Paneelimeikä ja Elävän Kirjallisuuden Festivaali

Näyttökuva 2016-2-10 kello 23.50.30.png

Lauantaina Tampereella Työväenmuseo Werstaan tiloissa järjestetään jälleen Elävän Kirjallisuuden Festivaali, jonka ohjelmassa on taiteentekijöiden ja tutkijoiden paneelikeskusteluita, performansseja ja työpajoja. Ja kappas vaan, minut on kutsuttu performanssitaiteilijaksi keskustelijaksi lauantain ensimmäiseen paneeliin Miltä musta tuntuu? JEE!

Todennäköisesti musta tuntuu lauantaina ihan tosi jännittävältä olla puhumassa yleisön edessä ja edellisen illan Iskelmä Gaala tuntuu musta varmaan edelleen hyvältä idealta. Katsoessani kanssakeskustelijoideni esittelyitä musta tuntuu, että olisinhan toki voinut ammatikseen kirjoittavana ja tutkinnon suorittaneena ihmisenä toimittaa festivaalijärjestäjille pyydetyn kuvauksen itsestäni ja jopa valokuvan. Tällä hetkellä meriittini näyttää olevan Hipin kanssa ja/ tai puutalossa asuminen. Keskustelukumppanini dokumentaristi Mina Laamo, kirjallisuuden tutkija Maria Mäkelä ja mediakulttuurin tutkija Mikko Hautakangas saattavat toki tuntea pientä alemmuutta säikähtäessään henkselieni paukahdusta puhujien esittelykierroksella.

Paneelin aihe on joka tapauksessa mielenkiintoinen ja sydäntäni lähellä, joten toivon uskon selviäväni laadukkaammassakin seurassa ja olen innoissani päästessäni mukaan! Keskustelussa ruoditaan elämän dokumentaatiota, onko se esittelyä vai esittämistä? Miten käy suurille tunteille somessa? Onko mikään liian banaalia blogiin?

Hipin kanssa keskustelimme aiheesta jo alustavasti päätyen ehdotukseen Eiku joo joo, mie arvostaisin, jos sie pukeutuisit banaaniksi! Ihan pokkana sellane keltanen iso asu, joka päällä on tosi vaikee liikkua ja sanot että sie ymmärsit sen banaalin vääri. Lisäksi Hippi oli enemmänkin kiinnostunut Eino Leinosta ja Lauri Viidan melankolisesta perinnöstä, joista keskustellaan blogipaneelin kanssa samaan aikaan Työväentalolla. Kotijoukkojen tuki kaikissa julkisissa koettelemuksissani on taas huipussaan.

Nekalan blogijulkun ja Lauri Viita -keskustelun lisäksi Elävän Kirjallisuuden Festivaalin ohjelmistossa on paljon muutakin mielenkiintoista ohjelmaa, musiikkia, performansseja, äänitaidetta ja työpajoja (myös lapsille)! Festivaalin ohella Werstaan tiloissa olevat näyttelyt ovat avoinna yleisölle koko päivän. Varmasti hyvä meininki ja mukava tunnelma. Suosittelen siis lämpimästi saapumaan paikalle!

Nyt lähden kynäilemään mahtipontista esittelytekstiä itsestäni ja kaivamaan arkistoistani sopivaa kuvaa lähetettäväksi EKF:n esittelysivuille..

 

yzuhi.jpg

Ihanaa torstaita kaikille! Olkaa ylpeitä itsestänne ja saavutuksistanne <3

 

PS. Jos näette minut lauantaina paneelissa banaaniasussa tai (vielä pahempaa) edellisen illan gaala-asussa, tulkaa auttamaan!

 

 

Share

20 kommenttia

  1. Oranssinen kirjoitti: Vastaa

    BANAANIASU!!!!
    Hitto, onko tässä päräytettävä susirajalta Tampereelle ihan asiakseen 😀

  2. Kukkavarvas kirjoitti: Vastaa

    Ole niin kiltti ja mene banaanina.

  3. Nian kirjoitti: Vastaa

    Voi, mun sytämessä läikähtää joka kerta ku nään ton sun kuvan. <3 Mie näytän kanssa ammattibanaanilta ihan jokaisessa kuvassa, ja bonuksena vielä onnistun tunkemaan itteni mukaan kaikkiin kymmenen metrin säteellä otettuihin kuviin (ainaki käden tai jalan).

  4. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Tää on niin paras blogi! Ei ikinä tiedä, mitä odottaa, kun alkaa lukemaan! 😀 😀 😀 Paras ja hulluin bloggaaja, pitäisikö tulla ihan livenä katsomaan sinne festivaaliin? Kiinnosta kyllä!

  5. possu kirjoitti: Vastaa

    Sä kyllä olet niiin helvetin pätevä banaani muija!

  6. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    😀 😀

    Älkää yllyttäkö! Muutenkin jännittää!

  7. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Mielummin olisin TUHMA BANAANI.

  8. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    IHanaa! Siitä on kyllä riittänyt paljon iloa itselleni ja kaikille läheisilleni! Pitää ehkä laittaa se taas takaisin profiilikuvaksi faceen…

  9. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Haahaha! Kiitos kommentistasi!

    Sinne vaan sitten kuuntelemaan, saanko livenä suuni auki 🙂 Jaiks!

  10. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    KIITOS ja sehän nähdään lauantaina! Olenko ihan banaaneina siellä..

    🙂

  11. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Siitäpä sitten http://www.naamiaismaailma.fi/product/1635/banaani
    😀 😀

  12. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos! KLIK KLIK

  13. ------- kirjoitti: Vastaa

    Eikä! Meiltä löytyisi banaaniasu, kokovartalosellainen, myös pizza-asu (älä kysy)… Harmi, kun olemme 250km:n päässä (vain), mutta kauempana lauantaina. Toisin muuten henk.koht. Tämä blogi on niin ihana! Kiitos!

  14. Ladybugs mama kirjoitti: Vastaa

    Täältä ääni banaaniasulle. 😀 

     

  15. tanjatanja kirjoitti: Vastaa

    Olethan sie aivan kahjo 😀

    AMMATIBANAANI!!

    MIE KUOLEN!

  16. Kria kirjoitti: Vastaa

    Olit ihan loistava, kiitos kun pääsit! Olin siellä mikrofonin varressa juontamassa teidät sisään ;).

  17. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    😀

  18. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hei, onpa kiva kuulla! 🙂 Kiitos, kun kutsuitte! Jee!

  19. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Aha hahahahaha!

    Pitsa-asu kuulostaa ehkä jopa paremmalta…

    Kiitos kommentistasi <3

  20. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos, mutta en uskaltanut! : /

Vastaa käyttäjälle Asikaine Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.