Hipin magneettiaisti

Hotelliaamupala oli kerätty pois kaksi tuntia ennen heräämistämme. Ensimmäisestä kahvilasta piti lähteä, koska Hipille ei ollut Hesaria.

Seuraavasta kippolasta saamme isot kahvit, Hesarin ja langattoman netin, jotta voin puuhastella pakolliset työt Hipin lueskellessa ja kiskoessa pannullisen kahvia.

– Mitäs tehtäis, huvittaisko sua jäädä Helsinkiin pyöriin, mennä johonkin?

– Lähetään helvettiin tästä kommarimestasta.

– !!?

– Höhö hö. Emmie tiiä. Otatsie lissää kahvii?

– Emmää enää pysty. Haluisikko lähtee Hyvinkäälle taidemuseoon, siellä on se härvelinäyttely?

– Mennään vaan.

– Ok.

kuva.JPG

– Ihan uskomaton tää eläinten magneettiaisti.

– Mikä?

– No monilla eläimillä on sellainen magneettiaisti, jonka avulla ne suunnistaa. Voi olla, että ne jopa näkee sen magneettikentän, niillä saattaa olla silmissä sellainen elin, jolla ne näkee sen. Ihan uskomatonta, aika hauskaa.

– !??!

 

Päivän tärkein uutinen luettu. Eilen Hippi ei magneettiaistinsa avulla meinannut löytää parkkihallista pihalle, mutta minua se ainakin vetää puoleensa. Päivä Helsingissä vaihtui Hyvinkään retkeen. Ihan hyvä hyvinkää.

 

Mukavaa päivää!

* Itseasiassa _erityisen_ mukavaa päivää! Aloitin eilen Lilyn nimikkobloggarina. Kiitos paljon kaikille kannustuksesta ja blogini lukemisesta! <3

Lily teki myös pienen haastiksen asiaan liittyen:

http://www.lily.fi/blogit/toimitus/asikaine-lilyn-haastattelussa-pieni-myotahapea-aina-ok

 

 

 

Share

10 kommenttia

  1. annakarin kirjoitti: Vastaa

    MÄÄ TIESIN! Onnittelut, jee! <3

  2. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Annakarin kiitos!! 🙂 Follow me!! <3

  3. minsu kirjoitti: Vastaa

    Hyvinkään taidemuseossa on töissä sellaista väkeä, jotka osaavat yllättää. Kannattaa seurata jatkossakin millaisia näyttelyitä on tulossa 🙂

  4. Kanelibasilika kirjoitti: Vastaa

    Spontaanius – elämän suola 🙂

  5. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Siellä oli kyllä tosi kivaa väkeä töissä! Kyselivät, mitä tykättiin ja kertoivat, miten näyttelyllä on mennyt (hyvin) ja fiilistelivät.

    Oli säkällä ilmainen sisäänpääsykin (aina keskiviikkoisin klo 16-18). Hyvä reissu!

     

  6. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Näinpä! Hyvinkää oli meille hyvä! 🙂

  7. reettaretulainen kirjoitti: Vastaa

    Tässä blogissa kyllä esineellistetään miestä oikein olan takaa! Ja se on ihan oikein!!!

  8. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joo tää on aika kamalaa. Atk:n ulkopuolella vielä paljon pahempaa…

  9. Mansen kolli kirjoitti: Vastaa

    Morijesta nääs että pätkähti! Joskus miähen on parempi vaan alistua ja tehrä ittestään pelle. Kaikella on kuiteski hintansa hehee tuskin tää ”hippikään” lopulta iha ilmatteeks tohorrooliin on suastunu hehehe junou…

  10. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Moron nääs kolli! Kaikella on hintansa tiäksää..

Vastaa käyttäjälle annakarin Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.