Tietoa mainostajalle ›

Olkkarin uusi vanha Artek

P4190018.JPG

Viikonloppuna kyläilleet tätini toivat tullessaan aivan ihastuttavia tuliaisia, jotka ovat kuin tehty kotiimme! Itseasiassa tuomiset olivatkin osittain itsetehtyjä…Tätini oli kunnostanut meille löytämänsä vanhat Artekin lastentuolit ja laminaattipintaisen pöydän, jonka oli käynyt kaivamassa roskalavalta. Miä löysin nää tualt ja aattelin, et oisko teil näille käyttöö. Eikä teijän tarvi ottaa näit, jos työ ette haluu..

JOO ANNA VAAN TÄNNE NE ARTEKIT! KIITOOS.

P4160003.JPG

Muun muassa kämppämme kaikki ovilistat kunnostanut kummitätini saapui jälleen mukanaan iso sanomalehtikääre, josta tällä kertaa kaivoi Artekin vanhoja jalkoja. Kauniin laminaattipintaisen pöydän koivuosat oli jo hiottu ja lakattu, mutta jalat piti vielä kiinnittää.

P4160005.JPG

P4160006.JPG

Poika pääsi isotätinsä avuksi poraamaan ja liimaamaan uuteen pöytäänsä jalkoja. 

P4190022.JPG

Kovia kokenut petroolinvärinen pieni koivupöytä tuoleineen muuttui tätini taitavassa käsittelyssä ihan täydelliseksi aarteeksi, jota emme oikein raaskineet laittaa lastenhuoneeseen, jossa olen jo ottanut tavakseni kaatuilla muovisella Ikean jakkaralla.

Väreiltään pikkupöytä sattui olemaan aika passeli olkkarin tapettiin sekä uusvanhaan Lundiaan, jonka lisäksi pikku Artek mätsää myös mukavasti viereisen huoneen vanhan Aallon 83 -ruokapöydän kanssa, joka on muotoilultaan tismalleen samanlainen.

P4190023.JPG

Yybertärkeiden(!!) tyyliseikkojen lisäksi on muutenkin mukavaa, kun pojilla on oma puuhapöytä olohuoneessa. Joka tapauksessa leikit aina kulkeutuvat alakertaan vallaten jokaisen huoneen vessaa myöten (eilen pelastin muovikalaparven lavuaarista) ja pienten puuhat saavatkin puolestani olla esillä. 

P4190025.JPG

Hippi totesi hienon artek-design-nurkkaukseni lasten askartelunurkkauksen näyttävän pitserian leikkipisteeltä. Siehän voit laittaa siihen jonku menun, niin lapset voi siinä sitte ootellessa piirrellä.

Yritä tässä sitten tärkeänä sisustaa.

 

Kiitos vielä tädeille ihanasta tuliaisesta ja ennen kaikkea kyläilystä! Tulkaa pian taas!

Aurinkoista tiistaita kaikille!

Share

21 kommenttia

  1. Pamsu kirjoitti: Vastaa

    Jos kävisi niin, että Artek-pöydän väri ei enää miellyttäisi, niin mulla on toisen käden kokemus siitä, ettei tee-se-itse -käsittely sitä pilaa: mun äiti tuunasi vaaleankeltaisen (käyttivät kuulemma aikanaan hoitopöytänä) pöydän kannen mustaksi ennen kuin toi sen mun ekaan omaan kotiin, ja sittemmin sitä on keräilijät yrittäneet ostaa mukaansa. On se meiän äiti näppärä käsistään, mutta ei sentään pro, ja silti tuli hyvä.

  2. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Kuule, just sua Asikaine, eilen ajattelin, kun joku laittoi Artekin ruokapöydän ja 5 tuolia paikalliseen roskalavaryhmään tarjolle. Että kyllä olis Asikaiselle nuo kuuluneet niin kuin nenä päähän, mutta toivottavasti menivät toiseen onnelliseen kotiin nekin.

  3. sniin kirjoitti: Vastaa

    Tulisi meidänkin sukulaiset Artekit mukanaan 🙂

  4. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

    Tuon äskeisen kirjoitti Lottovoitto eikä mikään vierailija vaan tämän blogin pysyväislukija.

  5. Jenn- kirjoitti: Vastaa

    Vähän aiheen vierestä, mutta toi teidän ruokailuhuoneen tapetti (mikä lie olikaan nimeltään) on vaan ikuisesti mun mielessä vagina-tapetti, kiitos sinun Ja sitä näkyy yllättävän paljon eri ohjelmissa ja muualla. Tirskun aina sisäisesti sellaisen bongatessani! 😀

  6. medde kirjoitti: Vastaa

    Oioi, meillekin kelpais tuommoset tuliaiset! Mää voin adoptoida sun tädin meille tädiksi 😀

  7. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Kannattaa kuitenkin hankkia joku muovinen alusta, ettei pöytä saa kivaa tussattua pintaa. 😛

  8. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ok, hei kuulostaa kyllä hyvältä! Nyt juurikin olin sitä mieltä, ettei tuohon pintaan kosketa, vaikka siinä oli joo vähän kynänjälkiä ja muuta ajan saatossa tullutta…

    Mutta hyvä tietää, että väriä voi myös muuttaa 🙂 Miten äitisi oli sen tehnyt?

  9. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kohta täällä alkaa olla näitä käytettyjä pöytiä enemmänkin 😀 😀 Voin perustaa ravintolan! Hih!

    PS. onneksi sentään laittoi johonkin ryhmään tarjolle, eikä ihan suoraan lavalle sateeseen : / Huih!

  10. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hyvä, että tarkentui tämä! <3

  11. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joo, tällä tätikaksikolla on kyllä aina ollu aikas laadukkaat lahjukset mukana! Ovat auttaneet mm. puuhellamme hankkimisessa ja ovilistojen kunnostuksessa..Ja nyt Artekit…Mitäköhän heillä on seuraavalla kerralla!!!? IHan jo jännittää! Joku kellariremppaurakoitsija ehkä?

  12. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    No NIIN se on kyllä ikuinen vagina myös itselleni 😀

    ..vähän olen tässä miettinyt, että olisiko pitänyt pitää naama kiinni, kun tuota tapettia on tosiaan nyt näkynyt paljon kaikkialla, postasinkin aiheesta

    http://www.lily.fi/blogit/asikaine/kun-lena-dunhamkin-matkii

  13. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Minen anna niitä kelleen!! 😉

  14. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ihan hyvä pointti, täytyy ehkä laittaa..pöydässä on jo edellisen omistajan piirtämä S-kirjain 🙂

  15. Maarit, kirjoitti: Vastaa

    Upea tuliainen! Multa löytyy myös kovia kokenut vintage Aalto-pöytä jonka punaista mutta laikukasta pintaa ehostaisin mielelläni kun tietotaitoa löytyisi.

  16. Tuulentupa kirjoitti: Vastaa

    No jopas! Kylläpä ovatkin hienot!
    Onkohan teidän täti sukua minun isotätille, joka lahjoitti meille myös roskalavalta pelastetut tuolit? Osoittautuivat sittemmin itlalialaisen suunnittelijan tuoleiksi ja hippasen arvokkaiksi. On aiheuttanut jo päänvaivaa niiden kunnostus, kun eivät oleetkaan ihan mitkään perustuolit. Nuo repliikit kuulostivat vaan jotenkin niin tutuilta, että samaa sukua voisivat olla :)(https://tuulentupa.wordpress.com/2016/01/25/loyto/)

  17. Pamsu kirjoitti: Vastaa

    No hö, pitäis kai nyt keksiä joku superhieno tarina, mutta mutsini tuntien (haastattelen joskus jos muistan, mutta aikaa on kulunut jo niin kauan, ettei se varmaan itekään muista) se on sattumalta ottanut sopivan jämäpurkin mustaa maalia ja malttanut teipata reunat huolellisemmin kuin itse olisin ikinä jaksanut… Isolla siveltimellä pariin kertaan.

  18. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Mulla homma saattaisi jo kaatua siihen teippailuvaiheeseen, se on rankin aina maalaushommissa!! Aaarghh

  19. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    JOo, tuo on kyllä niin ihastustuttava pöytä ja olin jo ehtinyt miettiä, että alakertaan tarvisi jonkun lastenpöydän, jota voi sitten illalla välillä käyttää sohvapöytänä. Siihen juustotarjotin ja lasi. 

    Ja nyt vielä noin passeli tupsahti vaan jostain! JEE! 

  20. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ehkä me olemmekin SUKULAISIA!!!??? 😀 😀

    Se on kyllä jotenkin kiehtovaa, kun monet löytävät hulluja design-kappaleen vahingossa jostain.. tai muuten vaan sisustusaarteita jostain roskiksesta, siinä etsiskelyssä on sellanen geokätköilyfiilis!

    JOsta tuli mieleen, että meidän dyykkaamia tuoleja oli juuri taas sisustuslehdessä (pitääkin palata siihen 😉

    Ihanaa lauantaita sinne <3 <3

  21. Pamsu kirjoitti: Vastaa

    Ommuute! Ja muutenkin kaikki millien mittailut… Onneks yleensä voi syyttää vanhan talon vinoutta. Huonekaluissa kauheesti kyl ei 😛

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.