Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Herkullisia sienihommia

Nyssi pukkaa taivaallista tattireseptiä, kuten jo lupailinkin. Ohje on jälleen työkaverini Tompan ohjeistama, niin kuin moni muukin onnistunut huippukokkaus. Herkullista ja helppoa! Kunhan on ensin onnistunut löytämään herkkutatteja metsästä, heheh. (Tai saahan niitä vaikka kauppahalleista)

Tompan herkkutatit mozzarellalla

– herkkutatteja

– buffala mozzarellaa 

– tuoretta timjamia

– mustapippuria

-suolaa

– oliiviöljyä

Sipaise vuoan pohjalle kevyesti oliiviöljyä. Asettele noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi leikatut tatit vuokaan (yhteen kerrokseen, ei päällekkäin). Asettele tattisiivujen päälle buffalamozzarellan viipaleita. Ripottele päälle timjamia, suolaa ja mustapippuria. Paista 200-asteisessa uunissa reilu 10 minuuttia, vähän uunista riippuen. Tarkkaile, kun juusto sulaa ja alkaa ruskistua.

Ja ai että, on niin superhyvää! En yhtään ihmettele Tompan kehuttua kyseistä tattisettiä lempiruoakseen. Ihan sairaan hyvää ja tosi helppoa!

Suosittelen! Ja kaikkia sienihommia muutenkin.

Maukas sienisalaatti syntyy myös helposti esimerkiksi rouskuista ja lampaankäävistä tai oikeastaan, mistä tahansa sienistä. Kunhan muistaa tarvittaessa ryöpätä sieniä 8 minuuttia ennen salaatin valmistamista. Jos nyt on ihan että nevöhöörd mistään ryöppäämisestä, niin voin kertoa itsellenikin vasta tänä vuonna valjenneen salaisuuden: se on KEITTÄMISTÄ!

Hyvän sienisalaatin saa sekoittamalla silputtuihin sieniin esimerkiksi kermaa tai smetanaa, valkopippuria, sipulia, valkopippuria, suolaa, ripauksen sokeria, sinappia, sitruunaa ja mieleisiä yrttejä. Ja ai että on hyvää sekin.

Ihania syystunnelmia kaikille!

Muita hyviä kokkailuja:

Raikas ja helppo kuha cheviche

Hullun hyvät härkispihvit

Sinisimpukat valkkarissa

Murskaperunat

 

Share

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.