Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
  • Asikaine
  • Housu-gate

    Kyläillessämme anoppilassa kuulin appiukon kaipailevan kadonneiden ulkoiluhousujensa perään. Hetken tilannetta kuunneltuani päätin osallistua housuarvoituksen ratkomiseen kertomalla mahdollisesti tietäväni, mitä housuille on tapahtunut,

    jos hänellä olisi hetki aikaa kuunnella:

    Appiukon housut olivat kadonneet naulakosta edellisellä vierailullamme Hipin lainattua isänsä housut ja unohtaneensa ne jalkaan lähdettyämme Tampereelle. Muutamaa päivää myöhemmin myös Hippi huomasi melko präniköiden ja kätevien ulkoiluhousu”jensa” omituisesti kadonneen ja käynnistimme porukalla etsinnät, pakkohan niiden on jossain olla. Koska housuja ei löytynyt meiltä, autosta, Hipin töistä eikä edes reenikseltä, kyselin niiden perään jossain vaiheessa naapureista.

    Alkuun naapurin muija sanoi, ettei olisi nähnyt ylimääräisiä housuja, kunnes myöhemmin alkoi epäröidä ja mietti ehkä kuitenkin joskus nähneensä eteisessään roikkumassa mustat ulkoiluhousut. Mutta ne oli kyllä sellaset naisten housut, niissä oli sellanen kapea nahkainen naisten vyö..

    No ne on ne! Naapurin muija lupasi etsiä kyseiset naistenhousut ja palata asiaan, mutta pian selvisi mysteerihousujen kadonneen jo naapurieteisestäkin. Naapurin muija alkoi puolestaan etsiä housuja, tuloksetta. Ja kun pöksyjä ei meinannut löytyä, alkoi hänkin puolestaan kysellä ihmisiltä housujen perään.

    Lopulta selvisi naapurin muijan anopin ehkä vahingossa ottaneen naapureiden naulakossa roikkuneet Hipin appiukon housut, koska oli erehtynyt luulemaan käteviä ulkoiluhousuja omikseen. Nehän oli siis naistenhousut ja olivat sopivat..

    Niissä on vaan naistenvyö! Naapurin muija sanoi anoppinsa palauttavan housut meille takaisin ja muutaman päivän päästä naapurin anoppi olikin pihassa nähnyt Hipin ja housut olivat taas vaihtaneet haltijaa.

    Housujen päädyttyä takaisin eteiseemme, huomasin naulakossamme roikkuvien housujen vyön olevan ihan erilainen kuin aikaisemmissa oli ja sanoin Hipille, ettei palautuneet housut kyllä olleet samat kuin aikaisemmat, joissa oli ruskea vyö ja kultainen solki. Ei helvetti! Me ollaan ny pyydetty jotkut Liisan housut meille, se on antanu jotkut omat housunsa, ku ollaan syytelty, että se ois ottanu sun housut, eikä se ees oo! Nää on eri housut!

    Jolloin Hippi pahoitellen palautti naapurin muijalle mustat ulkoiluhousut kertoen sekaannuksesta. Naapurin muija lupasi palauttaa anoppinsa housut takaisin ja pahoitella väärinkäsityksestä.

    Muutamaa päivää myöhemmin naapurin muija seisoi taas ovellamme mukanaan samat mustat ulkoiluhousut ja sanoi niiden kyllä olevan Hipin housut. Anoppinsa oli vain vaihtanut niihin erilaisen, vähän järeämmän mustan vyön.

    Hetken aikaa pohdimme, oliko kenties Hipin tapa käyttää naistenvyötä häirinnyt, mutta selvisikin naapurin muijan anopin huomanneen housujen kapean vyön olleen kulunut melkein poikki ja ihan vaan ystävällisyyttään vaihtaneen housuihin ehjän vyön ennen palauttamista.

    Appivanhempani kuuntelivat hiljaa loputonta kertomustani housujen käänteistä, jotka olivat tapahtuneet ennen kuin niiden katoamista oli kunnolla edes huomattu Itä-Suomessa.

    Että siellä ne on ollu, ne ulkoiluhousut. Viikkotolkulla useamman ihmisen kuumin arvoitus ja puheenaihe Nekalassa. Ihan perus.

    Hauskaa keskiviikkoa kaikille!

    Lue myös:
    Vuoden miniä

    Suoraa lukijapalautetta

    Anoppi hoitaa

    Share
  • Asikaine
  • Jännittäviä matkasuunnitelmia

    Tavoilleni uskollisena viritin taas uskomattoman matka-cliffhangerin kerrottuani tarpeestani hankkia kunnon kengät, joilla on hyvä käpötellä mahdollisesti vähän pidempiäkin reittejä. Kenkäostosten lisäksi olen lähiaikoina rampannut päivittämässä rokotukseni, etsinyt rinkkani ja lainannut kohdemaasta kertovaa luettavaa. Olen pian lähdössä aika spessulle ja tärkeälle matkalle, joka myös jännittää jo melko paljon!

    Kyllä -olen lähdössä Nepaliin!

    Ja olen ihan todella täpinöissäni ja onnessani tulevasta matkasta. Mutta samalla jännittää ja paljon. En ole koskaan käynyt Kiinan ja Intian suunnilla tai ollut niin kauan tai kaukana erossa lapsista.

    Matkasta on varmasti tulossa avartava ja ikimuistoinen kokemus, josta kerron teille jossain vaiheessa vähän lisää ja yritän laittaa myös reissun varrelta tunnelmia Instagramiini, jos atk pelittää. Kathmandun lisäksi on nimittäin tarkoitus reissata myös syvemmälle maaseudulle. Että sellaisia reissusuunnitelmia täällä.

    Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

    Postauksen kuvat on ottanut ystävämme, joka on kiertänyt vähän muutakin kuin Tahkoa. Heh heh. Esikoisemme luuli pitkään kummisetäänsä Nuuskamuikkuseksi – niin monta kertaa kumminsa on lähtenyt teltta selässä pitkäksi ajaksi KÄVELEMÄÄN, milloin mihinkin, joskus Nepaliin ja joskus reittinään on ollut kevyt 3500 kilometrin taivallus Appalakeilla. Kaikilla meillä on omat juttumme.

    Kuvat: Jani Henttonen

    Janin upeita matkakuvia Instagramissa @polkutaikaa

    Lue myös:

    Viikonloppureissu Pietariin

    Miksi ihmiset tekevät pakettimatkoja

    Share