Tietoa mainostajalle ›

Hyviä lahjavinkkejä viime hetken räpistelijöille

Musiikki ja kirjat ovat hyvin valittuina aina hyvä lahja, joita voi ostaa myös käytettyinä divareista. Kuten esimerkiksi Tampereella Puutarhakadulla sijaitsevasta Lukulaarista, jossa on asiantunteva palvelu. Käytettyjen kirjojen ja levyjen antamisessa on myös se hyvä puoli, että hädän hetkellä niitä löytyy myös omasta hyllystä. ( Mukana myös joulumielinen kuva-arvoitus: Kenet blogista tutun henkilön löydät kuvasta?)

 

Lahjakortit ja liput ovat mukavia aineettomia lahjoja ja niitä voi lahjoiksi kirjoitella itsekin. Ystävälle voi antaa lahjaksi vaikka lastenhoitoapua, teatterilipun, eväsretken  tai ravintolaillallisen. Lahjakortit ovat myös kätevä tapa tukea lähialueen yrityksiä, matkakohteita tai kaverin kampaamoa. Lahjoiksi annettu kotisiivouspalvelu Freskan* palvelu on ihan mainio lahja koko perheelle!

 

Itsetehdyt lahjat ovat aina kivoja, toki riippuu strömsöyden asteesta. Erityisesti kuitenkin monen mummon ja ukin sydämessä loputon lasten askarteluiden mentävä aukko, jota kannattaa häpeilemättä hyödyntää, kaikkien juhlapyhien aikaan. Sinne vaan kaikki teippikökkäreet ja keppi”himmelit”.

Itse innostuin tänä vuonna erityisesti erilaisten kranssien tekemisestä, itseasiassa olen kieputellut havuja aika pakkomielteisesti…

 

Käytännölliset lahjat, kuten ekologiset pesuaineet tai luonnonkosmetiikka ovat huolella valittuina aina ilahduttavia. Madaran ihania tuotteita* myydään esimerkiksi Sokoksella ja Stockmannilla.

 

Viime vuonna annoin ystäville kasseja, jossa oli pastaa, juustoa, viiniä (jos en ollut hördännyt kaikkia), suklaata, kahvia tai muita herkkuja. Hyvien elintarvikkeiden sekaan voi sujautaa vaikka kauniita servettejä, pastakauhan, juustoveitsen tai kynttilöitä. Monelle mukavampi idea kuin pikaisesti pakko-ostetut patakintaat.

 

Valokuvista voi kehystää kivoja lahjoja tai kehyksiin voi laittaa vaikka ”lasten” maalauksia. Kirppiksiltä löytää usein halvalla kauniita kehyksiä. Hätäpäissään voi käytettyjä kehyksiä löytää myös omasta olkkarin hyllystä ja ihan epätoivoisessa tilanteessa voi myös itse maalata ”lapsen piirtämiä” kuvia ”kirpputorilta ostamiinsa kehyksiin”.

 

Lapsille on ihana ostella kotimaisia kauniita vaatteita! Esimerkiksi näitä Melli Ecodesignin*, Vimman ja SuperYellown* vaatteita myydään Tampereella vielä torstaihin asti Lasten Oma Joulutila -Pop Up -kaupassa (joka saikin vielä viikon jatkoaikaa!) Puodissa on myös kortteja, pelejä, kankaita ja muita kivoja lahjaideoita, suosittelen poikkeamaan!

 

Hyviä ja tärkeitä aineettomia lahjoja voi antaa esimerkiksi monen hyväntekeväisyysjärjestön sivuilla. Itseäni koskettaisi kortti, jossa lukisi lahjani menneen sitä enemmän tarvitseville. Ainakin Hipille ja varmaan vähän muillekin taidan tänä vuonna ostaa aineettomia tarpeellisia lahjoja seuraavista:

Punaisen Ristin kaupassa voi ostaa vaikka puuroa koko kylälle, huopia perheelle, puhdasta vettä lapselle vuodeksi, äitiyspakkauksen katastrofialueelle tai iltapalan nuorten turvatalossa.

Kirkon ulkomaanavun sivuilla voi ostaa muun muassa huopia, vuohia, siemenlajitelmia, koulupukuja ja lääkkeitä. Lisäksi sivuilla voi lahjoittaa myös Naisten Pankille, joka auttaa kehitysmaiden naisia saamaan kokonaan uuden tulevaisuuden. Lahjoituksilla järjestetään naisille mahdollisuus hankkia toimeentulo itselleen ja perheelleen.

Unicefin sivuilla voi ostaa hätäapupaketteja, poliorokotteita, talvivaatepaketteja lapsille ja malariaverkkoja.

SOS Lapsikylän sivuilla voit tukea esimerkiksi itsenäistä elämää aloittavia nuoria sekä auttaa monella tavalla lapsiperheitä kotimaassa.

Pelastakaa Lapset -toivekaupassa voi tukea esimerkiksi vähävaraisessa perheessä elävän lapsen harrastuksia tai opintoja lukiokirjoilla.

 

No niin, eihän tässä ole mitään hätää! Vielä ehtii ihan hyvin. Tsemppiä kaikille joulukiireilijöille!

 

*= tuote saatu blogin kautta

Share

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.