tunnelma!

Päästäksemme paska-tunnelmasta lähdimme Sara Hildenin taidemuseoon Ellen Gallagherin näyttelyyn. Emme olleet näyttelyssä viittäkään minuuttia kun Poika jo melkein hipaisi yhden teoksen kehyksiä silkkisellä käpälällään saaden museovahdin peräämme. Sen jälkeen pidimmekin vahdin kiireisenä. Seuraavaksi minä fiksuna otin valokuvan. Jep! Kuvaaminen kielletty -kyltin alla räpsäsin hetken mielijohteesta kuvan Pojasta ja Hipistä. Vahti tietysti saapui äkäisenä seuraamme ja totesimme, että toinen on taapero, eikä tiedä mitä tekee ja toinen puolestaan on idiootti, tekee mitä sattuu.

Saimme kuitenkin jäädä näyttelyyn vielä hetkeksi, kunnes Pojan kärsivällisyys ei riittänyt sylissä olemiseen. Taiteen ystävä teki siltakaaren ja alkoi huutaa hermostuneesti muiden artsukävijöiden vilkuillessa meitä huolestuneesti. Jonka jälkeen tein kohtalokkaan virheen: kaivoin käsilaukustani _mehupullon_. Vahti puuskahti luoksemme Nyt saa riittää -ilme naamallaan ja hippi sanoi juu juu, mennään mennään. Jäin yksin kiertelemään loppunäyttelyn, mutta taiteellinen mielentilani oli jo mennyt menojaan. Vilkuilin teokset läpi, mutta sydämeni ei ollut enää mukana. Hieno näyttely se on ja auki vielä 26.1. asti. Suosittelen AxME-näyttelyä kaikille, joilla ei ole 1-vuotiasta innokasta taiteen ystävää, mehupulloa, idiootteja tai kameraa mukanaan.

Hipin häipättyä bileisiin, katoin Pojalle ja itselleni herkulliset japanilaiset setit, jotka raitapaita nakkeli päättäväisesti lattialle. Läts läts. Älä sitten syö. Teimme takkaan tulta, joka ei syttynyt. Poika söi osan tulitikuista (huomattavasti herkullisempaa kuin Marusekin sushit) ja loput levitettiin lattialle. Naapurin muija pyysi iltapalalle. Se reissu sentään sujui mukavasti. Naapurin tarjoilut maistuivat paremmin. Joimme pepsiä ja katselimme telkkaria poikien leikkiessä.

Vara-avaimella (!!) kotiin saavuttuamme availin takan pellit ja luukut. Huomasin, että takkaan nakkaamani halot olivatkin syttyneet naapurissa ollessani. Soittelin hädissäni häkäasiantuntijoille (Hipille, äitille ja appiukolle). Etsin roinan keskeltä häkähälyttimen ja asensin ärsyttävästi piippaileven vempeleen keittiöön. Huh huh! Kuuntelin pienen taiteen ystävän hengitystä sata kertaa. Lähetin hipille viestin tarkista, että olemme hengissä, kun palaat juhlista. PS. Pidä hauskaa! Nyt syön lattialta keräämiäni nigireitä ja toivon, ettemme kuole häkään yöllä.

IMG_4119.jpgOnneksi vuorokausi on jo vaihtunut, ehkä paskamyrsky on laantunut. Siirrän lepakkotuolin takan viereen, otan kirjan ja punkun. Mä en haluu kuolla tänä yönä.

Share

3 kommenttia

  1. Kahvittelija kirjoitti: Vastaa

    Voi apua, mikä lauantai! Ootteko hengissä siellä?

  2. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hengissä ollaan!  🙂 Häkämittarin turvin uskalsin luottaa, että täällä voi nukkua. Ja hengissä olemme kaikki kolme. Huuh.

  3. Ella F. kirjoitti: Vastaa

    Hui, muakin alkoi kauhistuttaa, onneksi jäitte henkiin. Ja jotkut päivät vaan on, no, päiviä, jolloin mikään ei vaan suju.

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.