Tietoa mainostajalle ›

Haastavaa aikaa parisuhteelle

Vaikka olenkin heikkona hetkenä sortunut jeesustelemaan, kuinka hyvällä tiimityöllä ja joustavalla luonteella on mahdollista selvitä pikkulapsiajasta eroamatta, niin pakko tunnustaa että ei tämä nyt helvetti ihan helppoa ole. Viimeksi toissa yönä saatuani tuntemattomasta numerosta viestin Moi. Jätin puhelimen taksiin. Se on nyt Ahtilla, meinasin mennä alakertaan lusikkalaatikolle lajitteluhommiin. Tietysti vähän naurettavaa.

Sillä kaikki lusikat, haarukat ja veitset oikeastaan kuuluvat MINULLE!!!!! Lukuun ottamatta yhtä Hipin Peltsun kommuunin kahdeksankulmaisen astiaston mukana tullutta omituista veistä, jossa lukee TOMMI PENTTILÄ, jota emme tunne.

Taksiepisodia oli edeltänyt öitä, joina lapsi huutaa korvaansa pidellen sekä aamuja, jolloin olemme väsyneenä vetäneet pitkää tikkua, kumpi tällä kertaa jättää menemättä töihin jääden kotiin hoitamaan kipeää lasta, joka sekin heti lääkkeen saatuaan ihmeparantuu alkaen hyppiä keittiön seinille. Nakutettu duunikalenterini meinaa jatkuvasti suistua raiteiltaan keskelle työpäivää osuviin lapsen hammaslääkäriaikoihin, eskariin tutustumiskäynteihin ja vasu-keskusteluihin, jotka pitää aina mun hoitaa! Pitääkö mun aina kaikki hoitaa!!!

Viikon sisällä tehdyt kolme reissua Helsinkiin eivät nekään olleet parisuhteelle ihan helppoja. Koko perheen roadtripillä Hippi ei suostunut ajo-ohjeisiini, vaikka ajeli Hesan keskustassa sokkona ihan mihin sattuu, nukkui Tervasaaren leikkipuiston hiekkalaatikon viereisellä puiston penkillä minun murjottaessani viereisellä ja esittäessäni kuuluvani eri porukkaan, kuten esitin myös Sandron brunssilla pöytäseurueemme jatkuvasti huudellessa Mutta mää en tykkää tästä! Mitä tää on? Mutta emmää halua tätä! YÖööK!!!!! Ei tää oo tavallista lihapullaa! 

Eikä Hippikään hirveästi hurrannut saavuttuani yöjunan tuomana venähtäneeltä Helsingin työreissultani sen verran kän väsyneenä, että sai soitella ihan muutaman kerran aamulla herättääkseen minut päiväkodin äitienpäiväaamupalalle ja töihin. Reenien ja työkiireiden takia emme oikeastaan ole ehtineet Hipin kanssa edes kunnolla nähdä, mikä on ollut varmaan molempien mielestä ihan ok.

Viime aikojen parisuhdehaasteet kulminoituivat lopulta Koikkarin Prisman Hesessa, jossa sekaannuksesta johtuen Hippi söi vahingossa hampurilaiseni. En ollut edes halunnut Heseen, en oikeastaan edes ollut nälkäinen vaan väsynyt ja muutenkin ihan pahalla tuulella. Vahingossa hampparini syötyään Hippi yritti vilpittömästi pahoitellen tilata uutta Hei, apua anteeks ihan tosi paljon, mie tillaan siulle uuven! Mutta mököttävänä marttyyrinä kieltäydyin ehdotuksesta (!?!?). Emmää tartte, antaa olla. Emmää tartte! närkkien samalla lapsilta jääneitä kylmehtyviä ranskalaisia. Lopulta aloin itkeä (KYLLÄ!) ja ranskalaiset takertuivat kurkkuuni.

Vieläkin koko perheelle on vähän epäselvää itkinkö enemmän menetettyä hampurilaista vai transformaatiotani henkilöksi, joka perjantai-iltana itkee ja kiukuttelee hampurilaisen perään Prisman Hesessä (SUOSTUMATTA TILAAMAAN UUTTA).

Nyt saatuani tämän päivän työpäiväni purkkiin ja sen huipennuttua Hesarin yhteydenottoon menen naapurin muijan kanssa _homomulkuttamaan_ (eli sivelemään uuden terassimme homeenestoaineella aka. homemuljulla.) En tiedä, missä perheeni on, mutta eipä ainakaan näy olevan terassitalkoissa, vaan varmaan valuvat jossain riippukeinussa, tietysti.

Että ei tämä helppoa ole. Kenellekään.

Hyvää viikonloppua vaan kaikille!

Lue myös:

Kuinka selvitä yhdessä pikkulapsiajasta?

Vitun 2018

Jatkotaisteluni – Lisää tyhmiä ihmisiä!

Share

22 kommenttia

  1. Saija kirjoitti: Vastaa

    Voe voe, mutta kyllä se siitä! (Ei tämmöseen voi muuta kommentoida, koska elämä jatkuu, niin kuin sade vai miten se meni.)

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      <3 <3

  2. Sanna kirjoitti: Vastaa

    Sä olet ihana. I feel you! Kyllä äidilläkin on silloin tällöin oikeus itkeä vastaavista aiheista kuin uhmaikäiset! Been there done that… 😅

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo, äidilläkin on uhmakkaat tunteet! 😀

  3. Tiina kirjoitti: Vastaa

    Hei ihan ookoo! Itse just vastaavan tyyppisessä parisuhdetilanteessa vedin järkyttävät kilarit iloisella perheretkellä vapputorilla kun mies ystävällisesti toi kaikille grillimakkarat ja mun oli kaikilla mausteilla että etkö sä nyt SAATANA voi vielä kymmenen vuoden jälkeenkään muistaa että MÄ VIHAAN SINAPPIA!! Ja sitten marttyyrinä kuitenkin söin sen ja kielsin ehdottomasti hakemasta uutta. Tämän ajan se oikeasti 2-vuotias istui kiltisti ja söi makkaransa.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Ei helvetti, kuulostaa just meijän turailulta – mikä siinä onkaan, että joku sinappi sitten romauttaa kaiken. Ja juuri näin : silloin lapset ovat kiltisti ja katsovat, että mikä homma nyt, että tuo veti tässä tälläset itkut….

  4. Noora kirjoitti: Vastaa

    <3

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      <3

  5. nukka kirjoitti: Vastaa

    <3 x 1000

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      <3 x 100000000000

  6. Japp kirjoitti: Vastaa

    Ai kato. Muillakin on murjotusta ja marttyyriäiti perheessä silloin tällöin. Kiitos vertaistuesta! Jospa se itsekunkin parisuhde joskus löytyy jonkun leluröykkiön alta.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Jep. Sitä odotellessa…huuh…

  7. Ellu kirjoitti: Vastaa

    Meillä kävi toi sama hampurilaisjuttu Hesellä, paitsi niinpäin et söin mieheni burgerin. Se oli aika kova tilanne, pysyttiin kuitenki yhdessä. Tsempit!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Se on kova paikka!! Niin kova, ettei voi ees uutta tilata!

  8. Mrs T kirjoitti: Vastaa

    Ihanan rehellistä ja niin samaistuttavaa. Just noin se menee välillä ja aina sieltä sit jotenkin rämmitään takas raiteille. Tsemppiä <3

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kyllä, kaikille osapuolille rankkaa 😀

  9. Kaisa kirjoitti: Vastaa

    Nyt vasta luin tämän, olin kyllä avannu jo tabulaattoriin aiemmin. Ei hele, ahahahahahah täytyy varmaan luetuttaa tämä kotona.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      😀

  10. Kia kirjoitti: Vastaa

    Kiitos tästä elämänmakuisesta pläjäyksestä. Sun blogi on niin virkistävä 🙂

    Meillähän on silleen erilainen elämäntilanne, ettei meillä ei ole lapsia, eikä asuta yhdessä. Ja ollaan todellakin jo aikuisia (vanhoja). Teoriassa osataan keskustella kaikista asioista, viestiä minämuodossa ja pitää suhteesta huolta.

    Ymmärretään myös, ettei toiselle kannata viestissä avautua joistain sometykkäyksistä kun tämä on justiinsa palaverissa. Ja ettei tämän toisen kannata vastata siihen: Mitä v***ua nyt taas?!” Ja jatkaa sitten siitä sitten näppärästi samoilla linjoilla, samoilla viestimillä pari päivää niin että yhteiset lomareissut peruuntuu, toisten avaimet ja tavarat palautetaan (heitetään ovenraosta). Ja puhistaan sitten omissa poteroissaan pari päivää, kunnes jompi kumpi ottaa varovasti yhteyttä ja kysyy, että mitä muuten tapahtui..
    En siis tietenkään puhu omasta kokemuksesta..

    Mut hei, kyllä se siitä. Iän myötä ne särmät tasoittuu ja sitä oppii sanoittamaan tunteensa ja viestimään rakentavasti. Tai sit ei

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hahahahahahahahhhaa! Anteeksi, mutta tuo Mitä vittua nyt taas -vastaaminen kuulostaa niin tutulta…
      Odotellessa joo särmien tasoittumista. On sitä jo tapahtunut, mutta vielä on kulmia jäljellä 😀

  11. Tääonniintätä kirjoitti: Vastaa

    Mun onnistunut päivä: Aamulla mies on juonut kaiken kahvin ja syönyt viimeiset pari munkkia,, eksää muka ottanu jo? Töihin lähteissä on napannut vielä mukaan kokonaisen kristallipullapitkon, jolla aioin korvikkeeksi nautiskella. Vien autoni vauvan kanssa miehen varaamaan huoltoon, jonka pitäisi kestää miehen mukaan max. tunnin. Päälle siistit vaatteet, kun pitäisi mennä käväisemään töihin huollon jälkeen. Huoltomies tuumaa, että tässä menee 3-4 hoo 😛 Käryinen puhelu puolisolle, joka sanoo: Emmää tiänny että ne on niin hitaita, mee mummulaan! Nooh, vauva onneksi mukana oleviin kevyisiin kenttärattaisiin, joihin kissa on hajusta päätellen kusaissut, ja viiden kilometrin patikka auringonpaahteessa mummulaan, landella kun ollaan. Jalassa on tekonahkahousut ja päällä polyesteripaita – perillä haisen ja näytän märältä koiralta ja jaloissa rakot ja nenä palanut, se siististä työlookista. Saan vauvan ruokittua, auton mummulta lainaksi ja työasiat hoidettua, oman auton takas ja ehdin hakea isommat muksut päikystä ajallaan. Kotimatkalla huomataan, että tytöllä on väärät kengät, 20 kilsaa lisärytyytystä eestaas… Kotona ei löydy sitten avainta, pudonnut jossain vaiheessa. Kun miehen kotiintullessa huomautan, että kannattaisi kysyä huollon aika-arvio sieltä huollosta, eikä keksiä sitä itse, mies tuumaa, että no varaa sitten itte. ETTÄ VISSIIN TARTTIS KAIKKI HOITAA ITE…

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      AAAAARGHHH! Tuo, että joku syö nenän edestä jonkun asian ON PAHA! Niin paha ihan oikeesti!!
      Mutta kai varasit uuden ajan, kun kävit arvosteleen!!? 😀

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.