Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Paluu kansien väliin – Hyvää kesälukemista hei!

Postauksessa on affiliate-linkkejä

Juhuu! Olen vihdoin tehnyt paluun kansien väliin. Olen lukenut tänä vuonna varmaan enemmän kuin parina edellisenä vuotena yhteensä. Pitkään vinisin lukemisen olevan jatkuvan vauva/taaperoväsymyksen takia mahdotonta, mutta jännästi jaksoin kyllä iltaisin kuopia puhelimeni näyttöä Hipin lukiessa vieressä kirjojaan. Automatkoilla skrollailin puhelinta viimeiseen akkutolppaan ja matkapahoinvointiin asti. Aivan raivostuttavaa, keskittymiskyvyn silppuavaa, aivoni mössäävää ja sieluni syövää rauhatonta selailua! AAARGH!

Lopullinen niitti lukemiselleni oli keskeneräisen Knausgårdin Taistelujen toisen osan mystinen katoaminen lähes kahdeksi vuodeksi. Jäin leijumaan keskeneräisen kirjani etsimiseen ja puhelimen loputtomien klikkiotsikoiden ja blogien mereen skrollailemaan kykenemättä aloittamaan uutta kirjaa ja

lopulta luovutin.

Kunnes viime jouluna vihdoin nousin tuhkasta. Sain lahjaksi kirjoja ja töiden puolesta pystyin vihdoin hetkeksi sulkemaan puhelimen. Aloin jälleen lukea iltaisin ja automatkoilla, kantaa kirjaa mukana, niin kuin ennenkin.

Ihan ensimmäisenä Lucia Berlinin intensiiviset lyhyet kertomukset kiskaisivat minut keskittymiskyvyttömästä silppukasastani takaisin kansien väliin, vieroitusklinikalle askartelemaan kurpitsalyhtyä ilman saksia ja katsomaan pesukoneiden hytkymistä kuumaan pesulaan, jollaisia olen nähnyt vain jenkkileffoissa.

Berlinin Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia tiputtelee niin koukuttavan tiivistä kieltä, että lukiessani käy ihan kateeksi. Berlin taustoittaa taitavasti lakonisissakin dialogin pätkissä, kuvittaa tilanteet tuntuvasti, läikäyttelee huumoria kusisuhruisiin ja epätoivoisiin tilanteisiin. Tulee niin iholle, että edellisen illan viski käy nenään rähjäisessä huoneessa, jonka seinää koristaa köynnös, joka on kuin juopuneen naisen hartiahuivi.

Ihan mahtava kirjoittaja! Suosittelen Lucia Berlinin kirjaa lämpimästi!

Onneksi kirjalle on tulossa elokuussa jatkoa toisen novellikokoelman muodossa. Suomentaja kääntää parhaillaan Berlinin novelleja, joita on toiseen osaan tulossa vielä kahdeksantoista. En malta odottaa!

Ahmittuani Berlinin vaikuttavaa jenkkiproosaa, siirryin eri aihepiiriin saatuani postissa Irene Naakan kirjan Hullu, kuin äidiksi tullut. Synnytyksen jälkeistä masennusta ja raskauden aikaisia ahdistuksia käsittelevä tärkeä kirja oli mielenkiintoista luettavaa. Olisin varmasti ahminut kirjaa vielä suuremmalla halulla esimerkiksi kaksi vuotta sitten ollessani raskaana tai etenkin esimerkiksi esikoisemme syntymän jälkeen, jolloin shokki oli suurin.

Naakka avaa kirjassaan monillle raskaana oleville samaistuttavia tunteita, pelkoja ja ahdistuksia hyvin henkilökohtaisella ja konkreettisella tasolla. Naakan tarkka omakohtainen kerrontatyyli pitää hyvin otteessaan, vaikka aihe ei tällä hetkellä ollut itselleni ajankohtaisin. Silti huomasin lukiessani nyökytteleväni moneen otteeseen juuri näin, juuri näin. Naakka osaa analyyttisesti pilkkoa paloihin omia raskauden ja vauva-ajan fiiliksiään, joissa itsekin olen vellonut osaamatta nähdä kokonaiskuvaa tilastani. Tärkeä teos, jonka rivien välissä on vahva viesti Et ole yksin näiden asioiden kanssa, nämä tunteet on ihan ok. Hyvä Irene!

Kannattaa tsekata, Irene Naakka: Hullu kuin äidiksi tullut.

Äitiyshulluudesta siirryin lähes sata vuotta ajassa taakse päin, lainasin Hipin isältä Mika Waltarin kirjan Aijotko kirjailijaksi? (Aijon!) Vuonna 1935 kirjoitettu ilahduttavan käytännöllinen opas kirjailijaksi ryhtymiseen sisältää käytännöllisiä vinkkejä niin tekstisisältöihin, aihevalintoihin, runoilijoiden motiiveihin kuin myös kustannustoimitusten lähestymiseen ja jopa ihan kirjekuoren väriin liittyen.

Vaikka paikoin aika oli ajanut Waltarin opuksen ohi jo aika rankasti, kirja oli silti todella mielenkiintoista ja viihdyttävää luettavaa.

Erityisesti luin kirjailijuuden stereotyyppeihin liittyviä varoituksia ja runoilijuuden vaikeuksista ääneen Hipille ja nauroimme kirjan ääressä monena iltana.

Kyllä vielä itsekin kirjoitan kirjan ja ainakin nyt tiedän, miten en liikaa ahdistelisi kustannustoimittajia ja miten aloitan vakuuttavan saatekirjeeni lähestyessäni arvoisia kustannusyhtiöitä.

Waltarin painavien sanojen jälkeen kaipasin jotain vähän viihdyttävämpää, jännittävämpää. Olin kuullut paljon kehuja salanimellä kirjoittavan Elena Ferranten Napoli-trilogiasta ja luinkin Ferranten Loistavan ystävän hujauksessa. Kahden tytön ristiriitaista ja vahvaa ystävyyttä sodanjälkeisessä Napolissa kuvaava teos on täynnä taidokasta aikakuvausta, jossa köyhyyden repimä yhteiskunta muhii syvässä murroksessa ja nuoret naiset kamppailevat väkivaltaisten miesten hallitsemassa mahtailevassa ja epätoivoisessa yhteisössä.

Ferrante maalaa pursuilevaa ja väkevää maailmaa runsaalla kynällä, mutta samalla kuvaa ihmismielen selittämättömiä pieniä nyansseja niin hienovaraisesti ja osuvasti, että päähenkilöiden samaistuttavissa kateuden puuskissa, kilpailussa ja epätoivossa myötäelää vahvasti.

Elena Ferranten intensiivinen ja koukuttava Loistava ystävä ja Napoli-sarja sopii hyvin ranta- ja lomalukemiseksi!

Ferranten ensimmäisen osan jälkeen jätin Napolin likaiset kujat hetkeksi taakseni, Kanarian lomallemme kaipasin jotain kevyttä ja helposti lähestyttävää lukemista. Pakkasin mukaan kollegani Satu Rämön kirjoittaman kirjan, Islantilainen kodinonni – Perhe-elämää viikinkien malliin. Useampia kirjoja kirjoittanut Satu osaa kirjoittaa tempaavasti, jonka lisäksi aihe (miten Islannissa onnistuu perhe-elämän ja uran yhdistäminen) koskettaa vahvasti näin ruuhkavuosien huipulla pyöriessäni.

Satun eläväisten ja arkisten esimerkkien värittämää kirjaa lukiessa tulee monta huvittunutta ahaa!-elämystä ihan islantilaisten postiluukkujen nimitilan riittämättömyydestä, mutkattomista tavoista kohdata sukua ja hoitaa asioita esimerkiksi koulujen kanssa. Lisäksi kiinnostava kirja antaa innostavia ajatusmalleja suhtautua rennolla asenteella perhe-elämään sekä huolehtimaan esimerkiksi omista mielenkiinnon kohteistaan ja harrastuksistaan lapsien saannin jälkeenkin. Tai lähinnä Satu vain toteaa niin vain tehtävän Islannissa ilman sen kummempaa päätöstä. Lapsia tulee ja elämä jatkuu.

Hieno asenne ja erittäin mielenkiintoinen kirja, jonka käytännönläheinen ote ja soljuva meininki pitää hyppysissään! Suosittelen, Satu Rämön Islantilainen kodinonni on sulavalukuinen ja ilahduttava kirja, jonka ahmin altaan reunalla parissa päivässä.

Ja ympyrä sulkeutuu. Nyt yöpöydälläni on jälleen Karl Ove Knausgårdin Taistelujen toinen osa, joka joskus kesken pahimman ”knusperivimman” jäi kesken kirjani kadottua. Kaipaamani kirja löytyi odottamatta vaatekaappiin sullotun kassin pohjalta etsiessäni sopivaa laukkua viikonloppureissulleni. Siellä se odotti kulma taitettuna kesken jääneestä siltakohtauksessa, jossa Knausgård työntää rattaita ja etsii perheensä kanssa pieleen menneellä reissulla ruokapaikka ja miettii, ettei kenelläkään toisella perheellä varmasti ole tälläistä paskaa.

Rakastan Knausgårdin vuolaasti tulvivaa, maanista tajunnanvirtaa, joka kesken monotonisen arjen yksityiskohtien kuvaamisen poikkeaa setvimään sisällään myllääviä ajatuksiaan ja muistojaan, yleensä kuvaten tilanteiden taustoja ja tuntemuksiaan stressaavalla ja ärsyyntyvällä asenteellaan. Puokkoilevaa ja kuvailevaa kerrontaa kehystävät isommat teemat: ensimmäisessä osassa Knausgård käsittelee isäsuhdettaan ja nuoruuttaan, kakkososa käsittelee arjen runtelemaa parisuhdetta. Knausgård repii totuuden nimissä kaikki haavat auki.

Vahvasti samaistuttava, maanisellisella kerronnallaan ja rehellisyydellään hengästyttävä Knausgård vyöryy päälle kuin myrsky. Jos ei vielä ole päässyt Knausgårdin imuun, suosittelen ainakin Taisteluni-sarjan ensimmäistä ja toista osaa, ihan hullun mielenkiintoisia ja vaikuttavia kirjoja.

Knausgård on myös uskomaton kuumis.

Jännä, että tykkään.

Onneksi löysin kirjani takaisin ja ennen kaikkea iloitsen päästyäni takaisin lukemisen rytmiin ja kirjojen maailmoihin. Seuraavaksi varmaan Ferranten sarjan kolmas osa, kun toinen on pian kuunneltu äänikirjana. Ja ehkä sitten myös kolmas Knausgård ja on Hippikin pinonnut yöpöydälleni vaikka mitä Siun pittää lukkee näitä.

Ostin muuten myös Marjo Niemen kirjan Kaikkien menetysten äiti ja hukkasin sen ennen kuin olin lukenut sivuakaan! Mitä helvettiä taas! Jos joku näkee sitä jossain, ilmoitelkaa kiitos. Se on myös lukulistallani.

Ei kadota kesäksi koneisiin, haalitaan hyviä kirjoja mukaan rannoille ja kesäreissuille!

 

 

Share

2 kommenttia

  1. Notowler kirjoitti: Vastaa

    Hei kiitos kirjavinkkari! 🙂 Laitoin nämä juuri pikikirjastoon varaukseen, joku muukin taitaa olla innostunut Siivoojan käsikirjasta kun siihen oli 110 (!) varausta. Ja hyvä muistutus tällaiselle emmääehdilukee-äidille että kylläpä ehdit lukea, siis muutakin kuin Mauri Kunnasta ja Tatua ja Patua… Ihanaa kesää!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo, nämä on hyviä, etenkin tuo Berlin!! Ja ite meinasin laittaa listaan myös lapsille lukemiani kirjoja, kun meillä usein iltasaduksi voidaan jo lueskella jotain Astrid Lindgrenin tai Tove Janssonin pidempiä kirjoja. Jatketaan aina joka ilta samaa satua, se on niin kivaa 🙂

      Ihanaa kesää sinne myös!

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.