Pehmeä lasku arkeen in my ass. Tottakai Pikkuveli, jolla ei varmaan vuoteen(!) ole ollut kuumetta, sairastuu päivää ennen Hipin kolmatta (3) polvileikkausta. Tottakai Hipillä on jälleen polvileikkaus, koska futis ja jalkapallo ja lumpio ja jänne ja koska vittu PERUS. Ja tottakai meikällä on samana päivänä kolme deadlinea, koska yrittäjä ja talviloma ja mitäs en tehnyt ennakkoon viikonloppuna.
Jään tietysti kuumepotilaan kanssa kotiin ”tekemään töitä”, joka kuitenkin on käytännössä mahdotonta lukuun ottamatta yhtä tuntia, jonka ajaksi saan lääkkeistä piristyneen seurallisen punapään naulattua telkkarin ääreen hetkeksi katsomaan lemppariohjelmaansa Speedya ja Sakua. Äiti kato, mää oon aina ihan turvallani!
Kuumeen jälleen noustua ja pienen jatkuvasti valiteltua korvaansa lähden huolissani viemään punapäätä lääkäriin, jonka aulassa tyyppi tietysti piristyy ja päättää koko odotushuoneen iloksi tanssien soittaa auton lattialta löytämällään huuliharpulla pitkän ja helvetin kovaäänisen soolon. Tai tarkemmin sanottuna koko odotushuoneen väen -lukuunottamatta kahta odottajaa, joita tittelintuuremaisesti jalkaa polkevan kääpiön harppusoolo vähän harmittaa.
Päästyämme vastaanotolle nuori lääkäri tietysti tuijottaa silmiini tutulla maaretkalliomaisella ilmeellä Ei tällä mitään korvatulehdusta ole, ihan on terve lapsi. Että ihan rauhallisin mielin voitte mennä kotiinne.
Tittelintuure vetää lääkärille kiitokseksi harppusoolon ja minä haen aulasta isohkon laskun.
Kotimatkalla haemme kuumepotilaan kanssa postista paketin, jonka joulupukki oli luvannut meille lähettää tehtyäni reklamaation paskohkoista muumihahmoista ja rämähtäneestä ”kahdeksankymmenen euron arvoisesta” talosta, jota en edes voinut palauttaa, koska SE ON SEN JOULULAHJA! Emmää voi sitä siltä ottaa! Lahjan valmistanut pukki oli kuitenkin pahoitellen luvannut laittaa uuden hahmon rikkoutuneen hemulin tilalle sekä ” jotain hyvitystä koetusta mielipahasta”.
Kannamme punaposkisen harpistin kanssa pakettia jännityksissämme. Kotona avattuamme lahjan huomaan pukinpajalla työskentelevän jonkun itseni kaltaisen pelkäämättömän humoristitontun, joka ehjän hemulihahmon siivellä vittuillakseen ”HYVITYKSEKSI” lähettää meille lisää kaatuilevia hahmoja, joita OLIN ERIKSEEN PYYTÄNYT OLEMAAN LÄHETTÄMÄTTÄ (koska en halunnut lisää paskaa muoviroinaa) sekä PUSSILLISEN muumitalon irtoportaita, joiden valmistuksen olin reklamaatiossani pyytänyt kokonaan lopettamaan.
Että ole hyvä siinä sulle hyvitystä senkin valittava nekalalainen porrasmuumiämmä!
JEP.
Joulupukki selkeästi osaa pelata tätä peliä, mutta niin osaan minäkin ja tämä ei jää tähän.
Paitsi nyt jäi, koska ”kipeä” lapsi, polvivammainen ”jalkapalloilija”, viivästyvät työt ja toinen lapsi, jota pitikin lähteä hakemaan päiväkodista.
Mutta tämä ei jää tähän, palaan tähän taisteluun, heti kun minulla on aikaa!!
…eli noin neljän vuoden kuluttua pikkulapsiajan hellittäessä.
..paitsi jos saisin lisää lapsia ja ihania vauvoja, siinä tapauksessa palaan noin seitsemän vuoden kuluttua asiaan.
..no mutta kuitenkin:
TÄMÄ PORRASVITTUILU EI JÄÄ TÄHÄN.
Illalla ei-niin-terve Hippi kotiutuu leikkauksesta jalka paketissa, jota ei saa taittaa ainakaan kahteen viikkoon ja jolla ei varmaan saa kävellä sataan vuoteen ja lääbälääbälääbälää. Ihmeparantumisen kokenut punapää soittaa isälleen tervetuliassoolon samalla, kun joku porukasta jatkuvasti vahingossa kolauttaa tai ihan vähän vaan _liukutaklaa_ leikkauspotilaan polveen ja keskustelemme saako kiroilla ja miksi ei saa kiroilla ja miksi isi sanoi saatana.
Peiteltyäni lapset nukkumaan (etsittyäni ensin muumin alakerrasta ja haettuani kaksi kertaa vettä kylpyhuoneesta) ja kiikuteltuani leikkauspotilaalle kylmäpusseja ja lääkkeitä, istun illalla koneen ääreen aloittamaan päivän työpäiväni ja huudan pari kertaa saatanan saatana saatana tietäen, ettei viikon työmääräni varsinaisesti vähene ja Hipin olevan pois pelistä ainakin muutaman viikon. Vaikka kuulemma saakin välillä taittaa jalkaansa jopa ihan 30 astetta ja mennä kolmantena päivänä suihkuun. Partyy!
Fengshui-zeninä laitan olkkarin hyllyyn kynttilöitä valaisemaan iltavuoroani ja kaksi valkoista kynttilää polttaa isot mustat renkaat olkkarimme Lundiaan. Aamulla on plussakeli ja tittelintuuren kelluessa talvihaalarissaan tammikuisen taikamaan jättämässä loskajärvessä,
mietin ETTÄ
tuntuisikohan polvilumpion taakse tehtävä jänneoperaatio ihan ookoolta, jopa ihan mukavalta?
Aina ei voi mennä Jutilana eteenpäin.
Tällä kertaa lahtelaisesti lähden Ahosena kohti uusia taisteluja.
Hyvää maanantaita!
Lue myös:
