Tietoa mainostajalle ›

Pelkoa ja inhoa Helsingissä

Suunnitelmani oli jäädä eilisten kirjajulkkarijuhlien jälkeen vielä päiväksi Helsinkiin. Nakutella päivän duunit kahvilassa maitokahvia latkien, tsekkailla kiva uusi lounaspaikka, nähdä ystäviä sekä poiketa muutamassa putiikissa, joihin en ikinä kiireisinä Helsingin työpäivinäni kerkeä.

Jep jep jep jep jep jep jep.

Vartin yli yksitoista soitin poikien kanssa edeltä talvilomareissuun lähteneelle Hipille, joka vastasikin lääkäristä. Taustalla kuului pienen hätääntynyt huuto. Eiku kävi haaveri, mie en nyt pysty puhhuu tässä. Vaikka en satojen kilometrien päästä tai läheltäkään olisi voinuut auttaa tilanteessa, jossa akuutti hätä oli jo muutenkin hoidossa, iski rokokoodiscon jälkeinen tila hetkessä kuin tuhat volttia.

Purskahdin itkuun. Soitin anopille. Etsin kahvilan lattialle levinneitä tavaroitani tunkien läppäriä reppuuni ja laturia pikkutaskuun. Sopersin viereisessä pöydässä huolestuneina vilkuileville asiakkaille anteeks mun täytyy anteeks ja häippäsin rämisten ovesta ulos tietämättä, mihin olen kiirehtimässä. Kävelin Lönnrotinkatua ylös ja sitten taas alas. Kuuma! Voi jumalauta, miten voi olla talvella näin kuuma? Säikähdin oman puhelimeni pirinää liikennevaloissa huudahtaen. Reppuni painoi tuhat kiloa porautuen olkapäihini ja mietin, miksi Fjällräven Kånkeneissa on niin kapeat hihnat. Soitin Hipille. Soitin naapurin muijalle. Juoksin asemalle tukka sotkussa peläten jokaikistä vastaantulijaa, naista punaisessa hatussaan ja poikaa, jonka sammarit olivat vasemmasta polvesta puhki ja autoa ja raitiovaunua ja sitä, että kenkäni hajoavat. Loska sulaa sukkiini ja saan keuhkokuumeen. Pelkäsin jo olevani kuumeessa, kylmähiki kohisi ja eilisen lakka tukki koko pään, kuivui ja varisi pitkin vihreää takkia, joka yhtäkkiä kutitti niskasta. Ei se ennen ollut kutittanut. Päässä soi Dancing Queen, young and sweet only seventeen, jota vasta kaksitoista tuntia sitten olin laulanut karaokessa ja nyt tuntui kuin siitä kaikesta olisi kulunut monta päivää tai kuin sen kaiken olisi tehnyt joku toinen ihminen. Ja ehkä olenkin joku muu kuin eilinen itseni tai on olemassa rinnakkaistodellisuus, mistä sen voi tietää! Ehkä skitsofrenia pukkaa päälle pahimmalla tavalla, ikävästi juuri ollessani yksin Helsingissä, juuri ollessani kadottamassa itseni muutenkin. Pakko päästä äkkiä kotiin, vaikkei siellä ketään olisikaan odottamassa. Kotiin. Kolme kertaa luulin hukanneeni kangaskassini, joka aina vain keikkui olallani ihan kuin sekin seuraisi selkäni takana. Puhelinta etsin puhuessani siihen. Onko se taskussa vai repussa vai missä se nyt on, jäikö se loppuautomaatille, eikun helvetti se on tässä! Pelkäsin tulleeni hulluksi sekä myöhästyväni junasta ja kaksieurosta pummannutta ohikulkijaa pelkäsin niin paljon, että veri pakeni kasvoiltani ja sydän jätti kaksi lyöntiä välistä. Leijuin ohuena ilmapallona raiteille ja sekoitin lähtevät ja sekoitin saapuvat. Pelkäsin meneväni väärään junaan samalla, kun pelkäsin junan lähtevän liikkeelle ollessani oven raossa, vaikka lähtöön oli vielä yhdeksän minuuttia aikaa. Sain dejavun siitä, että sain dejavun. Löydettyäni istumapaikkani päätin, etten todellakaan laita reppuani tai huiviani hattuhyllylle. Istuuduttuani huomasin takkini resorin sisällä epämääräisen myhkyrän, jonka olin tunnustelemalla tunnistavinani kuolleen hiiren takajalaksi, enkä tiennyt, miten se on joutunut uuden verkkatakkini tikkausten väliin. Ihokarvani nousivat pystyyn ja halusin repiä takkini resorin auki. Kokeilin myttyä uudestaan ja uudestaan, ihan koko ajan uudestaan, paitsi Toijalan ohi kiitävän hetken, jolloin liikutuin kyyneliin kuunnellessani maahanmuuttajaperheen pienen ruskeasilmäisen tytön neuvokkaasti tulkkaavan konnarin ja vanhempiensa keskustelua. Pyyhin kyyneleitäni takkini hihaan ja samalla kokeilin taas uudestaan hiirenjalkaa takkini sisällä.

 

Naapurin muijan vanha farmarivolvo odotti rautatieaseman edessä. Ajoimme ravintolaan, jossa naapurin muijakin tunnusteli takkini resoria. Kun ystävä, joka on viikon sisällä menossa hautajaisiin, syöpäkontrolleihin ja synnyttämään, kertoo, ettei takkini sisällä ole kuolleen hiiren jalkaa ja kaiken olevan ihan hyvin, niin silloin todella ymmärsin,

ettei takkini sisällä ole kuolleen hiiren jalkaa.

Ja että kaikki on ihan hyvin.

Tilasimme isot kokikset ja sushia ja kulhollisen sipsiä ja kävimme Tullintorilla kaupoilla ja ostamassa kukkia.

Että sellainen Helsingin reissu. Että kiva, kun on pari päivää ihan omaa aikaa. Että ihan hyvät bileet, ei siinä!

Onneksi Hippi soitti pienen tapaturmapotilaan voivan jo paremmin ja naapurissa on kohta tarjolla poro-leipäjuusto-piirakkaa (kuulemma uusi resepti kokeilussa), fetasalaattia ja parsaa. Saatan selvitä huomiseen hengissä sekä saksimatta takkini saumoja auki.

Share

10 kommenttia

  1. Maiju Tampereelta kirjoitti: Vastaa

    Voi kaimaseni, oot kyllä aivan mieletön kirjoittaja!
    Lukijallakin sydän jätti lyöntejä välistä, loska suli jalkoihin ja takki kutitti niskaa näin sisävaatteissa toimistopöydän ääressä istuessakin.
    Parasta tietenkin, ettei pienellä ole mitään hätää!
    En ole ennen kommentoinut, mutta blogisi on paras kaikista, toimistopäivieni piristys 🙂!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kiitos, että kommentoit!! Tästä tuli niin hyvä mieli! <3 IHANAA!!

  2. hiirulainen kirjoitti: Vastaa

    Kyllä se siittä, Asikaine, kyllä se siittä suttaantuu. Naapurin muijallaki. <3

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      No niin se suttaantuu, kaikilla <3

  3. Nääsnöös kirjoitti: Vastaa

    Voi mikä teksti! Huhhu! Mahtavaa luettavaa, jännitti kovasti pelkästään lukiessakin. Mutta tosi hyvä, että kaikki on hyvin! Naapurin muijalle tsemppiä synnytykseen ja muihin koitoksiin! Kyllä asiat aina järjestyy

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Välitän tämän viestin <3

  4. Mia kirjoitti: Vastaa

    Ohuena ilmapallona.. ♡ ihana! Toivottavasti jo kaikki ok! :)))

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kaikki suunnilleen ok, vaikka vielä muutamat lääkärikäynnit on edessä!

  5. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

    Tsemppiä sinne. Kyllä kaikki järjestyy. Paranemista pienelle ja äidin huolestuneelle sydämelle.

    Ja nyt Hipille tuhannen taalan vinkki lähestyvään äitienpäivään, jos olet kuulolla siellä atk:ssa: Fjällrävenin Kånkeniin myydään nepparilla kiinnitettäviä pehmusteita olkahihnoihin! Osta sellaiset Asikaiselle, tai vaikka heti kahdet. Jos mahdollista vaikka samaa väriä kuin reppu, mutta ei se ole niin tarkkaa, ajatus on tärkein. Myydään ainakin partiokaupoissa, ehkä muuallakin, jopa atk:ssa kotiin kuljetuksella.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      HAHA! Kiitos ja kiitos myös vinkistä, ehkä hän bongaa sen täältä <3

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.