Tietoa mainostajalle ›
  • Asikaine
  • Syksyisten seikkailujen Tampere

    Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere

    Ihana Tampere ja saatanan sade satumainen syksy! Vaikka lähiviikkoina onkin tuutannut vettä aivan Esteristä, olemme silti nauttineet syksystä ja kaakaonlatkimiskeleistä. Haravoineet, retkeilleet, pyöräilleet ja pönöttäneet keinutolpalla. Pimenevinä iltoina on hauska seikkailla taskulampun valossa tai sytytellä pihaan lyhtyjä.

    Ensi viikolla monet ovat syyslomalla, joten nyt muutamia kivoja syyspuuhia Tampereella!

    Naapuriperheen kanssa kävimme omalla ruskaretkellä Pyynikillä. Patikoimme kolmen kilometrin lenkin, jonka päätimme tietysti Näkötornin munkkikahvilaan.

    Kolmen kilometrin matka oli koirista ja ninjoista koostuvalle porukallemme ihan sopiva, etenkin kun useammat meistä sinkoilivat ja kiipesivät edes takaisin ja taittoivat samalla vähintään kymmenen kilometrin lenkin. Pyynikin maisemat antavat ruska-aikana parastaan ja monista risteävistä metsäreiteistä on helppo valita sopivan pituinen matka.

    Tampereella skeittikausi ei rajoitu vain kesään. Pirkanmaan Kaarikoirat ovat rakentaneet Tampereen Hiedanrantaan vanhan tehtaan tiloihin uuden ison sisähallin, Kenneli D.I.Y:n, jossa on aika hullut poolit.

    Yleensä olen käynyt skeittaamassa Vehmaisten Abec-hallilla ja Vilusella, mutta eilen pääsin vihdoin testailemaan Kuivaamolle rakennettua betonista sisähallia, joka on upea, mutta myös aika jyrkkä ja äkäsen nopea.

    Tulipahan testattua, röydettyä ja menen kyllä ensi viikolla heti uudestaan!

    Tampereen uusi Hiedanrannan alue ja Kuivaamon sisäparkki ovat näkemisen ja kokemisen arvoisia paikkoja. Hiedanrannassa järjestetään esimerkiksi puutarhajuhlia, festareita ja muita tapahtumia ympäri vuoden.

    Kenneli D.I.Y: n Facebookista voi tsekkailla hallin aukioloaikoja. Naisten ja tyttöjen vuoro on muutes torstaisin alkaen klo 19, vink vink ja tervetuloa! Skeittaus on parasta, suosittelen kaikille.

    Pari viikkoa sitten kävin nollaamassa työpäivän ja autokorjaamoreissun uuvuttaman pääni Hiking Travel Hitin järjestämällä ruskapotkuttelulla, joka oli ihan superhauskaa. Naapurin muijan suosituksesta innostuin lähtemään Kaupin ruskamaisemissa järjestettävälle potkulautailulenkille. Sateen raikastama metsä tuoksui ja metsäreitti huusi hiljaisuudessa kaikki kauniit ruskan sävyt.

    Potkuttelu oli yllättävän helppoa ja kevyttä, reilussa tunnissa viiletimme yli kymmenen kilometrin matkan Niihaman majalle ja takasin, välillä hörppäsimme mehut ja höpöttelimme mennessämme. Potkulautailu kävi vähän urheilusta, mutta tahdin saa määrittää itse ja alamäet siivittivät menoa kivasti ja toivat metsäiseen retkeen vauhdin hurmosta.

    Suosittelen ihanaa syyslajia ja Hiking Travel Hitin porukan rennolla otteella ohjaamaa retkeä todella lämpimästi! Hiking Travel Hit järjestää ensi viikon torstaina 19.10. seuraavan ruskapotkuttelun (sama reitti), kannattaa mennä testaamaan.

    Jos haluaa omineen potkutella ja testailla lautoja, Kaupin rannassa sijaitseva Hiking Travel Hit myös vuokraa potkulautoja hintaan 2,5 euroa tunti. Potkutteluretkiä järjestetään myös keskustan alueella, jolloin laudalla voi suunnata esimerkiksi Pyynikin näkötornille.

    Muutenkin Kaupin rannasta löytyvällä tamperelaisella luonto- ja hyvinvointimatkailuun erikoistuneella perheyrityksellä on potkuttelun lisäksi vaikka mitä mielenkiintoisia lajeja ja retkiä, kuten Hiking Travel Hitin ruskamelonta ja syysretket Seitsemiseen. Kannattaa klikkautua seuraamaan Hiking Travel Hittiä Facebookissa, jolloin saa infot tulevista retkistä sekä kamojen vuokramahdollisuuksista.

     Jos kaipaa jännitystä syksyynsä, Särkkä avaa poikkeuksellisesti porttinsa huomenna lauantaina, kun Huvipuistossa starttaa ensimmäistä kertaa järjestettävä Karmiva Karnevaali. Tapahtumassa on tivolitunnelmaa, zombeja ja sirkusesityksiä.

    Osa Särkän huvipuiston laitteista, peleistä ja ruokapaikoista on auki ja puisto on jaettu erilaisiin jännittäviin teema-alueisiin.

    Vielä vähän keskustelemme, onko Särkän uusi Karnevaali liian karmiva, mutta Särkänniemestä kyllä jo vakuutettiin tapahtumassa pelottelevien zombien pysyvän kiltisti omalla alueellaan. Toivottavasti uskaltaudumme ensi viikolla nauttimaan halloween-tunnelmasta ja kauniisti valaistusta huvipuistosta.

    Karmiva Karnevaali on Särkänniemessä 14.–15.10.2017 ja 17.–21.10.2017 klo 13–21 . Lipputietoja löytyy Särkänniemen sivuilta.

    Koska pyöräily on nyt niin IN ja Tampereella on ihan mahtavat pyöräreitit, halusin vielä vinkata syksyn parhaat pyöräreitit. Itsehän olen haaveillut koko perheen pidemmästä pyöräretkestä, mutta omaa pyörää ajavan 5-vuotiaan ja polvileikkauspotilaan kanssa emme ole Nekalasta kovinkaan pitkälle pötkineet, joten päätin kysyä hyviä syyspyöräilyreittejä ystävältäni.

    Jahas, sieltähän Nekalan nopein pyörämuija jo tuleekin.

    Hirveällä vauhdilla, tietysti. Suvii! Suvii! Pydähdy hetkeksi!

    No niin, moro moro! Mitenkäs Nekalan parhaalla pyörämuijalla menee?

    Ai mitä? Että 1600 kilometriä tuli poljettua kesällä? Whaat?!

    Ja täysiä vedit kaikki?

    Kaikki tule perä edellä vastaan, kun teikä paino.

    Sen kyllä uskoo. Hyvä Suvi!

    Syksyllä Tampereen parhaiksi pyöräreiteiksi Suvi suosittelee erityisesti Pyhäjärven kaunista Maisemareittiä. Kuulemma ihana ruska! Toinen Suvin kestosuosikki vauhtilenkille on suhteellisen tasainen ja nopea pätkä ihanaa maalaismaisemaa Saarenmaantietä Kangasalle (, joka ei tosin ole rengasreitti). Perheen kanssa Suvi tykkää pyöräillä Niihaman Majalle Kaupin ulkoilureittejä pitkin (sama kuin potkulautailulenkkini, ihana!). Lisäksi päiväretkikohteeksi Suvi suosittelee noin 30 kilometrin päässä olevaa Nokian Siuroa ja Koski-Baaria, joka on hauska pysähtymispaikka herkullisine pitsoineen.

    Kesällä Suvi perheineen on ajellut pyöräkärryn kera myös 67km ja 64 km päivämatkat Seitsemisen kansallispuiston kupeeseen, jossa on majoittunut marjatilalla.

    Lisäksi Suvi haluaa vielä lopuksi kannustaa kaikkia myös työmatkapyöräilyyn. Sellainen reipas on Nekalan Suvi. Aivan paras. Kiitos näistä vinkeistä.

    Tässäpä kaikille oman elämänsä seikkailijoille kasa kivoja ideoita syyslomalle ja muutenkin. Kelpo syystouhu on myös terassin huopakaton rakentaminen, jota suosittelen lämpimästi esimerkiksi appiukolleni ja itselleni!

    Visit Tampereen sivuilta löytyy lisää vinkkejä syyslomaviikolle sekä muutenkin syksyn viettoon Tampereella.

    Että hyviä syysseikkaluja kaikille vaan ja muistakaa nauttia pimeästä vuodenajasta!

    Hauskaa viikonloppua! Tänään pitää vähän skarpata, on perjantai 13. päivä!

     

    Lue myös:

    Mahtavia Tampere-vinkkejä lapsiperheille paljon

    Mainiosta Lähiömutsi-blogista löytyy lapsiperheille hyviä vinkkejä Tampereella puuhailuun ja syysloman viettoon!

    Särkänniemen kuvat ja alin zombi-kuva: Heidi Mäenpää

    Share
  • Looks
  • Paras blogiyhteistyö evör

    Kaupallinen yhteistyö: Biodelly

    Pari viikkoa sitten pääsin aika hyvää seuraan poseeraamaan tunnetussa vihreässä edustuspaidassani. Olemme blogikollegoideni Hanne Kettusen, Satu Rämön ja Laura Satamon sekä luonnonkosmetiikkaguru Tanja Kipinoisen kanssa käynnistämässä prokkista, josta olemme kaikki innoissamme.

    Olen päässyt mukaan Ida Fram Groupin perustaman SBM Kipinän hankkeeseen, jonka ideologia on sydäntäni lähellä: Kipinän tarkoitus on tukea uusia kotimaisia yrittäjiä, joiden arvoja ovat kestävä kehitys ja asiantuntijuus. Salamatkustaja-blogista tunnetun Satu Rämön luotsaaman Kipinän hankkeiden bloggaajat lähtevät tukemaan valittuja yrittäjiä sijoittajina ja pitkäaikaisina yhteistyökumppaneina.

    Tarkoituksenamme on kehittää sekä kasvattaa liiketoimintaa yrityksessä, jossa itsekin olemme sijoituksemme myötä osaomistajina. Hyppäämme yrittäjän kanssa samaan veneeseen, jonka laitamme yhdessä keulimaan. Aijomme porukalla ideoida, valjastaa blogiemme voimaa ja kehittää yritystä paremmaksi.

    Ja nyt, torvien törinää: yritys, johon Kipinän kautta olemme tällä parhaalla muijaporukalla lähteneet sijoittamaan, on

    laadukas luonnonkosmetiikan verkkokauppa Biodelly.

    Suomen suosituimpiin luonnonkosmetiikkayrityksiin lukeutuvan Biodellyn takaa löytyy turkulainen kosmetiikkaguru Tanja Kipinoinen. Vuosia luonnonkosmetiikkaan perehtynyt Tanja on intohimoinen kosmetiikka-asiantuntija, joka on jo hyvän aikaa menestyksekkäästi pyörittänyt sekä Biodellyn verkkokauppaa että Turun keskustasta löytyvää Biodellyn kivijalkakauppaa.

    Yrityksensä hyvään nousuun saaneella Tanjalla on ainutlaatuinen tatsi luonnonkosmetiikan lumoavaan maailmaan ja Turun kosmetiikkaguru osaa valikoida Biodellyn valikoimiin aitoa, laadukasta ja monipuolista luonnonkosmetiikkaa. Ensimmäisissä tapaamisissamme on ollut mielenkiintoista päästä kuulemaan Tanjan yritystarinaa sekä syventyä luonnonkosmetiikan ja verkkokauppojen maailmaan.

    Tanjasta on varmasti ollut äärimmäisen hauska kuunnella meidän neljän sekavia kosmetiikkahistorioitamme, joista löytyi myös kaikenlaisia Joe Blascon värjäämiä luurankoja ja ihonhoidosta heitteille jätettyjä kasvoja. Emmää oikein tiedä, mitä mää käytän, mutta aina sitä samaa Lumenen ripsaria. – Joo mää tiän sen, määki käytin sitä! Se oli sellane pinkki! Mää taas ostan kännissä huulipunia ja.. Tanja varmaan halusi purra hyvin hoidetun kätensä irti kuunnellessaan, kuinka satunnaisesti olemme välillä kosmetiikkatuotteitamme valinneet. Että kiva kosmetiikkasijoitusjengi kasassa.

    Ehkä siis sijoituskiintiötäni parempaa tässä yhteistyöprokkiksessa on se, että Tanjan asiantuntijuus sekä Biodellyn ihastuttava kosmetiikka ovat käytössämme. Pääsemme tutustumaan uusiin tuotteisiin, luonnonkosmetiikan hoitavaan vaikutukseen, etsimään toimivimmat huulipunat, hoitavimmat hiustuotteet ja kuulaimmat meikkipohjat. Kohta hemaiseva jengimme näyttää niin tyrmäävältä, ettei mammoja enää tunnista!

    Olen jo pitkään käyttänyt kasvojen ihon hoidossa Madaran luonnonkosmetiikkaa, sillä sarja on vuosien ajan tuntunut atooppiselle iholleni sopivalta, mutta käyttämistäni random meikeistäni vain pieni osa on luonnonkosmetiikkaa. Nyt suunnitelmissani on siirtyä myös meikeissä ja hiustuotteissa luonnonkosmetiikkaan. Mutta ihan ensimmäisenä aijon pestä hampaani sillä mustalla hiilisysteemillä, josta olen katsonut ainakin kaksitoista videota. Lähetin Tanjalle jo mustasta hammasaineesta meiliä.

    Tulen raportoimaan parhaista löydöistä ja luonnonkosmetiikan vaikutuksista sekä muutenkin kertomaan Biodelly-prokkiksen kuulumisistamme välillä blogissa. Jee! Mahtava Tanja ja Biodelly-tiimimme!

    ALEKOODI BIODELLYYN

    Yhteistyön alkamisen kunniaksi sain jaettavaksi lukijoilleni alekoodin Biodellyn verkkokauppaan. Jee! Koodilla nekalanmuija saa 15% alennuksen kaikista Biodellyn normaalihintaisista tuotteista. (Koodi voimassa 31.10. asti)

    Käykää tutustumassa ihastuttavaan Biodellyn verkkokauppaan!

    PS. Jos joku ihmettelee, miksi posetamme iloisen yhteistyön julkistavissa kuvissa jäykähkönä, johtuu kankihomma siitä, että seisomme liitutaulun edessä neljän tunnin intensiivisen palaveroinnin jälkeen, olemme joutuneet avautumaan gurullemme ihon”hoidostamme” ja olemme juuri jättämässä aivomme neukkarin narikkaan siirtyäksemme ravintolaan.

    Että siksi. Mutta muuten, silkkaa lovee ja kuulaita naamoja ihanat muijat!

    Kaunista päivää kaikille! Muistakaa kannustaa toisianne!

    Lue myös:

    Yrittäjyydestä ja Unelmahommista

    Markkinointi&Mainonnan uutinen hankkeestamme

    Share