Tietoa mainostajalle ›

Maalaussuunnitelma

P5300089.JPG

Odottaessani Poikaa sain raskauden loppuvaiheilla vimmaisia sisustus- ja remonttipuuskia. Pesänrakennusvietti ynnättynä myrskyiseen mielentilaan kerrottuna sitten-kun-se-vauva-tulee-kukaan-ei-enää-koskaan-tee-mitään-ajattelulla. Maalasimme vanhan kämppämme olkkarin valkoiseksi, makkarin seinän mustaksi, tapetoimme, heittelin parvekkeelta roskalavalle kaiken koska vaunuille on saatava tilaa! Ei ne mahu tänne muuten! Huojuin maha pystyssä maalaustikkailla ja muistan jopa klassikkona istuneeni maalipurkkiin sekoillessani tela kädessä muutamaa viikkoa ennen synnytystä. Must paint before the baby! Must paint before the baby!

Nyt samat merkit huurut leijuvat rankasti ilmassa. Torstaiaamuna rässäsin portaille istahtanutta naapurin äijää piharempasta, salaojaputkista ja kaivurista ennen aamukahveja. Naapuri tyynnytteli, etten minä kuitenkaan olisi projektissa varsinainen päälapiojehu. Vaikka itseasiassa kykenisin näissä huuruissani kaivamaan naapurin villakoiraa nopeammin pikareitin Nekalasta Pekingiin.

Piharempan ja Kiina-tunnelin lisäksi olen tehnyt muitakin tärkeitä ennen-vauvaa-remppasuunnitelmia. Ruusumakkarissa rempataan ikkunoita ja tehdään tilaa pinnasängylle. Olkkari tapetoidaan ja rakennetaan kunnollisempi kirjahylly. Alakerran punainen kiinahenkinen invasuihku rempataan!

P5290029.JPG

Nykyisellään kreisivessamme sopisi kyllä Kiina-tunnelin lipputiskin yleisövessaksi, jossa tunnelivieraat voisivat päästä mukavasti tunnelmaan. (Bonuksena Kiina-vessan katossa on luukku, josta sähkärimme löysi pullon, jolla invavessan remppamies on aikoinaan päässyt tunnelmaan!) Vielä kreisimpi vessamme oli vaiheissa, joissa oli vielä liukuovi sekä erityisesti ei-ollenkaan-ovea-välivaiheessa, mutta onneksi ovi sentään on jo uusittu!

P5290025.JPG

Ei kylä ei tässä lavuaarissa mitään vauvaa pestä! Tää on vaihettava ennen kusse syntyy! Kämäkulmalavuaari revitään kokonaan hensvettiin.

P5290034.JPG

Yläkerrassa odottaa uusi pesti Askon liinavaatekaapille, joka nyt on väliaikaisesti peittänyt taakseen ylimääräisen suihkun. Suihkun tilalle asennetaan leveä lavuaari, peili sekä allaskaappi vaipoille ja pyykeille.

P5290029.JPG

Vessan erikoisen sisustuksen ajattelin näin ensihätään raikastaa valkoisella maalilla!

Lähdin paikalliseen maalikauppaan kysymään asiantuntijoiden neuvoja punaisen kreisivessan maalaamiseen.

P5300102.JPG

Minut otettiin ystävällisesti vastaan.

P5300082.JPG

Esitellessäni maalauskohteen kuvia, olivat asiantuntijatkin hieman ihmeissään ja tiedustelivat, mitä liuotinta kattoluukusta löytynyt pullo mahtoi sisältää. Kokenut asiantuntijakaksikko kuitenkin vakuutti sekopäävessan make overin onnistuvan, kun vain olisin tarkkana maalivalinnoissa.

P5300090.JPG

Pohjamaalaus tulee tehdä huolellisesti tarttuvapintaisella ja peittävällä pohjamaalilla. Maaliksi tulee valita kosteisiin tiloihin sopiva maali, jossa on homeenestot. Ennen maalaamista seinät tulee pestä hyvin ja suojata lattia.

P5300081.JPG

Tasaisen lopputuloksen aikaansaamiseksi on hyvä maalata ainakin muutama kerros.

Erittäin tärkeä on muistaa maalata ikkunat mahdollisimman tarkasti, etteivät aaveet näe sisälle.

P5300107.JPG

Kaikista tärkein asia vessan maalaamisessa on kuitenkin reilu yhteistyö ja maalauskaverin auttaminen.

P5300085.JPG

Kun hommat puuhataan yhdessä hyvällä meiningillä, tulee lopputuloksesta varmasti hieno! Urakan jälkeen voi tyytyväisenä nauttiskella keksejä ja mehua omia kädenjälkiään ihastellen.

Ihanaa kesäsunnuntaita!

 

Katso, millainen vessasta tuli remontin jälkeen!

 

 

Share

10 kommenttia

  1. Någon Annan kirjoitti: Vastaa

    Haha! Meillä oltiin samoissa maailmanlopun PAKKOEHTIÄENNENKUSESYNTYY-tunnelmissa vuosi sitten. Ja niin vain jäikin olkarin sremontti viittä vaille valmiiksi, mutta nimiäisiksi se sentään valmistui! Meiläkin pyllynpesulavuaariksi kelpuutettava posliini tuntui erityisen kriittiseltä – ja onhan se, hyvänen aika. Tuo teidän lavuaari on muuten aika mielenkiintoisen näköinen, onko se oikea lavuaari vai suurtalouskeittiön ex-sekoituskulho, jolaiselta se mun silmään näyttää. (Kirjoitan vanhempieni tabletilla, kirjoitusvirheet eivät siis johdu siitä, että olen ottanut sunnuntaiset päivökännit!) 

  2. ------ kirjoitti: Vastaa

    Älä maalaa valkoiseksi tuota vessaa, sehän on hauska! Minulle ei kyllä tullut minkään valtakunnan pesänrakennuskohtausta aikanaan. Ehkä olisi pitänyt. Synnyttämään lähtiessä ei oltu hankittu edes vaunuja…

  3. Helmi K kirjoitti: Vastaa

    Aaaaaahaaaaaaa, INVAVESSA!!! Miet tykkään, pitää olla, miksi ei?

    Ja siis mikä maalikauppa! Ja kun toisella on maalaushommissa musta jätesäkki päällä niin teidän tyypillä on hohtavan valkoinen paita. Asiallista, mie tykkään 😀

  4. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Onneksi saitte nimiäisiksi kaiken valmiiksi ;)…se voi olla, että meidänkin urakasta jää jotain listaa vielä nimiäisiin toteutettavaksi 🙂

    Tuo meidän lavuaari on joo erittäin mielenkiintoinen ihan kaikkine punaisine petseineen. Se on ehkä toiseksi mielenkiintoisin ratkaisu tuossa kylppärissä heti sen edesmenneen liukuovitsydeemin jälkeen 😀

  5. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ikävä tuottaa pettymys, mutta tuon vessan hauskuus ei enää puolentoista vuoden jälkeen jaksa naurattaa! 😀 Haluan ihanan raikkaan ja valoisan kylpyhuoneen isoine lavuaareineen!

    Haha, kukin tyylillään myös pesänrakennuksineen. Ei sitä onneksi kaikkia kamoja (tai valkoista vessaakaan) heti kuitenkaan tarvi. Ehkä kuitenkin selvisitte ihan hyvin ilman vaunujakin 😉

  6. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joo, meillä oli uskomaton vääntö silloin niistä invakäsituista, joita ei muka saa mitenkään pois Aivan raivostuttavaa..:D 😀

    Poika sai lainata Hipin valkoista paitaa maalauspuuhiin. Paita säilyi kirkkaan valkoisena, vain tukka oli illalla vähän vihreä..tarkka tyyppi <3

  7. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Ilo seurata näitä juttujasi ja erityisesti remontteja! Mutta miten ihmeessä te osaatte itse tehdä noi kaikki..keittiörempat, lattiat, tapetoinnit yms..haaveilen vanhasta talosta, mutta en kyllä osaa ees maalata! Onko hippi siis rakennusalan ammattilainen? Tai mistä tiiätte, miten tehä? Hienolta teillä näyttää, aivan ihana keittiön lattia! Ja muutenkin. Odotan siis innolla tätä vessan make overia 🙂 huippublogi!

  8. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hei kiitos kivasta kommentistasi! 🙂

    Ei hippi ammattilainen oo, mutta aika peloton tarttumaan toimeen. Ollaan me välillä ihan kuutamolla, kun jotain seinää on purkanu, että mitäs ihmettä me nyt tehään, kun nää voimavirrat/ vesiputket/ reijät menee tässä..mutta sitten aina kysellään jostain neuvoa ja vähän opetellaan tekemällä.

    Hipin isä on suuri apu, sillä hänellä on rakennuskokemusta ja aina välillä me kysellään tutuilta, jotka tietää, soitellaan Cheekille ( http://www.lily.fi/blogit/asikaine/purkua-ja-puuhellahaaveita ), kun pitää jotain miettiä, miten tekee. Maalaamiset ja tapetoimiset oppii kai vaan tekemällä, määkin oon jo aika hyvä, jee!

    Ja se helpottaa, kun tällä kadulla on samanlaisia taloja, niin voi aina kysyä muilta, miten on joitain asioita ratkaistu…

    Eli emmää tiä, osataanko, mutta luovitaan eteen päin 😀 Ja se on myös aika kivaa (yleensä, ei aina..)

  9. Någon Annan kirjoitti: Vastaa

    Munkin täytyy sanoa, että odotan innolla, mitä vessaremontissa tapahtuu! Oon melko kyllästynyt sisustuslehtiin, mutta kuitenkin paradoksaalisesti toisten kodit kiinnostavat. Sun blogissa stailaus ei piilota oikeita asioita.

  10. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Haha! 😀

    Määkin odotan aika jännityksellä, mitä tuon kreisivessan kanssa tässä vielä käy…kröhöm…se on haastava. Mutta ihan hirveesti omituisemmaksi se ei voi enää muuttua. Luvassa on myös kaakelimaali-gate-paljastuksia.

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.