Tietoa mainostajalle ›

Asikaine mukana Women of the World -tapahtumassa

Viikonloppuna Tampereella järjestettävä tasa-arvon festivaali Women of World kokoaa vaikuttavia naisia mielenkiintoisten ja tärkeiden aiheiden ääreen. WOW on kansainvälinen ja valtakunnallisesti toteutettava hieno festivaalikokonaisuus, jonka päätapahtuman ohjelma koostuu keskusteluista, työpajoista, esityksistä, komiikasta, tanssimisesta, teatterista ja elokuvasta.

Women of World –tapahtuman lavalla kuullaan puheenvuoroja mm. presidentti Tarja Haloselta, valokuvaaja Meeri Koutaniemeltä, Suomen tasa-arvosuurlähettiläs Anne Lammilalta, näyttelijä Sanna Stellanilta ja Seela Sellalta, kirjailija Rosa Meriläiseltä sekä monilta muilta rohkeilta ja inspiroivilta naisilta.

WOW-paneeleissa mukana on myös useita bloggaajia ja toimittajia, kuten Demi- ja Tube –lehtien päätoimittaja Anni Lintula ja Trendin päätoimittaja Jenni Lieto sekä internet-maailman asiantuntijoina keskustelevat bloggaajat Meri Jaakola, Mustarttu, Olivia Oras, Emmi Nuorgam ja Julia Thuren.

Myös suosittu tamperelaisbloggaaja ja feministi Maiju Asikainen on mukana Women of World -tapahtumassa. Asikainen on kutsuttu töihin tapahtuman narikkaan. 

Asikainen sai kutsun tapahtumaan jalkapallojoukkueensa Fc Mitsubitchien joukkueen johtajalta jo muutama viikko sitten, mutta työkiireidensä takia Asikainen ilmoitti osallistumisestaan vasta eilen.

Asikaisen lisäksi Women of the World -festivaalin narikassa tullaan näkemään myös muita samassa mimmijoukkueessa vaikuttavia supertähtiä, kuten mm. kovassa nousukiidossa olevan Huora-yhtyeen keulakuva Anni ”Huora” Lötjönen.

Nekalan lahja blogimaailmalle on Women of World-tapahtumasta innoissaan:

  Joo, kylä me Lilliksen, Huoran ja muitten mitsujen kaa ollaan ihan innoissamme tästä mahdollisuudestamme osallistua! Takkeja vastaanottamalla päästään mukavasti tapaamaan tapahtumaan saapuvia mielenkiintoisia henkilöitä, kertoo Asikaine innoissaan.

Fc Mitsubitchit –joukkue tunnetaan täysin vaihtelevasta tasosta. Välillä joukkue on voittanut kultaa, mutta esimerkiksi viime vuonna Oulun turnauksessa FC Mitsubitchit kärsivät yllättäen rankan tappion. Myös osa joukkueen sponsoreista, kuten mm. pitkäaikainen yhteistyökumppani Laitilan Kukko, laittoi raha- ja olut- ja siideri- ja skumppa- ja lonkerohanansa joukkueen osalta lähes kokonaan kiinni.

– Joo, se edellisen illan pitkä menomatka vähän verotti siitä ekasta pelipäivästä, vaikka kylä me kaikki oltiin aamulla ihan kentällä. Ja toki meistä oli taas joka toine paksuna, niin vaihtopenkillä ei ollu ihan hirveesti valikoimaa, kertaa Asikaine Oulun tapahtumia vaiteliaana. Vaiteliaasta vastauksestaan huolimatta numerolla 03 pelaava Asikaine palkittiin viime vuonna Oulussa äänekkäimpänä sekä hyvää yhteishenkeä kohottavana pelaajana.

Kuultuaan Asikaisen olevan narikassa, paneelikeskustelijaksi kutsuttu bloggaaja Emmi Nuorgam kommentoi asiaa useammalla naurunaama-hymiöllä sekä kuittasi voivansa yrittää ”salakuljettaa” Asikaiselle jotain tapahtuman narikkaan.

Asikainen sanoi tarvitsevansa lähinnä rahaa.

Women of Finland –tapahtuman narikkamaksu on vapaaehtoinen ja kaikki lahjoitukset menevät lyhentämättöminä FC Mitsubitchien toimintaan.

Joukkueemme Fc Mitsubitchit toivottaa kaikki Women of World Finlandiin osallistuvat lämpimästi tervetulleiksi Tampereelle! Meillä on ilo ja kunnia olla teitä ensimmäisenä vastassa! Tehdään tästä hieno viikonloppu!

Katso ohjelma ja osta lippuja: www.wow.finland.fi

Hyvää naistenpäivää kaikille <3

Lue myös:

Asikaista ei kutsuttu bloggaajatapahtumaan

Asikaista ei kutsuttu Blog Awardsiin

Tunnelmia blogimaailman laidalta

Share

10 kommenttia

  1. Sanna kirjoitti: Vastaa

    Tää oli parasta, mitä oon lukenut todella, todella pitkään aikaan (ja luin just esim. toissavuoden Finlandia-voittajaromaanin, joka sekin oli ihan ok).

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Mahtavaa!! 😀 KIITOS, olen jo oman elämäni Finlandia-voittaja tämän kommentin avulla!!

  2. jermia kirjoitti: Vastaa

    Siitä se nousukiito lähtee. Ens kerralla narikka on taaksejäänyttä elämää ja olet jo tarjoilijana. 😀 Ps. Yks tollanen joukkue miulleki kiitos!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo, nousukiitoa ei voi estää ;D

  3. Sanni kirjoitti: Vastaa

    En kestä, kun ootte söpöjä A:n kanssa tossa naurukuvassa! <3 Narikkahommat on parhaita hommia.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kukkulan kuningatar <3 LOL

  4. You rock kirjoitti: Vastaa

    Samaa mäkin aattellin, että mistä saisin tollasen joukkueen!

    Ja se että joku nauraa narikan muiduille, kertoo ehkä enemmän naurajasta ku narikkajoukkueestanne. Taitaa olla sellanen porukka kasassa, ettei mitään hätää!

    Mielellään oisin kyllä tullu sua kattoo paneliinkin – oot huippu;)

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Nyt vaan tsekkaamaan, oisko kotikaupungissa rokkifutistiimiä ja josko siellä ois tilaa! Suosittelen tätä ihanaa harrastusta kaikille! 😀

  5. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

    Kyllä sun olis se tykkäysnappi pakko saada tähän blogiin lopultakin! Jos joku voisi auttaa?

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Aina mietin sitä, mutta unohdan viime hetkillä!

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.