Ihana Melli EcoDesign (+ Sadan euron lahjakortti -arvonta!)

Melli EcoDesign on ihana suomalainen lastenvaateyritys, jonka luomupuuvillaiset tuotteet valmistetaan ekologisesti ja eettisesti. Kaikki Melli EcoDesignin kankaat ovat Suomessa kudottu ja painettu, tuotteet suunnitellaan Suomessa ja vaatteet ommellaan Mellin omalla ompelimotehtaalla Jyväskylän Palokassa. Ihan mahtavaa! Hyvä Melli!

Lisäksi Mellin vaatteiden tulisi soveltua etenkin herkkäihoisille allergisille lapsille, sillä kaikki Melli EcoDesignin vaatteet valmistetaan korkealaatuisesta ja pehmeästä luomupuuvillasta.

Isompien lastenvaatteiden lisäksi Mellin mallistot sisältävät erikoisuutena myös oman keskosvauvanvaatemalliston. Melli EcoDesignin tarina onkin saanut alkunsa pienen keskosvauvan syntymästä vuonna 2010, kun Mellin äidin oli haastavaa löytää tarpeeksi pieniä ja herkälle iholle sopivia vaatteita.

Lastenvaatteiden lisäksi Mellin mallistoista löytyy myös naistenvaatteita, kuten mekkoja, tunikoita ja värikkäitä printtileggareita. Jonka lisäksi Mellin kotimallistossa on kauniita tyynyliinoja, kangaskasseja, peittoja, lakanoita ja aivan ihania kankaita.

Sain valita Melliltä vähän vaatteita. Pikkuveljelle valkkasin Mellin valikoimista aivan ihastuttavan Hortensia-bodyn ja metsänvihreän Sulka-pipan. Mustan neulepipon sain Melliltä viime vuonna ennen joulua. Lempparikuosikseni valikoituneesta Hortensia-kankaasta on muuten myös naisten leggareita, jotka jäivät alitajuntaani kummittelemaan..ja myös pipan Sulka-kuosista löytyy naisten leggareita, hienoja nekin!

Pikkuveli on aina vaatetettu veljensä vanhoilla vaatteilla, mutta jos harvoin jotain uutta on hankittu, olen usein päätynyt valikoimaan punapäälle vihertäviä tai keltaisia vaatteita, jotka korostavat kaverin punaisia kutreja. Hortensia oli tyypille nappi valinta.

Pojalle valkkasin Melliltä kahdet ihanat polvipaikkaiset kollarihousut kahdessa värissä. Naapurista saamme paljon kivoja lastenvaatteita, mutta 4-5 -vuotiaiden lasten housut alkavat olla aika kovalla kulutuksella, joten etenkin housuja tulee hankittua uusina.

Mellin housuissa on kivat yksityiskohdat ja leikkaukset, polvissa vähän vahvistusta. Resoreilla saa vähän pelattua kasvuvaraa ja yleensä ostankin nopeasti pituutta venyvälle Pojalle vähän reiluja kokoja, jotta uudet vaatteet eivät olisi heti muutaman kuukauden käytön jälkeen liian pieniä.

Poikien vaatteiden lisäksi oli ihan pakko valkata myös naapurin muijan vauvelille muutamat vauvanvaatteet ja harsoliinat, koska Mellin vauvanvaatemalliston tuotteet ja naapurin uusi vauva ovat vaan niin taatanan söpöjä, etten ehkä kestä!! Melli EcoDesignin mallistossa on muun muassa aivan ihania retrokuoseja, joita on piristetty raikkailla sävyillä.

Pikkuveljellä on aikoinaan ollut Mellin voikukkapupupöksyt, kunnes harmillisesti jäivät pieneksi. Ihanan pehmoiset housut kestivät hyvin monet konepesut ja konttailut ja pupupöksyt olivat vielä hyvässä kuosissa antaessani ne keväällä hyvillä mielin naapurin pienimmälle jatkokäyttöön.

Mellin bodeissa on kätevästi saatu kasvuvaraa kahdella nepparirivillä, jonka avulla suosikkivaatteet eivät jää ihan heti pieneksi käyttäjien kasvaessa pituutta pontevaa tahtia. Myös Pikkuveljelle valikoimassani Hortensia-bodyssa on kaksoisnapitus.

Kauniiden harsoliinojen lisäksi Mellin valikoimista löytyy vauvoille myös ihastuttavia peittoja ja pussilakanoita. Mellin söpö tuotesetti voisi olla esimerkiksi kiva lahja babyshowereihin tai vaikka nimijuhliin ja ristiäisiin.

Ja huomio HUOMIO: Mellin verkkokaupassa on tänään alkanut ALE! Kannattaa tsekata, nyt Melli EcoDesiginin verkkokaupan alennusmyynnissä on monia ihania tuotteita puoleen hintaan!

Lisäksi nyt myös koodilla summersale17 saa -30% alea kaikista Mellin normaalihintaisista tuotteista! Alekoodi on voimassa ke 28.6. asti.

Eikä siinä vielä kaikki!

VOITA SADAN EURON LAHJAKORTTI MELLILLE

Sain lukijoilleni järkättäväksi ARVONNAN, josta voittaja saa sadan euron arvoisen lahjakortin Melli EcoDesignin verkkokauppaan.  Juhuu!

Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän postauksen alle, minkä tuotteen valitsisit Mellin verkkokaupasta. Arvonta on käynnissä tämän kuun loppuun (30.6. asti) ja voittaja julkistetaan blogissa 3.7. Muistathan jättää yhteystietosi kommentoidessasi (ei tule näkyviin kommentin yhteydessä), jotta saan ilmoitettua voittajalle.

Ihanaa juhannuksen odotusta kaikille! Vaikka sataa vettä, ei haittaa!

 

*kuvissa näkyvät tuotteet saatu Melli EcoDesignilta blogin kautta! KIITOS MELLI!

Share

364 kommenttia

  1. Erika kirjoitti: Vastaa

    Mustan taskumekon itelle ?

  2. Tytti kirjoitti: Vastaa

    No hitsi vie, kun söpöjä vaatteita. Valitsisin bodyn pienimmälle hortensia tai voikukkapupu -kuosilla.

    1. Jaana kirjoitti: Vastaa

      Keltainen röyhelömekko olisi ihanan kesäinen ☀

  3. Kerovea kirjoitti: Vastaa

    Ehdottomasti ihanat keltaiset polvipaikkahousut! Olen täti kahdelle ihanalle energiapakkaukselle, joten kestäviä vaatteita tarvitaan. Nämä kävisivät molemmille ja jos universumi suo, joskus omille lapsillenikin 🙂

    1. Jaana K. kirjoitti: Vastaa

      Petroolin värisen hupparitunikan ostaisin itselle.

  4. Jutta kirjoitti: Vastaa

    Ottasin aikuisten neuletakin, se vaikuttaa aivan täydelliseltä!

  5. Teehoo kirjoitti: Vastaa

    Mää haluaisin taskumekon. Käytännöllisenä mustana.. tai muksulle tipukeltaset pökät.

  6. Naks kirjoitti: Vastaa

    Keltainen röyhelömekko taaperolle ja samanvärinen bodymekko vauvalle ois ihanat. Oishan se nyt luvattoman söpöä, jos tytöt ois puettu samiksiksi, yleensä kun ei ees yhden lapsen vaatteet mätsää keskenään!

  7. Sapa kirjoitti: Vastaa

    Ottaisin bodymekon ?

  8. unamaria kirjoitti: Vastaa

    Ooo! Kyllä noi petroolit hortensia-leggarit valkkaisin, ne näyttää aika mahtavilta! Mutta voipi olla että todellisuudessa lahjakortti menis kuitenkin lapsen vaatteisiin 😀

  9. Heeeeeeeini kirjoitti: Vastaa

    Ottaisin varmaan nuo keltaiset kollarit lapselle, housut kuluu täälläkin niin kovaa tahtia ja nuo on kyllä niin hienot!

  10. Heli kirjoitti: Vastaa

    Sulka legginsit ✌?☀?

  11. Jehenni kirjoitti: Vastaa

    Ehdottomasti nappaisin polvipaikkahousut kummipojalle ja jotkut hauskat leggarit poitsun isosiskolle. 🙂 Molemmille pitää olla tuliaisia kun menee kylään. 😀

  12. Krista kirjoitti: Vastaa

    Haaremihousut pienelle esikoiselleni! 🙂

  13. Essi kirjoitti: Vastaa

    Lapsen suosikkeja on Melin röyhelömekot, mut valitsisin varmaan hälle tällä kertaa haaremihaalarin (tai itelleni tasku mekon! )

  14. Tsubu kirjoitti: Vastaa

    Ihania, ihania!! Hortensiamekko keltaisena Naperolle. Tai sitten hupsusti molemmille samanlaiset röyhelömekot..!??

  15. Veera kirjoitti: Vastaa

    Oon jo pitkään haaveillut rennon ja monikäyttöisen kotimaisen mekon/tunikan hankkimisesta itselleni mutta aina jokin välttämättömämpi hankinta on kiilannut edelle. Mustan taskumekon valitsisin, ehdottomasti <3

  16. Katja kirjoitti: Vastaa

    Jotain sööttiä kummitytölle – saa sitten itse valita, koska 5-vee ?

  17. Henni kirjoitti: Vastaa

    No jos noista herkuista vaan yksi pitäisi valita, niin petroolin värinen huppari Mellimaa, joka menisi ensin Esikoiselle, sitten Keskimmäiselle ja lopulta Taaperolle. Mutta toisaalta sitten vois haluta housut, koska pojat. Ja toisaalta joku värikäs teepparikin ois kiva. Taaai sitten olishan siellä itsellekin vaikka mitä. Mutta sanon mikävaanhuppari, koska se kestäisi veljeltä seuraaville.

  18. Emilja kirjoitti: Vastaa

    Keltaiset polvipaikkahousut pojalle…tai ehkä musta tai vihreä pitkähihainen paita. Taskumekkokin näytti kivalta. 🙂

  19. Matsa kirjoitti: Vastaa

    Itselleni joku rento kotimainen tunika tai mekko. Ihania 🙂

  20. Maisa Z. kirjoitti: Vastaa

    Musta taskumekko ❤️

  21. Ninna kirjoitti: Vastaa

    Ehdottomasti jonkun tyllihameen tai haaremihaalarin; tuossa haalarissakin niiiiin söpö malli! ?

  22. Maria87 kirjoitti: Vastaa

    Itselleni ottaisin laatikkomekon, ihanan mallinen! ?

  23. RiikkaY kirjoitti: Vastaa

    Ihania vaatteita. Valitsisin kuukauden vanhalle prinsessalleni Mellimaan bodyn vanhan roosan värisenä ja siihen sopivat pöksyt.
    3-v pojalleni värikkäitä ja kestäviä housuja, kiitos.

  24. Peikkorukka kirjoitti: Vastaa

    Petroolinsinisen mellimaa-bodyn tai keltaiset haaremipöksyt! Meidän pikku-ukko sai lahjaksi kummitädiltään tuon ihanan norsubodyn ja se on kyllä ollu ihan oma suosikki.

  25. Henriikka kirjoitti: Vastaa

    Haaremihaalari on ihanainen 🙂

  26. Leela kirjoitti: Vastaa

    Haaremihaalari vaaleanvihreänä olisi niin iso hitti tytölleni, elipä se…

  27. Tirpustiira kirjoitti: Vastaa

    Mikä tahansa Mellimaa -kuosilla, huppari tai t-paita esimerkiks ?

  28. Riikkinen kirjoitti: Vastaa

    Vihreä sulkamekko ois meidän punapääesikoisellemme huippukiva.

  29. Siirimanala kirjoitti: Vastaa

    Aah mikä valinnan vaikeus, kaikki on niin ihania. Mutta antaisin kuusivuotiaan valita itselleen mitä ikinä tahtookaan. Hän on kulkenut aina serkkujen ja sukulaisten vanhoissa vaatteissa.

  30. Tiina kirjoitti: Vastaa

    Mellimaa haaremihousut roosana 🙂

  31. Laura kirjoitti: Vastaa

    Samaisen Mellimaa bodyn kummipojalleni

  32. SiniK kirjoitti: Vastaa

    Oih. Odotan esikoista ja löytyisihän tuolta kaikkea ihanaa! Ensihätään taitaisin valita voikukkapupu-bodyn ja keltaiset haaremihousut ❤

  33. Suvi kirjoitti: Vastaa

    Kivan näköisiä vaatteita. Mellimaa hupparin valitsisin.

  34. Linsku kirjoitti: Vastaa

    Tällä kertaa valitsisin itselleni, sulkalegginsit mintunvihreinä tai hupparitunikan. <3

  35. Linda kirjoitti: Vastaa

    Haaremihaalari tytölle!

  36. Jazy kirjoitti: Vastaa

    Vanhan roosan värisen pikkulinnut mekon meidän kohta 2-vuotiaalle 🙂

  37. Sini kirjoitti: Vastaa

    Joko ostaisin itselleni mekon tai lapsille vaatetta, mellimaa-paita ja keltaiset olohousut näytti hyvältä.

  38. Ninni kirjoitti: Vastaa

    Hartensia mekon ja kollarihousut.

  39. SSR kirjoitti: Vastaa

    Hei!
    Valitsisin upean holkkihihatunikan. Palautteena Mellin tiimille, olisi tosi hyvä jos vaatteista olisi kuvat kaikissa väreissä, helpottaisi hahmottamaan mikä väri olisi itselle paras!

  40. piia_ kirjoitti: Vastaa

    Hortensia-bodyn pojallemme!

    Ja tämä blogi, ah ja ooh! Miksi löysin tän vasta hiljattain? Voi jestas, että me ollaan mieheni kanssa naurettu pissat housussa, kun on ahmittu arkistoja kuin viimeistä päivää. ”No mie voin!” 😀
    Myös nostalginen kaihomieli on riipaissut Savonlinna-postauksista. <3
    Kiitos siis!

  41. Risu kirjoitti: Vastaa

    Hortensia kuosia täälläkin ihastellaan! Ehkä paita 🙂

  42. hanna kirjoitti: Vastaa

    Kummipojalle esim. petroolinvärinen huppari. Hän on jo koululainen eli saisi toki itsekin kertoa, mistä tykkää.

  43. mustikkakeitto kirjoitti: Vastaa

    Kiinnostais mustikansininen laatikkotunika ja mätsäävät legginsit. Tai holkkihihainen musta mekko… Ja hupparitunika olis kans ihana viileisiin kesäiltoihin!
    Kummilapselle voisin tilata täältä synttärilahjaksi mekkosen, ehkä tuo hortensia tai simpukka-kuosi! Ihania ja arvostan, että tehdään Suomessa!

  44. Juulia kirjoitti: Vastaa

    Polvipaikkahousut 🙂

  45. zirpale kirjoitti: Vastaa

    Metsänvihreä paita tai keltaiset polvipaikkahousut (tai kummatkin) keskimmäiselle ?

  46. pimassou kirjoitti: Vastaa

    Keltaisen Hortensia-bodyn siskon vauvalle 🙂

  47. Vikkola kirjoitti: Vastaa

    Haaremihousut! Jotain erilaista, jota ei takuulla muita päiväkotilapsilta löydy.

  48. Topeeka kirjoitti: Vastaa

    Ääk ihania juttuja naisillekin! Ottaisin joko college dress burgundin tai box tunic keltainen tai turkoosi! ❤️

  49. Salla kirjoitti: Vastaa

    Ostaisin ihanan keltaisen laatikkotunikan itselle ja jotain söpöä vastasyntyneelle kummipojalleni! ?

  50. Noora kirjoitti: Vastaa

    Turkoosia hortensiaa ottaisin, itelle ja kummitytölle.

  51. Lenksu kirjoitti: Vastaa

    Taskumekko itelle.

  52. anneli kirjoitti: Vastaa

    Valitsisin naisten laatikkotunikan 🙂

  53. Miia kirjoitti: Vastaa

    Kaikista ihanuuksista olisi vaikea valita, mitä ottaa, mutta ainakin collegemekko itselle ja jotain petroolin väristä lapsille!

  54. Pauliina kirjoitti: Vastaa

    Lapselle polvipaikkahousut ja itselle hupparitunika, petrooli.

  55. Sasa kirjoitti: Vastaa

    Mä valitsisin kerrankin jotain itselleni- laatikkotunikan syksylle työvaatteeksi.

  56. Peppis kirjoitti: Vastaa

    Tämmöinen neuletakki olis aina tarpeen! http://melli.fi/tuote/tencel-neuletakki-musta/

  57. Hm kirjoitti: Vastaa

    Oijoi, hortensiakuosiin ihastuin minäkin! Itselle hortensialegginsit..?

  58. Emma kirjoitti: Vastaa

    Viininpunaisen collegemekon valitsisin itselleni, tytölleni tai ehkä molemmille!

  59. fidellini kirjoitti: Vastaa

    Aikuisten neuletakki!

  60. saaana kirjoitti: Vastaa

    Vaikea valinta, mutta varmastikin jotain keltaista valitsisin!

  61. Eve kirjoitti: Vastaa

    Molemmille lapsille polvipaikkahousut 🙂

  62. Manda kirjoitti: Vastaa

    Taskumekko ois ihana!

  63. Lollo kirjoitti: Vastaa

    Ai että, no kummitytölle hortensia-body <3

  64. Suffeli kirjoitti: Vastaa

    Ottaisin vanhan roosan röyhelömekon ?

  65. Tiipu kirjoitti: Vastaa

    Itelleni hupparitunikan tai pojalleni polvipaikkahousut!

  66. Hnmri kirjoitti: Vastaa

    Ostaisin vihdoinkin nuo ihanat hortensia-legginsit itselle!

  67. Kataoo kirjoitti: Vastaa

    Oooh, mitä ihanuuksia! Meillä on tällä hetkellä akuutti housupuku, koska joku on venyttänyt meidän ipanaa. Niinpä nuo petroolinväriset polvipaikkahousut olisivat erittäin tervetulleet tähän huusholliin ?.

    1. Kataoo kirjoitti: Vastaa

      ??? kiitos autocorrect. HousuPULA on siis, ei akuutti housupuku…

  68. Anu kirjoitti: Vastaa

    Tyllihame joko mustana tai vanhan roosan värisenä ?

  69. Kati kirjoitti: Vastaa

    Nuo keltaiset housut ? Aivan ihanat!

  70. ElinaM kirjoitti: Vastaa

    Pojalle keltaiset polvipaikkahousut ja pikkusiskolle hortensiabodyn ❤

  71. sikkuralla kirjoitti: Vastaa

    Polvipaikkahousut olisi ihanat.

  72. anna s. kirjoitti: Vastaa

    Metsänvihreä paita pojalleni <3

  73. Heli kirjoitti: Vastaa

    Ihania, ihania vaatteita ❤valitsisin omalle tytölleni Mellimaa paidan turkoosina.

  74. Elmi kirjoitti: Vastaa

    Taskumekon

  75. Marika kirjoitti: Vastaa

    Sulkaleggarit! ?

  76. Katri kirjoitti: Vastaa

    Voikukkapupubodyn valitsisin syyskuiselle esikoiselle.

  77. Tmi kirjoitti: Vastaa

    Tencel-neuletakki musta

  78. Ellu kirjoitti: Vastaa

    Hmm, valinnanvaikeus iskee! Varmaan pojalle lähtis polvipaikkahousut ja tytölle keltainen hortensiamekko. Ja tuo sulkakuosikin on kyllä niin ihana, mintun värinen pipo ehkäpä vielä.. 🙂

  79. Marjo-Mama-to-Be kirjoitti: Vastaa

    Eka lapsi matkalla ja en ole oikein osannut vielä paneutua näihin vauvanvaatebisneksiin. Yllätykseseni kuitenkin Voikukka-kietaisubody aiheutti ensimmäisen ”oiiiih”-reaktion; ehkä minusta vielä äiti siis leivotaan ;). Eli Voikukka-kietaisubody on meikäläisen vastaus.

  80. My ja Mini kirjoitti: Vastaa

    Voikukkabodyn pikkuiselleni!

  81. Venla kirjoitti: Vastaa

    Keltaiset polvipaikkakollarit on ihanat. Ja petroolit hortensialeggarit myös. ?

  82. HannaSil kirjoitti: Vastaa

    Vauvahaaremit just yks vee täyttäneelle kun ne vielä menis! Mäkin käyttäisin jos olis aikuiskokoja! Melli on iiiiihana, mut pelkkä kotihoidontuki ei.

  83. tt kirjoitti: Vastaa

    petrooli hortensia kankaasta pöksyt

  84. Hansuli kirjoitti: Vastaa

    Kaikki merkin lastenvaatteet ovat todella ihania, mutta omalle pojalleni valitsisin varmaankin keltaiset polvipaikkahousut tai metsänvihreät sulkalegginsit. Kaikki hupparitkin näyttivät ihanilta. Vaikea olisi valita!

  85. Täti kirjoitti: Vastaa

    Parit polvipaikkahousut, toiset veljenpojalle ja toiset ystävän pojalle 🙂

  86. Marja-Liisa kirjoitti: Vastaa

    Ihania, vaikka siis mitä. Mutta ottaisin varmaan itselleni tuon sysimustan taskumekon.

  87. -paula* kirjoitti: Vastaa

    Hupparitunikan ja hortensia-leggarit. Ihan just niin itsekkäällä linjalla, että itelleni ekaks. 😀 Ja siks, että lastenvaatteista ei vaan pysty päättämään!

  88. kirsi kirjoitti: Vastaa

    Pikkulinnut mekko ehdottomasti juniorille.

  89. Maija kirjoitti: Vastaa

    Mä ottaisin meidän likalle keltaisen röyhelöhameen tai tyllihameen. Monta muutakin hyvää vaihtoehtoa kyllä oli, kivoja vaatteita!

  90. Kiku kirjoitti: Vastaa

    Ooh, tilaisin kyllä itselleni taskumekon jos voittaisin!

  91. Larppa kirjoitti: Vastaa

    Keltaiset polvipaikkahousut, ihanan pirteän näköiset!

  92. Hanna kirjoitti: Vastaa

    Laatikko-tunika mulle ja taatanan töpö body vauvalle 🙂

  93. Sini kirjoitti: Vastaa

    Keltaisen hortensiamekon tytölle <3

  94. Pii kirjoitti: Vastaa

    Valitsisin pöksyjä pojalle ja leggarit itselleni 🙂

  95. Paivika kirjoitti: Vastaa

    Pojalle konkareita ?

  96. MarjoH kirjoitti: Vastaa

    Valitsisin housuja kummallekin lapselle.

  97. Marjo kirjoitti: Vastaa

    Mua on tuo holkkihihatunika houkutellut jo pidempään, vaikuttaa potentiaaliselta lempivaatteelta!

  98. Jaana kirjoitti: Vastaa

    Itselle tunika, lapsille leggarit / polvipaikkahousut.

  99. Suninen kirjoitti: Vastaa

    Valitsisin pojalle samaisen hortensia-bodyn, jonka itse otit, pupu-housut sekä käytännöllisen mustan perusbodyn. Näiden lisäksi voisin ottaa vaikka mitä muuta, niin ihania juttuja oli tarjolla.

  100. Sonel kirjoitti: Vastaa

    Nuo hortensiapöksyt! Sopisivat kuin nenä päähän meidän Nöttöselle, kun hänen lempparikukkansa on terassilla sinnittelevä hortensia (en ole hortonomi, ja näillä leveysasteilla on ollut aika kylmä alkukesä). Ainakin nee kukat siis kestäisi. Pieneksi käytyään ne voisi antaa eteenpäin viime viikolla syntyneelle pienelle sukulaistytölle. <3 Melli on paljon ihailtu mutta toistaiseksi meidän kaapeista löytymätön merkki, olisi kiva päästä tutustumaan.

  101. Marsu kirjoitti: Vastaa

    Miulle ittelle laatikkomekko tai hortensialeggarit! Tai molemmat!

  102. Kata kirjoitti: Vastaa

    ”Miksi kävellä, kun voi juosta”, on tämän hetken motto meidän neidin mielestä. Esikoinen oli pienenä rauhallinen tarkkailija, hidas töpöttelijä, josta sittemmin on tullut aktiivinen neiti nelivuotias. Juoksemisen, hyppimisen ja yleisen rymyämisen vuoksi valitsisin housuja ?

  103. Marja kirjoitti: Vastaa

    Vaaleansininen sulkamekko

  104. Jussi kirjoitti: Vastaa

    Hortensiabodyn!

  105. Ka kirjoitti: Vastaa

    Petrooli hupparitunika. Olisin siinä hyvin onnellinen.

  106. Lauras kirjoitti: Vastaa

    Mellimaa petrooli huppari pojalle ?

  107. Piia kirjoitti: Vastaa

    Mä päätyisin kyllä tuonne aikuisten puolelle ja varmaan tuohon holkkihihatunikaan! <3___<3

  108. Elina kirjoitti: Vastaa

    Aivan ihanan Mellimaa petrooli -bodyn saisi vanttera voimapussi.

  109. Hansu kirjoitti: Vastaa

    Valkkaisin yksivärisiä bodeja meidän muutaman päivän vanhalle pikkuiselle <3 PS. Paras blogi, en oo vaan aiemmin kehdannut kommentoida 🙂

  110. Eeva kirjoitti: Vastaa

    Mukana ku pukama!
    Ottaisin tytölle minttua simpukkakuosia.

  111. Mii kirjoitti: Vastaa

    Tilaisin lapselle keltaisen hortensiamekon!

  112. Eeva kirjoitti: Vastaa

    Ihania!!!! Aivan kaikki!!!! Olisin itsekäs ja ottaisin itselleni ihan minkä tahansa malliston vaatteista!

  113. Annika kirjoitti: Vastaa

    Aivan ihana vaaleanpunainen sulkapipa! Mikäli onnais, nuorin tytöistä (2 ja puol vee)saisi valita syksyksi itsellensä asun aloittaessaan tarhan. Perusteluilla nuorin kolmesta syksyllä syntyneistä tytöistä, vaatteet kaivetaan jemiskä laatikoista isompien tyttöjen perintöä☺

  114. Tiina kirjoitti: Vastaa

    Mun mielestä keltaiset haaremihousut oli valloittavat! ?

  115. kukka kirjoitti: Vastaa

    Oi, ottaisin mustan taskumekon tai sulka pussilakanasetin meidän pienelle <3
    Mulle ihan uusi tuttavuus tämä merkki, kiva kun tuot esille näitä suomalaisia yrityksiä 🙂 ja kiitos ihanasta blogista!

  116. Lintunen kirjoitti: Vastaa

    Metsänvihreä mekko ja keltaiset polvipaikkahousut, muksuille tiätty. Mellin vaatteet on kuopuksen keskosuuden takia ennestään tuttuja, todella laadukkaita ja kauniita.

  117. Sina kirjoitti: Vastaa

    Tyynynpäälliset sulkakuviolla on ihania!

  118. Sari kirjoitti: Vastaa

    Itselleni valkkaisin jonkun tunikan..tai sitten legginsit. Ihania kaikki tuotteet!

  119. Sirppu kirjoitti: Vastaa

    Kaikki ihania, mutta keltainen kukkapaita on ihanin, sen ottaisin. Kaksi vuotta sitten olisi ottanit keskosmallistosta, voi miten ihania ne on!

  120. hilkka kirjoitti: Vastaa

    Mellimaa Petrooli Body olisi hieno 🙂

  121. Kaarina kirjoitti: Vastaa

    Ottaisin hortensialegginsit, olen ihaillut niitä jo jonkin aikaa!

  122. Eeva kirjoitti: Vastaa

    Tyllihame tyttärelle ja polvipaikkahousut pojalle!

  123. Anna kirjoitti: Vastaa

    Viininpunainen laatikkotunika! Ja leggingsitkin on kyllä ihania…

  124. Sannis L kirjoitti: Vastaa

    Mahtavia juttuja olet valinnut teidän pojille! Olen itse haaveillut jo pitkään Mellin sysimustasta taskumekosta, mutta aina ovat muut menot/hankinnat kiilanneet eteen. Ehdottomasti siis mukana ihanassa arvonnassa! 🙂

  125. Ek kirjoitti: Vastaa

    Ihania! Itse hankkisin pojalle pallokuvioiset haaremihousut.

  126. Tinde kirjoitti: Vastaa

    Ehdottomasti tummansininen taskumekko, koska se on tummansininen ja siinä on taskut!

  127. Heli kirjoitti: Vastaa

    Itselle, kummitytölle tai kotiin olisi ihana saada jotain värikästä! 🙂

  128. Holkkitunikan joko petroolina tai vanhana roosana 🙂

  129. Kiira kirjoitti: Vastaa

    Voisin ottaa keltaiset polvipaikkahousut 2-vuotiaalle tai jotain ihanaa vauvameininkiä lokakuussa syntyvälle veljelle/siskolle 🙂

  130. Maininki kirjoitti: Vastaa

    Valinnan vaikeus! Mutta itselle nappaisin tuon sysimustan taskumekon

  131. Leena kirjoitti: Vastaa

    Laatikkotunika, neuletakki, taskumekko….ei pysty vielä päättämään. Ihania ovat!

  132. Leena R. kirjoitti: Vastaa

    Sulka-leggarit itselle ja tytölle!

  133. Nekkutyttoe kirjoitti: Vastaa

    Aijai, vauvalle lähtisi petroolin värinen Mellimaa-body ja ehkäpä pitäisi ottaa jo pienimmässä koossa varastoon nuo samat keltaiset housut mitkä teidän pojalla on. Oon ihan kyllästynyt kun kaikki poikain vaatteet on sinisiä!

  134. Oija kirjoitti: Vastaa

    Mä valitsisin siskon aivan tuoreelle vauvalle ihanan petroolit haaremipöksyt <3

  135. Minna kirjoitti: Vastaa

    Ihanan keltaisen bodymekon pikkutirppanalleni:)

  136. Holkkihihatunika mustana. Mutta oli monta muutakin ihanaa <3

  137. May kirjoitti: Vastaa

    Valitsisin pojalle petroolin Mellimaa-paidan. Ollaan siirtymässä seuraavaan kokoon ja paitaosastolla on hiukan vajausta.

  138. Joliel kirjoitti: Vastaa

    Löytyi kyllä monta suosikkia, mutta ihastuin tuohon Hortensia-kuosiin niin paljon, että pakko valita Hortensia-legginsit:
    http://melli.fi/tuote/naisten-legginsit-hortensia-petrooli/

  139. SuperSanna kirjoitti: Vastaa

    Keltainen hortensiabody pojalle! Olen huomannut, keltainen sopii myös tuolle vaalealle pellavapäälle hienosti ❤️

  140. Tiia-Maria kirjoitti: Vastaa

    Röyhelömekko ois ihana!

  141. Suvi kirjoitti: Vastaa

    Kaikki on niin ihania! Valitsisin 9 kuukautta vanhalle tytölleni vaikkapa jotkut haaremihousut tai röyhelömekkobodyn, vaikka hortensiabodykin oli iiihana!

  142. Noora kirjoitti: Vastaa

    Kääks, vaikea valinta! Joskos tällä kertaa ottaisinkin itselleni jotakin lapsen sijasta, ehkä taskumekko vois olla mun valinta.

  143. Senkun kirjoitti: Vastaa

    Keltainen laatikkotunika itselleni! Mukavaa juhannusta!

  144. Mellillä on kivannäköisiä vaatteita. Ehkä valitsisin itselleni jotain leggareita tai tunikaa….tai sitten lapsilleni. Niin paljon kivannäköistä valikomaa että!

  145. SannaMi kirjoitti: Vastaa

    Ottaisin itselleni jonkun ihanan kesämekon! 🙂

  146. Mirmi kirjoitti: Vastaa

    Voikukkapupua ehdottomasti, aivan ihana kuosi! ? Ja polvipaikkapökät!

  147. Någon Annan kirjoitti: Vastaa

    Mä olen sellainen kiusallinen äiti, joka tykkää pukea isoveljen ja pikkuveljen samisvaatteisiin aina kuin mahdollista (”ku se on niin söpöö!”), joten ottaisin nettikaupasta keltaiset polvipaikkahousut (keltaisia lastenvaatteita on muuten aika vähän saatavilla) ja Mellimaa t-paidat koossa 104 ja 122 cm. Näin alakaapäältä.

  148. Teia kirjoitti: Vastaa

    Laatikkotunika keltaisena tai petroolina itselle ja lapsille sulkalegginsit molemmille 🙂

  149. Mai kirjoitti: Vastaa

    Hupparitunika vois olla hauska! On kyllä paljon kaikkea ihanaa.

  150. minttu47 kirjoitti: Vastaa

    Varmaankin ainakin paita Mellimaa vanha roosa

  151. Embu kirjoitti: Vastaa

    En osaa valita! Ainakin tuo Mellimaa-kuosi on aivan ihana :-*

  152. nellis kirjoitti: Vastaa

    keltainen Hortensiamekko olis upee. Mukana arvonnassa. Hyvää jussia!

  153. Anni kirjoitti: Vastaa

    Haaremihousuja 🙂

  154. Mamaa kirjoitti: Vastaa

    Niin paljon kaikkea ihanaa, mutta tällä kertaa valitsisin itselleni joko mustan laatikkotunikan tai keltaiset hortensia leggarit.

  155. JennaO kirjoitti: Vastaa

    Polvipaikkahousut pojalle 🙂 Ja vaikka mitä muuta ihanaa myös! 🙂 Melkein tekis toisaalta mieli ostaa kiva tunika itselle, mutta poika tarvii nyt enemmän uutta vaatetta 😛

  156. Eve kirjoitti: Vastaa

    Voikukka pupu haaremihousut siskon tytölle 🙂

  157. Iida kirjoitti: Vastaa

    Vitsi miten ihania! Vähän iskee valinnanvaikeus.
    Tiitiäiselle valkkaisin varmaan hortensiabodyn, tai ehkä sittenkin mellimaa-kuosin vanhaa roosaa.

    Tai Itelle treat yoself -hengessä päheet leggingsit, vaikka sulkakuviolliset!

  158. Sanna raitasukka kirjoitti: Vastaa

    Tyttöjen simpukkamekko ja taskumekko itselle.

  159. Outi kirjoitti: Vastaa

    Polvipaikkahousut pojille 🙂

  160. Salla kirjoitti: Vastaa

    Oon jo pitkään haaveillut Mellin keltaisesta Hortensia-tunikasta mun tyttärelle. Keltainen on niin ihanan pirteä väri lastenvaatteissa!

  161. Annu kirjoitti: Vastaa

    Oijoijoi, liikaa ihania vaihtoehtoja!
    Näin 3 alle kouluikäisen äitinä voisin hemmotella itseäni uusilla leggareilla tai tunikalla….vai pitäiskö perheen pienintä vauvaihoista helliä uudella bodyllaa. .tai tilata 1v kuvausvaatteet jo valmiiksi…äääk…ihania ovat!!!!

  162. Sari kirjoitti: Vastaa

    Harmillisesti Mellin koot loppuvat kesken piiiitkälle 8v. – joten laitan toivoni aikuisten xs collegemekkoon, jospa se sopisi tyttärelle.

  163. Sis kirjoitti: Vastaa

    Varmasti löytyy montakin ihanaa . Vaikea päättää..

  164. Emmi kirjoitti: Vastaa

    Viininpunainen röyhelömekko ?

  165. Hanne kirjoitti: Vastaa

    Mellin tuotteet on niiiiin ihania,että vaikea valinta on! ainakin sulkaleggarit tytölle ja itelle on ostoslistalla.

  166. Pauliina kirjoitti: Vastaa

    Röyhekömekko tyttärelle tai jotkut housut pojalle. Itsellekin tunika kelpaisi ♡

  167. Henriikka kirjoitti: Vastaa

    Keltaiset polvipaikat on <3

  168. Kati kirjoitti: Vastaa

    Vaikea valita kun kaikki on niin ihania, mutta ehkä holkkihiatunika ?

  169. pinja kirjoitti: Vastaa

    Varmaan itselleni jonkun ihanan mekon, toistaiseksi meillä on vain lastenvaatteita Melliltä…jotka kyllä ovat huippulaatua ja niin tykättyjä ?

  170. Roihis kirjoitti: Vastaa

    Lapsille juurikin noita collarihousuja vinopolvipaikoilla, ovat niin makeita ❤️ Itselle varmaan ihanat sulkaleggarit tai VIELÄ YKSI taskumekko, ne on niin huippuja!

  171. Noella kirjoitti: Vastaa

    Taskumekko itselle tai voikukkapupuja lapselle 🙂

  172. Riina kirjoitti: Vastaa

    Valinnan vaikeutta teettäisi, ihania vaatteita löytyi monta, mutta tällä kertaa valitsisin itselleni hupparitunikan.☺️

  173. Mamma kirjoitti: Vastaa

    Viinipunaisen collegemekon itselleni. ?

  174. Eve kirjoitti: Vastaa

    Tencel neuletakki ? nämä on niin ihania eg haluaisin kaikki ?

  175. Johanna kirjoitti: Vastaa

    Olen haaveillut sulka leggareista itselleni ?

  176. hannmaj kirjoitti: Vastaa

    Nämä on ihania! Ottaisin petroolin hortensia mekon esikoiselle, se on niiin nätti.

  177. Lydia kirjoitti: Vastaa

    Keltainen mekko kuopukselle tai keltaiset pöksyt esikoiselle, valinnan vaikeus iski ?

  178. Sofia kirjoitti: Vastaa

    Musta holkkihiha tunika itelle 🙂

  179. Mimmu kirjoitti: Vastaa

    Ihana haaremihaalari, vaalean vihreä olisi ihana saada vielä lisäksi muiden ihanien Melli tuotteiden lisäksi! 🙂

  180. Larppa kirjoitti: Vastaa

    Ihania vaatteita kaikki, mutta body mellimaa vanha roosa oli todella ihastuttava.

  181. Petra kirjoitti: Vastaa

    Ehkäpä collegemekon itselleni 🙂

  182. Reetta kirjoitti: Vastaa

    Hupparitunika vanha roosa olisi niin ihana! Olen siitä haaveillut jo hyvän aikaa..

  183. SMarianne kirjoitti: Vastaa

    Mekko Pikkulinnut vanha roosa

  184. Johanna kirjoitti: Vastaa

    Musta taskumekko

  185. Hiisukas kirjoitti: Vastaa

    Montakin kivaa, mutta vaikkapa keltaiset polvipaikkahousut lapsille.

  186. juju kirjoitti: Vastaa

    Body Mellimaa vanha roosa

    moni on tosi hienoja mutta tämä on yksi suosikeista

  187. Riikka kirjoitti: Vastaa

    Mellimaa pinkki bodyn

  188. Hunna84 kirjoitti: Vastaa

    Itselleni: Tencel-collegemekko petrooli <3

  189. Sansan kirjoitti: Vastaa

    Mellimaa kuosilla jotain samistelua 2v & 4v lapsille. Taikka itelle se kauan kuolattu taskumekko tai laatikkotunika

  190. Anna kirjoitti: Vastaa

    Keltaisen tyllihameen!

  191. Inka kirjoitti: Vastaa

    Itselleni jonkun mustista mekoista ❤

  192. Marianne kirjoitti: Vastaa

    Tällä kertaa satsaisin itseeni ja ostaisin hupparitunikan petroolin värisenä.

  193. Lupu kirjoitti: Vastaa

    Peukku kotimaisuudelle! Valitsisin söpöllä Mellimaa-kuosilla jotakin, ehkä t-paidan taaperolle.

  194. K kirjoitti: Vastaa

    Valkkaisin tuolta pojalle polvipaikkahousut ja tytölle jonkun noista yksivärisistä mekoista.

  195. AamuHali kirjoitti: Vastaa

    Itselleni tunikan ?

  196. Marja kirjoitti: Vastaa

    Tytölle kelpaisi mikä tahansa Mellin ihanista mekoista! Esimerkiksi hortensia mekko olisi huippu. 🙂

  197. Kirkkis kirjoitti: Vastaa

    Mellimaa-kuosi on aivan ihana, joten siitä haluaisin paidat pojanviikareilleni 😀

  198. Jappe kirjoitti: Vastaa

    Iha itelleni ostaisin vaaleanpunaisen hupparitunikan!

  199. Katja kirjoitti: Vastaa

    Ainakin mintut sulkaleggarit itselle ja vaaleanvihreä simpukkapaita lapselle. Ja löytyishän tuolta kaikkea muutakin ihanaa <3

  200. Tj kirjoitti: Vastaa

    Mustan tencel-neuletakin ?

  201. klaara kirjoitti: Vastaa

    Tämän tunikan ottaisin itselleni http://melli.fi/tuote/laatikkotunika-keltainen/

  202. Marjukka kirjoitti: Vastaa

    Itselle joko laatikkotunikan mustana tai 1vee pojalle nuo keltaiset ja petroolin väriset polvicollarihousut!

  203. Marianne kirjoitti: Vastaa

    Sulka-leggingsit 🙂

  204. S kirjoitti: Vastaa

    Taitaisin valita nuo kivat collarit 🙂

  205. Ässä kirjoitti: Vastaa

    Mustan taskumekon <3

  206. Saara kirjoitti: Vastaa

    Vaikea päättää, ehkä holkkihihatunikan

  207. jt kirjoitti: Vastaa

    Niiiin monta hyvää vaihtoehtoa! Se olisi dilti todennäköisemmin joko holkkihihamekko tai laatikkotunika 🙂

  208. Tiuku kirjoitti: Vastaa

    Keltaiset housut ?

  209. Jenni kirjoitti: Vastaa

    Petroolit polvipaikkahousut pojalle 🙂

  210. Tiina kirjoitti: Vastaa

    Musta laatikkotunika itselleni

  211. Jenni kirjoitti: Vastaa

    Onpa ihania? Nyt lähtisi ehkä holkkihamemekko.?

  212. Ulla kirjoitti: Vastaa

    Varmaankin naisten legginsit koska ei niihin muuten ois ikinä varaa. Lapselle tullu hommatua mellin tuotteita ja oon tykänny varsinkin pipoista (pysyy paikallaan ja suojaa korvat) sekä bodeista kun tuplanepparit lisää käyttöikää ja se pehmeys ?

  213. sari kirjoitti: Vastaa

    Mekon 🙂

  214. Laura kirjoitti: Vastaa

    Sulkamekko omalle tytölle ?

  215. Noora kirjoitti: Vastaa

    Voikukkapupu kietaisubody ois eri kiva ja söpö talvella syntyvälle numero kolmoselle ? Tai sit itelle se ehana huppari ?

  216. Melli kirjoitti: Vastaa

    Lintumekko

  217. Veeamilia kirjoitti: Vastaa

    Ihania! Hortensioita, sulkia, ehkä haluaisinn myös itselle mekon.

  218. Magia kirjoitti: Vastaa

    Ottaisin sulkaleggarit. 🙂

  219. Nomppis kirjoitti: Vastaa

    voikukkapupubody…ja haaremihousut ? Toki itsellekin voisin vaikka mitä haluta ?

  220. Laura A. kirjoitti: Vastaa

    Roosan haaremihaalarin, ja sen sopivuutta odotellessa hortensiabodyn tai keltaisen bodymekon! ?

  221. Minna kirjoitti: Vastaa

    Laatikkotunika musta tai viininpunainen. ?

  222. Taika kirjoitti: Vastaa

    Keltapilkulliset leggingsit tytölle tai keltaiset polvipaikat pojalle.

  223. Viivi kirjoitti: Vastaa

    Ehkä polvipaikkahousut tai joku kauniista mekoista vanhemmalle tyttärelle. Tätä äitiä piristäisi ehkä petroolin värinen huppari.

  224. RITVA kirjoitti: Vastaa

    Polvipaikkahousut, niille tarve on ilmeinen! Petroolin värisenä. Voikukkapupu olisi kyllä kuosina mainio jos löytyisi myös vähän isommalle vauvalle.

  225. Johanna kirjoitti: Vastaa

    Ehkäpä viininpunaisen collegemekon itselleni tai sitten haaremihaalarin lapselle!

  226. SMe kirjoitti: Vastaa

    Polvipaikkahousut ja hortensiabody

  227. Ems kirjoitti: Vastaa

    Polvipaikkahousut tai itselle mekko.

  228. Heidi V kirjoitti: Vastaa

    http://melli.fi/tuote/haaremihaalari-vaaleanvihrea/ meidän neidille ?

  229. Hanna kirjoitti: Vastaa

    Pojalle petroolit polvipaikkahousut.

  230. Satsu kirjoitti: Vastaa

    Sininen taskumekko taitaitai keltaiset polvipaikka collegehousut eikueiku petroolit palloleggarit! Mahdoton tehtävä!

  231. Hanna kirjoitti: Vastaa

    Collarihousut ❤️

  232. Sanna kirjoitti: Vastaa

    Musta laatikkotunika itselleni.

  233. Alma kirjoitti: Vastaa

    Neuletakin tai collegemekon itselle. Tai siskon pojille paitoja ihanilla kuoseilla. Kiva kun esittelit, tämä oli itselleni uusi merkki!

  234. Mari kirjoitti: Vastaa

    Kaksospojille värikkäät housut ja esikoiselle värikäs huppari tai röyhelömekko

  235. liinail kirjoitti: Vastaa

    Pitkähihainen huppari :3

  236. Riikka kirjoitti: Vastaa

    Mellimaa T-paidan petrooli

  237. Satu kirjoitti: Vastaa

    Itselle sulka legginssit

  238. Sanni kirjoitti: Vastaa

    Meidän pikkuneiti viihtyisi paremmin kuin hyvin ihanassa vaaleansinisessä iltahetki satumaassa haaremihaalarissa. 🙂

  239. Perla kirjoitti: Vastaa

    Haaremihaalari tytölle ?

  240. Tiina kirjoitti: Vastaa

    Tälle olisi suoranainen tilaus minulle itselleni: http://melli.fi/tuote/tencel-neuletakki-musta/ ?

  241. Eepu kirjoitti: Vastaa

    Laatikkotunika sininen itselleni ?

  242. Jasu kirjoitti: Vastaa

    Petrooli laatikkotunika itselle, koska lapsille tulee aina ostettua mutta itsellä ei ole enää mitään kivaa vaatetta.

  243. Maija kirjoitti: Vastaa

    Viininpunaisen laatikkotunikan ?

  244. Jutta kirjoitti: Vastaa

    Musta taskumekko, siitä olen haaveillut ❤️

  245. Riitu kirjoitti: Vastaa

    Viininpunainen laatikkotunika olis nam ?

  246. Silli kirjoitti: Vastaa

    Keltaisen bodymekon meidän vauvalle! Ihania ja kauniita vaatteita. Harmi ettei tälläkään merkillä ole pullukalle vauvalle housuja, niitä kun on todella vaikea löytää yhdeltäkään kotimaiselta valmistajalta tai edes marketista…

    Nimimerkillä: Super hoikan 6-vuotiaan ja super suloinen pyöreän 7kk äiti 😀

  247. Krishna kirjoitti: Vastaa

    Keltainen laatikkotunika olis aika kiva! ?

  248. Jokunen kirjoitti: Vastaa

    Oii, nämä vaatteet on aivan ihania! ? Normihinnoilla en ole kyllä raaskinut ostaa oikein mitään, mutta jos arpaonni suosii, niin kovasti houkuttelisi nuo hortensia leggingsit ja/tai joku tunika itselle, tai sitten ihania bodyja, paitoja ja housuja pienille pojilleni. ?

  249. Wewwaton kirjoitti: Vastaa

    Laatikkotunikaa olen jo pitkään katsellut sillä silmällä. ?

  250. Katruska kirjoitti: Vastaa

    Mekon itselleni ?

  251. Merja kirjoitti: Vastaa

    Musta holkkihihatunika!

  252. Miimas kirjoitti: Vastaa

    Oi mikä arvonta. Mekon ottaisi itselleni tai tytölleni?

  253. Smiley kirjoitti: Vastaa

    Mää valittisin kyllä noi voikukkapupu-kuosiset haaremihousut kummitytölleni! Tosin kyllä toi petroolin värinen aikuisten hupparitunika ja holkkihihatunika kelpais myös omaan vaatekaappiin 😀

  254. Riiti kirjoitti: Vastaa

    Niin monta ihanaa, mutta sanotaan vaikkapa Pikkulinnut-mekko vanhan roosan värisenä <3

  255. Mari kirjoitti: Vastaa

    Taskumekko tai laatikkotunika!

  256. Nelli kirjoitti: Vastaa

    Vanha roosa bodymekko <3

  257. Susaanna kirjoitti: Vastaa

    Mustan laatikkotunikan voisin kyllä ostaa työvaatteeksi, kun siinä on taskutkin ja riittävästi kokoa!

  258. Jenni kirjoitti: Vastaa

    Tencel neuletakin (musta)

  259. Henni kirjoitti: Vastaa

    Naisten tunika.

    1. Inkkudaa kirjoitti: Vastaa

      Ainakin vaaleanvihreän simpukkapaidan

  260. SKT kirjoitti: Vastaa

    Naisten sulkaleggarit ?

  261. Anniina kirjoitti: Vastaa

    Hupparitunikan itselle ja jonkun ihanan paidan pojalle. Tulevalle tytölle harsoja ja bodeja.

  262. Lotta kirjoitti: Vastaa

    Aika monen suosikki, kuten minunkin: sulkalegginsit! Jee!

  263. Tanja kirjoitti: Vastaa

    Valitsisin Tencel-collegemekko täyspitkäisillä hihoilla.

  264. Anne kirjoitti: Vastaa

    Holkkihihatunika mustana

  265. Jenny kirjoitti: Vastaa

    Söpöjä haaremihousuja eri väreissä!

  266. Ennika kirjoitti: Vastaa

    KESKOSEN ENSIMEKKO ILTAHETKI SATUMAASSA, VAALEANPUNAINEN 40-44.

  267. plussaa kirjoitti: Vastaa

    AIKUISET / Taskumekko, sysimusta ❤

  268. Kaisuli kirjoitti: Vastaa

    Täyttelin ostoskoria pari iltaa sitten mutta en raaskinut vielä tilata.. lahjakortti tulisi siis todellakin mahtavaan saumaan! Tuotteista erityisesti petrooli tencel-collegemekko hurmasi minut, se olisi tosi mainio syksyyn <3

  269. Elise H. kirjoitti: Vastaa

    Valintani olisi laatikkotunika itselleni 🙂

  270. Päivi kirjoitti: Vastaa

    Itselleni jotain ja collar it pojalle

  271. Pikku hoo kirjoitti: Vastaa

    Keltainen hortensia-body lokakuussa syntyvälle!

  272. Laban kirjoitti: Vastaa

    Polvipaikka housut menevällä pojalle..

  273. Aapee kirjoitti: Vastaa

    Röyhelömekko. Tai kiva tunika itselleni.

  274. Marir kirjoitti: Vastaa

    Polvipaikkacollareita ottaisin vanhimmalle pojalle, akuutisti lomaillessa tullut useampiin housunpolviin reikiä!

  275. AnuH ? kirjoitti: Vastaa

    Ottaisin ainakin viininpunaisen collegemekon ja metsänvihreän paidan… Jajaja hortensiaa. Ihania juttuja paljon ?

  276. Norre kirjoitti: Vastaa

    Ottaisin syksyllä syntyville kaksosille jotkut ihanat bodyt! Vaikee valita kuosia, niiiin ihania!!

  277. Eva kirjoitti: Vastaa

    Nuo siniset Hydrangea-legginsit on aivan ihanat! Kotiuttaisin ne kyllä ihan liekeissä.

  278. Riina kirjoitti: Vastaa

    Meillä saisi pahnan pienin ihanat minttusulka-pöksyt 🙂

  279. Sarianna kirjoitti: Vastaa

    Sulka legginsit minttu ?

  280. Henna-Kaisa kirjoitti: Vastaa

    Laatikkotunika tummansininen. Petroolit sulkaleggarit näyttää myös ihanille ❤️

  281. Mari P kirjoitti: Vastaa

    Valitsisin itselleni ihanat Hortensia-legginsit! <3 Pojat saisivat polvipaikkahousuja. 🙂
    -Mari

  282. Sini kirjoitti: Vastaa

    Olisi vaikka mitä ihanaa! Vaikea valita, mutta Mellimaa vanha roosa bodyn ?

  283. Krissta kirjoitti: Vastaa

    Voi apua, toi hortensia tunika on ainakin tosi ihana!

  284. Henna73 kirjoitti: Vastaa

    Laatikkotunika, musta on mun lemppari

  285. Leni kirjoitti: Vastaa

    Tytölle mun suosikki on petrooli Hortensio-mekko ja pojalle petrooli polvipaikkahousut 🙂

  286. Taina kirjoitti: Vastaa

    Kyl se olis joko musta taskumekko tai laatikkotunika 🙂

  287. HeidiT kirjoitti: Vastaa

    Aikuisten musta taskumekko 🙂

  288. Heli kirjoitti: Vastaa

    Valitsisin Hortensia leggarit tai jonkun ihanista mekoista tytölle. ?

  289. Pirre kirjoitti: Vastaa

    Ehdottomasti Tencel collegemekon!

  290. Teija kirjoitti: Vastaa

    Polvipaikkaiset kollarihousut eskarin aloittavalle poikaselle ☺

  291. Miia kirjoitti: Vastaa

    Ottaisin viininpunaisen laatikkomekon 🙂

  292. Terhi J. kirjoitti: Vastaa

    Haluaisin sulkaleggarit!

  293. tiiu kirjoitti: Vastaa

    Mellimaakuosisen paidan

  294. Hanna-Mari kirjoitti: Vastaa

    Haaremihaalarit vaalean korallina ovat aivan ihanat, vaikka kaikki Mellin tuotteet ovat ihania ja kestäviä. ♡

  295. Riikka kirjoitti: Vastaa

    Ihana tuo Hortensia-body! Sellainen tulisi nuoremmalle, joka myös harvemmin saa mitään uutta ja ihan omaa. Sen kaveriksi vielä keltaiset haaremihousut.

  296. Riina kirjoitti: Vastaa

    Mellimaa paita <3

  297. Sonja kirjoitti: Vastaa

    Ottaisin pupubodyn ja harsoja, tyllihame oli myös nätti!

  298. maria kirjoitti: Vastaa

    itselleni haluaisin uudet leggarit ?

  299. -jonsku kirjoitti: Vastaa

    Itselleni v-kaulusmekko tai holkkihihamekko.

  300. Outi kirjoitti: Vastaa

    Ehdottomasti roosan värisen bodymekon ystävän ihanalle pikkuprinsessalle!

  301. elliiiina kirjoitti: Vastaa

    Petroolinväriset hortensia-leggarit, jookos? :—-)

  302. Sini kirjoitti: Vastaa

    Siniset hortensia legginsit tyttärelleni ja itselleni. Eiku sittenkin keltaiset. Tai kuitenkin siniset. Eiku…

  303. Hennajenniina kirjoitti: Vastaa

    http://melli.fi/tuote/housut-pallot-petrooli/ poikavauvallemme.

  304. Hanna kirjoitti: Vastaa

    Voisin valita itselleni mitä vaan! Mutta ehkä ykkössuosikki on holkkihihainen tunika ihan missä vaan värissä tai jotkut ihanat leggarit, sulkakuosi ehkä suurimpana lempparina.

  305. Hanna kirjoitti: Vastaa

    Vaikeaa olisi valita.. Suosikkeja noista (ainakin vanhemmalle tytölle) olisi varmasti röyhelömekko ja tyllihame. Myös lakanat kiinnostaisi kovasti!

  306. Peace kirjoitti: Vastaa

    Pojalle kivoin ois pitkähihainen huppari. Polvipaikkahousut on kans oivat

  307. Johanna kirjoitti: Vastaa

    Simpukkalegginsit ja -paita! Ihanat!

  308. Janttara kirjoitti: Vastaa

    Röyhelömekko on suosikki

  309. Liis kirjoitti: Vastaa

    Tencel-collegemekko-petrooli! ??

  310. Minttuliina kirjoitti: Vastaa

    Keltaiset polvipaikkacollegehousut!

  311. Emeli kirjoitti: Vastaa

    Bodymekko Pallot, vanhan roosan värisenä, on ihana ja sopisi hyvin söpöille kummitytöille. Tämä blogikin on huippu ja saa aina ikävöimään Iidesjärven maisemiin.

  312. Anna kirjoitti: Vastaa

    Oih, niin paljon hienoja! Polvipaikkahousut tulis tarpeeseen. Myös ihania mekkoja ja tunikoita niin paljon.

  313. Sari kirjoitti: Vastaa

    Vaalea koralli Simpukka mekko ja legginssit kummitytölle. Olipas kiva lukea tästä merkistä, minulle ihan uusi ja tuntematon!

  314. Anni kirjoitti: Vastaa

    Meilläkin sen verran kovalla kulutuksella ovat housut nykyään, että polvipaikkahousut lähtisi meidän ostoskoriin!

  315. Kati kirjoitti: Vastaa

    Tummansininen taskumekko itselle olisi todella ihana ?

  316. Saara kirjoitti: Vastaa

    Musta taskumekko ois niin näppärä monessa tilanteessa!

  317. Kaisaanneriina kirjoitti: Vastaa

    Lokakuussa syntyvälle tylleröllemme valitsisin ehdottomasti herkullisen keltaisen bodymekon.

  318. Hannah kirjoitti: Vastaa

    Musta taskumekko! Olen sitä monesti ihastellut.

  319. Tiiina kirjoitti: Vastaa

    Holkkihiha tunika olisi ihana!

  320. Anne kirjoitti: Vastaa

    Holkkihiha tunika itselle! ?

  321. SMaaria kirjoitti: Vastaa

    Mitämitä, miksei taskumekkoa saa keltaisena? No laatikkotunika sitten. Ja kaupan päälle sulkapipo kummipojalle!

  322. AnnaK kirjoitti: Vastaa

    Hortensiaa, esikoiselle leggarit ja vauvalle body.

  323. Kaisa kirjoitti: Vastaa

    Haaremihousut, voikukkapupu-kuosilla.

  324. TMaria kirjoitti: Vastaa

    Gollegehousut, koska edellisissä reikä polvessa ja just tänään huomasin, että nilkat paljaana mentiin (onneksi kesäsade oli suht lämmintä). Aina vaan tuo pituuskasvu yllättää. Kolme vee tyttö ja metri jo mittaa!

  325. Minna H kirjoitti: Vastaa

    Petrooli mellimaa paita ?

  326. Xeveliina kirjoitti: Vastaa

    Vauvan Sulka-pussilakanasetti on ihana!

  327. Kesä kirjoitti: Vastaa

    Aikuisten roosa hupparitunika!

  328. Mammu kirjoitti: Vastaa

    Musta tai roosa taskumekko ?

  329. Outi kirjoitti: Vastaa

    Hortensia-leggarit ois ihkut!

  330. Jennimaaret kirjoitti: Vastaa

    Keltaiset polvipaikkahousut 🙂

  331. Kerppu kirjoitti: Vastaa

    Itselleni ihanan tummansinisen taskumekon :3

  332. Marle kirjoitti: Vastaa

    Collarit, missä polvet vahvistettu? Saanen epäillä kestävyyttä, mutta kyllä kokeilisin! 😀

  333. HA kirjoitti: Vastaa

    Hupparitunikan mulle <3 <3

  334. Miia kirjoitti: Vastaa

    Nämä Mellin lastenvaatteiden kuosit on niin ihania kaikki! Nyt kyllä haluisin itelleni tuon Tencel-collegemekon ?

  335. J kirjoitti: Vastaa

    Keltaiset polvipaikka colleget. Meidän herran mieleen on värit ja nää olis taatusti mieleiset.

  336. Reetta kirjoitti: Vastaa

    Haluaisin ostaa tytölle kaikki noiden mekot, ihania.

  337. Lotta Parkko kirjoitti: Vastaa

    No haluisin kaikki ? Mutta jos voittaisin, ottaisin itelleni mustan taskumekon.

  338. Veera kirjoitti: Vastaa

    No ehotto.asti petroolit kukkalegginssit!!

  339. Jenni kirjoitti: Vastaa

    Sulka vauvan pussilakanat kohta syntyvälle kummilapselle.

  340. Anneli kirjoitti: Vastaa

    Laatikkomekko mustana on juuri sitä mitä olen etsinyt jo pienen ikuisuuden!

  341. Helki kirjoitti: Vastaa

    Mustan laatikkotunikan ?

  342. päivi kirjoitti: Vastaa

    Polvipaikkahousut olisivat kivat meidän pojille,.

  343. Annamari kirjoitti: Vastaa

    Pirpana on saanut serkultaan ihanan body-housusetin ja jotain ihkaomaa voisi vielä hankkia.

  344. Laura kirjoitti: Vastaa

    Keltaiset polvipaikkahousut valitsisin tytöille!

  345. Päivi kirjoitti: Vastaa

    Musta mekko itselleni! (Mikä kesä, ja kesävaatteet… Musta on mielentila.)

  346. peippo kirjoitti: Vastaa

    Mekko itselle 🙂

  347. Päivi kirjoitti: Vastaa

    Mellimaa-paidan taaperolle. 🙂

  348. hempukka kirjoitti: Vastaa

    Muksulle tilaisin varmaankin Sulka-haaremihousut, mutta kyllä itsellekin kiinnostaisi tilata tuollainen taskumekko

  349. piitu kirjoitti: Vastaa

    Polvipaikkahousut saattaisivat olla kätevät!

  350. Ansku kirjoitti: Vastaa

    Polvipaikkahousut ottaisin 🙂

  351. ansu88 kirjoitti: Vastaa

    Voikukkapupubodyn ja sulkakassin ainakin

  352. Airiina kirjoitti: Vastaa

    Polvipaikkahousut tulevat nyt tarpeeseen. Sekä vauvalle kesähattu.

  353. sarita kirjoitti: Vastaa

    Pikkulinnut mekko on ihana!

  354. Andemaar kirjoitti: Vastaa

    Ooh! Hortensia-kankaasta voisi kyllä tännepäin postittaa ihan mitä tahansa! Vaikkapa ne naisten leggarit, kiitos! 🙂

  355. ese kirjoitti: Vastaa

    Ehkä harsosetin, bodyn ja pipon.

  356. Tuiskuli kirjoitti: Vastaa

    Hortensiaa! Legginsit itselleni ja tytöilleni <3

  357. Noora kirjoitti: Vastaa

    Laatikkotunika!

Vastaa käyttäjälle Sannis L Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.