Tietoa mainostajalle ›

Päivien asuja ja muutama ajatus vuodesta ilman vaatteita

Tasa-arvokasta päivää kaikille! Koska edellinen päivien asuja -postaus oli menestys, kokosin perjantain kunniaksi viime päivien asuja.

Selvisin tyttöjen Köpiksen reissusta ilman retkahduksia Vuosi ilman vaatteita -prokkiksessaniEnnen matkaa lupasin itselleni luvan käyttää yhden kolmesta osto-oljenkorrestani, jos vastaan tulisi kauan etsimäni korkeavyötäröiset leveälahkeiset hippifarkut. Housuja ei löytynyt, ostokorsi jäi käyttämättä, mutta bonuksena sain viihdettä matkaseurani tehdessä kakomisliikkeitä kertoessani haavehousuistani.

Myönnetään: vaatekauppakierroksella näkemäni kultainen vekkihame, tummansini-musta jump suit, kreisi kultainen kokohaalari(!!) ja jättimäinen oranssi-valkoinen -villatakki kummittelevat mielessäni edelleen. Niin kuin kummittelee myös huomio spontaanista tarpeesta ostella vaatekaupoissa pyöriessä, vaikka kaappini on täynnä.

DSC_0611.JPG

Mutta kultaista vekkihametta rekissäni ei ole ja yhtäkkiä tuntui vaikealta elää ilman yhtä Tanskaan jäänyttä riepua. Helvetti! Kultakuumeen jälkimainingeissa kotona kokeilin kirppikseltä aikoja sitten ostamiani kotimaista vekkihametta ja Bailu Ky -kultaslipoveria. Pääsin asullani ilman spray-purkkiakin toivottuun tunnelmaan, ihan hyvä ja hetkellinen ostohuuma kierretty! Ehkä laitan nämä pikkujouluihin ensi viikolla. Rannerengas kirppikseltä ja mokkonilkkurit Vagabondit.

DSC_0593.jpg

Koulu-univormussani lähdössä asiakastapaamiseen. Kauluspaita tädin vanha, klassikkohame toisen tädin vanha ja varmaan myös hänen ompelema (havaintoja hamosesta: huono valinta fillarointiin jälleen kerran, I never learn!). Kengät kirppikseltä Savonlinnasta. Ihanat 70-luvun sklopot ovat uskomattomat suosikkikenkäni! Harmi vaan ne ovat ihan himpun verran isot ja koska kopottimissa on funkit raskaat korot, eivät meinaa pysyä jalassa ilman paksuja sukkiksia tai sukkia. Pitää ehkä tehdä reissu suutariin, koska haluaisin pitää kenkiä ilman sukkakikkailuja.

DSC_0612.JPG

Lähdössä Helsinkiin duuniin. Farkut Monkin, lintupaita ystävän vanha, mokkaliivi ja korut kirppiksiltä.

DSC_0561.jpg

Lähdössä synttäreille Nokian Tehdassaareen. Mokkarotsi ja buutsit kirppikseltä. Musta mekko Nanson. Kultainen huivi isoveljen tuliainen muistaakseni Turkista.

DSC_0622.jpg

Pyhä Sylvi lähdössä duuniin. Välihuomiona: yläkerran peilin voisin pestä, nuo vaaleat lääppimiset eivät ole mekossani vaan luovan pikkupojan lähmäterkut peilikaapin ovessa. Mekko on kirppikseltä.  Kengät Vans. Miksi toisten tossut pysyvät aina ihan puhtaana?

DSC_0625.JPG

Tarkemmin mekkoa tutkiessani tulin tulokseen, että joku on ommellut sylvin ehkä itse. Vanhoista verhoistaan. Siistiä työtä nappeja ja alushametta myöten. Kultakorut ovat lahjoja porukoilta, paitsi paksu kultavitja on kirppikseltä.

DSC_0630.JPG

Pyhä sylviys ja pinkit Vansit kaipasivat Nyrkkitappelua rintaan. Pinssi Hipiltä.

DSC_0651.jpg

Lähdössä kaverille kylään. (Pakko pestä peili!) Farkut Monkin, värikkäät sukat Marimekon, kengät, korut ja Maripaita kirppikseltä.

 

Onhan näitä, vaatteita. Elinikäiseen ostolakkoon pitäisi laittaa koko muija!

 

Juhlimisen arvoista viikonloppua kaikille!

 

 

 

 

 

Share

10 kommenttia

  1. Emmi Nuorgam kirjoitti: Vastaa

    Siis mitä on tapahtunut tärähtäneille vessaselfieille?!

  2. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Peili edelleen pesemättä, ei nähny läpi!

  3. Olen mielessäni (en julkisesti) hymähdellyt näille vaatteiden ostolakko -postauksille, sillä itse en ole ostanu vaatteita uusina moneen vuoteen. Paitsi ok sukkia ja alusvaatteita. Tyylisi on hieno ja kirppislöydöt selvästi sitä pukevinta antia, joten jatka samaan malliin! Nyt kyllä harmittaa, että vein Uffelle omat 90-luvun lopun metallikärkivahvikkeelliset (!!!) teräväkärkiset buutsini.

  4. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hei, kiitos kivasta kommentista. 

    Juu, ei tämä sinäänsä kova haaste mullekaan oo, kun kirppiksiltä kuitenkin on suuri osa vaatteista, etenkin ne hienoimmat 😉 (vaikka en oo nyt ihan lähiaikoina ostellu oikein niistäkään, nämäkin kaikki vanhoja löytöjä tai jonkun vanhoja)

    Mutta reissut! Aina matkoilta tulee osteltua jotain kivoja spessuja juttuja, jotka samalla on kivoja muistoja tai pinttynyt joku tapa..ja selkeesti niitä tarpeita tulee, kun sinne kauppoihin hankkiudun, joten ihan hyvä haaste tämä mullekin.

    Mukavaa viikonloppua! 🙂

  5. Sinkkone kirjoitti: Vastaa

    Hei aina yhtä kaunis oot, ja taitaa niitä vaatteita olla ihan hyvin jemmassa 🙂

  6. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos ihana! <3

  7. Sonja Säde kirjoitti: Vastaa

    Voih! Ilahdutit meitä jälleen ihanilla asukuvilla! 

  8. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hih, kiitos jee 🙂

  9. Jenni kirjoitti: Vastaa

    Tajusin vast nyt,et näitä ei oo otettu vessassa! 😀
    Miun paniikkihäiriöön ei oo ennen auttanu,ku uppoutuminen
    emmerdalen maailmaan, mut nyt tää blogi on korvannu emmerdalen!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo, ei meillä näin isoa vessaa ole 😀

      Ihanaa, jos kisaan jo Emmerdalen kanssa, huippua!

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.