Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kukkuu

Se on pelkkä paita, mutta silti sydämeni muljui viikatessani Pikkuveljen vihreää oravapaitaa täyden Ikea-kassin päällimmäiseksi. Taas yksi nukkaisilla nutuilla ja herkillä muistoilla täytetty kuorma lähdössä puskan läpi naapurin nuorimmaiselle. Pussiin on pakattu päikyn ryhmäkuvissa pilkottavat siniset tossut, joita yhdessä opettelimme itkua pidätellen päiväkodin aulassa pukemaan. Hipin Englannin reissulta tuliaisiksi tuoma Manchester Unitedin pelipaita, joka yhtäkkiä näyttää muuttuneen nuken vaatteeksi ja silkkinen kypärämyssy, josta aikoinaan pullottivat myös isoveljen posket asuessamme vielä keskustassa. Kaatuneiden mehujen ja pihaleikkien värjäämiä lapsuuden muistomerkkejä. Puhki jarrutettuja lenkkareita ja kerran käytettyjä söpöjä saappaita. Eihän se osannu ees kävellä sillon kun nääki ostettiin, ihan turhaan!

Kukkuu.

Ei kaikkea voi tunkea kellariinkaan ja aina pakatessani naapuriin lähteviä kuormia hoen itselleni lastentavaraliikkeen myyjältä kuulemaani lohtulausetta no onhan sulla sentään ne lapset kuitenkin vielä tallella, onhan. No onhan sulla sentään ne lapset kuitenkin vielä, onhan. Jep, kävin joskus jossain vaunutallissakin poraamassa THE one and only -lastenvaunujeni renkaan hajottua. Kun olivat niin rakkaat ja MUSTAT (kaikkialta mustat, kuten silloin joskus 2010-luvulla halusin KAIKEN olevan mustaa, jopa seinän ja sängynkin). The vaunuista luopuminen tuntui niin lopulliselta, että myyjää ihan tosissaan vähän huoletti sekoiluni…

Kukkuu.

IMG_9554

Eikä ne rikkinäiset vaunut, eikä edes se lyttyinen vauvuus. Tuonpuoleisesta saapuva silkkinen arvoitus, joka näyttää yhtäaikaa mummolta ja mieheltä ja pennulta ja linnulta ja meiltä kaikilta, eikä keneltäkään, paitsi päättäväisesti itseltään, jonka myöhemmin opimme tuntemaan ja sanomme aina tunteneemme. Suppusuu täynnä salaisuuksia ja untuvaisesti ojenteleva käärö..

Niin ei edes se.

Vaan tuskainen tieto tai lähinnä päätös siitä, että tässäkö nämä nyt osaltani oli. Kärryajelut, turvaistuimien siirtelyt, vatsan silittelyt ja vasta-alussa oleva pienten jalkojen teputuksen rytmittämä perhe-elämä ja sydänjuuria repivä pikkulapsiaika, jota ei koskaan saa takaisin, eikä kukaan tervejärkinen edes oikeasti haluaisikaan. Ainakaan tässä vaiheessa, kun vihdoin elämä antaa lisää siimaa ja öisin lähinnä nukutaan.

Silti kuulen sen välillä tuulessa.

Kukkuu.

Pienissä paidoissa ja muiden uutisissa. Kaikuna kohdussa. Kukkuu. Biologisen kellon käki kukkuu kilpaa järkeni kanssa ja kyseenalaistaa kaiken. Olemmeko kaikki jo paikalla vai uupuuko potreteistamme, ruokapöydästämme, takapenkiltämme ja sylistämme vielä joku, josta ei kukaan tiedä.

Katsoessani perhettäni sydämeni painuu ruttuun epäuskoisesta onnesta, jota kohdalleni on kaadettu isolla lapiolla, ei meiltä mitään puutu. Ja hiljattain yhdessä tekemisen kirjo on muuttunut huolettomammaksi punaisen hännänhuipun täytettyä kolme ja kulkiessa jo kaikkialla mukana, tai ainakin raahautuen perässä pulkassaan karjuen.

Veljesten välinen yhteys on muuttunut maagisesta siteestä arkiseksi remuamiseksi, intensiivisiksi leikeiksi, raastaviksi takapenkin tappeluiksi ja erottamattomaksi ystävyydeksi. On ihanaa, iloista ja helppoa helpompaa. Hipin mielipide asiaan on ollut..ööh no järkevähkömpi. Kesä on täynnä vauhdikkaita suunnitelmia, jotka eivät sisällä hoitohuoneita tai vaippakasseja. Oravapaita äkkiä naapuriin ja uusi maailma on auki.

Meiltä ei puutu mitään, retkiseurueemme on ihan täydellinen.

Mutta silti se taas kuuluu. Kukkuu.

Järki ohoi!

Järkevää torstaita kaikille!

Lue myös:

Äidinrakkauden vitun monumentti

Kolmas lapsi

Puoliksi syötyjen leipien syvin olemus ja elämän ihme

Share

16 kommenttia

  1. Sanna kirjoitti: Vastaa

    Ei helvetti, mä oon samassa veneessä.

  2. Wolfsleaf kirjoitti: Vastaa

    Voihan kukkuu sentään! Täällä kuuluu sellainen ”100 000 möreä-äänistä raivokäkeä huutaa KUKUKUKUKUKUKUKUKUUUKUUKUU” -ääni, joka peittää ihan kaiken aina hetkeksi alleen ja kääntää sisuskalut ympäri joka kerta, kun taas yhden pieneksi jääneen bodyn, sukan tai turhan tuttipullon kohdalla pitää päättää, laitetaanko kiertoon vai johonkin epämääräiseen säästökasaan, josta luopuminen tulee olemaan joskus vielä kivuliaampaa, kun puolison järkiääni vihdoin kuuluu kukkuiden läpi. (Mutta jos kuitenkin vielä _joskus_…?)

  3. Liinu kirjoitti: Vastaa

    Huhuh, kukkuu! Luin tämän tekstin ja itkin!Sitten luin tuon linkkaamasi Äidinrakkauden monumentin ja nauroin niin, että itkin. Oot ilmiömäinen kirjoittaja, tunteiden tulkki. Kiitos tästä!!!

  4. possu kirjoitti: Vastaa

    Mulla oli optio kolmosen, mutta siinä nyt tuli muuttoa ja töitä ja miehen reissuhommia jajajaja….sitten se vaan jäi ja nyt harmittaa.

  5. Tintura kirjoitti: Vastaa

    Asikainen, oot mielettömän hyvä kirjoittaja!! Monet sun tekstit kolahtaa, itkettää ja naurattaa ja osuu.

    Mulla on nyt vauvakuume. Tunne huutaa neljättä lasta, järki ja mies sanoo et ei enää. Kolme poikaa oomme saanut joista kaksi kuin lahjaksi, enemmän tai vähemmän ylläreinä ja vaikka siinäkin on oman prosessin joutunut käymään kun tulee yllättäen raskaaksi niin säästyy tältä perhesuunnittelun tuskalta ja näiltä keskusteluyrityksiltä kun yrittää sönköttää puolisolleen vauvakuumettaan ja oloaan et entä jos vielä.. Väitän myös et mun pms-oireet on niin helevetin voimakkaat tällä hetkellä, koska vauvakuumehormoonit ja toki vielä imetyshormoonitkin. Joo.
    Mutta mutta. Mä sain tän kolmannen liki 6v ikäerolla keskimmäiseen. Ja miten mahtavaa tää on ollut tää meininki näiden lasten kanssa. En olis odotusaikana ikinä uskonut. ja sitten tää klisee mikä vaan on niin totta et miten eri tavalla sitä on osannut nauttia vauva-elämästä kun nyt tajuaa et mikään ei kestä kuin sen hetken, et vaikka päivät on välillä pitkiä niin vuodet lyhyitä.

    Ja ihana yksityiskohta vielä se et liki kaikki pikkuvaatteet mitä omilta isommilta laitoin kiertoon palasi tälle pikkuveljelle palveltuaan tässä välissä ystäväperheiden poikia. ❤️

  6. Maria kirjoitti: Vastaa

    Mä oon ihan samoissa fiiliksissä. Olipa ihana teksti!

  7. Mapihla kirjoitti: Vastaa

    Itkettää. Voih. Kaksi piti olla hyvä ja oltiin niin onnekkaita kun ne saatiin. Ei ollut helppoa saada noita kahta raivoisasti taistelevaa ja rakastavaa tähän perheeseen, näin oli hyvä. Mutta niin iso osa minussa huutaa, että joku puuttuu. Järjellä painan ääniä kauemmaksi, hulluutta moinen, mutta aina se ääni löytää rakosensa ja tilaisuutensa.

  8. Uhhuhuu kirjoitti: Vastaa

    Ihana kirjoitus. Melkein kyyneleet pullahti silmistä.

  9. K kirjoitti: Vastaa

    Mä kipuilen saman asian kanssa. Mietin, että jään aina harmittelemaan, jos ei edes yritetä kolmatta. Mies vetoaa järkisyihin, kuten rahaan. Järjellä ajateltuna siinä ei olisikaan mitään järkeä, mutta sydän huutaa ihan muuta.

  10. Mie kirjoitti: Vastaa

    Samat mietteet. Mun vauvat 9 ja kohta 7 vuotiaita, itsellä ikää 38. Luin sun tekstiä mun miehelle, luon myös hipin hulvattomat aatokset aiemmin kolmannesta lapsesta:D Mun mies oli hipin kanssa tismalleen samoilla linjoilla, lupasi rakentaa juuri rakenteilla olevaan taloomme oman yksiön tälle ”isälle”:D Että näin. Lienemme jäämme kahden lapsen perheeksi ja nukumme hyvin…

  11. v kirjoitti: Vastaa

    Saatiin kolmas. Tuli anarkiaa, rentoutta, molempien hullu hellyys tätä pienintä kohtaan. Täynnä on pyykkikone, asunto, auto, kädet. Hyvin usein ajattelen edelleen, ettei tässä ollut mitään järkeä. Ja ei tottatosiaan järjellä olekaan tämän kanssa mitään tekemistä :). Silti paras ratkaisu meille.

  12. Pieta kirjoitti: Vastaa

    Argh, mä en voinut olla lukematta! Mun käki ei enää kuku mutta sen kaiun kuulen vieläkin. Autsis ja ihanaa. Ihmeesti sitä sitten kuitenkin osasikin luopua, tai tiesi yhtäkkiä, että kaikki on tässä. Se on ok. Onneksi saan silti välillä miettiä, että mitä jos olisikin toisin, vaikka nyt onkin näin ja se on hyvä niin.

  13. EK kirjoitti: Vastaa

    Edelleen aamupalalla. Äsken nauroin Hipin futsal-housuille. Nyt itkettää. Kuuden päivän ikäinen tuhisee kehdossa. Olen pakahtua onnesta ja samalla JO NYT tuntuu, että ei tämä tähän voi jäädä. Kiitos tästäkin tekstistä.

  14. Sallis kirjoitti: Vastaa

    Ihmeellinen kukkuu. Se iski meillekin, kukkui riittävästi. Ikinä ei enää pitänyt haluta yhtään lasta, kaksi on hyvä, niin kuinkas sitten kävikään. En kestänyt ajatusta, että jos päätetään olla yrittämättä kolmatta ja myöhemmin tajuan virheemme, ja sitten onkin jo myöhäistä. Että olisi pitänyt silloin, kun oli vielä mahdollista, jotain jäi puuttumaan. Järkeä tai ei, kolmas meille tuli, viiden vuoden ikäerolla keskimmäiseen. Ei olisi ollut meidän perhe valmis ilman tätä tyttöä, kahden isoveljensä kiusaa ja silmäterää. Nyt on hyvä.

  15. Salallaa kirjoitti: Vastaa

    Tää teksti osuu just nyt, nuorin on kohta kolme… Onko tämä nyt tässä? Näin oikeestaan kai päätettiin jo kaksi vuotta sitten kun perheemme kasvoi kolmilapsiseksi vähän yllättäen poikkeuksellisella tavalla ryhtyessämme sijaisvanhemmiksi sukulaislapselle. Nyt ollaan tässä, arki pyörii, vauvatavaroista ja vaatteista on luovuttu sitä tahtia kun ovat tarpeettomiksi jääneet, mutta kyllä viimeksi juuri tänään mielessä häilähti onko tämä nyt oikeesti tässä….

  16. Kirsi kirjoitti: Vastaa

    Kukkuu edelleen, vaikka ikää on mittarissa ihan riittävästi! Lapsia on neljä, pitkässä liemessä saatuja. Osa kohta aikuistuu ja nuorin vasta aloittamassa esikoulua syksyllä. Järki molemmilla sanoo, ettei missään nimessä, mutta haikeaa on silti. Jos olisin edes viisi vuotta nuorempi, niin kukkuuta pitäisi kuunnella. Vaikeita asioita, kiitos kun itketit❤️!

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.