Tietoa mainostajalle ›

Maailman kaunein uusi astiasarja

No niin, nyt kun Breaking Badin viimeinenkin jakso on itketty ja kärsitty ja vaikka uinkin vielä aika synkissä vesissä, on aika palata niin sanotusti oikeiden pääasioiden pariin,

eli kippoihin ja kappoihin!

Kävin nimittäin tällä viikolla tutustumassa ihan uuteen tamperelaiseen astiasarjaan. Kuppitehdas Uoma on kahden tamperalaisen muotoilijan, Anne Kuntolan ja Eeva Mäkelän yhdessä perustama tuotemerkki, joka valmistaa käsityönä ehkä kauneimpia kohtaamiani astioita.

Uoman tuotanto tehdään käsityönä Tampereella punatiilisessä tehdasmiljöössä, muotoilijoiden työhuoneella Hatanpään valtatiellä.

Apaja Collection on Uoman käyttökeramiikkasarja, joka koostuu ihastuttavista tee- ja kahvikupeista, pullalautasesta, myslikulhosta ja dippikiposta.

Juurikin kukkaköynnöksin koristellun astiasarjan houkuttelemana intouduin tutustumaan Uoman maailmaan tarkemmin. Saavuin ostaakseni muutaman lahjan, mutta hypisteltyäni herkkiä käsintehtyjä kippoja ja kuunneltuani, kuinka muotoilijat sekoittavat savea vanhalla taikinakoneella, en voinut välttyä ostamasta myös kotiimme kukallista kaunokaista. Argh!

Kaiken lisäksi hetken juteltuamme tajusimme Annen kanssa jo tuntevamme, hän oli jopa käynyt meillä kylässä. Ihan jo Annen takia kannattaa käydä vilkaisemassa manselainen uutuusmerkki!

Uoman meininkiin voi tutustua ja tuotteita voi ostaa työhuoneelta, joka on osoitteessa Hatanpään valtatie 34 E (2. kerros), Rintajoupin takana.

Kuppitehdas on avoinna sovittaessa! Itse laitoin viestiä Kuppitehdas Uoman Facebookissa ja sain välittömästi vastauksen, jossa kehoitettiin saapumaan paikalle vaikka heti tai seuraavina päivinä.

Kuppitehdas Uoma myy kauniita tuotteitaan myös design-tapahtumissa, mutta jälleenmyyjiä etsitään parhaillaan. Joten ihanien putiikkien pitäjät, käykäähän kiinni uuteen tamperelaiseen huipputuotteeseen!

Hyvä Uoma! Hyvä Tampere!

Seuraa Kuppitehdas Uomaa Facebookissa.

Söpöä päivää kaikille!

Alin ja ylin kuva: Kuppitehdas Uoma

Share

2 kommenttia

  1. Ihanaa mummolahenkeä noissa astioissa!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Niin on, ne on todella kauniita! 🙂

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.