Tietoa mainostajalle ›

Ornitologian ytimessä

Kuunneltuani kaksi päivää lintufiilistelyä, lähdin appiukon mukaan bongausretkelle.

DSC_0617.JPG

Ennen luulin lintubongauksen kuuluuvan vahvasti hankkikaa-ny-elämä! -harrastusten piiriin, mutta apen tarinat linturetkiltään ovat huomattavasti monipuolisempia ja tapahtumarikkaampia muisteloita kuin esimerkiksi Hipin kertomukset keikkareissuiltaan.  (– No ööh sittemmie.. kummie.. emmie.. kummie.. ja ööh niimmie kaljaa ja sittemmie tsekki  ja kummie soiti.. ja emmie ku ei ollu laturii. )

Ja koska bongauksen kohteena oli harvinainen haikara, lähdin kiinnostuneena ensimmäiselle bongausretkelleni. – Jospa Tampereen haikaralla olis mukana vauvakin.

DSC_0624.JPG

Elämänhankkimishomman lisäksi ennakkoluuloni lintubongauksesta liittyivät noin kahdeksan tunnin kyttäämiseen kaatosateessa näkemättä yhtäkään siivekästä lintujen naureskellessa salaa pusikoissa. 

Osoittautuipa sekin käsitykseni vääräksi: haikara odotti sovitussa paikassa sovittuun aikaan, kun oman elämämme ornitologeina saavuimme kiikareiden(!) ja kameran(!) kanssa paikalle.

DSC_0642.JPG

Iidesjärven haikaran nimi on kuulemma Jallu. Purolla oli myös muita bongareita, joiden kanssa appi vaihtoi haikarakuulumisia. Olin hetken ornitologian ytimessä Jallun koikkelehtiessa vedessä. Seuraavaksi perustan lintubongausblogin. 

Käykää tamperelaiset morjestelemassa Jallua. 

Hyvää bongausviikonloppua! 

 

Share

12 kommenttia

  1. Emmi Nuorgam kirjoitti: Vastaa

    No olisitte nyt tulleet kahveelle kun ootte pihassa pyörineet!

  2. IlonaSV kirjoitti: Vastaa

    Jallu! :’D Tätä en tiennytkään, haha. Määkin kävin bongailemassa tällä viikolla. Tänään iltahämärässä en nähnyt sitä enää, mutta onneksi taustalla oli jo yksi onnistunut näköhavainto, niin ei jääny lintuharrastuksesta niin negatiivista kuvaa.

  3. :) kirjoitti: Vastaa

    Hah hah haa! Ei kyllä ikinä tiiä mikä aihe täällä blogissa on menossa, mutta aina naurattaa vaan niin helkkaristi. ja ihan vaan ku kuvittelee sut jossain kiikari kaulassa. Ootin perjantaisia päivien asuja, mutta tää on hommannu lintuharrastuksen. tykkään tästä blogista niin paljon, en enää ees muita jaksa lukee

  4. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

    Onnittelut eliksestä! Hieno havis tuo jalohaikara! Ainaskin puolikas lottovoittoa, ei noita joka vuosi Iidesjärvelle eksy.

    Seuraavaksi odotellaan lintulautapostausta, onhan teillä oltava sellainen kukkakeittiön ikkunan alla, onhan? Ja Pihabongaus-tapahtumahan on loppukuusta myös eli lintuja katsellaan yksi tunti omassa pihassa tai muussa vastaavassa paikassa.

  5. Laura T. kirjoitti: Vastaa

    Hetkine. Mää haluan lintukerhon.

  6. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joo, en tiedä kuinka virallisin menoin tuo nimi on annettu, mutta ihan Jallulta se näytti 🙂 Hienosti bongattu ja kuvattu sielläkin suunnalla 😀 Hyvä me!

  7. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    No hei haa hah haha haa! Ensinnäkin suurkiitos kivasta kommentista, jee! Ja toisekseen jee, että ornitoligia-postaukseni on herättänyt näin paljon iloa! Vähän yllättävää, mutta ihan parasta! 🙂

  8. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hei kiitos! Elis ja havis! Täällä on selkeesti pro-bongari paikalla!! 😀

    Keittiön ikkunan alla roikkui säälittävässä puuharakassa (=puinen harakka, joulumyyjäisistä) kiinni talipallo, mutta harakka hävisi Hipin kaadettua puun..Täytyykin virittää joku lintulauta siihen. Puskaa on vielä vähän jäljellä. Ehkäpä siinä joku tipu viihtyisi ja tulisi meitä ilahduttamaan välillä. Hyvä idea!

    Hei, mun täytyy ehdottomasti osallistua tuohon pihabongaus-tapahtumaan nyt kun olen päässyt jyvälle! 🙂

  9. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Jallu ei kertonut meille, missä te asutte!

  10. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    !! Hyvä idea! 😀

    Muista sitten laatia salaisia koodeja ja kunnon pääsyvaatimukset, ei siitä muuten tuu kunnon kerhoo!

  11. annaandandyathome kirjoitti: Vastaa

    reps, ootko muuten joskus lukenu blogia nimeltä TitiVITUNtyy? tuli vain mieleen tästä postauksesta 😀 

  12. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Oonhan mää! Ja nauranut aina aivan makeasti! 😀

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.