Tietoa mainostajalle ›

Passimysteerin ratkaisu

Nimihomman hoitamisen haasteet sekä Hipin hukkuneen passin merkillinen löytyminen jäivät askarruttamaan. Vanhana kunnon Salkkari-Ullana selvitin, miten tieto Fun Parkkiin hukatusta passista oli kulkeutunut Hipin ystävälle.

IMG_9533.PNG

 

Ilmeisesti Fun Parkissa on duunissa joku itseäni vastaava Columbo, joka oli ystävällisesti nimen ja kuvan perusteella selvittänyt tietoja passin omistajasta! Mahtavaa.

Edellisen kerran Hipin passi löytyi keskeltä Hämeenkatua, josta hänen työkaverinsa sen sattumalta poimi, eikä edes yllättynyt nähdessään tutun pärstän mustavalkoisessa kuvassa. Itsekin löysin jo ennen tutustumistamme Hipin hukkaaman passin. Baarimikkona ravintolaa siivoillessani kävin läpi edellisen illan juhlijoiden kadonnutta omaisuutta. Avattuani taittuneen passin sydämessäni läikähti nähdessäni etäisesti tutun naaman, nimi nauratti ja ikä hämmästytti. Onks toi ihme tyyppi mua oikeesti paljo nuorempi!!?

Passimysteerin lisäksi nimihomma-postauksen kommenteissa askarrutti,  kuinka hukkailutoimintaa jaksaa sivusta seurata.

Joka päivä paremmin.

Välillä napsahdan, välillä en. Välillä nauran, itkenytkin olen. Yhteisten vuosien kuluessa olen _yrittänyt_ opetella olemaan napisematta Hipin hukatuista/unohtuneista asioista, ainakaan ilkeästi. Itselläni ei olisi yhtään varaa heitellä kiviä toisen tahattomasta mokailuista ja virheistä (kenellä on??)..vaikka joskus vähän lipsahtaa pikkukivi…

Sovitettaessa yhteen kahta elämää ja tyyppiä virheineen, kokemuksineen, kaikkine puolineen, itselleni merkitsee isompien ja tärkeimpien ääriviivojen yhteen sopiminen, joiden rinnalla karkaileva passi ja lompakko Lahdessa ovat arkisia pikkutikkuja (ärsyttäviä toki) nillittäjän silmässä. 

Varsinaisesti lompakon perässä tähän suhteeseen ole päätynytkään..

 

Case passi: Hukkunut passi noudettu Fun Parkista

Case lompakko: Lahteen unohtunut lompakko noudettu eilen Teivon iltaraveista (!!), jonne pääsystä Poika oli aivan innoissaan

Case nimihomma: nimi onnistuneesti toimitettu maistraattiin.

Ihanaa keskiviikkoa ja suurkiitos Fun Parkin ihanalle työntekijälle! <3

 

 

Share

24 kommenttia

  1. Just curious kirjoitti: Vastaa

    Ihan vaan uteliaisuuttani tiedustelisin, että miksi mösjöö kulkee passin kanssa joka paikkaan?
    Siis ainakin osan matkaa, kunnes sen hukkaa.

    Samanlainen huithapelimuusikko on hyvinkin lähipiirissä ja sitä minä ihmettelen, että soittimet, piuhat, plektrat ja ämyrit kyllä harvemmin menee hukkaan. No, joskus vähän, mutta oikeasti harvemmin. Takit, kengät, pipot, avaimet kyllä jää keikkapaikoille hyvin kätevästi.

  2. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Se, että passi tällä kertaa oli mukana liittyi jotenkin siihen, että ajokortti oli siellä Lahdessa…

  3. Helmi K kirjoitti: Vastaa

    Nyrkkitappelu?? (En uskalla painaa playta)

  4. krisda kirjoitti: Vastaa

    Siis ihmettelin että mikä PÄSSImysteeri siellä on 😀

  5. No helkkari kirjoitti: Vastaa

    Siis onko toi Nyrkkitappelun seiskan kannessa komeileva kuva Hipin? En oo osannut yhdistää tätä kuvan henkilöä ja Hippiäsi. 😀

  6. ohhoh kirjoitti: Vastaa

    katsoin samaa ja taitaa se olla, ainakin näiden perusteella:

    http://www.iltasanomat.fi/musiikki/art-1288548701935.html

    https://www.youtube.com/watch?v=v87qrcfYRn4

    ihmettelin, kun on jotain niin tuttua sällissä. nousi taas pisteet.

  7. Jenn- kirjoitti: Vastaa

    Vielä jäi askarruttamaan, että onko uudet kengät löytynyt? Ja pankkitunnukset? 

  8. Odetskaja kirjoitti: Vastaa

    Mä jäin miettii, kuinka paljon nuorempi se hippi sitten on?

  9. Virkaihmis-äiti kirjoitti: Vastaa

    Vau, punk-basisti!! Teillä on kyllä niin makee perhe!

  10. Mer kirjoitti: Vastaa

    Oh, vau, mitä sattumia!
    Vähänkö nostan hattua asenteellesi ja rakkauden riittämiselle! Kuka vaan on joskus joissakin asioissa huithapeli ja mitä vaan voi koska vaan unohtaa minne vaan, ainakin jos nukkuu jatkuvasti liian vähän tai on muuten vaan ajatukset muualla. Mutta että kategorisesti… Tosin, suuret linjat ja sitä rataa, allekirjoitan 100%sesti, mutta veikkaan että tukehtuisin silti nenääni vedettyjen herneiden määrään ennekuin koira ehtii pieraista.
    Kunnon koettelemuksen tai vakavan sairauden tullessa kohdalle , tai vaikka jonkun isohkon elämänmuutoksen myötä asenne voi muuttua ja prioriteetit itse kullakin asettuu kohdilleen. Love is all that matters! (sydänhymiö)

  11. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Ei muuta, mutta vi##u että hippi on kuuma tuossa linkin kuvassa. Jos se siis on se!?

  12. MariB kirjoitti: Vastaa

    Meillä katoaa kans kaikki, mm. Vihkisormus heti seuraavana päivänä…pitää vain hengittellä syvään 🙂

  13. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Nyrkkitappelu on ihan paras! 🙂

  14. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    On tämä jollain tapaa myös PÄSSI mysteeri!

  15. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    No comment! ;D

  16. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Synnytyskengät on löytyneet, mutta mikäs tämä pankkitunnus case on? Enää ees muista näitä kaikkia sekoiluja… ;D

  17. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    No ei liikaa, mutta nuorena muutamatkin vuodet tuntuu paljolta <3

  18. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    ..kuulin viikonloppuna tähän lisäksi vielä Hipistä sellaisen passi ”sattumuksen”, jonka seurauksena oli ilmeisesti käynyt naapurivaltiossa kaverinsa passilla..huoh..

    ..ja joo. Ennen jaksoin meuhkata joka asiasta ja edelleenkin vähän poltan päreitä, mutta on tässä viime vuosina menny elämänarvot eri järjestykseen ja vastoinkäymisissä ja muutoksissa punnittu, miten yhdessä niitä käydään läpi ja millä oikeasti on väliä. 

    Juurikin LOVE IS ALL THAT MATTERS!

  19. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ihana kuulla kohtalontovereista. 

    Ehkä mua siksi ole kosittu, että sormus ei pysyisi tallessa ;D

  20. MariB kirjoitti: Vastaa

    niin tai siis eihan se sormus kuulemma ole kadonnut, se on jossain mutta kun ei vain tiedä että missä!

  21. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ehkä se on tallessa hänen SYDÄMESSÄ! 🙂

  22. MariB kirjoitti: Vastaa

    Ehkä! :O

  23. HeidiÄs kirjoitti: Vastaa

    Mä luin että ”edelleenkin poltan välillä pilveä” ja mietin että onko tässä kahden lapsen äidiltä liikaa informaatiota 😀 luin silti kommentin loppuun, jotenkin tässä unenpöpperössä ajatellen se olisi ehkä kätevä rentoutumiskeino Hipin säätäessä. Sit mietin lopuksi että ei saatana, ei se voi polttaa pilveä joten luin uudelleen. Onneksi se olikin päreet eikä pilvi.

  24. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hahahahahahaahah!

    Ja loppukaneettina tietysti LOVE IS ALL THAT MATTERS!

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.