Tietoa mainostajalle ›

Kaksi vuotta sitten..

DSC_0218.JPG

Kaksi vuotta sitten muuttokuormamme peruutti salaisuuksien puutarhaan ja kannoimme kamamme vaaleanpunaiseen taloon. Tavaroita kantaessaan toinen naapurin äijistä käveli vahingossa juuri maalatun kohdan yli okkarin lattialla, jonka jälkeen korjasi virheensä maalaamalla askeliensa päälle väärällä maalilla.

IMG_2050.JPG

IMG_2049.JPG

IMG_2375.JPG

Kaksi vuotta sitten asuimme vain talon alakerrassa ja yläkerrassa vallitsi täyskaaos. Ihanasta ruusukammarista tai Pojan laivahuoneesta ei ollut tietoakaan, vaan ainoa ilahduttava asia yläkerran seinässä oli puretun keittiön takaseinään piirretty kirkkovene. Nukuimme koko perhe alakerran muodonmuutoshuoneessa, jonka oviaukkoihin viritimme iltaisin pussilakanat oviksi. 
 

DSC_0202.JPG

DSC_0216.JPG

Kaksi vuotta sitten keittiössämme oli kaariholviovi, eikä yhtäkään kukkaa, eikä minulla ollut vielä mitään käsitystä remontoinnista tai sen kanssa elämisestä.

IMG_2683.JPG

Kaksi vuotta sitten ostin ensimmäiset rullat tapettia ja vasta aloitin Tapettitehdas-skitsoiluni.

IMG_3034.jpg

Kaksi vuotta sitten sekosin punaisessa invavessassamme, jossa ei ollut ovea.

DSC_0302.JPG

Kaksi vuotta sitten naapurin muijalla oli vasta yksi koira ja sekin oli pieni pentu.

IMG_2266.jpg

Kaksi vuotta sitten meillä oli vielä ovi, jonka karmin yli paistoi sisälle aurinko ja otin ensimmäisen asukuvani simpsakkana lempimekossani.

Kaksi vuotta sitten meitä oli vasta kolme.

 

Kaksi vuotta sitten perustin Asikaine-blogin, jolla oli neljä lukijaa. 

K I I T O S kaikille blogini lukijoille kuluneesta kahdesta vuodesta!  Kiitos kommenteistanne, palautteesta ja LUKEMISESTA. Teidän takia keksin aina kirjoitella, vaikkei kahteen vuoteen mitään asiaa ole ollutkaan.

 

Tästä on hyvä jatkaa!

 

 

Share

34 kommenttia

  1. Lorelai kirjoitti: Vastaa

    Tää on ihan paras ja ihanin blogi! Niin lämmin ja täynnä rakkautta.  Suosittelen aina kaikille kavereille, myös lapsettomille sinkuille (kuten itsekin olen). En olisi ikinä uskonut tykkääväni näin paljon perhe-blogista. Ja kokemuksen kautta olen oppinut olla juomatta tätä lukiessa, mutta aika monta kertaa voi tulla kahvit nenästä ennen kuin oppii…

     

  2. Kati Aviron kirjoitti: Vastaa

    Tää on niin hyvä ja kiva blogi. Vahingossa päädyin alunperin, ja jäin lukemaan kun näin taikasanat Tampere ja mitä näitä ny oli.
    Olen itse tällanen ulkotamperelainen siis.

    Kiitos kiitos kiitos, kiva kun kirjoitat, ja parasta justiin silloin kun ei ole ns. asiaa.

  3. Någon Annan kirjoitti: Vastaa

    Eikä teillä ollut totuusmummoakaan! Luitko muuten tämän: http://www.hs.fi/koti/a1442560366770?ref=hs-fprio-A5Remontointi on yksi masokismin muoto.

  4. Tuulentupa kirjoitti: Vastaa

    Voi, teidän alkutaival näyttää niin tutulta! Ihan kuin meiltä about 3 v. sitten, tummankellertävänruskeita mäntypaneeleja joka puolella, ruskeankirjavia tapetteja omituisilla kuvioilla, keittiö kokonaan jyrän alle… Hienosti olette selvinneet ja blogiin jäin koukkuun. Kiitos hupaisista ja liikuttavista lukuhetkistä!

  5. Mia K. kirjoitti: Vastaa

    ☆☆☆☆

    Kiitos kun kirjoitat! 

  6. ------- kirjoitti: Vastaa

    Tämä on paras blogi, mitä tiedän! Elämänmakuinen. Ja kun omassakin savussa on hajamielinen muusikko (basisti!), on ihanaa vertaistukea täällä myös…

  7. elinah kirjoitti: Vastaa

    Minä luen innolla joka postauksen, vaikka harvoin ehdin/ jaksan kommentoida. Sinulla on kyllä sana hallussa! Parasta antia blogissasi on kertomukset sinun ja Hipin luonteiden eroavaisuuksista. Jotenkin niiiiiin tuttua, meillä vaan minä olen meillä se hajamielinen osapuoli. Välillä tekis mieli vähän puolustaa Hippiä, ei se tavaroiden tallessapitäminen, muistaminen jne. ole kaikille niin helppoa! 😀

  8. plussaa kirjoitti: Vastaa

    Tykkään! Valtavasti. Ei muuta ko lissää asiatonta meininkiä 😀

  9. AI-TO Asikaine. Todellinen puutalomuikki. Verbaalisesti todella lahjakas, sanoinko jo aito? Blogissa on hyvä fiilis, joka välittyy joka rivillä. Viihdyttävää luettavaa, REALISTISTA meininkiä.
    Tää on kiva. Vähintään.
    Pienet viinit sille, ja sulle!

  10. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Oot parasssss, jatka samaan malliin! <3

  11. kao kao kirjoitti: Vastaa

    aww.. ihania kuvia ja ihanat te <3 ja onnea kaksivuotiaalle!

  12. Hertta kirjoitti: Vastaa

    Hurraa Hurraa kahdesti kaksivuotiaalle 🙂 Kiitos!

  13. Raissi kirjoitti: Vastaa

    Onnea taaperolle 🙂 Tajusinpa tässä lukiessani, että meilläki oli synttärit ja menikin jo :/

  14. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

    Onnea parivuotiaalle! Pikkasen jänskättää, koska tulee eka uhmaikä. Ei vaana nauttikaapa nekalalaisesta elämästä, niin mekin täällä ruudu toisella puolella. Asikaine on paras, jään Asikaiseen.

  15. lottovoitto kirjoitti: Vastaa

    Voi kempula näitä kosketusnäyttöjä, kyllä tualee kirjotusvihreitä.

  16. saijaaa kirjoitti: Vastaa

    Löysin juuri tämän blogin ja tykkään. Missäpäin Tamperetta tämä teidän talo on? Olen ennen siellä asunut vaan sittemmin Kuopioon isovanhempiavun perässä muuttanut. Ja mullakin on tiedossa ehkä puutaloon muutto. Se on kunnostettava ihan alusta asti ja on vuokrakämppä mutta odotan innolla elämäämme poikani kanssa siellä.

  17. Laurasss kirjoitti: Vastaa

    Voi härregyd. Mieki löysin sinun blogin justiinsa sopivala hetkelä. Mulloli jotakuinki muutaman viikon ikänen ensimmäinen tyär hoiettavana ja mie luin niinkö parhaintaki romaania sinun juttuja. Imettäessä, piettäessäni vapaahetkeä ko avomies otti piikan hoitaakseen ja ennen nukkumaanmenoaki. Sie kirjotat niin hauskasti! Ja on niin mukavaa ko melkein samanlainen elämäntilanne on. Meilä nyt ei ole ko yks kläppi eikä kyllä puutaloakhan ole. Voi härregyd sinun miestästikki. Herttanen taphaus mutta voi jukolauta ko mulla palais pärheet tuon sen saikkauksen kanssa!!

  18. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos kiitos kiitos tästä kommentista ja lukemisesta, ihana kuulla !

    Ja TAMPERE <3

  19. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos kiitos tästä ja lukemisesta ja SUOSITTELUISTA!! Hyvä, että naurattaa 😉

  20. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    No ei ollut vielä sitäkään eikä montaa muutakaan 😀 Parasta.

    PS. en uskalla lukea tuota remppajuttua. T: masokisti!

  21. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos lukemisesta ja ihanaa, että on muillakin tälläisiä ihania remppahommia menossa… 😀

  22. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos itsellesi!!

  23. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ihanaa, kiitos kommentistasi!! ja terkkuja muusikolle!!

  24. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos kommentistasi ja lukemisestasi! IHana kuulla!

    Ja näinhän se on, ei ole niin helppoa se muistaminen kaikilla! <3

  25. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ei täällä ole mitään asiatonta!! 😀

  26. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos, kiitos ihanasta kommentista ja lukemista ja pienet viinit ehrottomasti kippis! 🙂

  27. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos ja aina voi hei juhlia myöhässä!! 🙂

  28. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos kiitos! Ja hei, täällä on jatkuva uhmaikä! 😀

    Kiitos kommentista ja lukemisesta!!

  29. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    kiitos, ihana kuulla!! Täällä Nekalassa ollaan.

    Onnea teille kunnostusprojektiin ja uuteen kotiin <3

  30. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Haha hahaha! Kiitos mainiosta kommenistasi ja ihana kuulla, että oot viihtyny!! 😀 KIITOS!!

  31. Marle kirjoitti: Vastaa

    Mää olen salaa sulle kateellinen puutaloelämästä, itekin Viinikan puolella lapsuuteni eläneenä. Niin on tuttuja maisemia <3. Nyt kivitaloelämää, mutta joskus vielä...!

  32. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Voih IHANA ihana Viinikka!!

    …ehkä voin kohta taas kirjoitella sellasia puulämmitysavautumisia, niin karisee se kateus 😉

     

  33. Någon Annan kirjoitti: Vastaa

    Oliko niin, että teillä on pelkkä puulämmitys? Jos näin, nostan teille Jacques Cousteau -tyylistä hipsterpipoani sitten, kun olen käynyt sen tuolta yläkerrasta penkomassa. Täällä on nimittäin pakkasta ja tarvitsen ulkoiluun hieman lämpimämpää päähinettä. Me kyllä lämmitetään päivittäin tulisijoilla (3 kpl), mutta puulämmityksen tueksi on myös keskuslämmitys (joka kyllä toimii puulla).

  34. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ei ole ihan pelkästään, mutta aika pitkälle lämmitetään vaan puilla 😀

    Nytkin kuusi heittomottia halkoja pihassa…puuh…

    ..mutta on vähän sähköä tueksi, tosin vain kahdessa huoneessa, joista toinen on vierashuone. Harkinnassa ilmalämpöpumppu..mutta eipä olla vielä tehty päätöstä.

     

     

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.