Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Päiväni äiti-idolina

Luin aamulla melko sattumalta Ylen toimittaman jutun, jossa kolmekymppiset naiset keskustelevat muun muassa tasa-arvoisista vanhempainvapaista, uhrautuvasta äitimyytistä sekä mediassa korostuvasta perinteisen ydinperheen mallista ja kaikkivoipaisista, omistautuvista superäideistä. Ja viimeisessä kappaleessa juttuun haastatellut naiset nimeävät kuin ohimennen äiti-idolikseen ”tämän tamperelaisen Asikaisen”:

”Media kertoo heidän mielestään yhä perinteisen ydinperheen ja kaikkivoipaisen superäidin tarinaa. Muut ovat edelleen poikkeuksia.

– Esimerkit ovat todella merkittäviä. Törmäsin vuosia sitten bloggaajaan, jonka tapa olla äiti oli mahtava, Hätinen sanoo.

Niin tämä tamperelainen Asikaine! Se on myös mun äiti-idoli. Hyvä esimerkki siitä, ettei tarvitse asua sellaisessa valkoisessa live, laugh, love -sisustustarrakodissa ja soseuttaa ruokia itse. Ei tarvitse elää sille lapselle, vaan elää niin, että lapsi tulee osaksi omaa elämää, Liimatainen lisää.” (Ylen juttu täällä)

MITÄÄH! Mitä helvettiä!? Hämilläni nauroin lukemaani sen verran epäuskoisena, että meinasimme koko trio myöhästyä eskarista, päikystä ja töistä, jonne päästyäni olin jo sisäistänyt idoliuteni. Ilmoitin Tompalle ja Ramille toimistokollegansa nykyisin olevan suosittu edelläkävijä ja suuri idoli, jota itseään nuoremmat ihailevat, joten heidänkin kannattaisi vähän arvostaa, sillä saattaisin hetkenä minä hyvänsä näyttää maailmalle, mistä kana pissii. Ha!

Lounastuntiin mennessä olin jo melko sinut äiti-idoliuteni kanssa ja mietin oikeastaan olevan vähintäänkin ihmeellistä, etten ole jo aikaisemmin saanut minkäänlaista suurta titteliä. Harkitsin päivätöideni lopettamista, enhän kohta enää mitenkään ehtisi hoitaa kaikkien artistieni ja muiden asiakkaideni paskaprojekteja, sillä olisin pian aivan liian kiireinen kirjoittaessani Äiti-idolin elämä ja teot -kirjaani ja äänittäessäni Äiti-idoli -podcastiani, joka saattaisi uuden ja erikoisen lähestymistavan takia kiinnostaa useampia radiokanaviakin, tietysti.

Onneksi olin sattumoisin varannut heti maanantaille kampaaja-ajankin, jos tv-yhtiöt lähestyisivät ensimmäisessä aallossa, varmaan tulisi kilpailuakin vähän. Ehkä myös oma ohjelma tulisi puheeksi. Ruutuun haluttaisiin varmasti jotain fressiä, uudet kasvot, voimakkaan naisen kasvot! Hyvä keskusteluohjelma olisi minulle ihan ok, vaikka tv onkin somesta tunnetulle modernille äidille vähän vanhanaikainen media. Ehkä voisin nostaa tv:n framille, ensimmäisessä jaksossa kävelisin alkutunnarin päätyttyä dramaattisesti valaistuun studioon ja katsoisin intensiivisesti kameraan ja sanoisin hiljaa Tv on kuollut! äänellä, jonka kuultuaan hintikat ja ronjasalmet ja inamikkolat ja ihan kaikki olisivat ihan että Wou. Kuka nyt puhuu?

Äiti-idoli puhuu nyt.

Eikä to-del-la-kaan mistään apinaeväistä tai imetyspaitojen luukuista, vaan modernina edelläkävijänä kertoisin elämästäni vahvana naisena, joka meni synnytyssaliin samana ihmisena ja tuli synnytyssalista ulos samana ihmisena. Naisena, joka ei ole menettänyt itseään soseisiin, eikä hukkunut vaippamereen, vaan jatkoi kauhomistaan omana itsenään, omana naisena. Naisena, jonka puhuessa muut pitävät päänsä kiinni. Naisena, jonka tapaa olla äiti koko maailma ihailee, vaikka hän Alkon edessä huutaakin maassa tappeleville lapsilleen ajavansa autokärryt pian sinne, minne ei valo paista.

Saavuttuani kampaamoon ihmettelin, ettei stylistini ollut jo paikalla ja lähettelin Raisalle hämmentyneitä viestejä. Epäilin hänenkin kuulleen minusta tulleen Suomen tuntema äiti-idoli ja luulleen, etten tv-kiireiltäni ehtisi Tampereelle kampaamoon. Kunnes hetken päästä Raisa saapuu ja nauraa, ettei kampaamoaikani todellakaan ole tänään. No ei oo! Mutta tarjoaa säälistä kahvit kuitenkin. Ja tekee samalla minulle hämmentävän persoonallisuustestin, jonka tuloksen keihäänkärjet osuvat samanaikaisesti täysin oikeaan ja samalla tökkäävät kipeästi arkoihin ja epävarmoihin kohtiini, jonka jälkeen Raisa nauraen repii kulmakarvani irti ja sanoo huomenna jatkavansa prosessia hiusteni kanssa. Katto ny näitä, pakkohan nää on värjätä!

Toimistolla Tomppa ja Rami kohtelivat äiti-idolia kuin ketä tahansa työkaveria ja näyttivät valokuvia Nizzan reissusta, jolle en päässyt. Saavuttuani kotiin, koko muu perhe oli jo ehtinyt syödä ennen saapumistani. Söin yksin seisten suoraan pannulta makaroonista ja jauhelihasta tehtyä ”pottia”, koska alkoi jo olla tosi kiire lähteä Pojan futisharkkoihin. Keräsin pitkin lattiota pyykkejä, pyykkikone olisi pakko laittaa päälle, koska aamu oli mennyt taas metsästäessä puhtaita vaatteita lapsille.

Mainitsin haluavani illalla kirjoittaa, mutta Hippi sanoi luvanneensa viedä pojan reenien jälkeen suoraan kalaan ja Pikkuveljen olevan sen verran naatti, että punapää saisi jäädä kotiin. Kirjoittamisen sijaan lysähdin sohvalle hömöttävän Pikkuveljen viereen ja pieni punapää kiipesi syliini, piti silkkisillä käsillä kaulastani kiinni, hengitti silmiini ja kaulaani ja kertoi Hulkin oikeasti pystyvän siirtämään maailmaa ja osaavansa nykyisin laittaa superkengät kiinni sekä haluavansa porkkanaa. Jonka jälkeen minä puolestani kerroin kainalossani istuvalle massukalle olevani nykyisin äiti-idoli ja kuinka onnelliseksi yllättäen saamastani tittelistä tulin. Mää vaan tulin siittä jutusta ihan tosi onnelliseksi! Pieni punapää katsoi silmiini hymyillen ja puristi korvastani. Mutta saanko mää nyssitä porkkanaa, äiti.

Ihanaa viikon alkua kaikille!

Ps. Ylen jutussa mainittiin, ettei kaikkien tarvitse soseuttaa lastenruokia itse. Ei tarvikaan, se on ihan totta. Mutta ehkä ei kerrota kenellekään, että olen ihan fanaattinen sormiruokailun tyrkyttäjä hullu!

Lue myös:

Sen kerran, kun en mennyt blogigaalaan

Share

19 kommenttia

  1. N.N. kirjoitti: Vastaa

    Muttaku sää vaan oot. Ne oli ihan oikeessa.

    Sun juttujen lukeminen on niinku juttelemista. Niinku kahvilla istuttais. Kerrot avoimesti semmosella lämmöllä, ettei ikinä yksikään supermamma pystyisi samaa tunneta luomaan, vaikka seinille kirjottaessaan käyttäis jokaisen sisustustarran suojapahvitkin.

    Samaistun ainakin lapsien, hipin ja keskeneräisen kukkakimpunkin kautta. Ja koska oot tuonut enemmän vertaistukea kuin kaikki kylän tuttavat yhteensä, toivon, ettet koskaan lopeta. Olisin sanonut saman ääneen jazzeilla Caven jälkeensä jättämässä huumassa, kun jälkeesi tiskillä jonotin ja oma hippini koitti tuuppia että sanonnyeesjotain. Mutten sitte kuitenkaa uskaltanu kuin ihan vähän vaan hymyillä.

    Kiitos kun oot ja kirjotat!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Voi vitsit, miten hyvälle mielelle voinkaan näistä kommenteista ja palautteista tulla! KIITOS!!!
      Kun usein mietin, että kuka näitä samoja hommia jaksaa lukea, jutut toistavat itseään, koska elämä toistaa itseään, (eikä sitä ole tarvetta muuttaa, aivan hyvää elämää) 😀 Niin ihana kuulla, että tänne palataan ja viihdytään!!
      Ja aina saa tulla morjestaan!! Se on aina tosi hauskaa, kun joku huikkaa jossain lukevansa, vaikka sitten olenkin ihan hämilläni, mutta sisimmässäni tosi ilonen palautteesta, aina!

      Sen Caven jälkeen olin kyllä niin sfääreissä, huh huh! <3

  2. Mertta kirjoitti: Vastaa

    Jos tarkkoja ollaan, niin emme suinkaan ylistäneet sinua ensimmäistä kertaa äiti-idoliksemme, vaan jo toista! Täällä eka maininta tekemästäsi vaikutuksesta: https://www.lily.fi/blogit/randolfin-hipat/mita-randolfin-hipat-lukee/
    Valitettavasti YLEn jutusta jäi pois eräs merkittävä asia, joka vakiinnutti sun paikan äiti-idolirankingin ykkösenä: olet tietojemme mukaan ainoa (julkkis)äiti, joka on keksinyt vetää röökiä sisällä kakluunia apuna käyttäen. Nerokasta! <3: Mertta & Laura

    1. possu kirjoitti: Vastaa

      Paitsi että äiti-idoli, joka polttelee kakluunin edessä, muhun on tehnyt vaikutuksen myös ihan(an) rehellinen tapa ottaa huikkaa pullon suusta!

      t. ihailija

      1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

        Possu! Mikä teitä vaivaa, olen huolissani!! 😀

        1. possu kirjoitti: Vastaa

          Mä en ole huolissani, pitäiskö olla? Saisi monet äidit ottaa mallia! Meillä ei vaan ole kakluunia, mutta liesituuletin käy kanssa jos ei halua ulos asti mennä.

    2. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Whaat!! Mää ihan pakahdun näistä, tuli niin hyvä mieli <3 (nousee ihan hattuun!!!!) Kiitos lukemisesta ja palautteesta, miten mahtavaa!!!

      Nyt laitan teidän blogin heti omalle lukulistalle, vaikuttaa lupaavalta 🙂

  3. Jansku kirjoitti: Vastaa

    Sä oot mun idoli. Ollu jo KAUAN.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      <3 Pakahdus!

  4. Nukka kirjoitti: Vastaa

    Bongasin myös idolini tuosta Ylen jutusta eilen, oot best!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      <3 KIITOS lukemisesta <3

  5. Maininki kirjoitti: Vastaa

    ❤️

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      <3

  6. Tanja kirjoitti: Vastaa

    Sä oot niin bestest!❣️

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      ite ootte!! <3

      1. S kirjoitti: Vastaa

        Kuule Asikaine, tässä kriiseillessäni yllätysraskauttani toisen lapsen osalta ja harmitellessani sitä, miten yhden lapsen coolista festareita kiertävästä ja lämpimälle kaljalle välillä unohtuvasta mutsista voi saada kahden lapsen mamman, muistin sinut ja tajusin. Tajusin että mun elämä ei edelleenkään tule olemaan ohi toisen lapsen myötä ja kaksi naurusuuta antaa tuplailon. Kiitos aidosta blogistasi, jossa poltetaan välillä röökiä, juodaan bisseä, menetetään hermoja, tapellaan – ja eritoten rakastetaan!

        1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

          Joo, ei se lasten lukumäärä mammauta sen enempää kuin yksikään – juuri kuten sanoit, tuplailo ja onpahan enemmän remmiä, jonka kanssa retkeillä ja remuta <3 Paljon onnea siis iloisesta yllätyraskaudesta, ihana juttu ja hyviä vointeja sinne!!

          Ja kiitos lukemisesta!!! JEE! JEE! JEE! 🙂

  7. L kirjoitti: Vastaa

    Titteli on täysin oikeutettu ja perusteltu, koska oot paras. ❤Erityisen lämmöllä muistin sua eräänä yönä lapseni ensimmäistä vatsatautia velloessani, kun täysin tokkurassa ohjeistin blogistasi lukemani mukaisesti miestäni petaamaan pinnasänkyyn pyyhkeitä kerroksittain, jotta likaantuneen saa näppärästi suoraan pyykkiin. Olet arjen ilo, hauskan ja koskettavan loistava tulkki. Yhdyn edellisiin: älä vaan ikinä lopeta!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Voih, se on kyllä paras neuvo, jonka olen joskus jostain saanut ja onneksi olen tajunnut jakaa sen myös muille! Toivottavasti vatsatauti on siellä jo ohi ja tuhat kiitosta lukemisesta! 🙂 Tulin tästä palautteesta tosi hyvälle mielelle, kiitos <3

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.