Tietoa mainostajalle ›

Kymmenen vuoden profiilikuvat

Olen aika heikosti osallistunut blogimaailman hauskoihin haasteisiin ja vielä kehnommin kunnostautunut blogosfäärille tyypillisille omakuville. Mutta nyt kun Mamma rimpuilee -blogin kollega Laura heitti houkuttelevan Kymmenen vuoden FB-profiilikuvat -haasteen  ilmoille, tiesin tilaisuuteni tulleen.

Kaiken kukkuraksi kuuluun jäärään sakkiin, joka vaihtaa profiilikuvansa suunnilleen kerran vuodessa ja olen liittynyt facebookkiinkin vasta vuonna 2008, joten ihan kymmentä vuotta en saanut kasaan. Ehkä voin jatkaa tätä ensi vuonna, kun seuraavan kerran vaihdan edustuskuvan.

2008! Vanhassa rakkaassa kämpässä keskellä yötä koneella räpsäisty selfie oli ihan ensimmäinen FB-profiilikuvani. Kyseinen kuva oli myös työhakemuksessani, jolla kyseisenä vuonna ampaisin yli sadan muun halukkaan ohi levy-yhtiöön duuniin. En usko saaneeni paikkaa ulkoisilla avuillani tai kuvaustaidoillani. Muistan, kun jännittyneenä räpsäisin kuvan läppärini kameralla saatuani hakemukseni yöllä kahdelta valmiiksi. Että tuosta!

2009! Tämä vanha klassikko on ollut profiilikkuvanani useampaankin otteseen, siihen on aina hyvä palata. Perusteluita ei varmasti tarvita.

Vuonna 2010 facessa jo kiersivät kaikki villitykset, kuten doppelganger week, jolloin kaikki vaihtoivat kuvaksi itseään muistuttavan julkisuuden henkilön. Itsekin osallistuin doppelganger-hommaan innoissani itseäni muistuttavan idolini kuvalla, joka aika pitkään oli myös profiilikuvani.

2010 Vappuna olin kännissä! Ohi naamani valunut naamari taisi olla profiilikuvaboksissani kolme vuotta. Vähän tässä mietin, ettei pomonikaan ikinä sanonut atk:n ”edustus”profiilistani mitään, mutta 2010 taisin irtisanoutua töistä ja sillä tiellä ollaan.

2013 vaihdoin profiilikuvan seesteisempään äiti-lapsi-potrettiin. Ihana!

2013! ..kunnes kesällä voitimme Mitsujen kanssa kultaa, jota juhlittiin tietysti niin livenä kuin somessakin.

2014 olin häissä kaasona ja löysin Savonlinnan kirppikseltä uskomattoman Armanin mekon, joka päällä mätsäsin morsiusauton kanssa aika hyvin. Eräs ystävistämme kuvasi asuani kokovartalokorsetiksi, mutta kysyttyäni ennen häitä morsiammelta Onko sulle hei ihan ok, että mää pukeudun sun häihin uskomattomaksi vampiksi, kummää löysin sellase punasen mekon..?

– Tottakai, mutta laita ehkä sinne alttarille sitte joku huivi tai joku harteille, ettei se pappi suutu, mutta ota sen sitte heti kirkon jälkeen pois, että se sun vamppiasu näkyy!

2016 Rakkaat joukkuetoverini Mitsut pääsivät jälleen profiilikuvaani edustamaan, vaikka Oulussa emme kultaa saaneetkaan. Pääsimme kuitenkin Tori-polliisin luokse pussailemaan ja joskus sunnuntain ja maantain välisenä yönä erittäin raskaan bussireissun jälkeen Tampereelle. (Minä tein siitä bussireissusta raskaan! Mina damen och herrar, älkää ensi vuonna antako meikälle mikkiä + vahvistinta millekään reissulle!)

2016 profiilikuvani oli ihana muisto työkavereiden kanssa tekemästämme reissusta Lahteen, Apulandian avajaisiin! Otimme kuvan perille päästyämme ja meillä oli aika hauska reissu.

Tämän hetkinen profiilikuvani on jälleen valittu edustusajatuksella. Että paras vaikutelma. Esimerkiksi yhdessä suljetussa töihini liittyvässä, suhteellisen virallisessa facebook-ryhmässä en ole viitsinyt kommentoida kenellekään mitään, sillä ohi pillin hörppäävän kultahile-party-Eino-kurkku-muijalla saattaa sopan lisäksi olla haasteita uskottavuuteen liittyen. Mutta kultakuva on mielestäni valloittava – ja aika meikä se on myös. Oikeastaan gatsby-muijan pitäisi kommentoida ihan kaikkea aina.

Vuoden 2018 edustusruutua odotellessa! Onneksi aina voi paremman puutteessa palata vuoden 2009 klassikkoon, joka aina herättää mielenkiintoa ja pelonsekaista arvostusta uusissa fb-kavereissa!

Mukavaa päivää kaikille!

Katso myös muita vanhoja lookkeja:

Throwback duckface

Vuosipäivä

Kulmakarvat 2000 vs. Kulmakarvat 2017

Wanhojentanssipuku

Ikävä nuoruuteen

Ulla Tapanisen kuva: Speakersforum

Share

2 kommenttia

  1. Sinkkone kirjoitti: Vastaa

    Henkilökohtainen ikisuosikkini on tuo 2009, vaikka vamppi on kyllä tosi kuuma!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kyllä 2009 hakkaa kaikki vampit mennen tullen <3

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.