Tietoa mainostajalle ›
  • Asikaine
  • Virallisesti hauskimpien joukossa

    Nyssi! Mahtava blogini on tänä vuonna blogiskenen arvostamassa The Blog Awardsissa ehdolla Parhaimmat naurut -kategoriassa kolmen parhaan joukossa. Jeee! Eli olen jo nyt virallisesti ainakin Suomen _kolmanneksi_ hauskin influensseri, eli ihan helvetin hauska virallinen nuha.

    Virallisesti tunnustetun blogiskenen ja kutsuvieraslistan lisäksi olen päässyt aika kovaan seuraan. Kilpailen kansakunnan parhaan naurattajan tittelistä kahden kilpakumppanin kanssa, joista toinen on fanittamani Kasper Strömman, jota en esimerkiksi koskaan tavatessamme tervehdi. (Etten repsahda psykosekoiluvainofanittamisen puolelle, vaan pidän äärimmäisen viileän linjan esittäen luulevani Kasper Diemiä hassuksi tatuoinniksi, joka on myös ehdolla Suomen hauskimmaksi.)

    Eikä toista vastaehdokasta jalliteta yhtään sen helpommin: nuori ja hauska Karoliina Tuominen tekee mahtavia huumorpätkiä ja Instagram-kuvia, joita ajattelin alkaa vanhoilla päivilläni vähän matkimaan, jahka kerkeän ja kehityn.

    Jees, mutta onnea meikä! Aika hienoa. Katsotaan, miten valinnassa käy: voittaako nuha vai tatuointi vai TuomisKaroliina, selviänkö tällä kertaa gaalaan (viime kerralla en selvinnyt) – joka tapauksessa olen jo iloisesti otettu kutsusta ja ehdokkuudesta, erityisesti kategoriasta!

    Arvoisa tuomaristo ilmeisesti valitsee, kuka meistä lopulta onkaan virallisesti hauskin, mutta onneksi lukijat voivat myös äänestää omaa suosikkiaan ! Itse äänestin itseäni. Hippi vielä miettii, oliko tänään Tallinnan lautalla kertomani läppä hauska edes tahattomasti ja on varmaan edelleen muutenkin omaa mieltään huumorintajustani, mutta äänestäkää te! Jee!

    Ihanaa sunnuntaita! Pian pukkaa uskomatonta Tallinna-fiilistelyä. On soiteltu eestiläistä lukkoseppää apuun, laulettu robona Madonnaa ja törttöilty ihan muuten vaan. Mahtava reissu.

    Joitain randomisti hauskoja:

    Selitys ja anteeksipyyntö

    Diippei keloi blogitauolta

    Kurpitsakin on jonkun lapsuus

    Hylätyt lapset safkaa, Hanna Sumari kyttää ja arvostelee -tapahtuma

    Childhood in Finland

    Saatanallinen Anemone-gate

    1931180_1068182504249_1877_n.jpg

     

    Share
  • Asikaine
  • Nainen autokaupassa Tampereella

    Jahas. Tuli huomattua auton ostamisen sekä erityisesti oman (”vähän” ongelmallisen) auton vaihdossa myymisen olevan täysin hazardia ja ihme hommaa. Että perkele helvetti.

    Ensin piti kaivaa pyöräkuplastaan ystäviä, joiden avulla saattoi edes vähän perehtyä koko saakelin autoskeneen, moottoreiden tilavuuteen, hintahaitareihin sekä atk:n autotarjontaan, josta muuten saa kehitettyä melkein yhtä pahasti koukuttavan harrastuksen kuin Etuovissa ja Oikoteissä roikkumisesta. Kun vihdoin saimme Hipin (ja Tumpin) kanssa mietittyä sopivat speksit ja budjetin etsimällemme autolle, oli meikän aika iskeytyä kaupoille.

    Yritin esittää vähän topakkaa muikkista, joka on perillä vetohihnoista ja eri kokoisista moottoreista. Että ihan turha kusettaa tai yrittää myydä mitään välimallin ratkaisuja! (Oikeasti toki soittelin milloin minkäkin auton hansikaslokerosta kaivamani huoltokirja kädessä Tumpille Savonlinnaan).

    Erityisen haastavaa topakkuudesta teki se, että samalla piti myös esittää vähän höhlää, joka ei oikein tiedä siitä omasta autosta mitään erikoisempaa! Että eipä siinä kai mitään suurempaa ole ollut, heh heh. Silti auton ostanut myyjä hymyillen sanoi minun olleen vähän liian rehellinen autoni kanssa, jolloin huusin Etten vittu enää tiedä, miten tässä pitäisi olla, en jaksa puljata! Olen ihan loppu! Että kai tekin kuulette, että vähän oudoltahan se kuulostaa ja näette sen moottorivalon palavan. Haluan sen saatanan Volvon ja tehdä reilut kaupat ja huristaa helvettiin täältä.

    Jep. Ennen kyseistä luhistumista olin ollut Tampereella viidessä autoliikkeessä, käynyt kauppaa puhelimessa sekä seilannut illat uuden autosivuharrastuksemme parissa. Tähän väliin todettakoon kaikkien autokauppojen menevän kiinni jo kuudelta, eikä hommaa myöskään helpottanut se, ettei kahdessa autokaupassa palveltu oikeastaan ollenkaan, ei noteerattu, väheksyttiin.

    Olin todella yllättynyt – mitä helvettiä autokaupat?!!? Mikä homma? Ei kai vaan muija-homma? Onko köyhis-homma? Mikä?

    Ensimmäisessä kaupassa kiertelin yli puoli tuntia ennen kuin yksikään oranssipaitaisista jäbistä tervehti tai otti mitään kontaktia. Ehdin pyöriä läpi koko kaupan tarjonnan, availla ovia sekä auttaa kauppaan eksyneen oravan ulos ennen kuin ensimmäinen oranssipaidoista kysyi Ai jaa ok ai hei, minkäslaista teillä olis ollu? Kysymys saattoi olla seurausta siitä, että seisoin jäbätsyn pöydän edessä odotellen jo vieno pirityyppinen mitä-vittua-pilke silmässäni. Hetken keskustelun jälkeen tajusin, ettei orange aijo edes nousta penkistään näyttämään autoja ja päätin ystävällisesti poistua kaupasta.

    Seuraavana päivänä oranssi istumajäbä lähetti tekstiviestin, jossa ehdotettiin koeajoa Nissanilla, josta olin edellisen päivän keskustelussamme todennut, että olen ajanut kyseistä autoa, enkä ole siitä kiinnostunut. 

    Jep. Tokassa kaupassa meno jatkui aika samalla tavalla, tosin myyjä oli noussut seisoma-asentoon ja alkoi jo kolmannen ohi kävelemisen jälkeen vähän hämillään tuijottaa ilahtuneesti. Neljännellä ohituksella myyjä otti kädet taskuistaan ja katsoi iloisesti muita kollegojaan ilmeellä: Mikäs tämä kaupassamme kiertelevä muija? ,jonka jälkeen rohkaistui kysäisemään asiaa myös minulta. Vähän oli vaisua kuitenkin, eikä myyjä jaksanut kanssani parkkikselle asti. Myöhemmin samasta liikkeestä soitettiin netissä jättämäni soittopyyntöni takia ja oltiin kiinnostuneita sekä vaihtoautostani että tuomaan katselemaani autoa koeajoon.

    Mindfuck!!?

    Kolmanteen autokauppaan lähdin jo aika hyvällä huumorilla. Läpällä ja kotiväki lähetti ja silleen.

    MUTTA!

    Kolmessa seuraavassa liikkeessä oli heti ovelta alkaen todella hyvä palvelu, kivoja tyyppejä! Tultiin vastaan aikas nopsaan tai vapauduttua edelliseltä asiakkaalta. Juttelin useamman myyjän kanssa pitkään autoista, vaikka usein jo alkuun tuli selväksi, ettei heillä ole etsimääni. Kuulemma menevät nopeasti käsistä. Myyjät myös juttelivat etsimieni autojen hyvistä puolista ja ylipäänsä, mitä on tarjolla ja mistä kannattaa ehkä etsiä. Pyysivät yhteistietoja siltä varalta, että sopivia lähipäivinä tulisi. Metro-Autolla mukava herrasmies jopa etsi kilpailijoiden valikoimista kiinnostavat autot ja neuvoi reitin kauppaan, josta lopulta ostimme auton. 

    Tosin ei mennyt sekään ihan putkeen. Kaupassa, jossa vihdoin oli jahtaamani Volvo, myyjä oli tietysti joku helvetin Lempäälän James Franco, jonka edessä oli vähän helvetin haastavaa esittää topakkaa. Jonka kyydissä sulin hihittäväksi ääliöksi ja purskahdin nauruun kuunnellessamme autoni moottoria. Franco myös puolestaan ajoi oman autoni ihan kunnolla päin lipputankoa ennen kuin olin edes ottanut toista autoa koeajolle. Kyllä!? WTF!?

    Mutta! Nyt kaiken oravien jahtaamisen, istumajäbien, hansikaslokeropuheluiden, atk-surffailujen, säätöjen, harkintojen ja koeajojen (kyllä oli naapurin mummotkin potkimassa renkaita), kaiken sekoilun jälkeen – nyt on vihdoin uusi (vanha) farmari pihassa. Juuri sellainen, josta haaveilimme ja se on mahtava, se on toistaiseksi ainakin pysynyt kasassa ja sillä on hauska ajella. En vaihda sitä koskaan.

    Tehtyämme kaupat laitoimme jätkien kanssa musat soimaan, ajoimme Mäkkärin drive iniin ja hymyillen söimme hamppareita parkkipaikalla uudessa autossamme.

    Isää oli ikävä ja tulipahan opittua kaikenlaista. Nyt mennään eteenpäin.

    Mennään eteenpäin.

    Share