Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Lamppuhaaveiluja

Varoitus: sisältää jahkailua, päivittelyä ja vaiheilua!

P4060076.JPG

Pikkuhiljaa valmistuvassa kukkakeittiössämme alkaa uuden minttuisen huuvan myötä olla valmista. Toki katto- ja lattialistat puuttuvat edelleen, mutta Hippi on luvannut asentaa ne ennen lasten ylioppilasjuhlia. Onneksi vierashuoneen lattialla majailevat listat on sentään jo pätkitty oikean pituisiksi, muuten voisi tulla hoppu.

Mutta. Marraskuun pimeys on aiheuttanut vähän tuskaa keittiön valaistuksen kanssa.

P7180002.JPG

Valoa on tullut lisää huuvan lampusta ja oven yläpuolelle asentamastani höpönassusta WOW-valosta, mutta keittiön katossa roikkuvat Artekin ihanat Golden Bellit eivät meinaa valaista tarpeeksi. Kultaiset kaunokaiset ovat aika umpinaiset ja valo kohdistuu vain suoraan alas päin, ei yhtään ympärille.

Itseasiassa aikoinaan jo tuumasinkin belleistä mahdollisesti joskus voivan tulla myös täydellinen kaksikko ruokailuhuoneen vanhan Aallon pöydän yläpuolelle. Jahka ruokailuhuone on rempattu. Ennen ylppäreitä. Hehe. Itseasiassa olemme (= naapurin muija & minä) jo vähän katselleet ruokailuhuoneeseen sopivia tapetteja ja miettineet värejä. Kyllä vaan, vanhat vaginatapetit saavat jossain vaiheessa häipyä. Moneen taipuneen muodonmuutoshuoneen sisustuksessa mennään varmaan ison taideteoksen ehdoilla, hyvä niin. Rakastan Turusta hankkimaamme suurta maalausta jokaisella aamukahvilla aina vaan enemmän. Golden Bellit sopisivat huoneeseen erinomaisesti.

Noh, välillä olen miettinyt olkkarin Lokki-valaisimen siirtämistä keittiön pöydän yläpuolelle. Valkoinen lokki kuitenkin sopii kivasti retroon olkkariimme, eikä olkkarin kattoon ole toistaiseksi löytynyt mahdollista tuuraajaakaan. Iso huone tarvii paljon valoa ja muovinen lokki kestää myös kolhut, joita välillä tulee poikien keinuessa renkailla sen verran vauhdikkaasti, että osuvat usein päin kattolamppua (Kyllä, ihan päivittäistä touhua meillä).

Keittiön lamppupohdinnoissa pitkään paikkaa piti Artekin legendaarinen valkoinen mehiläispesä. Että ehkä joskus sitten.

Mutta nyt silmiini osui aikoinaan myös Avotakassa ihastelemani Maija Puoskarin hauskat Terho-valaisimet. Puukantaiset, kirkkaat ja ilostuttavat lasiterhot olisivat ihan täydelliset lamput koivuiseen keittiöömme! Isoimman terhovalaisimen olen nähnyt myös livenä ja se häikäisi niin valon kuin myös kauneuden puolesta. Minulla on terhoihin muutenkin erityinen suhde. Nyt Puoskarin valaisimet ovat saapuneet Finnish Design Shopin mallistoihin ja klikkailuni ovat aiheuttaneet jatkuvan mainosbannerien pyörimisen koneeni ruudulla ja taas sitä mennään Finnish Design Shopin talutusnuorassa kallista designia kuolaten. Saakeli soikoon. (Kuva: Finnish Design Shop)

Ihanat terhot sopisivat kyllä aika täydellisesti valaisemaan kreisejä kukkia ja koivuisia kaappejamme.. Tässä jo vähän mietiskelen, kuinka kilttinä olen tänä vuonna ollut.

Kirkasta viikon alkua kaikille!

Lue myös:

Uusi tulokas – Artek Aalto 83

Popedan kuskaaman taideteoksen julkistus

No se keittiö!

Olkkari ennen ja jälkeen

Share

18 kommenttia

  1. anna-liisa kirjoitti: Vastaa

    Artekin Mehiläispesä ei anna valoa oleellisesti enempää kuin Golden Bellkään ==> Terho vois olla hyvin perusteltu valinta!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      MAHTAVAA!! KIITOS TÄSTÄ!!! 😀

    2. Anu kirjoitti: Vastaa

      Mulla on medium Terho ja sen valo tulee suoraan alas pöydälle (polttimo on terhon sisässä suojassa), ei siis ole mikään yleisvalo. Lokki oli edellisessä keittiössä ja kerrassaan mainio keittiövalaisin, jos haluaa valoa muuallekin kuin pöydän päälle.

      1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

        Ok, hyvä tietää. Se medium Terho on kyllä kaunis, mutta katsoinkin sen puukuvun olevan siinä vähän isompi ja mietinkin, miten se valaisee. Sen ison oon nähny kaupassa ja se vaikutti ihan kirkkaalta. Toki sielläkin oli muuta valoa ympärillä. Pitää tutkia asiaa 🙂

  2. Tmi kirjoitti: Vastaa

    Komppaan edellistä! Mehiläispesä on tyylikäs, mutta onhan nuo Terhot nyt tuon muun keittiön tyyliin paljon sopivammatkin eli senkin puolesta oikein perusteltu juttu.
    Epäilemättä tontut näkevät kilttiä väkeä ja…🎁 ihan pian ennen ylioppilasjuhlia valaisimet ovat paikoillaan.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      No niinhän ne kyllä on ku just sinne tehty 😀 Kiitos tästä!!

  3. Anna kirjoitti: Vastaa

    En tiedä kuinka tarkkaan sä näitä blogisi kävijäkäyriä seuraat, mutta jos sua on viime aikoina huolestuttanut että mikä helvetin stalkkari täällä roikkuu KOKONAISEN VIIKON YÖTÄ PÄIVÄÄ ja mitä se oikein suunnittelee, niin tulin kertomaan että se olen minä ja en mitään. On ollut kamala viikko ja nukkuminen tai yleensäkään omassa elämässä läsnäoleminen sietämätöntä, mutta onneksi on Asikaine! Joku mielenterveysmitali sulle. Ja KIRJA, mä haluun sen kirjan! Nyt näyttää siltä että kaukana Aasiassa auto-onnettomuuteen joutunut veljeni selviää ja oma pää vähän siinä samalla noiden uutisten myötä, mutta sun tekstit on aivan yhtä loistavia ihan näin normaalitilassakin luettuna. En oikein tiedä mitä sanoisin, nämä ovat koskettavia ja hauskoja ja varmasti vahingossa tulen käyttämään sanontojasi, siitä sori. Aloin kahlaamaan ihan ekasta postauksesta, vielä en ole reaaliajassa (lapsiakin teillä on edelleen vain yksi) mutta tulin välillä tänne tulevaisuuteen kiittämään. Että KIITOS! Hämmentävä tämä tämän päivän postaus kun itse elän rinnakkaistodellisuudessa jossa tädit vasta tinkaavat puuhellan hintaa Haminassa.

    Ps. Terhot, ehdottomasti.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hahah! Ihan niin tarkasti en ehkä pääse yksittäisen kävijän liikkeitä seuraamaan, mutta ilahduttaa kuulla, että oot viihtyny mun juttujen parissa noin hyvin. JEE! Vähänkö tulee hyvä mieli tälläisestä kommentista!! KIITOS!

      Ja voisitko kertoa sinne menneisyyteen, että se Harvia kaatuu pakettiautossa ihan viimeisessä mutkassa Nekalassa, että vois laittaa jotenkin ehkä kiinni sen 😀

      Toivottavasti veljesi toipuu pian! Tsemppiä siihen teille <3

  4. Petra kirjoitti: Vastaa

    Mä haluun kirjan myös! Ja mielenterveysmitali myös! Mä kanssa käyn lukemassa uudelleen alkaen vanhoista teksteistä esim nyt kun yöllä valvoo vauvan kanssa tai aikanaan töissä kun öisin stressasi. Jaan myös esim Veljet- postausta ihmisille jotka miettii kannattaako lapsia hankkia. Toivottavasti tää ei kuulosta liian sekopäiseltä stalkkaukselta 😀

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hei, kiitos ihanasta ihanasta kommentistasi ja lukemisesta myös!! Niin ilahduttaa lukea tällästä palautetta, tulee tippa linssiin teistä sekopäästalkkereista <3
      Kiitos!

  5. Lamppuja, lamppuja, enemmän lamppuja kirjoitti: Vastaa

    Louis Poulsenin PH5 sopisi tuohon mukavasti. Lamppu on suunniteltu niin, ettei se häikäise ja antaa varjotonta valoa. Uutena kallis, mutta noita liikkuu suht hyvin käytettynä.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      No niitäkin oon katellu, ne on kyllä kanssa ihania ja vois sopia kanssa ihan täydellisesti 🙂

      Nyt tosin joku fiksaatio vaaleaan puuhun menossa….hmmm

  6. Limppu kirjoitti: Vastaa

    Mistä toi WOW on? IHANA

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Ostin sen Tukholmasta, en muista kaupan nimeä. Mutta oon nähnyt samanlaisia Tigerissa Suomessa.

  7. Mites Secton valaisimet? Olisi suomalaista ja vaaleata puuta. Kauniita ja ajattomia. Jos et ihan siihen ”tötterömalliin” lähde, niin valaisee kivasti, kun laittaa vain riittävän voimakkaan polttimon. Ja saat ostettua Finnish design shopista, jos se on tässä se kynnyskysymys 😉

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      kiitos ideasta, nekin on kauniita, mutta en ole niihin ihan niin ihastunut..Hmm..

      (ja itseasiassa pitäisi laittaa itselleni joku Finnish Design Shop -ostolakko, oon niin mainosten uhri aina tässä hommassa!!! 😀 )

  8. Saida kirjoitti: Vastaa

    Hah 😀 Tämän artikkelin mukaan makunne on kuten kaikkien keskiluokkaisten suomalaisten. https://www.hs.fi/elama/art-2000005892733.html. Jotenkin on kuitenkin vaikea nähdä teidän huuvia ja kukkatapetteja kyllä ihan joka toisessa kodissa. 😀

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kuten sanottu, ihan samassa talutusnuorassa täällä taas juoksemassa 😀

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.