Tietoa mainostajalle ›
  • Asikaine
  • Menneisyyttä ei voi paeta, mutta jatkossa ajattelin pestä tukan ennen HopLoppia

    Aina hienoa törmätä tukka likaisena HopLopissa etäisesti tuttuun vilkkusilmään, jonka kanssa on shössöttänyt Doriksen jälkeisillä jatkoilla, joiden ydintiimi valikoitiin juopon tuurilla Dorkalan ja Napparin välissä seilaavasta laaturyhmästä. Kukas-toi-nyt-olikaan –hätkähdys ja vaivaantunut vilkuilu muuttuu sekunnissa molemminpuoliseen ai-niin-me-sössötettiin-siellä-tuuletusparvekkeella-jostain-vitun-taiteesta-eikä-meillä-ollu-tulta -ilmeeseen, jonka jälkeen on jo ihan liian myöhästä enää tervehtiä tai jutella, kuin tuntisimme.

    KOSKA EMME OIKEASTAAN TUNNE JA MENI JO!

    Paitsi, ettei edes mennyt jo, sillä tottakai pieni punapää haluaa kaikista HopLopin lapsista tomerasti ystävystyä juuri parvekevilkkusilmän vauhdikkaaseen tyttäreen! Olemme ikuisesti tuomittuja jatkamaan vaivaannuttavaa vierekkäin seisoskelua pitäen katseet visusti kohti pallomerta, jossa lapsemme ovat jo ottaneet toisiaan käsistä kiinni. Niinpä tietysti.

    Kuulumisiakaan ei oikein voi kysyä, koska ei muista edes tyypin nimeä tai oikein mitään muutakaan. Miksi me olimme siellä parvekkeella..oltiinko me jotenkin jopa lukkojen takana vai miten se meni, kiipesikö joku johonkin..? Jopa Hoplopissa voi olla pään tukkiva hiljaisuus, kun naama punasena muistelee tuuletusparvekesessiota samalla kun esittää, ettei ollenkaan muista koskaan käyneenssä tuuletusparvekkeella. Ja tilanteen vain jatkuessa olemme jo ihan överisti ohittaneet pisteen, jolloin voisi enää aloittaa jutun vaikka esittämällä juuri muistaneensa, että hei mehän tunnetaan, käytkö usein siellä parvekkeella, hehe.

    Perus.

    Kerran säädettyämme kuraisia talvivaatteita sinne tänne levittävän sakkimme hullulla hässäkällä istumaan täyden ravintolan vapaaseen pöytään ja tapeltuani tovin verkkatakkini vetoketjun sekä säädyllisyyden kanssa ja juuri saatuani hädissään itkevän vauvan rinnalleni syömään ja Pojan hokiessa vieressäni äiti äiti äiti ja repiessäni homssua pipoa päästäni hikikarpaloiden noustessa otsalleni ja Hipin selittäessä kovaan ääneen jotain aivan käsittämättömän ääliömäistä juttua ja juuri hörpätessäni tuopistani katseeni osuu viereisen pöydän -ihan siinä 20 sentin päässä, IHAN TODELLA VIERESSÄ olevan pöydän, seurueeseen ja huomaan suunnilleen itseäni vastapäätä suoraan silmiini katsovan vanhan ihastukseni, jota en ollut kohdannut sitten sen illan, kun tiemme epämääräisissä merkeissä erosivat ja kaikki jäi kesken ja sanomatta, vaikka molemmat tiesivät kaiken sanomattakin.

    Tuijotan vieressä istuvaa vanhaa tuttavuuttani tietäen, ettei kumpikaan voi enää vaihtaa paikkaa ja ymmärrän kohtaloni olevan nyt tässä muina muijina imettää vauvaani ja juoda oluttani ja illallistaa perheeni kanssa kahdenkymmenen sentin päässä hymystä, jonka kohdatessa melkein huusin ääneen ja purskautin oluet Hipin päälle, joka kysyi _kaikkien_ kuullen Mikä siulle tuli?

    – Ei mikään, ei tässä ku.

    – No. Onks kaikki hyvin, mikä homma, hä?

    – Ei yhtään mikään homma, ei o mitään hommaa. MÄÄ KERRON SITTEN JOSKUS.

    – Mitä?

    – EI MITÄÄN.

    – !!?

    – MÄÄ KERRON SITTE. KOTONA. Annappas se ruokalista, mää tilaan jonkun SALAATIN..

    Neuvolan odotushuoneessa istun tietysti vanhan ”opiskelukaverini” sekä tämän raskaana olevan puolison vieressä. Hei vaan, heiii!  Ja onnea vaan teilleki, öh, hehe. Pieneltä ikuisuudelta tuntuneen odotuksen ja veitsellä leikattavan ilman halkaisee Pojan kysymys Muistatko äiti tänään kussää sanoit aamulla sen kirosanan kussää et löytäny niitä hanskoja..

    Uimahallit ovat pahimpia. Etenkin, kun on hässäkässä unohtanut pakata juuri oman uimapuvun ja hilluu täysin tyrmistyttävässä liian isossa uimahallin löytölaarista kaivetusta bling bling -lainapuvussa, jossa on todella kokeellinen leikkaus. Etenkin silloin lapset kipittävät edeltä suoraan pikkualtaaseen, jossa tietysti jo valmiina odottaa pienen vauvansa ja vaimonsa kanssa vanha tuttuni, jonka kanssa meillä joskus oli hetkemme. Eikä ketään muita heidän ja meidän lisäkseen. Pojat ottavat altaan leluja ja haluavat leikkiä krokotiilihippaa. Äiti tuu tänne ny, sää oot se!

    Juuh! Eiku sekaan vaan. Väärissä uikkareissa kyyristelemään fucking kaksi metriä kertaa kaksi metriä karma-altaaseen esittämään krokotiiliä kaiken maailman vaivaannuttavien puolialastomien entisten tuttavuuksien jalkoihin. Että tässä sitä nyt ollaan, au naturel! Au mama ja au reidet ja au terve vaan! Että eipä olla Sputnikissa enää. Että kohdataan tässä altaassa kaikki nyt ihan kunnolla. Taisivat purkaa sen Sputnikin, muistatko kummää kerran kaaduin niissä portaissa?

    Niin. En näköjään voi paeta kerkeäväistä menneisyyttäni, mutta jatkossa ajattelin pestä hiukset ennen Hoploppiin lähtöä, katsoa kenen viereen istun imettämään, valita rautakaupan myyjän ennen kuin appiukko ehtii kysyä myyjiltä neuvoa, ottaa hehkeimmät bikinini Kangasalan uimahalliin, opetella uskottavammin esittämään, etten käy parvekkeilla tai Spudessa ja ihan on käynyt mielessä myös olla lähtemättä mihinkään.

    MUILLA EI VARMASTI OLE TÄLLÄISTÄ!

    Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

     

    Samoja sekoiluja:

    Miksi juuri silloin?

    SEURAA ASIKAISTA FACEBOOKISSA.

    Share
  • Asikaine
  • Vitun 2018

    Parin päivän tuttavuuden perusteella vuosi 2018 on helvetin ärsyttävä tai sillä on kanssani eriävä näkemys huumorista. Vuoden ensimmäisen tunnin aikana kaksi perheestämme oksensi eri kerroksissa yhden vielä keräillessä itseään kahden päivän oksennustaudin jäljiltä. Jep – ei pidä ikinä mainita ääneen meidän olleen lähes koko vuoden terveenä tai muutakaan ajattelematonta shittiä, josta kohtalo saa kimmokkeen, että Hei noille tonne Nekalaan äkkiä vielä koko porukalle joku päiviä kestävä noro tai muu hyvä detox-rutto. Jol´ terveys on se terveytensä kätkeköön!

    Vieläkin ihmetyttää, miten pieni ihminen voi manaajatyyppisesti kerralla splätteristi oksentaa seinän, tyynyn, peiton, lakanat, petauspatjan, lattian, yöpaitansa, yöhousunsa, toisen sukkansa ja tukkansa täyteen. No, lahjansa kaikilla ja näitä käy. Kolmantena päivänä nousimme kaikki kuolleista ja menimme koko porukka saunaan ryhdistäytymään. Meillä on pesukone ja roskis, ei jäädä yrjöön makaamaan, kyllä tämä tästä. Se oli vain oksennustauti, joka ei ole mitään verrattuna..

    ..esimerkiksi Muumitaloon, jonka Pikkuveli sai joulupukilta!

    *Tähän väliin joulupukilla on tarve kertoa ko. talon maksaneen 80 euroa.

    Sen lisäksi, että Muumitalon kynnen kokoisista piperrysastioista, romahtavista portaista (ne vaan lipsuu pois paikoiltaan kaataen kaiken!!) ja käsiin katkeavista huonekaluista puolet hukkuivat mummolaan (hyvästi!), kahdeksankymmenen euron arvoisen talon mukana meille muuttaneet Myy, Nipsu ja Nuuskamuikkunen eivät pysy pystyssä!

    Kaatumatautinen kolmikko pilaa kaikki pystyyn piperretyt kivat kahvikutsut, kopsahtelevat alas kerros kerrallaan, horjahtelevat sinne tänne kaataen kaikki muut mukanaan niin, että jokainen kiva leikki päättyy lopulta huutoraivareihin (yleensä omiini). Yhtään liioittelematta laatutalon mukana saapunut Myy kaatuu naamalleen, vaikka yrittäisin asettaa nutturapään pinseteillä vatupassilla tasoitetulle pöydälle. AAAAARGH!

    *Tähän(kin) väliin joulupukilla on tarve puhua summasta kahdeksankymmntä euroa.

    Viimeinen mielenterveyteni riekale katkesi viikonloppuna, kun perus kaatuilukahvikutsujen tiimellyksessä Hemulilta irtosi pää. Ei saatana. Hemulin pää -episodin + kolmen päivän vastentahtoisen mehupaaston seurauksena saatoin lähestyä muumitalon valmistajaa vähän samalla kulmalla, jolla aikoinaan kerroin A-lehtien mediamyynnille pyyhkiväni perseeni eräästä blogiyhteistyöstä saamallani palkkiolla.

    *Tässä välissä joulupukki ei todellakaan voi pitää turpaansa kiinni ja haluaa mainita olleensa raskaana ja kyyristyy vakiokysymyksen äärelle, miksi ihmeessä mainostajat eivät halua tehdä sisältöyhteistyötä hänen blogissaan, vaikka joulupukki osaa niin ihanasti sisustuksesta ja perhearjesta kirjoittaa. 

    No, näitä käy. Meillä on kuumaliimaa ja roskis, ei jäädä leviävän muumitalon portaisiin rageemaan. Muutaman muumin puuttuminen laaksosta ei ole niin vakava asia ja vuoden 2018 alkaneen suunnan voi vielä kääntää. Muutetaan omaa asennetta, lakataan pyyhkimästä persettä asioilla, ajatellaan positiivisesti. Vielä olisi hyvää aikaa tehdä lomasta ja vuoden ekoista päivistä hyviä!

    Ehdotin Hipille spontaania äkkilähtöä rantalomalle! Nyt ehtisimme vielä hyvin katkaista pimeän vuodenajan ja tehdä haaveilemani reissun ennen töiden alkamista. Loskan keskeltä aurinkoon, uima-altaalle lataamaan akkuja ennen kevään kiireiden alkamista.

    – Ööh ku emmie, kummie emmie..ööh siis ai nyt lähettäis johonki..

    – No, nii!!?

    – Nii mutta kummyö..

    – Meillähän on tässä välissä vielä melkein kaks viikkoa vapaata!

    – Nii, mutta kummeillä on se studio sitten niin..

    – NIIN?

    – Niin miun pittää käyä reeneissä..enne sitä..

    – !?!?!?!?

    – Nii emmie oikeesti voi nyt lähtee..

    – !!?!?!?

    – …

    – AI ETTÄ ME EI KOKO PERHE VOIDA LOMALLA LÄHTEÄ KIVALLE AURINKOMATKALLE SUN VITUN BÄNDIN TAKIA??

    – No, niin..no. Sori.

    – !!?!?!?!?!

    – Mutta voijaaha myö täällä tehä kaikkee kivvaa yhesä.

    Niin. Aivan.

    Seuraavana päivänä luistelimme lasten kanssa pimeässä sulalla kentällä. Luistimien terät upposivat loskaan ja Pikkuveljen hanskat olivat läpimärät ekan maalin jälkeen. Perus.

    *Tähän väliin joulupukki haluaa kieriä itsesäälissä ja kertoa, kuinka edes naapurin muijat eivät halua tavata joulupukkia tartuntariskin takia, ja että olo on edelleen vähän huono, eikä pitsa tai punaviinikään maistu.

    Hyvää uutta vuotta kaikille!

     

    Lue myös:

    Jaarittelua kuluneesta vuodesta

    Share